Keisari halusi olla nainen

Sitten hän antoi avus­tajilleen merkin uhrata kaksi jumalalle tarkoitettua härkävasikkaa.

Vasikoiden päälle valeltiin viiniä ja ­niiden kurkku viillettiin auki. Kaikkialle ­roiskui verta ja viiniä, ja nuorukainen pyysi vavahdellen Elah-Gabalia ottamaan uhrilahjan vastaan.

Senaattorit ­vajosivat hämmentyneinä syvemmälle tuoleihinsa: Uskonnollisen hurmoksen vallassa vääntelehtivä nuorukainen ei ollut kukaan muu kuin Rooman syyrialaissyntyinen keisari Varius Avitus ­Bas­sianus, joka ­tunnetaan paremmin jumalansa mukaan nimellä Elagabalus.

Caracallan avioton poika

Elagabalus oli Rooman historian nuorin keisari, kun hän 14-vuotiaana nousi valta­istuimelle sen jälkeen, kun julma keisari Caracalla oli kuollut sotilaidensa käsissä vuonna 217.

Murhan takana oli keisarin henkivartiokaartin komentaja Macrinus, joka julisti itsensä keisariksi heti Caracallan kuoleman jälkeen.

Ca­ra­cal­la oli viettänyt suuren osan valtakaudestaan sodassa, ja valtakunnan hallitsemisesta oli huolehtinut hänen ­äitinsä Julia Domna, joka kuului syyrialaisen Emesan eli nykyisen Homsin ­kaupungin rikkaimpaan sukuun.

Julia Domna oli surmannut itsensä poikansa murhan jälkeen, mutta hänen sisarensa Julia Maesa ei ollut valmis luopumaan suvun valta-asemasta Roomassa.

Julia Maesa alkoi levittää huhuja, joiden mukaan hänen lapsenlapsensa, lempeä ja naisellinen Varius, oli oikeasti Caracallan avioton poika, eikä tämän isä suinkaan ollut rikas roomalais-syyrialainen aatelismies, jonka kanssa Maesan tytär Julia Soaemias Bassiana oli naimi­sissa.

Häpeämätön valhe teki ­Variuksesta oikeutetun vallanperijän.

Julia Maesa piti huolen siitä, että huhut kantautuivat myös Caracallan sotilaiden korviin suureen Legio III Gallican varuskuntaan Emesan lähistölle.

Sotilaat olivat rakastaneet Caracallaa ja uskoivat auliisti, että naisiinmenevä keisari oli siittänyt pojan kauniille serkulleen.

Varius oli nuoresta iästään huolimatta Emesassa palvotun auringonjumalan Elah-Gabalin ylipappi.

Hän esitti ­sotilaiden edessä jumalalleen viettelevän tanssin syyrialaiseen kirjavaan ­papinkaapuun ­pukeutuneena.

Näky ­lumosi sotilaat, ja kun Maesa lisäksi lupasi maksaa heille, jos he auttaisivat Caracallan ”pojan” valtaistui­melle, he valitsivat Variuksen keisariksi.

Ensitöikseen sotilaat auttoivat kukistamaan Macrinuksen, jolla oli vain vähän tukijoita. Sitten uusi poikakeisari suuntasi Roomaan.

Teinikeisari juhli silkkihepenissä

Rooman asukkaat ja senaatti joutuivat odottamaan lähes vuoden, ennen kuin he näkivät uuden keisarinsa ensi kerran.

Varius, joka käytti hallitsijanimeä Marcus Aurelius Antoninus, halusi välttämättä tuoda auringonjumalansa symbolin, ­suuren mustan monoliitin, mukanaan Roomaan.

Kun teinikeisari vuonna 219 lopulta lähestyi Roomaa, hänen isoäitinsä Maesa pelkäsi, ettei naisellinen ja ehostettu poika kirjavassa tunikassa ehkä herättäisi riemua miehisyyttä arvostavassa Roomassa.

Keisari ei kuitenkaan piitannut isoäitinsä kehotuksista pukeutua roomalaisemmin.

Hänen hipiänsä oli tottunut silkkiin, ei sotilaiden koviin nahkavaatteisiin tai toogien karkeaan villaan.

Nuorukainen odotti innolla tilaisuutta päästä esittelemään Elah-Gabalia rooma­laisille.

Niinpä hän maalautti suuren muotokuvan, joka esitti häntä itseään uhraamassa jumalalleen, ja käski ripustaa kuvan voitonjumalatar Victorian patsaan yläpuolelle senaattiin.

Keisari uskoi, että senaatti oppisi pian rakastamaan uutta auringonjumalaa, eikä hän tajunnut lainkaan, miten paljon senaattoreita suututti joutua pakolla palvomaan uppo-outoa syyrialaista jumalaa.

Kun Elagabalus lopulta saapui Roomaan monoliitteineen, kaupunkilaiset iloitsivat, että Roomassa oli taas keisari, ja he ottivat Elagabaluksen ilolla vastaan.

Riemu vain yltyi, kun uusi keisari järjesti kunniakseen suuria juhlia, joissa häntä ylistettiin muun muassa uhraamalla ­yhdellä kertaa norsu ja 51 tiikeriä.

Elagabalus myös jakoi viljaa ja rahaa kaikille pääkaupungin asukkaille ja kulki kaupungin halki suuressa juhlakulkueessa, johon kuului tanssijoita sekä hänen Syyriasta mukanaan tuomia auringon­jumalan pappeja.

Roomalaisen historioitsijan Herodianuksen mukaan helmikaulanauhoin, käsirenkain ja sormuksin koristautunut keisari muistutti maalattuine poskineen ja mustattuine kul

Virat jaettiin mittojen perusteella

Juhlien jälkeen keisarin ensimmäinen poliittinen toimi oli ilmoittaa Rooman virkamiehille, että hänen nimikkojumalansa­ piti mainita ennen kaikkia muita jumalia muun muassa julkisten uhrausmenojen ­yhteydessä. Hän alkoi myös ­rakennuttaa jumalalleen kahta komeaa temppeliä.

Isoäiti Julia Maesa yritti turhaan hillitä Elagabaluksen intoa tuputtaa auringonjumalansa kulttia roomalaisille korostamalla, että uskonnon levittäminen ei ollut keisarin tärkein tehtävä – se oli vallassa pysyminen.

Hallitseminen ei kuitenkaan kiinnostanut Elagabalusta, ja hän jätti sen ilolla isoäidilleen.

Yhteen hallintoasiaan Ela­ga­balus kuitenkin paneutui tarmolla: nimittämään korkeita virkamiehiä Rooman suureen virkakoneistoon.

Pian kävi selväksi, että keisarin suosikkeja ­korkeimpiinkin virkoihin olivat kauniit miehet, joilla oli suuri ­sukuelin.

Hän otti ”aviomiehekseen” vaununajajansa, Hierocles-nimisen orjan, ja nautti siitä, että tämä rankaisi häntä hänen ­oltuaan uskoton, mitä tapahtui ilmei­sesti melko usein.

Keisari esiintyi mielellään hovi­väkensä edessä silmä mustana, jotta kaikki näkisivät, miten rietas hän oli ollut.

Moinen käytös sai sotilaat halveksimaan häntä entistä enemmän.

Elagabalus avasi myös keisarilliset kylpylät kaikelle kansalle ja lähetti niihin agenttejaan etsimään miehiä, joilla oli suuri sukuelin.

Yksi keisarin ”löydöistä” oli urheilija Zoticus, jonka Elagabalus ­nimitti kamaripalvelijakseen kuultuaan tämän peniksen koosta.

Zoticus lähetettiin saman tien keisarin makuuhuoneeseen, mutta jo seuraavana aamuna hän menetti uuden tittelinsä ja hänet heitettiin palatsista kadulle.

Ilmeisesti hän ei ollut tehnyt keisariin vaikutusta.

Keisari halusi muuttua naiseksi

Elagabaluksella oli ilmeisesti lähes kyltymätön seksivietti, ja sekä senaatti että ­armeija paheksuivat hänen lukuisia mies- ja naispuolisia seksikumppaneitaan.

Julia Maesa yritti hillitä tyttärenpoikansa rietastelua kihlaamalla tämän keski-ikäiselle Julia Cornelia Paulalle, mutta Elagabalus kyllästyi nopeasti ja erosi Paulasta ilmoittaen syyksi ruman läiskän tämän ihossa.

Sitten keisari sai päähänsä ryhtyä naiseksi. Hän alkoi käyttää hiusverkkoa ja antoi myös nyppiä partakarvat leuastaan näyttääkseen naisellisemmalta.

Dion Kassioksen mukaan Elagabalus ­pukeutui prostituoiduksi ja kiersi myymässä itseään Rooman ilotaloissa.

Hän antoi myös ympärileikata itsensä ja pyysi lääkäreitään rakentamaan hänelle emättimen muhkeaa maksua vastaan.

Koko ajan Elagabalus palvoi hartaasti auringonjumalaansa, josta useimmat roomalaiset eivät olleet koskaan edes kuulleet.

Kun Elah-Gabalin suuri temppeli valmistui syksyllä 220, keisari määräsi, että roomalaisten oli palvottava hänen auringonjumalaansa kaikista Rooman ­jumalista mahtavimpana.

Tavallisten roomalaisten mielestä keisarin suurin synti oli kuitenkin hänen seuraava avioliittonsa.

Elagabalus uskoi, että ylipappina hänen oli soveliasta hankkia lapsi ylipapittaren kanssa, ja hän avioitui kansan kauhuksi Vestan ylipapittaren Aquilia Severan kanssa.

Vesta-­jumalatar oli Rooman pyhin suojelija, ja hänen ­papittariensa, Vestan neitsyiden, oli ­pysyttävä jumalattarensa tavoin koskemattomina.

Vestan neitsyen raiskaaminen oli roomalaisille kammottava rikos, mutta teinikeisari ei piitannut varoituksista vaan järjesti itselleen ja vastahakoiselle morsiamelleen suuret hääjuhlat.

Sekä köyhät että rikkaat roomalaiset olivat kyllästyneet keisarin hulluihin päähänpistoihin, ja keisarin ”pyhä avioliitto” ja häälahjarahojen nyhtäminen kansalta olivat monelle viimeinen niitti.

Isoäiti suisti lapsenlapsensa vallasta

Elagabalus erosi papitarvaimostaan pari kuukautta häiden jälkeen, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Rooma oli pitkin hampain hyväksynyt hänen auringonjumalansa, mutta makaamalla Vestan neitsyen kanssa hän oli osoittanut, ettei hän kunnioittanut Rooman vanhoja perinteitä.

Elagabalus menetti paitsi kansan suosion myös isoäitinsä tuen tämän tajuttua, ettei hän pystynyt hallitsemaan tai hillitsemään tyttärenpoikaansa.

Julia Maesa ei kuitenkaan halunnut menettää vaikutusvaltaansa Roomassa ja alkoi etsiä tyttärenpojalleen sopivaa seuraajaa.

Vuonna 221 hän suostutteli Elagabaluksen ­adoptoimaan 13-vuotiaan serkkunsa ­Alexianuksen, josta tulisi uusi hallitsija, mikäli epäsuositulle keisarille sattuisi ­tapahtumaan jotakin.

Elagabalus tuli pian vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi, sillä hän pelkäsi nuoren Alexianuksen olevan häntä suositumpi. Hän yritti jopa murhauttaa nuoren serkkunsa, mutta yritys epäonnistui.

Murhayritys oli liikaa keisarin henkivartijoille, pretoriaaneille, jotka halvek­sivat teennäistä Elagabalusta ja pitivät Alexianusta parempana ehdokkaana hallitsijaksi.

Estääkseen kapinan Elagabaluksen oli osoitettava tehneensä sovinnon Alexianuksen kanssa, ja niinpä hän lähti pojan ja äitinsä Julia Soaemiaksen kanssa neuvottelemaan pretoriaanien leiriin.

Vierailun aikana Elagabalus yritti tyynnytellä pretoriaaneja erottamalla hyvin varusteltuja suosikkejaan, mutta kun sotilaat vaativat häntä luopumaan myös Hierocleesta, keisari kieltäytyi.

Pretoriaanit alkoivat ylistää Alexianusta ja jättivät ­Elagabaluksen tyystin vaille huomiota.

Keisari raivostui siitä ja tuomitsi useita kaartilaisia kuolemaan. Se oli pretoriaaneille viimeinen pisara.

Teinikeisari pyyhittiin historiasta

Dion Kassioksen mukaan Elagabalus murhattiin raa’asti. Hän kirjoittaa, että ­keisari yritti paeta kauhuissaan mutta pretoriaanit löysivät hänet palat­sista ­piileskelemästä puuarkusta:

”Hänen äitinsä syleili häntä, ja hänet tapettiin poikansa kanssa. Molempien pää leikattiin irti ja heidän alastomia ruumiitaan raahattiin kaupungin halki.”

Seuraavana päivänä Alexianuksesta tuli keisari nimellä Severus Alexander, ja häntä alettiin puhutella Caracallan pojaksi.

Kaikki viittaukset hänen omalaatuiseen adoptioisäänsä pyyhittiin pian pois.

Elagabaluksen valtakausi oli ollut niin myrskyisä, että roomalaiset langettivat hänelle pahimman mahdollisen rangaistuksen, damnatio memoriaen, joka ­tarkoittaa muiston hävittämistä.

Elagabaluksen nimi poistettiin kolikoista, patsaista ja virallisista asiakirjoista, ja hänen valtakaudestaan puhuminen kiellettiin.

Kunniaa ja ylpeyttä arvostaville roomalaisille unohdetuksi tuleminen ja historiasta poispyyhkiminen oli kuolemaakin pahempi rangaistus.

Se, että Elagabaluksesta yleensä tiedetään nykyään, on ihme.

Syynä on ehkä se, että hän oli niin kiehtova hahmo, ­etteivät roomalaiset kerta kaikkiaan malttaneet olla puhumatta hänestä.