Julius Caesarin tie valtaan

Kolme päivää aikaisemmin Rooman senaatti oli julistanut Caesarin valtion viholliseksi, vaikka hän oli kahdeksan vuoden ajan sotakentillä laajentanut Rooman valtakuntaa peräti Englannin kanaalille saakka.

”Arpa on heitetty!”

Caesar epäröi. Jos hän ylittäisi joen, puhkeaisi sisällissota. Jos hän ei ylittäisi, hänen vihollisensa pidättäisivät hänet ja syyttäisivät häntä vallan väärinkäytöstä. Hän teki päätöksensä ja huusi sotilaille ”arpa on heitetty”. Ylittämällä rajan Caesar rikkoi Rooman tasavallan lakeja vastaan. Hänen seuraavien vuosien sotilaalliset ja poliittiset voittonsa muuttaisivat Rooman imperiumin perusteellisesti ja tasoittaisivat tietä uudelle hallitusmuodolle: keisarikunnalle.

Rooman tasavalta

Julius Caesar (100–44 eaa.) kuului yhteen Rooman vanhimmista aatelissuvuista, ja hänen asemansa saattoi johtaa joko ylivertaiseen onnistumiseen tai täydellisen tuhoon. Caesarin varttuessa Rooman poliittinen elämä oli rappeutunut eri poliittisten ryhmittymien välisiksi verisiksi konflikteiksi.

Kun Rooman viimeinen kuningas ajettiin kaupungista 509 eaa., julistettiin tasavalta, jossa eri kansanryhmät äänestivät virkamiehiä. Nämä valittiin vuodeksi kerrallaan, ja kussakin virassa oli aina kaksi tai useampia henkilöitä vallan keskittymisen välttämiseksi.

Senaatti ja kansantribuunit

Maassa oli myös neuvoa-antava elin, senaatti, jonka jäsenet koostuivat poliittisesti ja sotilaallisesti kokeneesta eliitistä. Lisäksi olivat kansantribuunit, joilla oli veto-oikeus, jos ehdotusta pidettiin kansan etujen vastaisena. Tasapainoinen perustuslaki toimi niin kauan kuin kaikki roomalaiset pyrkivät samaan päämäärään. Rooman kasvaessa jännitteet kuitenkin lisääntyivät.

Populaarit ja optimaatit

Caesarin lapsuutta leimasi kitka kahden ”puolueen” välillä: populaarien (kansanomaiset) ja optimaattien (parhaat). Jälkimmäisen muodosti etuoikeutettu eliitti, joka ei halunnut mitään muutoksia. Myös populaarijohtajat kuuluivat yläluokkaan mutta ajoivat populistisempaa politiikkaa äänien toivossa.

Caesarin teinivuosina puhkesi sisällissota (88–82 eaa.) populaarin Mariuksen ja konservatiivisen Sullan kannattajien kesken. Caesarin täti oli naimisissa Mariuksen kanssa, ja hän itse oli solminut 17-vuotiaana avioliiton Cornelian kanssa, joka oli erään Mariuksen lähimmän miehen tytär. Oli selvää, kumpaa puolta Julius Caesar kannatti.

Caesar pakeni Roomasta

Tilanne kärjistyi, kun Sulla voitti ja vaati Caesarin eroavan. Caesar kieltäytyi. Päätös oli uhkarohkea: Sulla teloitti vastustajiaan kuin liukuhihnalla, ja Caesar joutui pakenemaan Roomasta.

Hän suoritti nyt ”asevelvollisuutensa” Vähässä-Aasiassa, jossa roomalaiset taistelivat valtavaa kansannousua vastaan. Caesar sai kuningas Nikomedeen auttamaan roomalaisia laivastollaan. Ilkeät huhujen mukaan Caesar hyppäsi sänkyyn kuninkaan kanssa: ”Nikomedeksen bordelli” oli pilkkanimitys, jota Caesar sai kantaa loppuelämänsä. Hänen sukupuoliviettinsä vaikuttaa olleen yhtä vahva kuin hänen sotatahtonsa, minkä ansiosta hän oli vihamiestensä puheissa ”jokaisen naisen mies ja jokaisen miehen nainen”.

Sulla kuoli

Sullan kuoleman jälkeen 78 eaa. Caesar pystyi palaamaan Roomaan, jossa hän menestyi taitavana puhujana ja asianajajana. Matkustaessaan 75 eaa. Rodokselle kouluttamaan itseään lisää retoriikassa Caesar joutui merirosvojen vangiksi. Hänen mielestään vaaditut lunnaat olivat liian pienet, ja hän nosti itse hintaansa. Odottaessaan, että ystävät saivat rahat kokoon, Caesar vietti pari viikkoa merirosvojen luona ja lupasi palata ristiinnaulitsemaan heidät, kun kaikki olisi ohi. Caesar piti sanansa ja huolehti siitä, että heitä rangaistiin myöhemmin.

Ihanteena Aleksanteri Suuri

Caesarin ura lähti nousuun, kun hänet 69 eaa. valittiin kvestoriksi, jolloin hänen vastuullaan oli Espanjan provinssin talous. Siellä eräänä päivänä nähdessään Aleksanteri Suuren patsaan hän purskahti itkuun. Hän oivalsi olevansa vanhempi kuin Aleksanteri silloin, kun tämä valloitti maailman.

Caesar päätti nousta huipulle Roomassa. Poliittisen kantansa hän teki selväksi pitäessään tätinsä hautajaisissa muistopuheen, jossa hän ylisti Mariusta. Näin Caesar varmisti joukon äänestäjiä, mutta kampanjan rahoittaminen oli vaikeampaa.

Lainarahalla hän sai valloitettua ediilin viran 65 eaa. Ediilin tehtävänä oli Rooman puhtaanapidon lisäksi järjestää viihdettä ihmisille. Caesarin gladiaattorinäytökset olivat suurimmat koskaan. Gladiaattoreilla oli yllään jopa hopeiset haarniskat.

Tuki Pompeiusta

Caesar oli nyt korviaan myöten veloissa. Varmistaaksen toimintansa hän hankki korkea-arvoisia ystäviä. Senaatin keskusteluissa hän kannatti kuuluisaa sotapäällikköä Pompeiusta. Tämä oli menestynyt sotilaallisesti itäisen Välimeren alueella mutta joutunut vastakkain optimaattien kanssa, joiden mukaan hän käyttäytyi kuin kuningas. Teoriassa Roomassa vallitsi tasa-arvo, mutta käytännössä valta kuului harvoille.

Ensimmäinen triumviraatti

Rooman yhteiskunnassa vaikutusvaltaiset miehet ottivat suojelukseensa ja auttoivat heikompia ihmisiä – klienttejä – aina rahan lainaamisesta oikeudelliseen tukeen. Klienttien odotettiin puolestaan äänestävän hyväntekijäänsä vaaleissa.

Jos joku, kuten Pompeius, oli ottanut komentoonsa monta legioonaa uskollisia miehiä, hänellä olisi enemmän klienttejä kuin muilla poliitikoilla, Caesar oivalsi. Kun hän lopulta asettui ehdolle konsuliksi, valtion korkeimpaan virkaan, hän halusi varmistaa saavansa tukea sekä Pompeiukselta että Crassukselta, Rooman rikkaimmalta mieheltä.

Poliittinen eliitti katsoi näitä kolmea miestä ja heidän esilläoloaan karsaasti (Caesar flirttaili ”tavallisille ihmisille”, Pompeius veteraaneille ja Crassus ”pääomalle"). Miehet lupasivat nyt auttaa toisiaan. Heidän sopimustaan vuodelta 60 eaa. on myöhemmin kutsuttu ensimmäiseksi triumviraatiksi. Rooman asukkaat puhuivat ”kolmipäisestä hirviöstä.”

Triumviraatin keräämien klienttien ansiosta Caesar voitti vaalit, ja hänestä tuli toinen konsuli vuodeksi 59 eaa. Hän ryhtyi säätämään lakeja, jotta Pompeiuksen veteraaneille saatiin jaettua maata.

Senaatti oli raivoissaan ja suunnitteli nostavansa syytteen Caesaria vastaan heti virkavuoden jälkeen. Triumviraatti oli kuitenkin suunnitellut pidemmälle. Heille ei riittänyt se, että uskollisia ihmisiä nimettiin tulevien vuosien virkoihin, vaan he onnistuivat siinä, että Pompeius hallitsi Espanjaa ja Caesar Galliaa kokonaiset viisi vuotta.

Crassus puolestaan sai huolehtia idästä. Järjestely antoi Caesarille vapaat kädet Galliassa, ja hän sai samalla pidettyä kovimmat valtakilpailijansa hyppysissään.

Caesar valtasi Gallian

42-vuotiaana Caesarin elämä sai uuden käänteen. Gallian valloitus 58–50 eaa. kuvataan usein sarjana ”loistavia operaatioita", mutta kyseessä oli itse asiassa varsinainen kansanmurha.

Jo sodanjulistus oli kummallinen. Caesarin Gallian provinssi koostui Gallia Cisalpinasta Pojoen laaksossa Italiassa sekä Etelä-Ranskan Provencesta (latinan sanasta provincia).

Kun kansa nimeltä helvetialaiset, nykypäivän Sveitsistä, keväällä 58 eaa. lähti vaellukselle paremman elinalueen toivossa, Caesar puuttui tilanteeseen ”suojellakseen” Gallian kelttiheimoja, joita roomalaiset pitivät liittolaisinaan.

Helvetialaiset lyötiin, mutta tilanne ei ollut vielä selvä – päinvastoin. Valtatasapainon häiriinnyttyä suuret joukot germaaneja marssi Reinin yli päällikkönsä Ariovistuksen johdolla.

Caesar voitti heidät, ja noin 80 000 germaania kaatui. Kotona Roomassa Caesar oli vihollistensa mielestä luovutettava germaaneille tai asetettava palattuaan sotaoikeuteen hyökkäyksen takia. Caesar pysyi poissa Roomasta.

Kesien sotaretkillä hän liikkui kauemmas, ja triumviraatti varmisti hänen komennuksensa jatkuvan vielä viisi vuotta. Vuosina 55–54 eaa. hän kulki aina Britanniaan saakka, saarelle, jonka moni roomalainen ei uskonut olevan totta.

Oli oma sotakirjeenvaihtajansa

Kaikki oli luettavissa Caesarin omin käsin kirjoittamasta teossarjasta Commentarii de bello Gallico (Huomioita Gallian sodasta). Raportit kirjoitettiin kunkin vuoden sotaretken lopussa, ja ne jaettiin sekä kannattajille että vastustajille Roomassa. Caesar oli toisin sanoen oma sotakirjeenvaihtajansa ja saattoi muokkailla tietoja omaksi edukseen.

Hän kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa, kuten ”Tämä paniikki päättyi vasta Caesarin saapumiseen”. Taistelulinjan horjuessa hän omien sanojensa mukaan tarttui konkreettisesti pakeneviin sotilaisiin, käänsi heidät ja kivahti: ”Tuolla on vihollinen”.

Alesian piiritys

52 eaa. keltit kokoontuivat viimeiseen vastarintaan. Päällikkö Vercingetorix ja hänen armeijansa joutuivat pian ansaan Alesian linnakkeeseen. Vaikka Caesarin armeija oli pienempi, he rakensivat vallihautoja ja paaluaitoja ympäri kaupunkia. Kun lisää kelttejä tuli hätiin, roomalaiset rakensivat ulkoreunalle paaluaidan ja puolustivat itseään siten samanaikaisesti sekä piiritettyjä gallialaisia että näiden tukijoukkoja vastaan.

Piirityksen järkyttävin tapaus oli, kun keltit lähettivät linnoituksesta pois naisia, lapsia ja vanhuksia, koska ruokavarannot olivat loppu. Roomalaiset kieltäytyivät päästämästä heitä ulos tai edes ottamasta heitä orjiksi. Pakolaiset kuolivat nälkään ei-kenenkään-maalla. Vercingetorix tajusi, että kaikki toivo oli menetetty, ratsasti pois Alesiasta ja heitti haarniskansa Caesarin eteen.

Caesarin poissaollessa pääkaupungin poliittinen juonittelu jatkui. Gallian sotasaaliiden ansiosta hän saattoi nyt maksaa nuoruuden velkansa ja myös lahjoa poliitikkoja tuekseen.

Valtion vihollinen

Sitten triumviraatti murtui. Caesarin tytär Julia, joka oli naimisissa Pompeiuksen kanssa, kuoli synnytykseen. Crassus sai surmansa sotaretkellä Mesopotamiassa. Caesar oli toivonut tulevansa valituksi uudelleen konsuliksi, mutta vahvat voimat senaatissa harasivat vastaan.

Gallian valloittajasta oli tullut liian voimakas tasavallan parasta ajatellen, ja senaatti vaati Caesarin ja joukkojen kotiuttamista. Caesar kieltäytyi.

Jos hän palaisi, edessä olisi oikeudenkäynti ja todennäköisesti tuomio vallan väärinkäytöstä konsulikaudella 59 eaa. ja sodasta, jota ei koskaan hyväksytty senaatissa. Näin hän joutuisi luultavasti maanpakoon. Määräajan umpeutuessa tammikuussa 49 eaa. senaatti julisti Julius Caesar valtion viholliseksi.

Näin Caesar hyökkäsi Italiaan johtaen yhtä ainoaa legioonaa, tuskin viittä tuhatta miestä. Kokeneiden ja uskollisten sotilaidensa kanssa hän pyyhkäisi läpi Italian niin nopeasti, että konsuliksi nimitetty Pompeius ja suuri osa senaatista päättivät paeta Kreikkaan. Kaikkien pelko ei kuitenkaan käynyt toteen.

Sen sijaan, että Caesar olisi teloituttanut kaikki tielleen osuvat, hän armahti vihollisensa. Hän selvitti kirjeessään Cicerolle: ”Tämä olkoon uusi tapani voittaa, joten vahvistan valtaani myötätunnon ja humaaniuden kautta.”

Tämä lempeys, clementia, oli Caesarin merkittävin ase. Marssiessaan Roomaan hän oli parempi tasavallan edustaja kuin Pompeius ja muut, jotka olivat paenneet kotimaan kamaralta. Tosiasia oli kuitenkin, että hän oli astunut valtaan ase kädessään. Vuosina 49–45 eaa. seurasi sisällissota, jossa Caesar lannistumattomalla energiallaan riensi imperiumin joka kolkkaan. Ensin lyötiin Pompeiuksen joukot Espanjassa Ilerdan taistelussa.

Kukisti Pompeiuksen

Sitten hän kukisti Pompeiuksen itsensä ja republikaanisen armeijan Farsaloksessa Kreikassa. Caesar jatkoi Egyptiin ja päätyi paikalliseen sisällissotaan, jonka hän voitti nuoren kuningatar Kleopatran avulla. Kleopatran kanssa Caesar alkoi myös suhteen, josta syntyi poika Caesarion. Hänestä tuli myöhemmin hallitsija äitinsä rinnalle.

Matkalla kotiin Vähä-Aasian kautta samana vuonna Caesar löi kansannousun Zelassa ja lausui kuuluisat sanansa veni, vidi, vici – "tulin, näin, voitin”.

Matkustettuaan Afrikkaan hän voitti vielä Thapsuksen ulkopuolella yhden vastarinta-armeijan norsuineen kaikkineen. Lopulta hänen onnistui myös voittaa Pompeiuksen pojat, joilla oli kauan ollut omat asemansa Espanjassa. Caesarin voitot Galliassa, Britanniassa, Germaniassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Egyptissä, Vähässä-Aasiassa ja Afrikassa olivat vertaansa vailla. Hän löi kaikki Rooman entiset sotapäälliköt, ja tämä kaikki tapahtui vain kymmenessä vuodessa.

Uudisti kalenterin

Syksyllä 45 eaa. Caesar oli Rooman valtakunnan kiistaton itsevaltias. Hän ei kuitenkaan ollut vain sotilaallinen nero, vaan hän osasi myös organisoida loistavasti. Lakeja uudistettiin, ja pääkaupunkiin rakennettiin uusia kylpylöitä ja temppeleitä. Kanavia kaivettiin, suot kuivattiin, vuoret tasoitettiin maan tasalle. Caesarin uudistuksilla ei ollut rajoja. Kaiken kukkuraksi hän uudisti ajanlaskun ottamalla käyttöön karkausvuoden ja 365 päivän juliaanisen kalenterin.

Roomalaisten vanha kuukalenteri oli nimittäin useita kuukausia epätahdissa.

Tapahtumat etenivät hurjaa vauhtia. Puoluetaistelut Roomassa olivat toki loppuneet, mutta satoine tuhansine klientteineen ja uskollisine legioonineen Caesar oli itse lähes kuningas. Syksyllä 45 eaa. hänet nimettiin elinikäiseksi diktaattoriksi.

Ei ole tietoa, mitä Caesar oli suunnitellut imperiumin ja itsensä suhteen. On kuitenkin selvää, että loppua kohden hän joutui vauhtisokeuden valtaan. Hän kutsui tasavaltaa ”tyhjäksi kuoreksi”. Hän alkoi liikkua vaatteissa, jotka muistuttivat menneistä kuninkaista. Hän ei noussut seisomaan senaatin edessä. Hänta vastaan liittouduttiin.

Salaliiton voimahahmoina olivat Brutus ja Cassius, jotka molemmat taistelivat Pompeiuksen puolella mutta saivat armahduksen Caesarilta. Murha tapahtui senaatin kokouksessa 15. maaliskuuta 44 eaa. Puolustuskyvytön Caesar joutui miesten ympäröimäksi ja sai 23 tikarin iskua.

Sisällissota puhkesi

Murhasalaliittolaisten motiivina ei koskaan ollut vallankaappaus. He uskoivat, että tasavallan demokraattiset rutiinit saataisiin heti palautettua, kun tyranni oli poissa. Sen sijaan puhkesi uusi sisällissota, joka päättyi vasta viisitoista vuotta myöhemmin, kun Caesarin ottopoika Octavianuksesta tuli Rooman keisari nimellä Caesar Augustus.

Julius Caesar sai maksaa poliittisesta urastaan hengellään, mutta hänen nimestään syntyi hallitsijan titteli. Caesar – klassisella latinalla lausuttuna ”Kaisar”– on säilynyt venäjässä ”tsaari”, saksassa ”Kaiser” ja suomessa ”keisari”. Rubiconilla heitetty arpakuutio on vaikuttanut maailman historiaan ja aina nykypäivään saakka.