Tämä Pompejin kaupunkielämän kuvaus perustuu antiikin lähteisiin ja arkeologisiin tutkimuksiin. Vaikka tarina viinikauppiaan seikkailuista onkin kuvitteellinen, Campaniassa asunut Marcus Porcius oli todellinen henkilö. Hänen nimellään varustettuja viiniamforoita on löydetty runsaasti paitsi Pompejista myös laajalti koko Rooman valtakunnasta.
Vihdoinkin perillä! Vietettyään merellä kaksi kovaa vuorokautta kesällä vuonna 79 viinikauppias Marcus Porcius saapui Pompejiin.
Satamasta Porcius lähti jalkaisin kohti kaupunginmuuria ja istahti penkille merenpuoleisen portin luo pyyhkimään hikeä otsaltaan.
Campanialaiselle viininmyyjälle Pompeji oli välttämätön kohde, sillä kaupungin tukkumyyjät ostivat runsaasti viiniä myydäkseen sen edelleen muualle valtakuntaan.
Porcius oli käynyt Pompejissa aiemminkin mutta ei ollut ehtinyt tutustua kaupungin iloihin. Tällä kertaa hän päätti käyttää aikaa huvituksiin.
Porcius löysi pian etsimänsä, sillä joku Pompejin 12 000 asukkaasta oli kirjoittanut muuriin ronskin neuvon: ”Jos mielesi tekee naida, kysele Atticea. Häneltä saa 4 sestertiuksella.” Saman verran joutui pulittamaan lasillisesta hyvää viiniä!
Seinäkirjoituksen innostamana Marcus Porcius riensi portista kaupungin vilinään.
Vaikka vaununpyörien urittamat pitkät kivikadut muistuttivat toisiaan, oikea tie löytyi helposti, sillä jonkun ystävällisen kanssakulkijan kiveykseen hakkaamat pienet peniksenkuvat johdattivat kaupungin suurimpaan bordelliin.
Muutaman minuutin päästä Porcius seisoi Lupanar Granden eli ”suuren sudenluolan” edessä.
Ilotalon ovenvartija ohjasi hänet odotushuoneeseen, jonka seinillä oli aiempien asiakkaiden riipustuksia.
Yksi toteamuksista kuului: ”Hermenos kävi täällä naimassa Phileteroksen ja Caphisuksen seurassa.”
Kohta ovelle ilmestyi nainen, joka oli kalkinnut poskensa valkoisiksi, värjännyt huulensa okralla ja ehostanut silmänsä hiilellä. Viinikauppiaan vuoro oli tullut.
Ennen tuhoa Pompeji sykki elämää, ja sekä kauppa että ilotalot kannattivat.
Kaikki oli vielä hyvin
Marcus Porcius nautti elokuun 3. päivänä vuonna 79 täysin rinnoin viinistä, naisista ja kaupanteosta autuaan tietämättömänä siitä, että vain muutaman viikon kuluttua tulivuorenpurkaus peittäisi Pompejin tuhkaan ja laavaan.
Poistuttuaan ilotalosta Porcius lähti takaisin kaupungille. Yksisuuntaiset kadut olivat täynnä härkä- ja aasivankkureita.
Ne kuljettivat tavaraa kaupungin pieniin, kadulle aukeaviin kauppoihin.
Orjat kantoivat liikkeisiin viiniä, lihaa, hedelmiä, pähkinöitä ja öljyä, ja ilma oli täynnä savunhajua, virtsanlöyhkää ja ruuantuoksuja.
Kaiken yllä kalkattivat vetojuhtien valjaissa olevat kellot, jotka varoittivat kaduilla tungeksivia jalankulkijoita.
Marcus Porcius halusi hoitaa liiketoimensa heti, joten hän etsi käsiinsä Via del Vesuviolla asuvan kauppakumppaninsa Lucius Jucunduksen.
Punaviini vaihtui orjaan
Jucunduksen kodin kahden puodin välissä oleva sisäänkäynti oli vaatimaton, mutta astuttuaan sisälle Marcus Porcius huomasi olevansa keskellä ylellisyyttä.
Eteishallin lattiaa peitti upea nukkuvaa koiraa esittävä mosaiikki, ja rehevän sisäpihan keskellä oli pieni vesiallas.
Jucundus otti vieraansa avosylin vastaan, ja miehet asettuivat ruokasalin divaaneille keskustelemaan maailman menosta ja nauttimaan karitsa-ateriaa, joka tarjoiltiin paikallisen kalakastikkeen ja Porciuksen tuottaman viinin kera.
Ruokailun kuluessa hoidettiin myös liikeasiat. Jucundus osti 20 suurta, 500 litran vetoista nahkaleilillistä punaviiniä.
Rahat eivät kuitenkaan kauaa viivähtäneet Porciuksen taskussa, sillä hän osti saman tien 6 252 sestertiuksella itselleen uuden tilanhoitajan, sisilialaisorjan nimeltä Trophimus.
Hinta vastasi kahdeksan vahvan muulin kauppahintaa. Aterian päätteeksi miehet kirjoittivat kauppakirjat vahalevyille, jotka arkistoitiin ullakolle.
Kylpylä oli tietotoimisto
Nautittuaan lounaan jälkeen sisäpihan kukkien keskellä meridiation eli päivälevon Marcus Porcius hyvästeli ystävänsä ja lähti kaupungille. Oli alkanut sataa tihuuttaa.
Pitkän merimatkan ja ilotalokäynnin jälkeen Porcius halusi peseytyä, joten hän hakeutui yhteen Pompejin julkisista kylpylöistä.
Vaikka sade huuhtoi jo kaupungin kaltevia katuja, matkasta selvisi kuivin jaloin kaduille aseteltujen astinkivien ansiosta.
Kylpylässä Porcius maksoi pääsymaksun ja jätti vaatteensa pukuhuoneeseen, jonka kattoa koristivat kipsikuvat sekä kupido- ja ruusumaalaukset.
Porcius meni ensin kuumaan saunaan. Tapa käy ilmi Plinius vanhemman kuvauksesta roomalaisten elämästä.
Pulahdettuaan vielä lämpimiin altaisiin Porcius maksoi orjalle, joka öljysi hänen vartalonsa ja kaapi ihosta lian pois lastan avulla. Kylpylä oli mainio paikka perehtyä kaupunkiin.
Sade oli lakannut, ja auringonsäteiden valaistessa katon pyöreiden aukkojen läpi nousevaa höyryä Porcius kuunteli muiden kylpylävieraiden juttelua pormestarinvaalista, hyvistä ruokapaikoista ja torihinnoista.
Pompejin kaduilla oli paljon yleisiä juomavesilähteitä, ja kylpylästä lähdettyään Porcius pysähtyi juomaan tilkan vettä.
Kaupungin vesi tuli 50 kilometrin päässä olevasta Fons Augusteus -lähteestä, josta se johdettiin erinomaisesti toimivaa akveduktiverkostoa pitkin vesitorneihin, kylpylöihin ja suihkulähteisiin.
Pyyhkiessään suutaan Marcus Porcius tunsi yhtäkkiä maan vavahtavan huolestuttavasti jalkojensa alla.
Ennen kuin hän ehti juosta yhdelle kaupungin lukuisista aukioista, tärinä kuitenkin vaimeni.
Kaupunkilaiset eivät tärähtelystä piitanneet, vaan jatkoivat toimiaan.
Plinius nuoremman mukaan tällaiset muutamaa viikkoa ennen purkausta alkaneet pikku järistykset eivät huolestuttaneet paikallisia, sillä ne olivat tavallisia Campaniassa.
Grillihiirtä välipalaksi
Viinikauppias Marcus Porcius päätti seuraavaksi tutustua Pompejin torielämään.
Hän lähti seuraamaan kaupungin kuuluisilla sipuleilla lastattuja härkävankkureita, jotka olivat matkalla forumilla sijaitsevalle torialueelle.
Kadulla oli syytä katsoa, mihin astui, sillä viemärijärjestelmän puuttuessa kiveyksellä ajelehti virtsaa, hevosenlantaa ja talousjätteitä. Forumille tultaessa inho kuitenkin unohtui.
Aukiolla oli tiiviinä rykelmänä satoja pikkupuoteja, joissa myytiin kalakastiketta, tuoreita viikunoita, paahdettuja manteleita, oliiveja ja lampaanmaitojuustoa.
Eräässä kojussa pariloitiin pikkueläimiä, joita Porciuskaan ei tunnistanut.
Kojunpitäjä ojensi hymähtäen saviruukkua ihmettelijälle, ja viinikauppias miltei hyppäsi ilmaan nähdessään, että ruukusta pilkisti pulska unikeko eli hiirtä muistuttava pikkujyrsijä.
”Unikeot lihotetaan ruukuissa”, kertoo roomalainen käsikirja.
”Pane ruukkuun tammenterhoja, pähkinöitä tai kastanjoita, sulje kansi ja anna eläinten aterioida pimeässä.”
Porcius kokosi itsensä ja maistoi yhtä pinnalta hiillostunutta jyrsijää. Maku oli yllättävän hyvä: liha oli maukasta, mureaa ja aavistuksen pähkinäistä.
Torilla oli myös tutumpaa kauppatavaraa, kuten sianlihaa, sinappia, tuoretta minttua ja punajuuria. Porcius viihtyi etenkin nurkkauksessa, jossa myytiin Campanian viinejä.
Tukkukauppiaat kuljettivat viiniä Rooman eri kolkkiin sekä Gallian ja Hispanian siirtokuntiin.
Ala oli tuottoisa, ja Pompejin äveriäät viinikauppiaat olivat pystyttäneet kaupungin liepeille kymmeniä upeita huviloita.
Torin laidalla oli myös Apollonin 700-vuotias temppeli. Alun perin kreikkalainen musiikin, ennustamisen ja valon jumala oli kaupungissa suosittu.
Roomalaisten tapaan pompejilaisetkin palvoivat monia jumalia näiden alkuperään katsomatta. Välit yläkertaan kannatti pitää kunnossa!
Apollonin temppeli oli kuitenkin päässyt rappeutumaan.
Sen 48 pylväästä moni oli halkeillut ja osa oli jopa kaatunut vuoden 62 maanjäristyksessä, joka tuhosi satoja rakennuksia Pompejissa.
”Nain täällä monen naisen kanssa.” Moni Lupanar Grande -ilotalon asiakas jätti seinäkirjoituksen muistoksi käynnistään.
Mädätetty kala, herkkujen herkku
Nälän jälleen kurniessa Porcius suuntasi Pompejin tärkeimmän kalakastikkeen tuottajan luo.
Matkalla hän havaitsi, että kaupungin köyhät asuivat meluisien kojujen ja baarien yläkertahuoneissa.
Kurjasti pukeutuneet naiset tyhjensivät ikkunoista yöastioita suoraan kadulle, sillä pienissä asunnoissa ei ollut vesijohtoa, viemäriä eikä keittiötä.
Köyhälistö viettikin valtaosan elämästään kadulla ja hoiti tarpeensa julkisissa käymälöissä tai tienreunassa.
Juoma- ja pesuveden he noutivat yleisiltä juomapaikoilta, ja edulliset ateriansa he hankkivat baareista tai halvimmista katukojuista.
Kauppojen seiniltä saattoi havaita, että vaalit olivat tulossa. ”Kaikki yöjuopot kannattavat Marcus Cerrinus Vatiaa kaupunginsihteeriksi”, kirkui punaisella kirjoitettu mainos kahden kapakan välissä.
Pompejin vaalimainoksista näkyi, että kullakin ammattikunnalla oli oma suosikkinsa. Kaupungssa oli jopa yli 2 500 erilaista vaalimainosta, sillä vaalien jälkeen kukaan ei viitsinyt puhdistaa vanhoja tekstejä pois seiniltä.
Eltaantunut haju sai Marcus Porciuksen nyrpistämään nenäänsä. Kyseessä oli itse asiassa mainio uutinen, sillä löyhkä johdatti kulkijan suosittuun liikkeeseen, jossa myytiin garumia eli mädätetystä ja käyneestä kalasta tehtyä kastiketta.
Garumia käytettiin vahvistamaan ruokien makua, olipa kyse paahdetuista unikeoista tai leivonnaisista, ja Pompejin garumia pidettiin valtakunnan parhaana.
Paikallisen Umbricius Scauruksen amforan mainostekstin mukaan yritys möi ”parasta makrillista tehtyä garumia”.
Toisessa luki: ”Scauruksen ensiluokkaista kalakastiketta”, ja kolmannessa: ”Kosher-garumia juutalaiseen makuun”.
Lattiamosaiikki esitti garumruukkuja, ja itse liike oli ruukkuja tulvillaan.
Nälkäinen Marcus Porcius maistoi haltioituneena joka ruukusta ja osti lopulta kaksi kallisarvoista ruukullista, jotka hän lähetti satamaan valmiiksi lähtöä varten.
Kaupungin itäosassa Porcius saapui suurelle palestralle eli 141 metriä pitkälle ja 137 metriä leveälle taistelu- ja urheilukentälle.
118 pylvään ja kahden plataanipuurivin ympäröimän areenan keskellä kimalteli uima-allas. Maanjäristysten runtelema kenttä ei kuitenkaan sinä iltapäivänä ollut atleettien käytössä.
Kentällä oli ryhmä koululaisia kirjoittamassa pieniin tauluihinsa. Yksi pahanteossa ollut oppilas sai piiskaa opettajaltaan muiden tuijotellessa vaiti maahan.
Marcus Porcius huomasi, että kentän pylväisiin oli kaiverrettu kirjoituksia.
Yhdessä, ilmeisesti opettajan kirjoittamassa, luki: ”Olkoot jumalat armollisia niille, jotka ovat maksaneet koulumaksunsa.”
Gladiaattoreilla naiset mielessä
Viinikauppias kulki eteenpäin ja saapui läheiselle amfiteatterille, joka kohosi ylväänä kaupungin itäisellä reunalla.
Soikea areena oli leveine portaikkoineen yksi kauneimmista koko Rooman valtakunnassa.
Vuonna 59 paikka oli kuitenkin joutunut levottomuuksien näyttämöksi.
Roomalaishistorioitsija Tacituksen mukaan kaikki alkoi mitättömästä sattumuksesta gladiaattorinäytöksessä.
Provinssien kaupungeille tyypillinen solvausten vaihto oli kehittynyt kivien heittelyksi, ja lopulta vedettiin miekat esiin.
Seuraavien tuntien aikana Pompejin ja Nucerian huligaanit ottivat yhteen, ja kahakasta kehittyi niin paha, että keisari Nero määräsi paikan suljettavaksi.
Ohittaessaan gladiaattoreiden vanhat parakit Marcus Porcius hymähteli lukiessaan seinille kirjoitettuja tekstejä.
”Celadus särkee tyttöjen sydämet”, luki yhdessä, ja toinen julisti:
”Cresces vangitsee isolla verkollaan yön neidot, aamun neidot ja kaikki muutkin.”
Kyse ei ollut fanikirjoittelusta, vaan koska tekstit olivat parakin sisäpuolella, gladiaattorit olivat itse kirjoittaneet mainoslauseensa.
Auringon laskiessa koitti Marcus Porciuksen suosikkivuorokaudenaika.
Kauppapuodit suljettiin suurilla puuporteilla, ja Pompejin lukuisten kapakoiden ja peliluolien ovet puolestaan aukenivat toinen toisensa jälkeen.
Kaupungissa oli miltei 150 huvipaikkaa, joten janoiselle riitti valinnanvaraa.
Kapakoiden sisustukseen kuului miltei aina matala baaritiski, jonka pyöreissä aukoissa oli kookkaita viini- ja pähkinä-ruukkuja.
Marcus Porcius poikkesi Salviuksen kapakkaan nauttimaan viinikupposen ja kulhollisen manteleita sekä pelaamaan erän noppaa paikallisen kivenhakkaajan kanssa.
Seinällä oleva, huijaamisesta varoittava kuvasarja esitti kahta noppaa pelaavaa miestä.
Toinen huusi: ”Kolme!” toisen nostaessa kaksi sormea ja tokaistessa: ”Sait kakkosen etkä kolmosta.”
Entisistä orjista upporikkaiksi
Kadulla sytyteltiin jo öljylyhtyjä, kun Marcus Porcius suuntasi seuraavaan kapakkaan.
Hedoneksen baarin hinnasto julisti: ”Viini maksaa kolikon. Paras viini maksaa kaksi. Neljällä kolikolla saat falernolaista!”
Viimemainittu viittasi Falernumvuoren rinteiltä tulevaan maineikkaaseen valkoviiniin.
Varakkaana miehenä Marcus Porcius tilasi oikopäätä kannullisen falernolaista, mikä sai paikallaolijat haukkomaan henkeään.
Viinissä oli miltei 15 prosenttia alkoholia, ja Plinius vanhemman mukaan sen saattoi sytyttää vaikka palamaan.
Maukas viini solahti vauhdikkaasti Porciuksen kurkusta alas, mutta kierros ei ollut vielä valmis.
Pikku hiprakassa hän meni Asellinan baariin ja tilasi grillattua juustoa hunajan kera sekä vielä yhden viinikannullisen.
Syödessään hän katseli huvittuneena seinillä olevia eroottisia piirroksia ja pikkutuhmia kirjoituksia.
Yhdessä luki: ”Itkekää tytöt, penikseni on teidät hyljännyt. Nyt se tunkeutuu miesten ahteriin.”
Pompejilaiset olivat varsin suorasukaista väkeä.
Asellinan kapakassa Marcus Porcius tapasi vanhat tuttunsa Vettiuksen veljekset. He olivat 20 vuotta aiemmin olleet orjia, mutta päästyään vapaiksi heistä oli tullut menestyneitä ja varakkaita viininviljelijöitä.
Rooman uusrikkaat mahtailivat mielellään rikkauksillaan, ja veljekset kutsuivatkin Porciuksen tutustumiskäynnille kotiinsa.
Jo ovella kävi selväksi, että Vettiuksen veljekset arvostivat pröystäilevää tyyliä.
Seinällä oleva fresko esitti kreikkalaisjumala Priaposta, joka osoitti turvonneella sukuelimellään suurta rahakasaa.
Kolmekymmentä huonetta käsittävä palatsi oli täynnä viiniä, rikkautta ja miehisyyttä ylistävää taidetta.
Pylväikön reunustamalla sisäpihalla olevan suihkulähteen kupido- ja jumalhahmojen suista suihkusi vettä lähteen altaaseen.
Veljesten uskonnollisuudesta kertoivat toisaalta useat alttarit, joilla annettiin päivittäin uhreja esimerkiksi Venukselle, Minervalle ja Jupiterille.
Italialaiset kaivutyömiehet löysivät osia Pompejista jo vuonna 1599, mutta vasta vuonna 1748 espanjalainen sotilasinsinööri aloitti alueella suuremmat kaivaukset etsiessään taide-esineitä. Järjestelmälliset kaivaukset alkoivat kuitenkin vasta ranskalaisten hallitessa Napolia 1800-luvun alussa.
Haparointia öisillä kaduilla
Juopoteltuaan ja humalluttuaan vielä muutaman tunnin Vettiuksen veljesten seurassa Marcus Porcius päätti etsiä yösijan.
Liekö johtunut aiemmin nautitusta jyrsijäateriasta, mutta hän tunsi myös tarvetta hakeutua mitä pikimmin käymälään.
Vaan missä oli yleinen mukavuuslaitos silloin, kun sitä eniten kaipasi? Porcius aikoi jo kyykistyä kadulle, mutta muutti mielensä nähdessään varoituskyltin:
”Älä tee tarpeitasi tähän, heittiö!”
Onnekseen Porcius löysi käymälärakennuksen. Hän säntäsi sisään ja istuutui kahden muun yön kulkijan väliin. Toimitettuaan asiansa hän siisti takamuksensa tikun päässä olevalla pesusienellä.
Yö oli jo pitkällä, ja katulamput oli sammutettu. Jalkakäytävällä oli onneksi valkoiseksi maalattuja kiviä, joita seuraamalla Marcus Porcius suunnisti eteenpäin.
Viinikauppias horjui valkoisia pisteitä seuraten ja otti paremman puutteessa vuoteen muulinajajien kievarista.
Juuri ennen nukahtamistaan Porcius näki yösijansa seinällä vielä ikävän viestin:
”Pissasin sänkyyn. Myönnän että tein väärin. Jos ihmettelet syytä, voin kertoa että huoneessa ei ollut yöastiaa.”
Vain muistot jäivät
Aamulla Marcus Porcius heräsi kovaan päänsärkyyn. Jos hän olisi tutustunut Plinius vanhemman teksteihin, hän olisi tiennyt, että:
”Pompejin viini on salakavalaa, sillä sitä nauttinut saa seuraavana aamuna vieraakseen kunnon krapulan.”
Kohmelosta huolimatta Porcius nousi vuoteeltaan ja lähti kohti Pompejin parasta leipomoa, josta herkullinen vehnäleivän tuoksu leijaili kadulle saakka. Puodin eteen oli jo kertynyt jono.
Leipä valmistettiin leipomossa alusta asti jyvien jauhamisesta lähtien. Tuoreista jauhoista nostatettu ja alustettu taikina leivottiin kiekoiksi ja paistettiin valtavassa sadan leivän uunissa.
Asiakkaat odottivat kärsivällisinä vuoroaan kadulla aamuauringon paisteessa.
Lämmin leipä kainalossaan Marcus Porcius kulki merenpuoleisen portin kautta alukselleen, jossa oli nyt viinin sijaan lastina kalakastikeruukkuja ja Trophimus-orja.
Muistellessaan edellispäivää Porcius huomasi jälleen lievän maanjäristyksen ja näki, kuinka ryhmä iäkkäitä miehiä katseli huolestuneina Vesuviuksen suuntaan.
Kun viinikauppias nousi alukseensa ja purjetta ryhdyttiin nostamaan, meri oli peilityyni.
Alus suuntasi pois Pompejin satamasta, eikä Porcius nähnyt kaupunkia enää koskaan.