Cato oli Rooman tylyin mies
Cato oli vanhoillisempi kuin yksikään muu roomalainen. Cato vastusti kaikkea uutta, kieltäytyi juhlista ja inhosi roomalaisten tavoittelemaa ylellisyyttä. Kaikkein eniten hän vihasi Caesaria, jonka hän uskoi merkitsevän Rooman tasavallan kuolemaa.
Caesar vaati tasavaltaan uudistuksia, sillä yhteiskunnalliset jännitteet uhkasivat kärjistyä. Kun Cato ei taipunut, Caesar turvautui armeijaansa.
Tyrmäävä uutinen saapui pohjoisafrikkalaiseen Utican kaupunkiin yöllä 9. huhtikuuta 46 eaa.: Caesar oli armeijoineen murskannut Thapsuksen kaupungin lähellä Rooman senaatin 90 000 miehen joukot, joiden oli ollut määrä pysäyttää hänet. Mahtavat sotanorsut tekivät kuolemaa, sotilasleirit liekehtivät ja joukkojen päälliköt olivat paenneet. Nyt Caesar oli matkalla kohti Uticaa, vastustajiensa viimeistä linnaketta.
Kun uutinen levisi, syntyi yleinen paniikki. Vain yhteen mieheen uutinen ei näyttänyt tekevän vaikutusta. Marcus Porcius Cato, Caesarin katkerin ja sinnikkäin vastustaja, käveli rauhallisena kaupungin kaduilla. Hän oli kuukausia varoitellut kenraaleja aliarvioimasta Caesarin sotilaallisia kykyjä, ja nyt hänen pahimmat ennustuksensa olivat käyneet toteen – taas kerran.
Paljaine jalkoineen, ruokkoamattomine partoineen ja pitkine kampaamattomine hiuksineen senaattori muistutti villi-ihmistä. Hänelle oli kuitenkin yhdentekevää, mitä muut hänestä ajattelivat. Edes hänen lähipiirinsä ei kuvitellut, että hän olisi välittänyt heidän mielipiteistään tai ylipäätään kuunnellut heitä. He tiesivät kuitenkin, että jos joku pystyisi pysäyttämään Caesarin, se olisi Cato.
Niinpä kaikki riensivät nyt kuulemaan hänen neuvojaan. Päivänkoitteessa Cato kutsui kaupungin tärkeimmät roomalaiset kokoukseen. Hän kertoi, että Caesar varmasti piirittäisi kaupungin, ja lupasi, että jos he yhdessä hänen kanssaan puolustaisivat kaupunkia ja voittaisivat, heille olisi luvassa onnellinen elämä.
Jos he taas häviäisivät, he kuolisivat kunniakkaasti puolustaessaan tasavallan ihanteita. Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan puhe sai alkujaan epäileväiset roomalaiset luottamaan Catoon ja tarjoamaan tälle palveluksiaan:”He pitivät parempana kuolla hänen seuraajinaan kuin pelastautua pettämällä niin rehellisen miehen.”
Cato oli koko elämänsä taistellut Rooman tasavallan puolesta, jonka Caesar oli nyt aikeissa hajottaa. Cato oli valmis kuolemaan kuten oli elänytkin, suostumatta kompromisseihin.
Marcus Porcius Catoa pidetään nykyään yhtenä historian suurista vapaussankareista, sillä hän kieltäytyi taipumasta ylivallan alla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen republikaanit ottivat Caton esikuvakseen. George Washingtonia pidettiin aikansa Catona, ja hänet kuvattiin toogaan pukeutuneena.
Cato oli Rooman itsepäisin mies
Marcus Porcius Cato eli Cato nuorempi oli Rooman tasavallan konservatiivisista puolustajista ehkä kaikkein konservatiivisin. Hän vastusti kaikkia uudistuksia ja vaali perinteitä, jotka olivat hänen mielestään tehneet Roomasta suuren. Näitä perinteitä ja arvoja uhkasi se ainoa mies, jolla oli yhtä paljon valtaa kuin hänellä: Julius Caesar. Näiden kahden välinen taistelu tuli maksamaan tuhansia ihmishenkiä.
Caton omalaatuisuus ilmeni varhain. Hän menetti vanhempansa jo pikkulapsena ja päätyi neljän sisaruksensa kanssa enonsa kasvatettavaksi. Hänen poikkeuksellinen tahdonvoimansa tuli ilmi jo nelivuotiaana vuonna 91 eaa. Tuolloin Rooman itaaliset liittolaiset olivat nousemassa kapinaan saadakseen Rooman kansalaisuuden, ja yksi liittolaisten johtajista, Pompaedius Silo, vieraili Caton enon talossa. Silo kysyi lapsilta, voisivatko nämä puhua enolleen hänen asiansa puolesta. Kaikki vastasivat myöntävästi, paitsi Cato, joka vain tuijotti kylmästi Siloa.
Plutarkhoksen mukaan Silo tarttui vihaisena poikaa jaloista ja roikotti tätä ikkunasta saadakseen haluamansa vastauksen: ”Hän ravisteli poikaa, mutta Cato ei osoittanut paniikkia eikä pelkoa.” Lopulta Silon oli luovutettava ja päästettävä poika menemään.
Iltaaliset liittolaiset eivät saaneet haluamiansa kansalaisoikeuksia, ja seurasi verinen sota. Roomalaiset voittivat, mutta sota kärjisti Rooman kahden poliittisen ryhmittymän, populaarien
ja optimaattien, välisiä erimielisyyksiä. Populaarit ajoivat köyhien oloja parantavia uudistuksia, ja he olivat tukeneet itaalisten kansalaisuusvaatimusta. Yltiökonservatiiviset optimaatit taas vastustivat kaikenlaisia uudistuksia.
Optimaatteihin kuulunut Sulla julistautui vuonna 82 eaa. aseiden voimin diktaattoriksi ja teloitutti tuhansia populaareja. Sulla kiinnostui 13-vuotiaasta Catosta ja kutsui pojan ja tämän opettajan usein vieraakseen. Kun Cato näki omin silmin Sullan julmuudet, hän raivostui siitä, miten avoimesti diktaattori rikkoi lakia, ja kysyi opettajaltaan, miksei kukaan ollut murhannut Sullaa.
”Anna minulle miekka, jotta voin tappaa hänet ja vapauttaa maani orjuudesta”, Cato sähisi Plutarkhoksen mukaan. Huolestunut opettaja tarkisti aina sen jälkeen, ettei Catolla ollut aseita, kun heidät oli kutsuttu Sullan luo.
Kiista isoisoisän pylväästä
Diktaattori Sulla kuoli vuonna 78 eaa., ja Rooma yritti unohtaa diktatuurin kauheudet. Tuolloin jo 18-vuotias Cato antoi härkäpäisyydestään jälleen näytteen, nyt ensi kertaa julkisesti. Kaupungin viranomaiset halusivat siirtää suuren kokoussalin, Basilica Porcian, keskellä seisseen pylvään, koska heidän mielestään se oli tiellä. Asia vaikutti pikkujutulta, kunnes Cato astui esiin ja piti vaikuttavan puheen pylvään puolesta.
Rakennuksen oli rakennuttanut Caton isoisoisä, umpivanhoillinen poliitikko Cato vanhempi. Cato julisti, ettei pylväs ollut häirinnyt ketään sataan vuoteen, eikä hän ymmärtänyt, miksi mikään olisi muuttunut. Puhe tehosi, ja hankkeesta luovuttiin.
Puheellaan Cato oli osoittanut, että hän oli esi-isien perinteiden – mos maiorum – palavasieluinen kannattaja. Hän toi julki arvostuksensa entisaikojen karua elämää kohtaan kulkemalla paljasjaloin ja pukeutumalla vanhanaikaiseen toogaan, jollaista kukaan muu ei ollut pitänyt miesmuistiin. ”Hän totutteli sietämään niin kuumuutta kuin luntakin kulkemalla paljain päin sekä jalan eikä ajoneuvolla” kirjoitti Plutarkhos.
Suosittu ja muodikas Caesar edusti kaikkea sitä, mitä Cato halveksi.
Caton ja Caesarin kilpailu alkoi senaatissa
Diktaattori Sullan puhdistukset populaarien ryhmässä eivät olleet vähentäneet roomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia voimakkaita jännitteitä, päinvastoin. Alaluokka oli köyhtynyt ja velkaantunut entisestään, ja populaarit vaativat uudistuksia, kuten Rooman viljelysmaan tasapuolisempaa jakamista.
Näinä levottomina aikoina Cato valittiin vuonna 65 eaa. tasavallan virkaasteikon ensimmäiselle askelmalle, kvestoriksi. Kvestorin vastuulle kuuluivat muun muassa Rooman talous ja verot. Catoa edeltäneet viranhaltijat olivat haalineet itselleen paljon rahaa esimerkiksi mitätöimällä ihmisten verovelkoja lahjuksia vastaan. Cato erotti korruptoituneita virkamiehiä ja peri jo menetetyksi luullut rahat vuodessa velallisilta.
Caton kunnollisuus herätti huomiota, ja vuonna 63 eaa. hänet valittiin kansantribuuniksi. Senaatissa hän valitsi puolueekseen vanhoilliset optimaatit, ja siellä hän myös tapasi populaarien uuden tähden, Julius Caesarin.
Caesar oli Caton täydellinen vastakohta: Cato pukeutui spartalaisesti, kun taas Caesar pukeutui huolitellusti ja muodikkaasti, ja hänet tunnettiin nautiskelijana ja naistenmiehenä. Cato ja Caesar ajautuivat ensitöikseen väittelyyn siitä, mitä pitäisi tehdä Catilina-nimisen köyhtyneen aristokraatin johtamaan kapinaan osallistuneille. Caesar pyysi osoittamaan malttia syytettyjen kohtelussa ja onnistuikin puhumaan lähes kaikki puolelleen.
Sitten kapinallisille ankarampia rangaistuksia ajava Cato alkoi puhua ja antoi senaattorien kuulla kunniansa: ”Olette aina arvostaneet maatilojanne ja huviloitanne, patsaitanne ja maalauksianne enemmän kuin isänmaanne hyvinvointia!”
Kun Caesarille tuotiin kesken kaiken kirje, Cato huomasi sen ja vaati, että kirje luettaisiin ääneen, sillä hän epäili sen olevan salainen viesti syytetyiltä. ”Lukekaa itse”, Caesar mumisi vihaisesti ja ojensi kirjeen Catolle.
Plutarkhoksen mukaan Cato alkoi lukea mutta lopetti tajutessaan, että kyseessä oli rakkauskirje Caesarille Caton omalta, naimisissa olevalta sisarpuolelta. Tuohtuneena Cato viskasi kirjeen takaisin: ”Siinä, senkin juoppo!”
Sitten hän jatkoi jyrinäänsä syytettyjä vastaan. ”Rangaiskaa heitä esi-isiemme hengessä”, hän lopetti ja sai valtavat suosionosoitukset.
Kolmiliitto muodostettiin
Caton sanavalmius kiinnitti monen mahtimiehen huomion. Yksi heistä oli sotapäällikkö Pompeius, joka vuonna 61 eaa. palasi Roomaan voittoisalta valloitusretkeltään Lähi-idästä. Saavutuksensa ansiosta Pompeius saattoi odottaa korkeaa asemaa Roomassa, mutta hän tarvitsi myös liittolaisia. Varmistaakseen optimaattien tuen hän lähetti erään ystävänsä Caton luo pyytämään tämän tyttären kättä puolestaan.
Pompeius oli Rooman suuri sankari, ja kuka tahansa olisi ottanut hänen tarjouksensa vastaan riemuiten, mutta ei Cato. Viestinviejä heitettiin ovesta ulos. ”Kerro Pompeiukselle, että Catoa ei saa satimeen hänen naistensa huoneiden kautta”, kuului vastaus.
Pian tämän jälkeen Cato esti jälleen Pompeiuksen aikeet. Pompeius oli luvannut tuhansille sotaveteraaneille kaikille palasen maata. Asia vaati senaatin hyväksynnän, ja kun esitys tuli
äänestykseen, näytti siltä, että enemmistö kannattaisi sitä. Mutta sitten Cato otti puheenvuoron ja tyrmäsi aikeen.
Caton erikoisuus oli niin sanottu jarrutuspuhe, jolla senaatin saattoi lamauttaa, sillä senaatin jäsenen puhetta ei saanut keskeyttää. Cato oli aiemmin saanut estettyä erään lain voimaantulon puhumalla aamusta iltaan kuusi kuukautta peräkkäin. Temppu toimi nytkin, sillä Pompeius luovutti, päätti vaihtaa puolta ja liittyi populaareihin.
Caesar oli juuri tuolloin palannut menestyksekkäältä sotaretkeltä Espanjasta ja tarvitsi Pompeiuksen tapaan liittolaisia. Hän solmi yhdessä rikkaan Crassuksen ja Pompeiuksen kanssa salaa kolmiliiton, triumviraatin.
Caesar sai kansan tuen
Vuonna 59 eaa. Caesar valittiin Caton suureksi pettymykseksi tasavallan korkeimpaan asemaan eli toiseksi Rooman kahdesta konsulista. Cato ei jäänyt suinkaan toimettomaksi, vaan hän sai suostuteltua vävynsä Bibuluksen hakemaan toista konsulin virkaa.
Bibulus valittiin, ja hän torjui ensimmäisestä päivästä lähtien vetollaan Caesarin jokaisen uudistusehdotuksen. Auttaakseen Pompeiusta Caesar ehdotti maareformia, jolla sotilaiden lisäksi tuhannet köyhät saisivat maata. Sitä taas Cato ja optimaatit eivät voineet hyväksyä.
”He epäilivät, että Caesar yritti näin sitoa rahvaan itseensä ja hankkia mainetta ja valtaa kaikkialla”, kirjoitti kirjailija Dio Cassius. Kun ehdotus tuli käsiteltäväksi, Cato yritti jälleen jarrutuspuhetta, jolloin Caesar käski vartijat kantamaan Caton ulos. Silloin muutkin senaattorit marssivat ulos.
Caesarilla oli kuitenkin varasuunnitelma. Hän ilmoitti vievänsä lakiehdotuksen Rooman niin sanotulle kansankokoukselle, joka koostui tavallisista kansalaisista ja pystyi hyväksymään lakeja senaatista riippumatta. Kun Caesar esitteli lakiehdotuksen Rooman forumilla, sinne oli kokoontunut kuuntelemaan tuhansia köyhiä, maattomia ja sotaveteraaneja.
Myös Cato ja Bibulus ilmestyivät paikalle. Caton suunnitelman mukaan Bibuluksen piti torjua laki veto-oikeudellaan. Kun Caesar luki lakitekstin ääneen kansan hurratessa, Bibulus huusi raivoissaan: ”Ette tule saamaan tätä lakia, vaikka jokainen teistä sitä toivoisi!”
Puhkesi vastalauseiden myrsky. Sitten Caesarin rinnalle ilmestyi kaksi miestä, Pompeius ja Crassus, ja Cato tajusi, että Caesar oli huijannut häntä. Näiden kahden miehen sekä heidän rahojensa ja sotilaidensa tuella Caesar oli voittamaton. Kun sekä Crassus että Pompeius lupasivat tukea lakia, Cato tunnusti tappionsa. Muutaman päivän päästä Caesar kutsui kokoon kansankokouksen lain lopullista hyväksymistä varten.
Bibulus yritti estää seremonian mutta kansa repi hänet korokkeelta, minkä jälkeen joku tyhjensi vielä laskiämpärin hänen päälleen.
Caesar vaati tasavaltaan uudistuksia, sillä yhteiskunnalliset jännitteet uhkasivat kärjistyä. Kun Cato ei taipunut, Caesar turvautui armeijaansa.
Caesar valmisteli voittoaan
Loppuvuonna Caesar sai läpi haluamansa lakiuudistukset. Kansa hyväksyi kaiken, mutta Caton mielestä se vain ”loi äänillään tyranniaa”. Lopulta Caesar hankki itselleen viisivuotisen prokonsulin pestin tuottoisaan Gallian provinssiin. Cato ei voisi puuttua Caesarin toimiin prokonsulina, mutta hänellä oli aikaa odottaa.
Seuraavina vuosina Caesar valloitti yhä laajempia alueita Gallian niistä osista, jotka eivät vielä kuuluneet Rooman alaisuuteen. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan saanut virallista lupaa valloitusretkilleen, ja Roomassa Cato valmisteli oikeusjuttua häntä vastaan. Kun viisi vuotta oli kulunut, Caesar uudisti liittonsa Pompeiuksen ja Crassuksen kanssa.
Pompeius ja Crassus valittiin konsuleiksi vuodeksi 55 eaa. tuhansien Caesarin ”sattumalta” Roomassa olleiden sotilaiden äänin. Vastapalvelukseksi he pidensivät Caesarin Gallian-sotaretkeä viidellä vuodella kaikkien tapojen vastaisesti ja Caton vastustuksesta huolimatta. Caton pahin pelko oli toteutunut: tasavallan lait eivät enää päteneet.
Cato oli voimaton Caesarin triumviraatin edessä, mutta hän ilmaisi toki mielipiteensä tasavallan rappiosta muulla tavoin. Hän alkoi ilmestyä senaatin kokouksiin vain lannevaatteeseen ja toogaan pukeutuneena. Kun hänen piti valita palkinnot vuosittaisten urheilukisojen voittajille, hän antoi näille retiisejä ja viikunoita hienojen ja kalliiden esineiden sijaan. Voittajan päähän hän asetti kultakruunun sijaan yksinkertaisen oliivinlehväseppeleen.
Senaatti kovisteli Caesaria
Kun Roomaan kantautui keväällä 53 eaa. uutinen, että Caesarin ja Pompeiuksen kumppani Crassus oli saanut surmansa sotaretkellä idässä, Cato näki hetkensä koittaneen.
Hän teki siitä lähtien kaikkensa kirvottaakseen Caesarin otteen Pompeiuksesta. Hitaasti mutta varmasti Cato sai Pompeiuksen vakuutettua siitä, että Caesar oli Rooman vihollinen, joka lähettäisi armeijansa Roomaan Gallian-kautensa päättyessä.
Lopulta Pompeius käski Caesarin Roomaan vastaamaan syytteisiin vallan väärinkäytöstä. Caesar kieltäytyi ja otti sen sijaan kovat keinot käyttöön. Uudenvuodenpäivänä 49 eaa. hän lähetti vastauksensa: hän tulisi armeijoineen Roomaan ”pelastamaan valtion”.
Senaatti vastasi nopeasti, että Caesarin oli hajotettava armeijansa tai häntä pidettäisiin kansanvihollisena. Muutaman päivän kuluttua Caesar oli jo kuitenkin armeijoineen Rubiconjoella Gallian ja Italian välissä.
”Arpa on heitetty”, hän huudahti roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen mukaan ennen kuin ylitti joukkoineen joen. Sisällissota oli alkanut.
Cato ajettiin nurkkaan
Kun Pompeius sekä Cato ja muut optimaatit kuulivat Caesarin olevan tulossa, he pakenivat. Pompeius kokosi suuren armeijan, joka otti 9. elokuuta 48 eaa. yhteen Caesarin joukkojen kanssa Farsaloksessa Kreikassa.
Pompeius hävisi ja menetti yli 15 000 sotilasta. Hän oli antiikin lähteiden mukaan niin järkyttynyt, ettei pystynyt puhumaan. Hän otti niin paljon aseita kuin pystyi kantamaan ja pakeni epätoivoissaan Egyptiin, jossa hänet kuitenkin pian murhattiin.
Catoa taistelun tulos ei näyttänyt yllättävän, mutta Caesarin voiton vuoksi hän ei voinut palata Roomaan.
Sen sijaan hän matkusti Pohjois-Afrikkaan ja vaelsi 10 000 sotilaan, muutaman afrikkalaisen oppaan ja kuorma-aasien kanssa 800 kilometriä aavikon yli Uticaan.
Sinne kokoontuivat vähitellen kaikki hävinneet, lyödyt joukot ja pettyneet sotapäälliköt. Sotilaat pyysivät Catoa johtajakseen, mutta hän kieltäytyi, koska Metellus Scipio oli kaupungissa. Scipio oli arvoasteikossa ylempi, joten lain mukaan päällikkyys kuului hänelle.
”Cato ei suostunut rikkomaan lakia, jonka nimissä he sotivat lakia rikkonutta miestä vastaan”, kirjoitti Plutarkhos.
Scipio kokosi joukot ja lähti Uticasta, ja Cato jäi linnoittamaan kaupunkia. Huhtikuussa 46 eaa. saapui tieto Scipion joukkojen tappiosta, ja Cato innosti roomalaisia Uticassa puolustamaan kaupunkia. Pian kaupunkilaisten rohkeus kuitenkin hiipui ja he pyysivät lupaa paeta.
Cato ei närkästynyt vaan huolehti siitä, että pakolaiset pääsivät laivaan. Kun Caton poika rukoili isäänsä antautumaan, tämä sanoi Dio Cassiuksen mukaan: ”Olen kasvanut vapaudessa ja saanut ilmaista itseäni vapaasti, enkä voi vanhalla iälläni opetella orjaksi.”
Samana iltana Cato otti miekkansa ja iski sen vatsaansa. Hän oli vielä hengissä, kun hänen läheisensä ryntäsivät huoneeseen, ja lääkäri ompeli haavan umpeen. Herättyään Cato repi kuitenkin viimeisillä voimillaan haavan uudelleen auki, ja pian hän kuoli.
Caesarin kerrotaan huudahtaneen uutisen kuullessaan: ”Oi, Cato, kadehdin sinun kuolemaasi, sillä sinä et sallinut minun säästää henkeäsi.”
Caesar murhattiin kahden vuoden päästä, mutta tasavallan aika oli päättynyt. Cato ei koskaan tajunnut, että puolustaessaan taipumattomasti tasavaltaa ja sen sääntöjä hän oikeastaan edisti sen matkaa kohti tuhoa.