Baiaen lomakaupunki oli syntien pesä
Roomalaiset jättivät kaikki estot kotiin lähtiessään kesällä ylelliseen Baiaeen. Siellä lomaohjelmaan kuuluivat syrjähypyt ja orgiat, ja roomalaisten kylpyläparatiisissa jopa keisarinna saattoi käyttäytyä avoimen siveettömästi.

Runoilija Ovidiuksen mukaan himokkaiden miesten kannatti lähteä Baiaeen naisjahtiin.
Miehet seurasivat katseillaan naisprostituoituja, jotka kulkivat lanteet keinahdellen pitkin rantaa. Humalaiset miehet huutelivat ja viheltelivät kaunottarille.
Nämä vaikuttivat ensin välinpitämättömiltä, mutta kun miehet vihjailivat tiedossa olevasta rahasta, naiset tulivat lähemmäs.
He keimailivat ja hihittivät pää kallellaan yhden miehen kertomalle rivolle sukkeluudelle.
Mies oli ylipainoinen ja lemusi viiniltä, mutta kun hän sitten alkoi kouria yhtä naisista, ei tämä pannut vastaan.
Kuvaus voisi olla nykymenosta Thaimaan Pattayalla, mutta yhtä hyvin kyseessä voisi olla Rooman valtakunnan ajan suosikkilomakohde Baiae Napolinlahdella parituhatta vuotta sitten.
Roomalaiset kävivät vuosisatojen ajan lomailemassa Baiaessa, jonne halukkaiden naisten ja varakkaiden miesten lisäksi houkuttelivat leuto ilmasto, parantavat kuumat lähteet,
lukuisat järvet ja hiekkarannan huvitukset. Esimerkiksi roomalainen runoilija Horatius kirjoitti:
”Mikään paikka maan päällä ei vedä vertoja ihanalle Baiaelle.”
Keisaritkin viihtyivät Baiaessa
Baiae sijaitsi lähellä Vesuviusta ja muita aktiivisia tulivuoria, minkä ansiosta sen maaperä oli erittäin hedelmällistä ja alueella oli paljon kuumia lähteitä, joissa pulppusi parantavaa mineraalivettä.
”Missään eivät lähteet pulppua yhtä anteliaasti, missään ne eivät paranna yhtä monipuolisesti kuin Baiaessa”, totesi roomalainen kirjailija Plinius vanhempi laajassa luonnonhistoriallisessa hakuteoksessaan Naturalis historia.
Ensimmäiset kirjalliset maininnat Baiaesta ovat vuodelta 178 eaa., mutta siitä kehittyi Rooman kaupungissa asuvien vauraiden lomailijoiden paratiisi vasta vajaa vuosisata myöhemmin.
Vain päivän laivamatkan päässä Roomasta saattoi päästä eroon pääkaupungin lemusta ja rentoutua ylellisissä huviloissa, joista aukesivat näköalat Napolinlahdelle.
Siellä saattoi myös virkistäytyä valtavissa kylpylöissä, joihin johdettiin vettä kuumista lähteistä maanalaisia kanavia pitkin.
Kesäpalatsi Baiaessa oli välttämättömyys kaikille, jotka katsoivat kuuluvansa Rooman eliittiin, ja kansan suussa kaupunkia alettiin pian kutsua lempinimellä ”Pikku Rooma”.
Myös lukuisat keisarit, kuten Caesar, Claudius, Nero ja Domitianus, omistivat palatseja Baiaessa. Ne sijaitsivat korkeimmilla kielekkeillä, kun taas tavallisten äveriäiden roomalaisten oli tyydyttävä rakentamaan luksushuvilansa meren tuntumaan.
Arvostetuimmat alueet sijaitsivat lähellä kuumia lähteitä.
Patsain ja pylväin koristelluissa puutarhoissa ihastuttivat rehevät puut javärikäs kukkaloisto.
Äveriäimmät rakennuttivat puutarhoihinsa suolavesiakvaarioitakin.
Kenraali Lucullus teetti jopa akveduktin vuoren halki, jotta hänen rakkaat mureenansa saisivat uiskennella tuoreessa merivedessä.
Kalat eivät näet olleet syömistä varten vaan lemmikkejä.
Muun muassa keisari Domitianus antoi kaloilleen nimet, ja runoilija Martialiksen mukaan hän koulutti ne niin, että ne tottelivat hänen kutsuaan.