Colchester Museums
Gladiaattorimalja Englanti

Englannista löytyi todisteita gladiaattoritaisteluista

Gladiaattoritaisteluita on uskottu järjestetyn etupäässä Italiassa, mutta löydetyn hautamaljan perusteella niitä käytiin myös Rooman valtakunnan kaukaisessa provinssissa.

Tutkijat ovat löytäneet ensimmäistä kertaa vakuuttavia todisteita siitä, että gladiaattoritaisteluita käytiin myös Rooman provinssissa Britanniassa. Roomalaisaikaan Camulodnumina tunnetun Colchesterin kaupungin museossa on pitkään ollut englantilaisesta haudasta löydetty astia, jossa on ilmeisesti aikanaan tunnettujen gladiaattoritaistelijoiden kuvat ja nimet. Astia on peräisin 200-luvulta.

Arkeologit ovat tähän asti olettaneet, että hienosti työstetty malja oli valmistettu jossakin muualla ja se on tuotu Englantiin esimerkiksi matkamuistona. Astian viime aikaisten tutkimusten perusteella se on kuitenkin valmistettu paikallisesti.

”Tämä on ainoa tunnettu todiste siitä, että roomalaisia gladiaattoritaisteluita järjestettiin myös Britanniassa”, kertoo Colchesterin ja Ipswichin museoiden johtaja Frank Hargrave.

Gladiaattorimalja Englanti

”Astia on niin hienoa työtä, että on hieman alentuvasti ajateltu, ettei se voi olla brittiläistä käsityötä”, Colchesterin ja Ipswichin museoiden johtaja Frank Hargrave totesi.

© Colchester Museums

Haudattiin urheilumuistona

Tutkijoiden mukaan malja on ehkä muisto jostakin tietystä taistelusta ja sitä on ehkä käytetty juoma-astiana, ennen kuin se on päätynyt hautalahjaksi.

”Vainaja on ehkä ollut jotenkin tekemisissä gladiaattoritaistelujen kanssa”, selittää arkeologi Glynn Davis Colchesterin museosta. ”Hän on ehkä sponsoroinut taisteluita tai ollut innokas gladiaattoritaistelujen katsoja. Joka tapauksessa hän on halunnut saada niistä muiston.

Gladiaattorimalja Englanti

Astiassa on kuva kahdesta keskenään taistelevasta gladiaattorista, joista toisella on aseena lyhyt miekka ja kilpi, toisella verkko ja atrain.

© Colchester Museums