Justinianuksen rutto tuhosi Bysantin

Bysantin keisari Justinianus onnistui yhdistämään kahtia jakautuneen Rooman valtakunnan uudelleen vuonna 541. Valtakunta oli vahvempi kuin koskaan aiemmin, mutta imperiumia vaani jo uusi, tuntematon uhka.

Bysantin keisari Justinianus onnistui yhdistämään kahtia jakautuneen Rooman valtakunnan uudelleen vuonna 541. Valtakunta oli vahvempi kuin koskaan aiemmin, mutta imperiumia vaani jo uusi, tuntematon uhka.

Creative-assembly/Vilius Petrauskas

Niilin suistossa sijaitsevan Pelusionin satama kuhisi elämää, kun laiturissa odottaviin laivoihin lastattiin pellavanippuja ja vehnäsäkkejä kuljetettavaksi muualle Välimeren alueelle.

Pelusionin tuotteet tunnettiin kaikkialla Itä-Rooman valtakunnassa, mutta vuonna 540 laivat kuljettivat muutakin kuin kauppatavaraa: lastin seassa vilisti rottia, joiden turkki kuhisi ruttobakteeria kantavia kirppuja.

Välimeren alueella levinnyt rutto mainitaan mm. tässä espanjalaisessa hautakivessä.

© Archivo Digital Centro CIL II, Universidad de Alcalá

Ennen kuin rotat olivat löytäneet tiensä laivoihin, rutto oli ehtinyt levitä Pelusionin asukkaisiin. Sairastuneille nousi korkea kuume ja he alkoivat hourailla.

”Joillekuille ilmestyi mustia pavun kokoisia paiseita, eivätkä he eläneet päivää pitempään. Jotkut alkoivat oksentaa verta ilman mitään näkyvää syytä”, kuvaili aikalaishistorioitsija Prokopios.

Pelusionista rutto levisi laivojen mukana muun muassa noin kahden päivämatkan päässä sijaitsevaan Aleksandriaaan.

Pian tauti pyyhkäisi kulovalkean tavoin Lähi-idän ylitse pohjoiseen, kunnes se saapui Itä-Rooman eli Bysantin pääkaupunkiin Konstantinopoliin.

”Tauti levisi joka suuntaan aina maan ääriin asti”, Prokopios kirjoitti.

Ihmiskuntaa oli kohdannut sen historian siihen asti pahin pandemia, joka surmaisi miljoonia ennen laantumistaan.

Justinianuksen vaimo Theodora oli yksi antiikin ajan vaikutusvaltaisimmista naisista.

© North Wind Picture Archives/Imageselect

Keisari hallitsi yhdessä vaimonsa kanssa

Sotilaasta keisariksi edennyt Justinus I adoptoi köyhissä oloissa kasvaneen sisarenpoikansa Justinianuksen, ja kun Justinus kuoli vuonna 527, valtikka siirtyi Justinianukselle.

Mahdolliset puutteensa uusi keisari korvasi työskentelemällä 18 tuntia vuorokaudessa, ja hän keräsi ympärilleen joukon luotettavia ja älykkäitä neuvonantajia.

Kansa paheksui syvästi, kun keisari otti vaimokseen näyttelijätär Theodoran ja teki tästä kanssahallitsijansa. Theodora osoittautui kuitenkin päteväksi ja ahkeraksi keisarinnaksi.

Theodora jopa pelasti miehensä, kun Konstantinopolissa vuonna 532 puhkesi kapina.

Justinianus lamaantui ja harkitsi jo pakenemista, kunnes Theodora totesi hänelle: ”Jää tänne ja taistele. Keisarillinen purppura on kaunein väri.”

Keisari lähetti kenraalinsa Belisariuksen hippodromille eli kilpa-ajoradalle, jonne kapinalliset olivat kokoontuneet. Belisariuksen sotilaat tappoivat yli 30 000 ihmistä ja laannuttivat kapinan.

Kovaotteista Justinianusta pidetään Rooman viimeisenä suurena keisarina. Hän uudisti lainsäädäntöä ja rakennutti Konstantinopoliin komeita rakennuksia.

Justinianus halusi vahvistaa valtiota

Sisäiset valtataistelut ja sodat olivat raastaneet Rooman valtakuntaa 200-luvulta lähtien.

Vuonna 395 imperiumi jaettiin kahteen osaan, jota kumpaakin hallitsi oma keisari.

Seuraavan vuosisadan aikana Länsi-Rooma heikentyi tasaisesti, kun germaaniset gootit ja vandaalit tunkeutuivat sen rajojen yli pohjoisesta.

Vuonna 479 gootit valloittivat koko Italian ja Länsi-Rooman valtaistuimelle nousi sen viimeinen keisari Romulus Augustus.

Monet Bysantin keisarit haaveilivat valtakunnan jälleenyhdistämisestä, mutta vasta 500-luvulla hallinnut Justinianus I onnistui siinä, kun hänen kenraalinsa Belisarius karkotti gootit ja vandaalit Rooman vanhoilta alueilta Espanjasta ja Pohjois-Afrikasta.

Vuonna 536 Belisarius sinetöi menestyksensä valtaamalla Rooman kaupungin ja karkottamalla gootit. Rooman imperiumin vanha pääkaupunki oli taas roomalaisten käsissä.

Justinianus I hallitsi nyt läntisen maailman suurinta valtakuntaa, ja hän alkoi uudistaa valtakuntansa lainsäädäntöä niin, että lait kohtelisivat tasavertaisesti kaikkia kansoja – kunhan ne vain olisivat kristittyjä.

Justinianus halusi luoda kristityn suurvallan, josta vanha taikausko oli kitketty pois, ja siksi esimerkiksi Jumalan nimeen manaaminen oli kielletty lailla.

”Moiset synnit aiheuttavat esimeriksi nälänhätää, maanjäristyksiä ja ruttoa”, Justinianuksen Corpus juris civilis -lakikokoelmassa todettiin.

Justinianus oli kuitenkin perinyt kuihtuvan valtakunnan.

”Näimme ruton runtelemia kyliä. Maassa lojui ruumiita, joita kukaan ei korjannut pois.” Johannes Efesolainen, 500-luku

Vuosikymmeniä kestäneet sodat muun muassa hunneja vastaan 400-luvulla olivat verottaneet ankarasti valtion kassaa, ja kun rahaa ei ollut, esimerkiksi tiet ja akveduktit rapistuivat kunnossapidon puutteessa.

Justinianus ratkaisi ongelman korottamalla veroja, ja pian valtion kirstuun alkoi taas kertyä rahaa. Verot laskettiin alamaisten omaisuuden määrän perusteella, ja veronkantajat kiersivät maata arvioimassa ihmisten koteja ja omaisuutta.

Pahat kielet väittivät, että keisari lukitsi veronmaksusta kieltäytyneet vankityrmiin, ja ehkäistäkseen kapinoita keisari järjesti suosittuja kilpa-ajoja Konstantinopolin hippodromilla eli kilpa-ajoareenalla, jonne mahtui satatuhatta katsojaa.

Elvytystoimet tehosivat, ja muutaman vuoden kuluttua Konstantinopoli alkoi kukoistaa. Keisarin saavutukset kruunasi Hagia Sofia, joka oli maailman suurin kirkko valmistuessaan vuonna 537.

Vuonna 541 mahtava Bysantti vaikutti päälle päin lähes voittamattomalta.

Pian pikkuruiset kirput kuitenkin syöksisivät valtakunnan kaaokseen.

Justinianus I rakennutti muun muassa kuuluisan Hagia Sofian basilikan.

© Shutterstock

Vilja homehtui pelloille

Muutama kuukausi sen jälkeen, kun rutto oli alkanut levitä Pelusionissa, se kulkeutui myös Gazaan ja Jerusalemiin. Sairastuneille nousi korkea kuume, ja heidän nivusiinsa ja kainaloihinsa ilmestyi tummia paiseita.

Aikalaishistorioitsijat uskoivat ruton lähteneen leviämään Afrikasta, mutta nykytutkijoiden mukaan epidemia sai todennäköisesti alkunsa Intiasta.

Luoteis-Intiassa sijaitsevan Barigazan satamakaupungin laivat purjehtivat Punaisenmeren kautta Pohjois-Afrikan satamiin kuljettaen luultavasti kauppatavaroiden lisäksi rottia ja niiden turkissa eläviä ruttobakteeria kantavia kirppuja.

Rutto tarttui kirpunpuremien välityksellä rottiin, jotka levittivät tautia eteenpäin.

Kun rotta kuoli, kirput siirtyivät uuteen isäntään – rottaan tai ihmiseen.

Karavaanit kuljettivat intialaisia mausteita ja kankaita pohjoiseen, esimerkiksi Pelusioniin.

Lisäksi karavaanien mukana kulki ruttokirppuja, jotka saattoivat elää ihmisten hiuksissa ja vaatteissa tai rahdin seassa viikkokausia.

”Siihen aikaan ­raivosi rutto, joka oli vähällä tuhota koko ihmiskunnan.” Aikalaishistorioitsija Prokopios

Vuonna 541 epidemia levisi Välimeren alueelle, missä se kiihtyi vauhdilla.

Syyrialainen kirkkoisä Johannes Efesolainen matkusti juuri tuolloin ympäri Bysantin keisarikuntaa, ja hän todisti taudin tuhovoimaa omin silmin: ”Näimme noilla seuduilla paljon ruton runtelemia kyliä. Maassa lojui ruumiita, joita kukaan ei korjannut pois.”

Paikoin ruumiita kuljetettiin hautausmaille aamusta iltaan. Lehmät ja vuohet kulkivat vapaana niiden omistajien kuoltua, ja rutto romahdutti maanviljelyn.

”Kaikilla seuduilla, joilla kuljimme, pellot lainehtivat tuleentunutta vehnää, mutta kukaan ei ollut korjaamassa satoa”, Johannes kirjoitti.

Kesällä 542 rutto ehti Konstantinopoliin, jossa se levisi kulovalkean tavoin.

Puolen miljoonan asukkaan Konstantinopoli oli tuolloin maailman suurin kaupunki, ja Prokopioksen mukaan epidemia surmasi siellä 5 000–10 000 ihmistä päivässä.

Ruumiita kasaantui kaduille, sillä vainajia ei ehditty haudata läheskään riittävän nopeasti.

”Siihen aikaan raivosi rutto, joka oli vähällä tuhota koko ihmiskunnan”, Prokopios kuvaili epidemian laajuutta.

©

540 – Rutto saapuu

Rutto saapui egyptiläiseen Pelusionin satamakaupunkiin. Varmuudella ei tiedetä, mistä tauti tuli, mutta todennäköistä on, että ruttoa kantavat rotat tulivat Itä-Afrikasta tai Intiasta purjehtineiden laivojen mukana.

©

541 – Tauti leviää hitaasti

Ruttoa kantavat rotat levittivät tartuntoja Pelusionissa, mutta tauti ei vielä ensimmäisenä vuotenaan levinnyt räjähdysmäisesti. Rutto levisi kuitenkin kaupunkia ympäröiville alueille ja Gazaan, ja esimerkiksi Egyptin suurimmassa kaupungissa Aleksandriassa koettiin paha ruttoepidemia.

©

542 – Suurkaupungit kokevat kovia

Ruttoa kantavat rotat pääsivät sisään Egyptistä ympäri Bysantin imperiumia seilaaviin kauppalaivoihin. Konstantinopoli, valtakunnan pääkaupunki ja yksi maailman suurimmista kaupungeista, muuttui taudin keskipisteeksi, jossa kuoli päivittäin tuhansia kaupunkilaisia.

©

543 – Tauti tappaa ympäri valtakuntaa

Konstantinopolista ja muista suurista kauppakaupungeista rutto levisi laivojen mukana koko valtakuntaan ja iski mm. Karthagoon, Roomaan ja Arlesiin Ranskassa. Vuoden loppuun mennessä kuolleita oli jo miljoonia, ja maailman ensimmäinen ruttoepidemia hiipui vasta vuonna 549. Seuraavien 200 vuoden aikana maailmassa nähtiin 17 uutta ruttoepidemiaa.

Keisariparia arvosteltiin ankarasti

Keisari Justinianus ja keisarinna Theodora eivät päässeet pakoon tuhansien helteessä mätänevien ruumiiden hajua palatsissaan.

Lopulta keisari myöntyi siihen, että ruumiit voitiin hävittää ilman kristillisiä hautajaisia, ja vainajia alettiin heittää Bosporinsalmeen ja laivata Sycaen esikaupunkiin salmen toiselle rannalle.

”Haudankaivajat kiipesivät Sycaen linnoituksen torneihin ja täyttivät ne ruumiilla. Pian kaikkialla kaupungissa leijui voimakas kalman haju, joka kauhistutti ihmisiä”, Prokopios kuvaili.

Ruumiit mätänivät niin nopeasti, että haudankaivajien oli pantava ne säkkeihin, jotta ne eivät hajoaisi, kun niitä kannettiin hävitettäväksi.

Pian selvisi, ettei pääkaupungissa ollut tarpeeksi paareja kaikkia ruumiita varten, ja keisari määräsi kaupungin puusepät nikkaroimaan kuudetsadat paarit.

Justinianuksen toimet eivät tyydyttäneet hänen vastustajiaan. Yksi keisarin arvostelijoista oli Prokopios, joka kuvaili tätä salaisessa Anekdota-kirjoituksessaan ”ahneeksi ja pahansuovaksi”.

Ruttoepidemian raivotessa varsinkin Bysantin yläluokka ja upseerit olivat yhä tyytymättömämpiä Justinianukseen ja etenkin keisarinna Theodoran valtaan.

Vuonna 527 Justinianus oli järkyttänyt Bysantin konservatiivista eliittiä kruunajaisissaan tekemällä itseään 20-vuotta nuoremmasta vaimostaan kanssahallitijansa.

Kuitenkin vain harvat uskalsivat arvostella keisariparia avoimesti.

Rutto iski myös yläluokkaan, joka valitti nyreissään ”häpeällisestä voitontavoittelusta”, kun haudankaivajat pyysivät palkkansa kaksinkertaistamista kahteen kultarahaan siitä hyvästä, että he kuljettivat orjien mätänevät ruumiit pois.

Rutosta johtuva työvoimapula nosti palkat pilviin, ja esimerkiksi vaatteiden pesettämisen hinta kolminkertaistui.

Pääkaupungin vilkkaat torit hiljenivät, ja kansa alkoi nähdä nälkää. Nälänhätä iski etenkin kaupunkeihin, kun maanviljelijät eivät enää uskaltaneet tuoda tuotteitaan toreille myyntiin ruttotartunnan pelossa.

Justinianus kielsi hintojen nostamisen, mutta ruokapula sai ihmiset maksamaan elintarvikkeista lähes mitä vain, ja esimerkiksi Antiokiassa Syyriassa leivän käypä vaihtokurssi oli yksi lehmä.

Keisarille rutto merkitsi verotulojen romahdusta, ja hänen oli alennettava kolikoiden kulta-, hopea- ja kuparipitoisuuksia jalometallien säästämiseksi.

”Jotkut sanovat, että tämä tuho johtuu Jumalan vihasta. Että se on harkittu ja oikeudenmukainen rangaistus ihmisten synneistä ja sen tarkoituksena on hävittää koko ihmiskunta.” Kreikkalaishistorioitsija Agathias, 500-luku.

Uudet kolikot olivat vanhoja pienempiä, tai ne lyötiin raudasta ja lyijystä.

Arkeologiset löydöt osoittavat, että esimerkiksi ruttoepidemian aikana lyödyt kuparikolikot olivat noin 23 prosenttia kevyempiä kuin ruttoa edeltävät kolikot.

Justinianuksella ei ollut vaihtoehtoja; hänen oli pakko nostaa taas veroja, mikä teki hänestä entistäkin epäsuositumman.

Yksi keisarin vihatuimmista päätöksistä oli määrätä talonpojat maksamaan veroa paitsi omista maistaan myös kuolleiden naapuriensa maista.

Euroopassa raivosi antiikin aikana useita epidemioita, mutta tutkijat eivät usko, että kyseessä oli joka kerta rutto.

Antiikin ajan historioitsijat käyttivät kaikista kulkutaudeista latinan ”vitsausta” tarkoittavaa sanaa plaga. Sana tunnetaan jo Raamatusta, jossa sillä viitataan Egyptin kymmeneen vitsaukseen.

Englannin kielessä plagasta tuli plague, joka tarkoittaa suomeksi yleensä ruttoa.

Siksi kaikista historian epidemioista puhutaan ruttona, vaikka ne ovat voineet olla muitakin tauteja.

© Los Angeles County Museum of Art

Ateenan rutto: Ahdas suurkaupunki oli oikea tautipesäke

Milloin: 430 eaa.
Missä: Ateenan kaupunkivaltio
Uhreja: Lähes 100 000

Ateenaan iski sen Spartaa vastaan käymän peloponnesolaissodan aikana raju epidemia, jonka antiikin ajan historioitsijat uskoivat olevan lähtöisin Etiopiasta.

Kaupunki oli täynnä sotapakolaisia, mikä edesauttoi taudin leviämistä. Tutkijat ovat päätelleet hautojen perusteella, että outo tauti tappoi lähes satatuhatta ihmistä.

Taudin oireiden kuvausten perusteella tutkijat ovat päätelleet, ettei se ollut rutto vaan kenties lavantauti tai tuhkarokko.

© Photo Josse/Bridgeman Images

Antoninuksen rutto: Idästä levinnyt tauti tappoi miljoonia

Milloin: 166 jaa.
Missä: Rooman valtakunta
Uhreja: 20–25 miljoonaa

Kun voitokkaat legioonat palasivat kotiin valloitettuaan Iranin alueella sijainneen Seleukeian, he toivat mukanaan taudin, joka tappoi seuraavien 10–15 vuoden aikana lähes neljäsosan imperiumin 60–70 miljoonasta asukkaasta.

Tutkijat uskovat epidemian saaneen alkunsa Kiinassa ja levinneen sieltä Silkkitietä pitkin länteen.

Lääkäri Galenoksen mukaan taudin oireita olivat ihottuma ja ripuli, mistä tutkijat ovat arvelleet sen olleen ehkä isorokkoa.

© ACBahn

Cyprianuksen rutto: Rutto oli ehkä ebolaa

Milloin: 250 jaa.
Missä: Rooman valtakunta
Uhreja: Ei tiedossa

Lähes 5 000 ihmistä kuoli päivittäin, kun Roomaan iski aiemmin tuntematon kulkutauti.

Karthagon piispa Cyprianus sairastui myös tautiin, jonka oireiden hän kuvaili tuntuvan siltä kuin ”suolet liukenisivat jatkuvasta ripuloinnista ja luuytimissä kytisi tuli”.

Epidemia nimettiin Cyprianuksen rutoksi piispan mukaan, mutta tutkijat uskovat oireiden kuvausten perusteella, että kyseessä oli pikemminkin virustauti, mahdollisesti ebola.

Ruttoa torjuttiin rukouksilla

Ruton tuhovoima ylitti bysanttilaisten käsityskyvyn.

Lääkärit eivät mahtaneet taudille mitään, ja epidemia suisti kansan uskonnolliseen kiihkoon.

Ihmiset tungeksivat kirkkoihin anomaan apua Jumalalta, ja muu muassa kreikkalainen historioitsija Agathias pohti, oliko rutto kenties Jumalan langettama rangaistus.

”Jotkut sanovat, että tämä tuho johtuu Jumalan vihasta. Että se on harkittu ja oikeudenmukainen rangaistus ihmisten synneistä ja sen tarkoituksena on hävittää koko ihmiskunta”, Agathias kirjoitti Historia-teoksessaan 500-luvulla.

Käsityksiin ruton syistä vaikutti ehkä sekin, että ruttoon sairastuneet käyttäytyivät kuin riivatut: he hourailivat ja monet heistä hyppäsivät mereen viilentääkseen polttavaa ihoaan.

Ruttoa kantavia kirppuja kuhisevat rotat livahtivat kauppalaivoihin ja levittivät ruttoa parissa vuodessa laajalle.

© Shutterstock

Siksi papit yrittivät parantaa tautia manaamalla.

”Moni piti heitä yliluonnollisina olentoina ihmisten hahmossa, ja heistä yritettiin karkottaa pahaa lausumalla pyhiä nimiä. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, sillä kaikki kuolivat”, Prokopios kirjoitti.

Tauti paheni usein niin nopeasti, että monet tartunnan saaneet kuolivat seisovilta jaloiltaan. Ihmiset alkoivatkin pian kirjoa nimensä vaatteisiinsa, jotta heidät voitaisiin tunnistaa ja tieto heidän kuolemastaan välittää omaisille.

Vuoden 542 kuluessa kävi selväksi, että rutto koetteli yhtä lailla kaikkia yhteiskuntaluokkia, kun keisari itse sairastui.

”Syyttäjät eivät pystyneet todistamaan syytöksiä, mutta Belisarius erotettiin silti keisarinnan käskystä virastaan.” Aikalaishistorioitsija Prokopios.

Keisarin taistellessa hengestään keisarinna Theodora hallitsi valtakuntaa, mikä herätti monissa alamaisissa närkästystä.

Theodora oli ollut nuoruudessaan näyttelijä ja tanssija ja huhujen mukaan jopa prostituoitu. Johannes Efesolainen kutsui häntä ”arvottomaksi Theodoraksi”.

Keisarinna ei piitannut panettelusta vaan perusti valtion varoilla muun muassa ruttosairaaloita ja lastenkoteja ruton orvoiksi jättämille lapsille.

Naapurivaltiot iskivät

Theodoran hyvät teot eivät hälventäneet alamaisten epäluuloja, vaikka Justinianus oli virallisesti nimittänyt hänet kanssahallitsijakseen, ja Theodora pelkäsi vallankaappausta.

Keisariparilla ei ollut lapsia, ja Theodoran värikäs menneisyys heikensi hänen arvovaltaansa.

Theodora jäi epidemian ajaksi Konstantinopoliin varmistamaan, että hänen miehensä sai parasta mahdollista hoitoa, ja pitämään silmällä vihollisiaan.

Justinianuksen kenties vakavin uhkaaja oli kenraali Belisarius, joka oli valloittanut Rooman kaupungin ja yhdistänyt valtakunnan.

Kansa palvoi häntä, eikä Theodora uskaltanut teloittaa häntä. Niinpä hän määräsi Belisariuksen puheilleen ja syytti tätä koko hovin edessä juonittelusta ja keisariparin myrkytysyrityksestä.

Syytökset olivat todennäköisesti täysin perättömiä.

”Syyttäjät eivät pystyneet todistamaan syytöksiä, mutta Belisarius erotettiin silti keisarinnan käskystä virastaan”, Prokopios kirjoitti.

Belisariuksen erottamisen jälkeen Theodora jatkoi hallitsijana, kunnes Justinianus vuonna 543 toipui ja otti taas vallan.

Rutto oli miltei tuhonnut Bysantin valtakunnan. Se oli surmannut lähes 40 prosenttia pääkaupungin asukkaista, ja kaikkiaan siihen oli pelkästään ensimmäisenä vuotena kuollut miljoonia.

Rutto harvensi myös Justinianuksen armeijan rivejä, ja esimerkiksi kilpailevan Persian vastaisen rajan rajalinnoitukset olivat pahasti vajaamiehitettyjä.

Persian hallitsija Khusrau I tarttui tilaisuuteen, ja vuonna 543 hän marssitti armeijansa Roomalle kuuluvaan Armenian provinssiin nykyisen Azerbaidžanin alueelle.

Justinianus nimitti Belisariuksen taas kenraaliksi ja lähetti tämän sotimaan persialaisia vastaan.

Bysantin armeija oli kutistunut, ja Belisarius saapui ensimmäiseen neuvotteluun Persian lähettiläiden kanssa mukanaan 6 000 parasta sotilastaan, jotka olivat pukeutuneet kevyisiin metsästysvarusteisiin.

Hämäys onnistui, ja persialaiset luulivat, että Belisariuksen sotilaat olivat vain Bysantin etujoukkoja ja varsinainen armeija odotti kauempana.

Khusrau veti joukkonsa pois, ja kun hän sitten vähän myöhemmin sairastui ruttoon, hän vetäytyi Armeniasta.

Tutkijat ovat löytäneet 1 500 vuotta vanhasta hampaasta Justinianuksen ruttoa aiheuttaneita bakteereita.

© State Collection of Anthropology and Palaeoanatomy Munich

Justinianuksen rutto oli sukua mustalle surmalle

Nykytutkijat pitävät Justinianuksen ruttoa historian ensimmäisenä ruttoepidemiana.

Sen aikaisista joukkohaudoista saatujen dna-näytteiden analyyseissä on löytynyt selviä merkkejä paiseruttoa aiheuttavasta Yersinia pestis -bakteerista.

Osa parhaiten säilyneistä tutkituista luurangoista on peräisin 500-luvun Saksasta, ja vainajien hampaista on löydetty jäännöksiä lähes 1500 vuotta vanhoista ruttobakteereista.

Tutkimuksissa on selvinnyt myös, että vaikka sekä Justinianuksen ruton että mustan surman aiheutti Yersinia pestis, kyse ei ole samasta bakteerikannasta.

Justinianuksen ruton aiheuttanut bakteerikanta kummastuttaa tutkijoita, koska se näyttää hävinneen täysin – toisin kuin mustan surman aiheuttanut kanta.

Tutkijat uskovatkin, että kyseessä on ollut mutatoitunut ruttobakteeri.

Geenianalyysit viittaavat siihen, että Justinianuksen rutto sai alkunsa Keski-Aasiasta.

Itä-Kiinassa sijaitsevasta Tienšanvuoristosta on löydetty 180-luvulle eaa. ajoitettu luuranko, jossa oli Justinianuksen ruttoa aiheuttavan Yersinia pestis -bakteerin kaltaisia bakteereita.

Siksi tutkijat uskovat, että kyseinen bakteerikanta syntyi Itä-Kiinassa ja levisi sieltä 300- ja 400-luvuilla Lähi-itään ja Eurooppaan hunnien ja muiden paimentolaiskansojen mukana.

Ruttoa esiintyy yhä, mutta nykyään sitä voidaan hoitaa tehokkaasti antibiooteilla.

Ovela hämäys pelasti pääkaupungin

540-luvun puolivälissä epidemian pahin vaihe alkoi olla Bysantissa ohi, ehkä sen vuoksi, että taudista hengissä selvinneet olivat tulleet sille immuuniksi, tai siksi, että väkiluvun kutistuminen pienensi tartuntariskiä.

Justinianuksen vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat, kun keisarinna Theodora kuoli vuonna 548. Hänen kuolinsyytään ei tiedetä, mutta nykytutkijat arvelevat hänen kuolleen rintasyöpään.

Vaimon kuoleman jälkeen Justinianuksen oli selvittävä hallinnon haasteista yksin.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että rutto tappoi Välimeren alueella noin neljä miljoonaa ihmistä, ennen kuin epidemia hiipui vuonna 549.

Koko Bysantissa kuolleita arvioidaan olleen seitsemän miljoonaa, mikä vastaa noin neljäsosaa sen kaikkiaan 27 miljoonasta asukkaasta.

Pandemia heikensi Bysanttia rajusti, ja pian länsigootit valloittivat taas Espanjan ja itägootit tunkeutuivat Italiaan. Samaan aikaan moni kenraali nousi kapinaan ja ryösteli valtakuntaa surutta.

Justinianus tarvitsi jälleen Belisariusta, joka sai tehtäväkseen valloittaa Italian vain 4 000 sotilaalla.

Neljä vuotta kestäneen raskaan sotaretken päätteeksi itägootit oli ajettu pois ja Rooman kaupunki oli taas Bysantin hallussa. Taistelut olivat kuitenkin uuvuttaneet Belisariuksen, joka vetäytyi eläkkeelle.

1700-luvulla syntyneen tarinan mukaan kateellinen Justinianus puhkaisi kenraali Belisariuksen silmät ja pakotti tämän vaeltamaan kerjäläisenä pitkin maata.

© Sepia Times/Getty Images

Keisarikunta oli toistaiseksi suurimmillaan vuonna 555. Valloitukset lännessä ja laajeneminen itään olivat kasvattaneet Justinianuksen hallitsemia alueita yli 45 prosentilla siitä, kun hänestä oli tullut keisari 28 vuotta aikaisemmin.

Suuruuden aika jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä pian sekä rutto että vanhat viholliset palasivat ja Justinianuksen toiveet yhtenäisen valtakunnan hallitsemisesta murskautuivat.

Vuonna 558 rutto iski jälleen Konstantinopoliin ja kuritti ankarasti sekä pääkaupungin asukaslukua että valtion verotuloja.

Justinianus ratkaisi ongelman alentamalla sotilaiden palkkoja, mikä johti kapinoihin monissa varuskunnissa.

Vuonna 559 bulgaarisoturit etenivät lähes Konstantinopolin porteille kohtaamatta juuri lainkaan vastarintaa, ja Justinianus suostutteli Belisariuksen pelastamaan pääkaupungin vielä kerran.

Kenraali myöntyi, mutta ilman kunnollista armeijaa hänen oli turvauduttava taas hämäykseen: Vapaaehtoisille maanviljelijöille ja kaupunkilaisille annettiin sotilaspuku sekä miekka ja kilpi, minkä jälkeen Belisarius marssitti tuhatpäisen ”armeijansa” kaupungin muureille.

Valesotilaat alkoivat kenraalin käskystä paukuttaa miekoilla kilpiään, ja meteli säikäytti hyökkääjät perääntymään.

Voitto kuitenkin helpotti Bysantin ahdinkoa vain hetkellisesti, ja jatkuvan sotimisen väsyttämä Belisarius kuoli 60-vuotiaana vuonna 565. Ilman ovelaa kenraaliaan Justinianus oli voimaton, kun langobardit tunkeutuivat ryöstelemään Italiaa.

Sitten keisari itsekin kuoli 83-vuotiaana vain muutama kuukausi kenraalinsa jälkeen.

Frankit asettuivat Galliaan, ja vuonna 568 langobardit valloittivat koko Italian. 600-luvun alkuun mennessä Bysantti oli menettänyt suuren osan Belisariuksen valloittamista alueista.

Imperiumihaaveet murskaantuivat

Sodat kutistivat Bysantin valtakuntaa ja synnyttivät pakolaisvirtoja, mikä sai ruton taas leviämään.

Seuraavien kahdensadan vuoden aikana rutto raivosi Euroopassa 18 kertaa ja kuritti ankarasti muun muassa Galliaa eli nykyisen Ranskan aluetta.

”Kaikkialla kuoli niin paljon ihmisiä, että heistä oli mahdotonta pitää lukua.

Arkuista ja hautakivistä oli niin suuri pula, että yhteen hautaan pantiin kymmenen vainajaa tai enemmänkin”, Toursin piispa Gregorius totesi vuonna 571.

Vuonna 602 Bysantissa puhkesi sisällissota, ja Lähi-idän muslimit käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja valloittivat Rooman vanhat Syyrian ja Egyptin provinssit vuosina 637 ja 640.

Kun rutto useiden epidemioiden jälkeen yhtäkkiä katosi noin vuonna 750, se oli nykytutkijoiden arvioiden mukaan tappanut lähes 25 miljoonaa ihmistä.

Bysantti oli menettänyt valtansa suuressa osassa Eurooppaa, ja Euroopassa alkoi niin sanottu pimeä keskiaika. Antiikin perintö painui unohduksiin, ja suurvaltojen tilalle syntyi monia pikkuvaltioita.

Myös Justinianuksen ruton muisto hiipui niin, että Eurooppa oli täysin valmistautumaton, kun musta surma alkoi jälleen korjata satoa vuonna 1347.