Gladiaattorit tervehtivät keisaria.

Colosseum oli Rooman valtakunnan verisin huvittelupaikka

Historian suurimman ja kauneimman amfiteatterin avaamista juhlittiin sata päivää julmin juhlamenoin vuonna 80. Avajaisjuhlien aikana katsojat saivat todistaa tuhannen ihmisen ja yhdeksäntuhannen eläimen raakaa teurastusta huvittelun nimessä.

Historian suurimman ja kauneimman amfiteatterin avaamista juhlittiin sata päivää julmin juhlamenoin vuonna 80. Avajaisjuhlien aikana katsojat saivat todistaa tuhannen ihmisen ja yhdeksäntuhannen eläimen raakaa teurastusta huvittelun nimessä.

ullstein bild

Näin Colosseum toimi arjessa ja juhlassa, ja näin Rooman valtakunnan suurin amfiteatteri rakennettiin.

Tutustu yksityiskohtaisiin kuviin ja lue raaoista ja kuohuttavista elämyksistä, joita roomalaiset saattoivat Colosseumissa kokea.

Colosseumin avajaiset

Koko Rooma piti vapaata. Vihdoin oli koittanut se päivä, jolloin keskelle kaupunkia noussut amfiteatteri avattaisiin. Myyjät kaupittelivat hedelmiä ja kylmiä juomia, kun tuhannet ihmiset vaelsivat paikoilleen katsomoon. Korkealta oli hyvät näkymät amfiteatterin keskellä olevalle areenalle. Areenalla hiekkaa haravoitiin vielä viimeistä kertaa, jotta se olisi valmis imemään litroittain verta.
Oli vuosi 80. Amfiteatteria oli rakennettu viisi vuotta, ja nyt se oli vihdoin valmis. Keisarin aitiossa istui Titus, koko laajalle levinneen Rooman valtakunnan hallitsija ja elämän ja kuoleman valtias. Kun keisari nousi tervehtimään
50 000 katsojasta koostuvaa yleisöä, valtava mylvintä täytti amfiteatterin. Titus oli luvannut roomalaisille sata päivää kestävät juhlat amfiteatterin valmistuttua, ja nyt hän antoi hartaasti odotetun merkin, että juhlat saattoivat alkaa.

Eläimet hyökkäävät ihmisten kimppuun Colosseumilla.

Villipedot eivät usein olleet saaneet ruokaa tai juomaa päiväkausiin, joten ne kävivät areenalla kaiken kimppuun.

© Scanpix/akg-images

Villieläimiä ja gladiaattoreita

Musiikki kajahti soimaan, ja areenalle päästettiin laumoittain eläimiä: leijonia, karhuja ja jopa eksoottisia sarvikuonoja. Eläimiä oli pidetty nälässä ja janossa useita päiviä.

Siksi ne olivat epätoivoisia ja lähes sekopäisiä, mikä tietenkin lisäsi jännitystä, kun metsästäjät lähetettiin tappamaan niitä yksi toisensa jälkeen.

Raaka teurastus jatkui, ja kansa huusi kiihkosta. Pian hiekka oli punaisena verestä, mutta väliajalla verinen hiekka kärrättiin pois ja päälle levitettiin puhdas hiekkakerros.

Faktoja Colosseumista

Colosseumin mitat
© Mary Evans

Roomalaiset eivät käyttäneet Colosseum-nimeä

  • Soikion muotoisen Colosseumin pitkä sivu oli 189 m ja lyhyempi 156 m.
  • Korkeutta sillä oli 52 m – yhtä paljon kuin 17-kerroksisella talolla.
  • Amfiteatterin rakentaminen alkoi vuonna 75 jaa.
  • Colosseum vihittiin käyttöön vuonna 80 jaa.
  • Roomalaiset kutsuivat amfiteatteria ”Amphitheatrum Flaviumiksi”.
  • Colosseum-nimi vakiintui käyttöön vasta Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen.

Tapa, tapa, tapa!

Päivän kohokohta olivat iltapäivän gladiaattoritaistelut. Torvien soidessa gladiaattorit marssivat areenalle keisarin aition eteen. Sitten he kohottivat miekkansa ja huusivat: ”Kuolemaan menevät tervehtivät sinua.”

Sitten alkoivat taistelut elämästä ja kuolemasta, ja katsojat tahdittivat tappamista kannustushuudoillaan. Jos häviöllä oleva gladiaattori oli taistellut erityisen urheasti, kansa saattoi toki päättää, että hänet jätettiin henkiin.

Iltapäivän kuluessa areenalta raahattiin pois kasapäin ruumiita. Roomalaiset kihisivät innosta.

Jopa uuden amfiteatterin ylimmiltä riveiltä näki ja kuuli areenan tapahtumat paremmin kuin millään muulla Rooman areenalla. Niiden sadan päivän aikana, jonka juhlat kestivät, yli tuhat miestä ja 9 000 eläintä menetti henkensä Colosseumilla.

Tältä Colosseumin sisällä näytti

Kaikki ennätykset oli lyötävä

Päätöksen valtavan amfiteatterin rakentamisesta oli tehnyt edellinen keisari Vespasianus. Hän oli tuonut valtakuntaan rauhaa ja tasapainoa monien vuosien rauhattomuuksien jälkeen, ja nyt hän halusi luoda pysyvän näyttämön roomalaisten rakastamille gladiaattoritaisteluille.

Hänen mottonsa oli ”Rooma nousee tuhkasta”, ja vaikkei amfiteatteri ollut valtakunnan ensimmäinen, siitä tulisi suurin.

Aiemmin amfiteattereita oli rakennettu puusta, mutta tulokset eivät olleet rohkaisevia. Huonosti tehdyt lavat saattoivat romahtaa, ja kerrankin lavan romahdettua tuhansia katsojia oli kuollut.

Siksi Vespasianus vaati, että Rooman uusi amfiteatteri piti rakentaa kivestä. Hän asetti laadulle tiukat kriteerit ja osallistui innokkaasti rakennuksen suunnitteluun.

Se rakennettaisiin vihatun keisari Neron rakennuttaman tekojärven päälle. Se aiheuttaisi runsaasti käytännön ongelmia, mutta teolla oli vahva symbolinen merkitys: kaikki Nerosta muistuttava oli hävitettävä.

Kolmen keisarin massiivinen rakennusurakka

Perustusten kaivaminen

ja kuivatettava kuusi metriä syvä järvi. Vesi johdettiin pois suuria putkia pitkin. Sen jälkeen monttua alettiin kaivaa vielä syvemmäksi. Kivinen amfiteatteri painoi miljoonia tonneja, joten sillä piti olla tukeva perusta.

Niinpä työläiset kaivoivat vielä kuusi metriä maata. Työ tehtiin käsivoimin lapioilla, ja liejuinen jätemaa vietiin pois härkien vetämissä kärryissä.

Kun kuoppa oli kaivettu, sen pohjalle tehtiin pitävä perusta vulkaanisesta
kivestä ja eräänlaisesta betonista. Betoni oli roomalaisten keskintö, joka mahdollisti entistä korkeampien ja ennen kaikkea tukevampien rakennusten pystyttämisen.

On arvioitu, että rakennustöihin osallistui 20 000–30 000 työmiestä.

Rankkaan ruumiilliseen työhön, johon ei tarvittu koulutusta, käytettiin orjia, mutta monissa työvaiheissa tarvittiin myös erityisammattitaitoa ja -osaamista, ja kaupungin rakennusammattilaisille riitti töitä. He saivat myös hyvän korvauksen ponnistuksistaan.

Kristittyjä Colosseumilla

Kristinuskoisille Colosseumista tuli pakanallisen ja syntisen Rooman raakuuden symboli.

© bridgeman & Scanpix/corbis

Perustasta ylöspäin

Pian perusta oli valettu, minkä jälkeen alueelle kuljetettiin tonneittain muuta rakennusmateriaalia. Kalkkikiveä, tiiliä, marmoria, rautalohkareita, betonia ja muurilaastia rahdattiin paikalle vaivalloisesti härkien vetämissä kärryissä.

Saadakseen kaiken tarvittavan perille Vespasianuksen oli peruttava määräys, joka kielsi ajoliikenteen Rooman kapeilla kaduilla. Seinien alkaessa kohota tarvittiin yhä enemmän nostureita.

Tonnien painoiset kalkkikivet nostettiin paikoilleen liinojen, vahvojen köysien ja ennen kaikkea raa'an voiman avulla.

Keisari Vespasianus vieraili tiheään työmaalla, jossa rakennelman ulkomuurit alkoivat vähitellen saavuttaa lopullista 52 metrin korkeuttaan – mikä vastaa noin 17-kerroksista kerrostaloa.

Rakennelman sisälle alkoi muotoutua halleja, käytäviä ja portaikkoja, ja kaikkialla
vilisi rakennustyöläisiä ja käsityöläisiä.

Osa puuhasteli yksityiskohtien, kuten portaiden koristusten, parissa, osa jatkoi edelleen rankkoja perusrakennustöitä, valuja ja muurauksia.

Rakkennustekninen ihme

Poika jatkoi isänsä työtä

Keisari Vespasianus oli jo iäkäs mies, ja vuonna 79 hän sairastui vakavasti. Hän pyysi kantamaan itsensä paareilla vielä keskeneräiseen amfiteatteriin, ja paareilla maaten hän nimitti jättimäisen rakennelman sukunsa mukaan Flaviusten amfiteatteriksi.

Teatteria alettiin vasta myöhemmin kutsua Colosseumiksi todennäköisesti sen vieressä sijaitsevan keisari Neron jättikokoisen patsaan mukaan.

Vespasianus säilytti huumorintajunsa loppuun asti. Perimätiedon mukaan hän sai kuolinvuoteellaan kovan kipukohtauksen, jolloin hän lausahti: ”Oi, minusta taitaa tulla jumala.” Tällä hän viittasi siihen, että perinteen mukaan Rooman keisarit kohotettiin jumaliksi heidän jätettyään tämän maailman.

Vanha keisari kuoli 23. kesäkuuta vuonna 79. Häntä seurasi keisarina hänen poikansa Titus, joka oli luvannut isälleen huolehtia siitä, että amfiteatteri valmistuu.

Vuonna 80 rakennustyöt olivat niin pitkällä, että satapäiväiset avajaiset voitiin järjestää.

Meritaistelu Colosseumilla

Osa tutkijoista on sitä mieltä, että ”meritaistelujen” järjestäminen Colosseumilla ei ollut mahdollista.

© Virtual Roma

Colosseumissa järjestettiin myös meritaisteluita

Kun keisari Titus vihki Colosseumin vuonna 80, areenalla järjestettiin tiettävästi mahtava ”meritaistelu”.

Historioitsija Dio Cassiuksen mukaan areenan puulattia irrotettiin ja areena täytettiin miljoonilla litroilla vettä.

Sitten järjestettiin sotalaivoilla gladiaattorien välinen ”meritaistelu”.

Osa historioitsijoista arvelee, että Dio Cassius on sekoittanut Colosseumin erääseen toiseen amfiteatteriin, Naumachiaan, joka oli varta vasten tehty vain laivataisteluja varten.

Kansaa virtasi paikalle kaikkialta

aikille valtakunnan asukkaille, ei vain Rooman kaupunkilaisille. Väkeä virtasi nähtävyyttä katsomaan valtakunnan kaukaisimmastakin kolkasta. Näytöksiä odotettiin innolla, ja lipuista oli kova kysyntä.

Liput olivat pääsääntöisesti ilmaisia, sillä joko keisari tai kaupungin muut mahtimiehet sponsoroivat niitä. He tiesivät, että helpoin tapa saada suosiota roomalaisten keskuudessa oli tarjota näille ilmaista ruokaa ja viihdykettä – leipää ja sirkushuveja.­

Ennen esitystä ihmistungos oli valtava. Vartijat olivat pystyttäneet ulos esteitä pitääkseen innokkaan väkijoukon kurissa. Monet löivät vetoa taistelujen tuloksista, ja gladiaattorien ihailijat huusivat suosikkinsa nimeä.

Yleisölle jaettavissa ohjelmissa oli tilaa merkinnöille: ”V” tarkoitti voittoa, ”M” häviötä mutta ei surmattua ja ”” – kreikkalaisten aakkosten ”theta” – puolestaan tarkoitti surmansa saanutta.

Sisältä Colosseum oli suunniteltu niin, että ihmisjoukot pystyttiin ohjaamaan paikoilleen muutamassa minuutissa. 

Kaikkialla ympärillä hyöri myyjiä, jotka tarjosivat monenlaisia herkkuja ja matkamuistoja mieleenpainuvasta tapahtumasta.

Kaupungin prostituoiduillekin valkeni hyvin pian, että amfiteatterin kaarevat käytävät olivat oivia paikkoja napata asiakkaita – olihan suurin osa yleisöstä miehiä.

Toki katsojissa oli myös naisia, mutta heidän oletettiin keskittyvän pikemminkin uljaiden gladiaattorien lihaksikkaiden vartalojen ihailuun kuin verisiin taisteluihin sinänsä.

Colosseumin kellarit

Väliajalla teloitettiin sotavankeja

Joskus tungos Colosseumin jyrkillä kivirappusilla niin kova, että joku raukka horjahti reunuksen yli ja putosi kolmen metrin matkan alas. Moni sai tällä tavoin surmansa, mutta valtaosa ihmishengistä uhrattiin kuitenkin areenan hiekalla.

Väliajalla saatettiin ylimääräisenä ohjelmanumerona teloittaa sotavankeja. Heitä tuotiin Roomaan jatkuvasti rajaseutujen sodista ja kahakoista. Väitetään, että myöhemmin myös kristittyjä tuotiin areenalle surmattavaksi kansan suureksi riemuksi.

Tappaminen saatettiin tehdä äärimmäisen julmasti, sillä järjestäjiin kohdistui jatkuvasti valtavat paineet. Heidän oli koko ajan yritettävä ylittää toisensa joko kuolleiden määrässä tai tavoissa, joilla uhrit surmattiin.

Ihmisen ja krokotiilin väliset taistelut olivat erityisen suosittuja, ja polttaminenkin oli varma menestys. Kuolemaantuomittu saatettiin kääriä kankaaseen, joka valeltiin öljyllä ja sytytettiin.

Uhri joutui viettämään elämänsä viime hetket tanssivana soihtuna. Suosittua oli myös panna kuolemaantuomitut esittämään pääosia kreikkalaisten tragedioiden ja myyttien uusissa sovituksissa.

Rikollinen voitiin esimerkiksi pukea kuuluisaksi kreikkalaiseksi tarusankariksi Orfeukseksi, joka tarinan mukaan pystyi lumoamaan eläimetkin lyyransoitollaan.

Sitten kun vanki pahaa aavistamatta istuskeli soittamassa lyyraansa, areenalle päästettiin pahaa-aavistamattoman uhrin tietämättä esimerkiksi leijona. Pedon hyökätessä raatelemaan soittajaa yleisö remahti raikuvaan nauruun. Tällaiset esimerkit antavat vähintäänkin arveluttavan kuvan muinaisten roomalaisten huumorintajusta.

Leijona ja venator Colosseumilla

Taitavinkin taistelija saattoi hävitä eläimelle, joka hänen oli
tarkoitus tappaa

© Scanpix/akg-images

Villieläimiä kaikkialta maailmasta

Roomaan tuotiin villieläimiä kaikkialta laajasta valtakunnasta täyttämään eläintaistelujen tarpeet. Jos taistelun järjestäjä pystyi esittelemään yleisölle aiemmin tuntemattoman eksoottisen eläinlajin, se tiesi lisäbonusta. Muun muassa ensimmäiset hyeenat Colosseumilla olivat varsinainen yleisömenestys.

Yleisön turvallisuudesta oli tietenkin pidettävä erityinen huoli villipetojen takia. Katsomon alimmat tasot erotti areenasta noin neljän metrin korkuinen muuri. Muurin eteen oli viritetty verkko niin, että eläimet eivät päässeet paniikissa pakenemaan muurille.

Siltä varalta, että jonkin eläimen onnistuisi pääsemään verkon läpi muurille, muurin päälle oli aseteltu norsunluisia rullia. Rullat pyörivät eläinten tassujen alla niin, että ne eivät saanet muurista pitävää otetta. Viimeisenä varotoimena alimmalle muurille oli vielä sijoitettu vahtiin jousiampujia.

Aamupäivän eläinjahteja maustoivat tauoilla jonglöörit ja akrobaatit. Sitten vuorossa olivat lounastauon teloitukset, mutta varsinainen vetonaula olivat iltapäivän gladiaattoritaistelut.

Suurin hitti – Gladiaattoritaistelut

Gladiaattoritaistelua esittävä veistos

Gladiaattorit käyttivät erilaisia aseita ja taistelumuotoja, jotta yleisön kiinnostus säilyi.

© Lessing archive

Ihmisiä ja eläimiä lahdattiin yleisön huvittamiseksi

Niinä 450 vuotena, kun Colosseumilla järjestettiin näytöksiä, siellä tapettiin
tuhansia ihmisiä ja eläimiä mitä julmimmilla tavoilla. Mitä raaempia ja verisempiä esitykset olivat, sitä enemmän katsojat niistä riemastuivat.

Gladiaattorit taistelivat atraimin ja miekoin

Gladiaattoritaistelut olivat roomalaisten suosikkinäytöksiä Colosseumilla.

Yleisö rakasti katsella gladiaattorien taistelevan hengestään. Gladiaattorit edustivat kaikkiaan ainakin 16 eri taistelijatyyppiä, joilla oli aseinaan kaikkea atraimista ja verkoista perinteisiin miekkoihin ja kilpiin.

Taistelu loppui, kun gladiaattori surmasi vastustajansa.

Jos gladiaattori haavoittui, hän saattoi tehdä eleen, jolla pyysi armahdusta. Keisarin oli tällöiln päätettävä, ansaitsiko gladiaattori kuoleman vai ei. Usein hän siirsi vastuun yleisölle.

Jollei yleisö halunnut gladiaattorin jäävän henkiin, he painoivat peukalon rintaansa vasten sen merkiksi, että halusivat tämän saavan miekasta.

Jos he arvioivat gladiaattorin ansaitsevan jäädä henkiin, he osoittivat peukalolla alaspäin sen merkiksi, että voittajan piti laskea miekkansa – alaspäin osoittava peukalo tarkoitti siis armahdusta, toisin kuin usein luullaan.

Gladiaattoreita koulutettiin

Useimmat gladiaattorit olivat sotavankeja tai orjia, mutta jotkut vapaat miehetkin ryhtyivät omasta tahdostaan gladiaattoreiksi. Joitakuita gladiaattorin ihailtu ammatti houkutti enemmän kuin rutiininomainen työ armeijassa.

Hyvä gladiaattori oli arvokas, joten kykyjenetsijät yrittivät jatkuvasti löytää uusia lahjakkuuksia Roomaan tuoduista sotavangeista ja orjamarkkinoilta. Taistelijoita koulutettiin Rooman gladiaattorikouluissa. Niistä suurin ja tunnetuin oli Ludus Magnus, joka sijaitsi Colosseumin itäpuolella.

Gladiaattoreille opetettiin erilaisia taistelutekniikoita, ja taistelussa vastakkain asetettiin kaksi taidoiltaan melko samantasoista gladiaattoria. Colosseumin vaativa yleisö halusi jännittäviä kamppailuita, ei pelkästään yksioikoista teurastusta. 

Jos gladiaattori oli taitava, yleisö ja keisari saattoivat armahtaa hänet, vaikka hän olisi hävinnyt. Osa gladiaattoreista elikin niin pitkään, että he saattoivat saada vapautensa tai heidät nimitettiin gladiaattorikoulun opettajiksi.

[Jos gladiaattorit kiinnostavat, voit lukea täältä erilaisista gladiaattoreista, heidän ravin-nostaan, ammattiliitostaan ja monista muista yllättävistäkin heihin liittyvistä asioista.] (https://historianet.fi/sivilisaatiot/rooman-valtakunta/12-asiaa-joita-et-tiennyt-gladiaattoreista)

Ludus Magnuksen gladiaattorikoulu

Kaksi Domitianuksen perustamaa gladiaattorikoulua oli aivan Colosseumin vieressä. Suurin kouluista, Ludus Magnus, oli myös arvostetuin.

© Scanpix/AKG-Images

Colosseumin ympärille nousi gladiaattorikouluja

Keisari Domitianus rakasti gladiaattoritaisteluja. Hän otti valvontaansa kaikki Rooman gladiaattorikoulut ja perusti Colosseumin lähistölle neljä uutta koulua.

Koulut työllistivät mm. lukuisia aseseppiä, kouluttajia, hierojia ja lääkäreitä.

Suurin näistä kouluista ja harjoitusareenoista oli Ludus Magnus, joka oli kuin
Colosseum pienoiskoossa. Sen yhdisti Colosseumiin 60 metrin pituinen maanalainen tunneli.

Venator – koulutettu tappamaan

Gladiaattorikoulujen lisäksi keisari Domitianus perusti kouluja metsästäjille, joita kutsuttiin nimellä venatores.

Heidät koulutettiin taistelemaan nimenomaan eläimiä vastaan. Heidän varusteisiinsa ei yleensä kuulunut haarniskaa tai kypärää, vain keihäs tai miekka ja kilpi.

Kuolleet lihakoukuilla pois

Kuolleisuus gladiaattorien keskuudessa oli toki korkea. Joskus maahan lyöty gladiaattori yritti esittää kuollutta pelastaakseen henkensä, mutta juoni harvoin onnistui.

Kun kamppailu oli ohi ja gladiaattori makasi maassa, Manalan lautturiksi Kharoniksi pukeutunut mies kävi iskemässä ruumiita punaisena hehkuvalla polttoraudalla. Jos ruumis osoittautuikin eläväksi, sen pää murskattiin välittömästi suurella nuijalla.

Ruumiit raahattiin areenalta suurella lihakoukulla, ja ne vietiin ruumishuoneeseen, ns. spoliariumiin.

Siellä gladiaattorit riisuttiin aseista, ja heille toimitettiin hautajaiset toisin kuin rikollisille ja kristityille marttyyreille.

Rikollisilta ja kristityiltä murskattiin kasvot, minkä jälkeen ruumis heitettiin joukkohautaan. Tapettujen eläinten liha joko syötettiin muille eläimille tai syötiin itse.

Roomalaisissa historiankirjoituksissa kerrotaan mm. tapauksesta, jossa
norsun sydän päätyi keisarin keittiöön.

Tuhoisa salamanisku

Colosseum oli käytössä satoja vuosia. Siellä käydyt taistelut olivat suosittuja koko Rooman imperiumin ajan, mutta välillä amfiteatteria koettelivat onnettomuudet, joiden vuoksi se oli poissa käytöstä vaihtelevan pituisia aikoja.

Muutaman kerran se vaurioitui maan-järistyksessä, ja pari kertaa tiedetään salamaniskun tehneen suurta vahinkoa.

Huonoin vuosi oli vuosi 217. Erityisen voimakas salamanisku sytytti rakennuksen yläosan puurakenteet tuleen, eivätkä rankkasade tai kaupungin vesijohtojärjestelmästä johdettu vesi pystyneet sammuttamaan tulipaloa.

Palo aiheutti niin suuren kuumuuden, että monet kivet halkesivat, kun sammuttajat kaatoivat vettä niiden päälle. Colosseum pystyttiin avaamaan yleisölle uudestaan vasta viiden vuoden kuluttua tulipalosta.

Kristityt lopettivat tappamisen

Kristityt panivat pisteen gladiaattoritaisteluille.
© Bridgeman & Scanpix/Corbis

Colosseum oli ”demonien temppeli”

Kristinuskon leviäminen ja Rooman valtakunnan vähittäinen rappio merkitsivät Colosseumin loppua. Lähes 450 vuotta kestänyt verenvuodatus loppui vähitellen, ja teatteri sai rappeutua.

Vainoista huolimatta kristinusko sai Rooman valtakunnassa yhä enemmän kannattajia. Se merkitsi myös Colosseumin loppua. Kristityille rakennelma edusti kaikkea kammoksuttavaa – lukuisten kristittyjen väitettiin saaneen surmansa
sen hurmeisella areenalla.

Kristityille amfiteatteri olikin ”demo-nien temppeli”. Erään legendan mukaan munkki Telemachus yritti keskeyttää gladiaattoritaistelut Colosseumilla, mutta raivostunut väkijoukko kivitti hänet kuoliaaksi.

Vuonna 326 keisari Konstantinus kielsi gladiaattoritaistelut, mutta ne jatkuivat kuitenkin eri puolilla imperiumia.

Vuonna 438 keisari Valentinianus III lakkautti gladiaattoritaistelut kokonaan, ja sata vuotta myöhemmin lopetettiin eläinjahdit.

Colosseumista tuli kristittyjen pyhiinvaelluspaikka, ja sen areenalta vietiin mukaan marttyyrien veren tahrimaa hiekkaa.

Kiinnostus gladiaattoreihin hiipui

Kristinuskon saadessa hitaasti mutta varmasti jalansijaa Roomassa myös gladiaattoritaistelujen vastustus kasvoi.

Kristityt pitivät Colosseumia ”demoneille vihittynä temppelinä”, ja jopa Rooman keisarien kiinnostus järjestelmälliseen tappamiseen alkoi hiipua.

Keisari Marcus Aurelius (keisarina vuosina 161–180) ilmaisi tyytymättömyytensä puuhailemalla kaikkea muuta istuessaan aitiossaan Colosseumissa.

Rooman kansan suureksi ärtymykseksi hän ei seurannut taisteluja vaan saattoi lukea, kirjoittaa kirjeitä tai jutustella ystäviensä kanssa.

Colosseum nykyään

1870-luvulla arkeologit kaivoivat lopulta esiin Colosseumin mahtavat kellarit. Nykyään amfiteatteri on Rooman suosituimpia matkailunähtävyyksiä.

© webshots

Viimeinen näytös oli eläinjahti

Vuonna 324 Konstantinus vakiinnutti kristinuskon aseman Roomassa, ja kaksi vuotta myöhemmin gladiaattoritaistelut kiellettiin. Kiellosta huolimatta taisteluita järjestettiin vielä eri puolilla valtakuntaa, mutta Colosseumin ja koko valtakunnan alamäki oli jo alkanut.

Vuoden 438 jälkeen Colosseumilla järjestettiin vain pieniä jahteja ja virallisia teloituksia. Ihmiset alkoivat ryöstellä rakennusta, josta vietiin mm. arvokkaita lyijyputkia. Pian ei käymälöitä eikä suihkulähteitäkään enää huollettu.­

Vuonna 523 suuren ja mahtavan amfiteatterin taru oli viimein lopussa. Viimeinen näytös oli eläinjahti, minkä jälkeen mahtava rakennus sai alkaa rauhassa rappeutua. Siitä vietiin kiviä ja muita rakennusmateriaaleja. Osa kivistä päätyi mm.

[Miten ja milloin Rooma oikein romahti? Lue koko tarina ja selitys sille, miksi Rooman val-takunta romahti.](https://historianet.fi/sivilisaatiot/rooman-valtakunta/rooman-tuho-vaikutti-koko-eurooppaan)

Amphitheatrum Flavium nykyään

Colosseumia ryostettiin pitkään rakennusaineeksi. Vuonna 1749 paavi julisti sen pyhäksi paikaksi ja kivien louhiminen kiellettiin.

© bridgeman

Kuoleman areena kaivettiin esiin

1700-luvun puolivälissä Rooma veti puoleensa Euroopan kirjailijoita ja taiteilijoita, joita kiehtoi sen loistelias menneisyys. Colosseumin alimmat kerrokset – areena ja kellarikerros – olivat tuolloin maan ja raunioiden peitossa.

Vuonna 1806 arkeologit aloittivat amfiteatterin kaivaustyöt, ja samalla yritettiin pelastaa rakennuksen sortumispisteessä olevia muureja.

Colosseumia vuosisatoja peittänyt maa-aines ja kasvillisuus saatiin poistettua kokonaan vasta vuonna 1871. Vuonna 1874 myös Colosseumin laaja kellarikerros kaivettiin esiin.

Kaivauksissa löytyi mm. jäänteitä satojen eläinten luurangoista.

Pietarinkirkon rakennusaineeksi, ennen kuin paavi vuonna 1749 julisti Colosseumin pyhäksi paikaksi siellä väitetysti henkensä menettäneiden kristittyjen marttyyrien vuoksi.

Yli 1 900 vuotta avajaistensa jälkeen Colosseum herättää edelleen kunnioitusta miljoonissa matkailijoissa. Kaunista rakennusta katsellessa on helppo unohtaa siellä vuosisatojen ajan tapahtunut suunnitelmalllinen tappaminen.

Colosseumilla kasvoi eksoottisia kukkia.
© Smithsonian

Colosseumilla kasvoi eksoottisia kasveja

Luonto valtasi rappeutuvan Colosseumin. Sen rauniot olivat tiheän kasvillisuuden peitossa, kun kasvitieteilijät alkoivat 1800-luvulla kiinnostua siellä kasvavista lajeista.

He havaitsivat, että Colosseumissa oli ainutlaatuinen kasvikunta, ja sieltä löytyi myös kasveja, joita ei ollut missään muualla Roomassa – joitakin ei tunnettu koko Euroopassa.

Todennäköisesti lukuisat muualta tulleet katsojat ja eläimet olivat kuljettaneet
mukanaan siemeniä, joista amfiteatterin ainutlaatuinen floora sai alkunsa.