Pompeji vulkan med offer

Italialainen valoi Pompejin kipsiin

Italialaisarkeologi Giuseppe Fiorelli löysi Pompejin kaivauksissa yllättäen erikoisen onkalon. Hän teki onkalosta kipsivaloksen – ja antoi näin kasvot 1 800 vuotta kuolleena olleelle perheenisälle. ­­Pompeji oli herännyt jälleen henkiin.

Italialaisarkeologi Giuseppe Fiorelli löysi Pompejin kaivauksissa yllättäen erikoisen onkalon. Hän teki onkalosta kipsivaloksen – ja antoi näin kasvot 1 800 vuotta kuolleena olleelle perheenisälle. ­­Pompeji oli herännyt jälleen henkiin.

Ritzau/Scanpix & Imageselect

Helmikuisena päivänä 1863 arkeologi Giuseppe ­Fiorelli sai idean, joka teki hänestä sittemmin maailmankuulun. Fiorellin työntekijät olivat tuolloin kaivaneet aamusta asti Pompejin suurimman kylpylän alueella.

1 800 vuotta aiemmin tulivuorenpurkaus oli peittänyt kaupungin viiden metrin kerroksella kivettynyttä tuhkaa ja hohkakiveä, ja sen alta oli nyt paljastunut satoja hopeakolikoita, kultasormus, neljä korvarengasta sekä kaksi rauta-avainta.

Pompeji udgravning

Fiorelli kehitti monia arkeologian ­periaatteita, joita sovelletaan kaivauksilla edelleen myös nykypäivänä.

© Ritzau/Scanpix

Esineet kertoivat tarinaa tuhansista ­kaupungin asukkaista, jotka olivat menehtyneet katastrofissa. Millaisia ­uhrien viime hetket olivat olleet, sitä ­Fiorelli ei kuitenkaan pystynyt kuvittelemaankaan. Arkeologi oli löytänyt aika ajoin ­luiden jäännöksiä, mutta niistä ei pystynyt vielä päättelemään paljoakaan.

Yhtäkkiä erään työntekijän lapio solahti kivettyneen tuhkan läpi onkaloon. ­Fiorelli työnsi varovasti ­kätensä pienestä aukosta sisään, ja onkalon pohjalla hänen sormensa kohtasivat ihmisen luun.

”Oivalsin heti, että onkalo oli syntynyt ihmisruumiin ympärille”, hän kirjoitti.

Kun arkeologit onkivat lisää luita aukon kautta, Fiorellilla välähti. Onkalo oli muodostunut, kun ­tuhkaan koteloitunut ruumis oli hajonnut, joten tyhjän tilan täytyi olla ruumiin muotoinen.

Fiorelli sekoitti sangossa vettä ja kipsiä ja kaatoi seosta suuaukosta onkaloon, kunnes se täyttyi.

Kun seos oli kovettunut, Fiorelli antoi avata onkalon. Sisällä oli lähes täydellinen kipsivalos keski-­ikäisestä miehestä, joka makasi selällään.

Hänen kätensä näytti pitelevän kauan­ sitten maatunutta viittaa, jaloissaan hänellä oli naulatut sandaalit. Auki ammottavassa suussa sojotti muutama hammas.

Pompeji offer
© Eric Vandeville/AKG-Images

Tulivuorenpurkaus surmaa uhrin, ja vainaja peittyy tuhkaan. Ruumis hajoaa ajan mittaan, ja jäljelle jää ruumiin tuhkaan muodostama onkalo sekä luita.

Eric Vandeville/AKG-Images

Pompeji offer
© Eric Vandeville/AKG-Images

Arkeologit voivat käyttää ruumiin jättämää onkaloa kipsivaloksen muottina­. Paksuun, kivettyneeseen tuhkaan tehdään pieni reikä, josta kipsiseosta kaadetaan onkaloon.

Eric Vandeville/AKG-Images

Pompeji offer
© Eric Vandeville/AKG-Images

Kun kipsi on kovettunut, valosta ympäröivä tuhka poistetaan ja valos puhdistetaan. Valoksista voidaan usein erottaa jopa vaatteiden painaumat.

Eric Vandeville/AKG-Images

Fiorellin kokeilusta tuli ratkaiseva käänne Pompejin kaivauksissa, jotka olivat siinä vaiheessa jatkuneet jo yli sata vuotta.

Yksinkertaisella mutta tässä yhteydessä uraauurtavalla menetelmällään italialaisarkeologi pystyi paitsi antamaan kasvot kauan sitten tuhoutuneen roomalaiskaupungin asukkaille, myös valottamaan näiden viimeisiä hetkiä suorastaan kammottavan yksityiskohtaisesti aina tuskallisista kuolinkamppailuista passiiviseen alistumiseen asti.

Vesuviuksen uhrit ­olivat kuin heränneet henkiin.

Pompejin vainajat ovat nyt olleet valettuina kipsiin jo 150 vuotta, ja ne ällistyttävät yhä tutkijoita, jotka nykypäivänä pyrkivät saamaan moderneilla menetelmillä lisää tietoa tulivuoren uhreista.

Kaivauksilta vohkittiin uhrien luita

Katastrofi kohtasi kaupunkia 24. elokuuta vuonna 79. Pompejin 15 000 asukkaan rauhallinen iltapäivä sai tuolloin kauhistuttavan käänteen, kun hieman keskipäivän ­jälkeen valtava rysäys huojutti kaupungin taloja.

Säikähtyneet asukkaat säntäsivät joukoin kaduille ja näkivät noin kymmenen kilometrin päässä ­pohjoisen ­suunnassa ­Vesuviuksen syöksevän sisuksistaan hehkuvaa tuhkaa, hohkakiveä ja kivenpalasia.

Tutkijat ovat arvioineet, että tulivuoresta ryöppysi ­alkuvaiheessa noin 10 000 tonnia ­vulkaanista ainesta – sekunnissa.

Muutaman minuutin kuluttua tuhkapatsas kohosi jo 15 kilometrin korkeuteen, ja pian taivaalta alkoi sataa tuhkaa ja kiviä kaupunkiin.

Monet asukkaat yrittivät lähteä kaupungista pakoon, toiset piiloutuivat koteihinsa siinä toivossa, että tulivuori pian rauhoittuisi.

Molemmat ratkaisut olivat hengenvaarallisia. Osa ­pakenijoista kuoli taivaalta putoilleisiin kiviin tai katoilta pudonneihin tiiliin.

Tuho täydentyi vielä seuraavana aamuna, kun tulivuoren tuhkapatsas romahti ja ­tulikuuma tuhka ja kaasut ­virtasivat vauhdilla kaupunkiin ja polttivat ­asukkaat elävältä niin kaduille kuin koteihinkin – kukaan ei säästynyt.

Valokset ovat antaneet lisävalaistusta siihen, mihin Vesuviuksen uhrit ovat kuolleet. Vallitseva teoria on olettanut, että suurin osa uhreista tukehtui vulkaanisiin kaasuihin.

Tutkijat ovat kuitenkin päätelleet valosten asentojen perusteella, että eniten kaupunkilaisia kuoli tulivuoren valtavan ­tuhkapatsaan romahtamisesta seuranneisiin, kaupungin haudanneisiin 200–300-asteisiin tuhkavyöryihin ja myrkyllisiin kaasuihin, jotka tappoivat niille altistuneet muutamassa sekunnissa aina kellareihin piiloutuneita myöten.

Pompeji to leger
© 2015 Toronto Star

Äärimmäinen kuumuus jähmetti uhrit viimeiseen asentoonsa – tässä lapsi hakee turvaa äitinsä sylistä.

2015 Toronto Star

Pompeji offer
© Imageselect

Uhri näyttää lähes nukkuvalta. Kuolinsyynä on luultavasti ollut hidas tukehtuminen.

Imageselect

Pompeji offer kæmper
© Pasquale Sorrentino/Science Photo Library

Uhri näyttää kamppailevan. Asento johtuu kuumuudesta, joka tappoi uhrin ja sai tämän lihakset supistumaan.

Pasquale Sorrentino/Science Photo Library

1 800 vuotta myöhemmin Fiorelli antoi yksinkertaisella kipsivalosmenetelmällään kasvot, kehot ja jopa vaatteet näille nimettömille uhreille. Aiemmat kaivajat eivät olleet liiemmin piitanneet kivikovaan tuhkaan muodostuneista ­onkaloista vaan tyytyneet vain kaivamaan niistä luut ulos.

Ensimmäiset luut löydettiin jo 1700-luvun ­puolivälissä, kun Pompejia alettiin tutkia.

Tuolloin kaivaukset muistuttivat tosin aarrejahtia, ja luista tuli arvoesineiden tapaan suosittuja saaliita sekä kaivajille että Pompeijissa käyneille uteliaille:

”Jotkut toivovat saavansa jäännöksiä ­mukaansa – näin minäkin olen tehnyt, jotta saisin pieneen museooni luun, joka on yli 1700 vuotta vanha”, ranskalainen Francois Latapie tunnusti vierailtuaan Pompejissa vuonna 1776.

1800-luvulla kaivauksilla luita alettiin kerätä järjestelmällisemmin. Kiinnostavimmat pantiin esille napolilaiseen ­museoon, ja loput säilöttiin varastoihin.

Luututkimus oli kuitenkin vasta alkutekijöissään, eivätkä tutkijat pystyneet päättelemään uhreista vielä paljoakaan. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Giuseppe Fiorelli­ nimitettiin kaivausten johtoon vuonna 1860.

Koko perhe kuoli pakomatkalla

Fiorelli ei ollut kuin muut arkeologit. Hän oli alun perin opiskellut oikeus­tiedettä ja kiinnostunut arkeologiasta vasta myöhemmin. Hän keskittyi etenkin ­muinaisten kolikoiden tutkimukseen.

Fio­rel­­li oli järjestelmällinen mies, jolla oli myös yksityiskohtien tajua. Ensimmäisen kipsivaloksen jälkeen Fiorelli ilmoitti välittömästi kaivajille, että näiden tuli olla erittäin varovaisia:

”Jos löydätte onkalon, älkää koskeko siihen vaan ilmoittakaa minulle oitis!”

Pompeji udgravning dør

Tämän oven valmiista kipsivaloksesta erottuvat selvästi jopa alkuperäisen oven naulat.

© Niels-Peter Granzow Busch

Arkeologin ei tarvinnut odottaa kauaa sillä jo parin päivän päästä, 6. helmikuuta 1863, kaivajat löysivät kaksi onkaloa täynnä luurankojen palasia. Fiorelli täytti onkalot kipsiseoksellaan ja jäi jännityksellä odottamaan kipsin kovettumista. Kun onkalo avattiin, esiin saatiin kaksi naisruumiin valosta.

Uhrit olivat menehtyneet vieretysten, ikään kuin he olisivat maanneet yhdessä sängyllä.

Naisista pidempi makasi oikealla kyljellään ja vaikutti olevan vanhempi. Hänen kasvojaan ei voinut erottaa, mutta toinen käsi ja molemmat jalat piirtyivät selvästi valokseen.

Toinen uhreista oli ilmeisesti nuori tyttö – hän oli ollut enintään 16-vuotias, kun hehkuva tuhka ja myrkylliset kaasut olivat tappaneet hänet keskelle katua.

Hänen kasvonsa olivat puoliksi hautautuneet maahan. Hän piti oikeaa kättään suunsa edessä ja nojasi päätään vasempaan kyynärpäähänsä. Tytön käden ja sormien kouristuksenomainen ote toi ­elävästi esiin hirvittävän tuskan, jota tytön oli täytynyt tuntea elämänsä ­viimeisinä sekunteina.

Näystä tuli ensimmäisenä mieleen, että kyseessä olisivat äiti ja tytär, jotka olivat kaatuneet kadulle ja kuolleet rinnakkain.

Pompei udgravning vindue

Fiorellin menetelmää voitiin soveltaa myös ­esimerkiksi puuoviin ja -ikkunoihin, jotka olivat maaduttuaan jättäneet onkalon tuhkaan.

© Niels-Peter Granzow Busch

Seuraava johtopäätös oli, että ensimmäisenä löydetty keski-ikäinen mies voisi tässä tapauksessa olla perheen isä.

Miehellä oli ollut nimittäin mukanaan naisten koruja: ehkä hän oli ottanut kotoa mukaan tyttärensä ja ­vaimonsa korut ja muuta omaisuutta ennen kuin perhe oli sännännyt kadulle tuhka- ja ­kivisateeseen.

Miehellä oli ­kädessään myös avain – ilmeisesti perhe oli odottanut palaavansa pian kotiin.

Isä, äiti ja tytär olivat olleet matkalla kaupungin portille paetakseen, mutta he eivät koskaan ehtineet perille asti – tulivuorelta vyörynyt tuhkamassa tuhosi ­kaiken tieltään ja hautasi uhrit.

Arvoesineet otettiin mukaan

Huhut kipsivaloksista saivat ­ihmiset pian tulemaan sankoin joukoin kaivauksille. Jo viikon kuluttua kahden naisen ruumiin löytymisestä muun muassa italia­­-­lainen kirjallisuuden professori Luigi Settembrini saapui katsomaan valoksia.

Hän vaikuttui ­näkemästään niin syvästi, että menetti yöunensakin. Valvoessaan hän kirjoitti Fiorellille:

”Noita kolmea valosta katsoessa on mahdotonta olla liikuttumatta. He ovat olleet kuolleena 18 vuosisataa, mutta he ovat ihmisolentoja, joiden kärsimyksen voi nähdä. Kuoleman tuska on läsnä kehoissa ja asennoissa,” professori kuvaili. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

”Tähän mennessä on löydetty temppeleitä, taloja ja esineitä, jotka ovat kiinnostaneet kulturelleja ihmisiä, taiteilijoita ja arkeologeja. Mutta sinä, rakas Fiorellini, olet löytänyt inhimillisen tuskan, ja ­jokainen, joka on ihminen, tuntee sen.”

Fiorellille oli selvää, että hän oli löytänyt jotain aivan ainutlaatuista, mutta hän ei vielä tiennyt, olivatko kolme ­tuhkaan muotoutunutta ruumisonkaloa vain yksittäistapauksia vai olisiko niitä enemmänkin. Vastaus saatiin, kun uusi onkalo löytyi vain 25 metrin päästä ensimmäisistä löydöksistä.

Pompeji udgravning

Fiorellin johdossa ­kaivauksilla tieteestä tuli aarteenetsintää tärkeämpää.

© AKG-Images

Fiorelli teki lopun aarteiden ryöstelystä

Kun kaivaukset aloitettiin Pompejissa 1700-luvun puolivälissä, kaivajien ensisijaisena pyrkimyksenä oli päästä ­sisälle taloihin, joissa olivat arvokkaimmat esineet.

Arkeologit kaivoivat ensin esiin katuja, jotta pääsisivät edelleen taloihin pohjakerroksista alkaen. Fiorellin ­mielestä paras lähestymistapa oli sen sijaan kaivaa taloja ylhäältä alaspäin, kerros kerrokselta.

Fiorellin menetelmällä arkeologit pystyivät havainnoimaan tarkasti ­purkauksen jättämiä kerrostumia.

Fiorelli huolehti myös, että kaivaukset katettiin, jotta esiin kaivetut talot ­saatiin suojattua sateelta ja tuulelta.

Onkalosta tehty valos osoitti sen sisään maatuneen vainajan noin 20-vuotiaaksi naiseksi, jonka tulikuuma tuhkavyöry oli kaatanut kyljelleen. Hänen päänsä oli heilahtanut taakse ja hiuksensa levinneet kadulle.

Kädessään hänellä oli kaksi hopeakolikkoa. Kaikesta päätellen naisen kuolema oli ollut hyvin tuskallinen: hänen kehonsa oli vääntynyt rajusti, ja toinen käsi kurotti kuin epätoivoisesti kohti taivasta.

Naisen vaatteet olivat kuroutuneet ylös ja paljastaneet hänen säärensä. Hän vaikutti kuuluneen Pompejin yläluokkaan.

Paetessaan hän oli ottanut ­mukaansa arvokkaimman omaisuutensa: ruumiin ympäriltä löytyi helmikorva­korut, hopeinen käsipeili ja kuusi hopealusikkaa.

Naisen vierellä oli myös useita kolikoita, medaljonki, johon oli kaiverrettu roomalaisen onnen jumalattaren ­Fortunan kuva, sekä pieni rakkauden­jumalan ­Amorin patsas kangastilkkuun käärittynä.

Myös hänellä oli mukanaan kotinsa avain.

Maailma näki uhrien kärsimyksen

Fiorellin kipsihahmot herättivät kiinnostusta ympäri maailmaa. Pompejin traagiset kohtalot olivat olleet taitelijoiden ja kirjailijoiden suosima aihe jo pitkään.

Muun muassa Edward Bulwer-Lytton oli vuonna 1834 julkaissut romaanin nimeltä ”Pompejin viimeiset päivät”, jossa kuvattiin asukkaiden tyyntä ja sankarillista kuolemaa.

Romanttiset kuvat karisivat, kun Fiorellin kipsivalokset osoittivat todellisuuden olleen synkempi. Pompejin viimeiset hetket olivat olleet silkkaa tuskaa, kärsimystä ja kuolemanpelkoa.

Pompeji offer

Päivittäin syödyn leivän sisältämät kivenmuruset kuluttivat ihmisten hampaita.

© Eric Vandeville

Huonot hampaat terveessä kehossa

Rooman valtakunnassa vainajat polttohaudattiin, joten Pompejista löydetyt ruumiit ovat ainutlaatuinen tiedon lähde tutkijoille, jotka ovat voineet tutkia yli 300 ruumista. Luita on säilynyt ­valosten sisällä, ja niitä on ­löytynyt myös irrallaan.

Ravinto
Luista on voitu päätellä asukkaiden olleen varsin terveitä. Ruokavalio on ollut monipuolinen, ja hedelmiä ja kasviksia on käytetty runsaasti.

Hampaat
Vilja jauhettiin ­myllynkivillä, joista jauhoihin irronneet ­kivenmuruset kuluttivat päivittäin leipää syöneiden pompejilaisten hampaita. Myös reiät ja plakki olivat yleisiä.

IKÄ
Tutkimuksissa on todettu uhrien olleen kaikenikäisiä – kaupunkiin jäivät siis muutkin kuin vain lapset, vanhukset ja ­sairaat. Miehiä ja naisia oli myös suunnilleen yhtä paljon.

Nivelrikko
Noin kymmenen prosenttia uhreista oli kärsinyt nivelvaivoista. Yleisin vaiva oli nivelrikko.

Vaihdevuodet
11 prosentilla naisista oli hormonaalinen, yleensä vaihdevuosien jälkeen ilmenevä häiriö, joka aiheuttaa muun muassa otsa­luun paksuuntumista – naiset saattoivat siis elää yli 60-vuotiaiksi.

Suojatakseen valoksia sateelta ja auringolta Fiorelli siirsi ne pieneen taloon, jossa ne pantiin esille runsaslukuisten vierailijoiden katseltaviksi. Pompejissa vieraili muun maussa yhdysvaltalainen kirjailija William Howells, jonka Fiorellin työntekijä ohjasi valosten luo:

”Opas vei minut kadulta sisään taloon, jossa ne olivat. Epämiellyttävä varjo ­lankeaa sydämelle, kun astuu niiden keskuuteen.”

Myös tunnettu toimittaja ja kirjailija Mark Twain vieraili kaivauksilla ja näki muun muassa ensimmäiset Fiorellin ­tekemät naisruumiiden valokset:

”Naisen sormet harottivat kuin hän olisi kauheassa kuoleman pelossa, ja ­kuvittelin, että saatoin yhä nähdä hänen muodottomilla kasvoillaan häivähdyksen siitä hurjasta epätoivosta, joka ne oli ­vääristänyt, kun taivaalta satoi tulta näillä kaduilla iäisyyksiä sitten.”

Fiorelli itse iloitsi valosten saamasta valtavasta huomiosta, sillä kiinnostus ­takasi myös hänen kaivaustensa rahoituksen jatkuvuuden.

Muut arkeologit jatkoivat työtä

Giuseppe Fiorelli jatkoi kaivauksia ­Pompejissa 15 vuotta, kunnes hänet nimitettiin Italian muinaismuisto- ja ­kaunotaideviraston johtajaksi Roomaan. ­Kaivaustensa aikana hän onnistui tekemään vielä kahdesta Pompejin uhrista valokset, jotka eivät tosin laadultaan ­vastanneet ensimmäistä neljää.

Juuri ennen Fiorellin lähtöä Pompejista kaivajat löysivät kuitenkin uuden uhrin, jonka ulkomuoto hämmästytti Fiorellia.

Uhri oli mies, joka – toisin kuin aiemmin löydetyt uhrit – vaikutti täysin alistuneen kohtaloonsa.

Ruumiissa ei näkynyt mitään merkkejä pelosta tai kamppailusta, vaan mies näytti ottaneen kuoleman vastaan täysin passiivisesti. Kaivajat ­nimesivät uhrin ”Sairaaksi”. Hän ei ­kuitenkaan osoittautunut ainoaksi uhriksi, joka vaikutti kuolleen nukkuessaan.

Fiorellin seuraajat antoivat kipsivalosmenetelmällä edelleen kasvot ja kehot noin sadalle yli tuhannesta uhrista, jotka on tähän mennessä löydetty kaupungista.

Eniten huomiota herättäneiden joukossa olivat äiti ja pieni poika, jotka löydettiin vuonna 1882. He olivat piiloutuneet taloonsa, kun taivaalta oli alkanut sataa tuhkaa ja hohkakiveä.

Luultavasti he olivat vielä viime ­hetkillä päättäneet ­lähteä kaupungista ­pakoon, mutta kadut olivat tulvineet vulkaanista ainesta eikä ulko-ovea enää saanut auki. Ainoa pakotie oli ikkuna, mutta juuri kun he olivat päässeet ulos, tuhkavyöry oli haudannut molemmat.

Pompei arkæolog og offer
© Pasquale Sorrentino/Science Photo Library/Scanpix & Imageselect

Uhrin sijainti ­kertoo kuolinajan

Tutkijat ovat selvittäneet uhrien löytöpaikkoja vanhoista kaivausraporteista ja saaneet selville, että ihmisiä on kuollut tuli­vuorenpurkauksessa kahdessa eri vaiheessa.

Purkauksen ensimmäisessä vaiheessa Vesuvius sinkosi kaupunkiin tuhkakiveä, ja taivaalta putoilleet kivet ja vulkaaninen aines tappoivat yhteensä 394 ihmistä sekä kaduille että taloihin, joiden katot romahtivat.

653 ihmistä kuoli purkauksen toisessa vaiheessa kuumuuden seurauksena, kun polttava ­tuhkavirta syöksyi tulivuorelta kaupunkiin yli sadan kilometrin tuntivauhtia.

Arkeologit onnistuivat tekemään ­valoksen pojasta ja äidin kädestä, joka piteli tiukasti pojan jalasta.

Noin kymmenvuotias lapsi oli selvästi pahasti loukkaantunut, ja äiti oli epätoivoisesti yrittänyt tukea häntä paon aikana. Pompejin kohtalo oli kuitenkin väistämätön.

Fiorellilta jäi paljon näkemättä

Vuosien mittaan arkeologit löysivät ­useita uhreja, ja Fiorellin kipsivalosmenetelmälle keksittiin myös uusia käyttökohteita.

Puiset ovet, ikkunat ja huonekalut olivat maaduttuaan jättäneet jälkeensä ­onkaloita, jotka voitiin täyttää kipsillä, ja jopa puiden ja kasvien jättämistä onkaloista voitiin tehdä valoksia. Näin tutkijat saivat ennallistettua kaupungin rikkaiden upeita puutarhoja.

Vaikuttavimpia olivat kuitenkin valokset Vesuviuksen uhreista. Vuonna 1974 arkeologit kohtasivat sydäntä särkevän näyn, kun he tekivät valoksia eräästä ­talosta löytyneistä ruumiista.

Pompeji to mænd omfavner hinanden

Toistensa käsivarsille kuolleiden miesten kipsivalos hämäsi ­tutkijoita vuosisatoja.

© Eric Vandeville/akg-images

Sylikkäin kuolleet miehet

Tutkijat kokivat yllätyksen ­tutkiessaan kahden sylikkäin ­kuolleen uhrien valoksia. Kaivajat olettivat aikoinaan uhrien olevan naisia ja nimesivät nämä ”Neitsyiksi”. Tietokonekerros­kuvaus kuitenkin osoitti, että kyseessä oli itse asiassa kaksi aikuista miestä, ja myöhempi DNA-tutkimus tuki kuvauksen tuloksia. Ruumiiden toisiaan syleilevä asento viittaa monien mielestä siihen, että ­miehet ­olivat rakastavaisia.

Uhrit olivat nelihenkinen perhe, joka oli kuollessaan ollut piilossa talon portaiden alla.

Äiti makasi selällään sylissään noin nelivuotias lapsi, joka oli selvästi hakenut äidistä turvaa tuhkavyöryn lähestyessä. Läheltä löytyi myös isän ruumis ja talon käytävästä vanhempi lapsi – aivan yksin.

Giuseppe Fiorelli ei ehtinyt nähdä kaikkia Pompejissa tehtyjä valoksia.

Kekseliäs arkeologi kuoli Napolissa vuonna 1896. Hänen perintönsä elää kuitenkin edelleen. Fiorellin edeltäjät olivat keskittyneet etsimään arvoesineitä, mutta häntä kiinnosti enemmän kaupungissa eletty elämä ja ihmiset.

Valoksillaan hän teki ainutlaatuisella tavalla näkyväksi ihmiskohtalot, jotka Vesuvius kietoi tuhkallaan kuolemaan vuonna 79.