Kuolema on vahvasti läsnä Ridley Scottin menestysfilmissä Gladiaattori, joka sijoittuu Rooman valtakunnan kulta-aikaan vuoteen 180 jaa. Iäkäs keisari Marcus Aurelius on hallinnut valtakuntaa viisaasti 19 vuotta, mutta sairauden heikentämänä hän siirtää vallan salaa uskolliselle kenraalilleen Maximukselle.
Kun keisarin vallanhimoinen ja sadistinen poika Commodus saa tietää isänsä päätöksestä, hän tukehduttaa tämän tyynyllä ja käskee kätyriensä murhata Maximuksen. Maximus pakenee murhaajiltaan ja päätyy gladiaattoriorjaksi Pohjois-Afrikkaan Commoduksen joukkojen murhattua hänen vaimonsa ja lapsensa.
Kuvaus Maximuksen tiestä Colosseumille kostamaan perheensä murha tyrannimaiselle keisarille on katsottavissa Netflixissä.
Katso ”Gladiaattorin” traileri:
Historioitsija halusi poistaa nimensä lopputeksteistä
Kun Gladiaattori tuli ensi-iltaan vuonna 2000, Hollywoodin edellisestä antiikin Roomaan sijoittuneesta historiallisesta spektaakkelista oli kulunut puoli ihmisikää.
Genren kulta-aikaan 1960-luvun taitteessa esimerkiksi Ben-Hur ja Spartacus keräsivät miljoonia katsojia. Molemmat elokuvat vilisevät virheitä – esimerkiksi monilla Ben-Hurin näyttelijöillä on rannekello. Moisiin virheisiin ei tuolloin kuitenkaan kiinnitetty suurta huomiota.
Aivan niin hölmöihin virheisiin Gladiaattori ei sorru, mutta elokuvan historiallinen asiantuntija Kathleen Coleman pyysi silti poistamaan nimensä elokuvan tekijöiden joukosta nähtyään lopputuloksen.
Mihin suuntaan peukalo osoittaa?

Elokuva: Yläpeukku pelastaa hengen
Gladiaattorissa keisarin alas käännetty peukalo merkitsee gladiaattorille kuolemaa, ja elokuvan alkupuolella Commodus säästää gladiaattori Maximuksen hengen kääntämällä peukalonsa ylöspäin.

Fakta: Yläpeukku tarkoitti kuolemantuomiota
Gladiaattori on ilmeisesti ammentanut vaikutteita Jean-Léon Gérômen maalauksesta Pollice Verso (1872), jossa alapeukku merkitsee kuolemaa. Tutkijat uskovat kuitenkin, että tosielämässä yläpeukku merkitsi kuolemaa.
Elokuvan lähtökohta eli se, että oma poika murhasi keisari Marcus Aureliuksen, on keksitty. Todellisuudessa Aurelius kuoli johonkin tautiin, luultavasti ruttoon, ja Commodus hallitsi isänsä rinnalla tämän viimeiset vuodet.
Ridley Scott maalaa sympaattisen kuvan vanhasta keisarista, joka kieltää gladiaattoritaistelut ja haluaa palauttaa Rooman taas tasavallaksi. Se on silkkaa sepitettä. Todellisuudessa Aurelius käänsi gladiaattoritaisteluilla alamaistensa huomion pois valtakunnan taloudellisesta ahdingosta.
Keisari Commodus sen sijaan esitetään erittäin huonossa valossa. Hänet kuvataan sadistiksi ja narsistiksi ja hänen vihjataan jopa tuntevan seksuaalista vetoa sisareensa. Kuvaus ole täysin tuulesta temmattu.
Antiikin lähteiden mukaan Commodus oli vielä elokuvassakin kuvattua pahempi: Hän huvitteli järjestämällä seksiorgioita ja pakotti vankeja tappelemaan viihteen vuoksi. On kuitenkin syytä muistaa, että edellä mainitut kuvaukset ovat peräisin Rooman senaattoreilta, jotka suhtautuivat itsevaltaisiin keisareihin hyvin kriittisesti.
Keisarin sisar halusi hallita

Elokuva: Lucilla pelkää veljensä tyranniaa
Elokuvassa Commodus murhataan valtakautensa alkuvaiheessa ja hänen sorrettu sisarensa Lucilla poikineen saavat elää demokraattisemmassa ja vakaammassa Roomassa.

Faktat: Commodus teloitutti Lucillan
Todellisuudessa Commodus hallitsi 12 vuotta. Hänen Lucilla-sisarensa halusi valtaan, ja Commodus teloitutti hänet vuonna 182 jaa. saatuaan selville, että Lucilla oli yrittänyt murhauttaa hänet.
Se kuitenkin tiedetään, että Commodus taisteli itsekin areenalla – erityisesti eläimiä vastaan. Yhdessä gladiaattorinäytöksessä hän tappoi neljä virtahepoa, kaksi norsua sekä sarvikuonon ja kirahvin. Ihmisiä vastaan Commodus ei kuitenkaan koskaan taistellut reilusti. Hänen vastustajiaan oli haavoitettu etukäteen, heidät oli sidottu tai heille annettiin tylsä ase.
Elokuva viittaa tähän dramaattisessa loppukohtauksessa, jossa Maximus ja Commodus kohtaavat Colosseumilla.
Maximuksen hahmo on yksi elokuvan suurimmista ongelmista, sillä gladiaattoriorja ei ole historiallinen hahmo. Hän on kuin roomalainen Frankensteinin hirviö, jossa on piirteitä monesta historiallisesta henkilöstä, kuten kapinallisesta Spartacus-orjasta sekä painija Narcissuksesta, joka tappoi tosielämän keisari Commoduksen. Käsikirjoituksen ensimmäisessä luonnoksessa, jota muokattiin useaan otteeseen kuvausten aikana, päähenkilön nimi olikin Narcissus.
Näyttävät taistelut ovat elokuvan parasta antia, vaikkakin ne olivat todellisuudessa harvoin niin väkivaltaisia ja kaoottisia kuin elokuvassa, sillä niillä oli selkeät säännöt ja tuomarit. Historioitsijoiden arvioiden mukaan vain yksi kymmenestä gladiaattorista kuoli areenalla ja useimmat taistelut päättyivät antautumiseen.
Commodus murhattiin kylvyssä

Elokuva: Maximus tappoi Commoduksen
”Saan kostoni joko tässä elämässä tai seuraavassa”, Maximus murahtaa paljastaessaan todellisen henkilöllisyytensä Commodukselle. Uhkaus käy toteen, kun hän upottaa tikarinsa keisarin kaulaan.

Fakta: Keisari kuristettiin kylvyssä
Commodus yritettiin murhata useita kertoja ja hän kuoli, kun joukko senaattoreita lahjoi hänen painivalmentajansa Narcissuksen kuristamaan hänet kylpyammeessa.
Faktat häviävät elokuvassa viihteelle
”Are you not entertained?!” eli ”Eikö tämä viihdytä?!” gladiaattori Maximus karjuu yleisölle katkaistuaan vastustajansa kaulan areenalla. Vielä nykyäänkin, 22 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen, kysymykseen on helppo vastata: ”Todellakin viihdyttää!”
Gladiaattori on erittäin mukaansatempaava ja visuaalisesti komeaa katsottavaa, mutta historiallisena kuvauksena se on melko köykäinen.
