Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Antiikin Rooman Formulat: kilpa-ajot Circus Maximus -areenalla

Komeita hevosia, hurjaa vauhtia, järkyttäviä onnettomuuksia. Circus Maximus -areenalla katsottiin yli 500 vuoden ajan Rooman suosituinta urheilua: valjakkoajoja. Hevoskilpailuissa tallipoikakin saattoi nousta ryysyistä kunniaan.

Circus Maximus ja sen tähdet

Hevoset kuopivat kärsimättöminä hiekkaa ja työntyivät suljettuja lähtöportteja vasten. Hevosten vetämissä vaunuissa seisoi Gaius Appuleius Diocles lähtömerkkiä odottaen. Circus Maximuksen katsomoon oli ahtautunut 150 000 roomalaista, ja ilmapiiri oli sähköinen. Myös keisari odotti kisan alkamista aitiossaan.

Kun tuomari antoi lähtömerkin, lähtöportit avattiin ja valjakot ampaisivat areenalle yleisön mylviessä. Tanner tärisi vaununpyörien ja kavioiden alla, ja piiskat viuhuivat ilmassa. Kun ensimmäinen vaunu saapui kaarteeseen, ihmiset hurrasivat.

Diocles oli kolmantena. Hänen edellään kiitävän vaunun kuljettaja piiskasi hevosiaan yhä kovempaan vauhtiin hikeä valuen. Diocles nojautui eteenpäin ja antoi hevosilleen enemmän ohjaa. Kilpailija yritti estää ohituksen mutta menetti hevostensa hallinnan ja joutui vaikeuksiin. Hevoset tulivat kaarteeseen liian nopeasti, vaunut rusahtivat päin laitaestettä ja Diocles painoi ohi piiskaansa säästämättä. Hevoset juoksivat suu vaahdoten vaununpyörien lennättäessä ilmaan hiekkaa ja tomua.

Kun Diocles saavutti johtavaa valjakkoa, yleisö nousi jännittyneenä seisomaan. Diocles kannusti hevosiaan viimeiseen ponnistukseen, ja valjakko kiisi 70 kilometrin tuntivauhtia johtavan valjakon rinnalle. Sen kuljettaja yritti kiilata Diocleksen radan sivuun mutta ei onnistunut. Diocleksen hevoset ylittivät maaliviivan ensimmäisenä, kuten monesti aiemminkin.

Diocles oli lähtöisin Rooman yhteiskunnan pohjalta ja todennäköisesti luku- ja kirjoitustaidoton. Hänestä tuli kuitenkin aikansa juhlituin urheilutähti. Hänen kannattajiensa Roomaan vuonna 146 pystyttämän muistolaatan kirjoituksen mukaan hän saavutti 24-vuotisen uransa aikana kilparadoilla 1 462 voittoa.

Diocleksen kilpailuista ei ole säilynyt yksityiskohtaisia kuvauksia, mutta muistotaulun mukaan hän johti 815 kertaa kilpailua alusta loppuun, ylitti 502 kertaa maaliviivan ensimmäisenä ajettuaan ensin johtovaljakon kintereillä pitkän aikaa ja nousi 67 kertaa voittajaksi kilpailun hänniltä. Muistolaatassa häntä kuvaillaan kaikkien aikojen parhaaksi kilpa-ajajaksi. Diocles nousi ryysyistä rikkauksiin olemalla voitokas roomalaisten rakastamassa urheilulajissa – kilpa-ajoissa.

Markkinaviihteestä huippu-urheiluksi

Ensimmäiset kilpa-ajot ajettiin antiikin lähteiden mukaan Roomassa vuonna 753 eaa. markkinoiden yhteydessä Tiberjoen rannalla improvisoidulla kilparadalla. 600-luvulla eaa. Rooman viides kuningas Lucius Tarquinius Priscus rakennutti ensimmäisen varsinaisen kilparadan Murcian laaksoon. Yksinkertainen kilparata, jossa oli puinen katsomo, oli mahtavan Circus Maximuksen edeltäjä.

Aluksi rikkaat roomalaiset kilpailivat toisiaan vastaan yksityisissä kisoissaan. Myös tavallinen kansa innostui kilpa-ajoista, ja 200-luvulla eaa. kaupunginhallituksen päätöksellä kuka tahansa roomalainen sai ilmoittaa kilpailuun hevoset ja kilpa-ajajan.

Ihmiset alkoivat sijoittaa talleihin, jotka ajan mittaan kasvoivat yhä suuremmiksi.

Parhaat pääsivät Circus Maximus -areenalle

Toisella vuosisadalla eaa. Rooma laajeni ja vaurastui valloitusten myötä. Uusia provinsseja vallanneet sotapäälliköt palasivat kotiin suurien sotasaaliiden kanssa ja solmivat sopimuksia kilpatallien kanssa rahoittaakseen kunniakseen järjestettäviä kilpa-ajoja. Palkintosummat kasvoivat, ja ajan mittaan talleista kehittyi omia joukkueitaan, niin sanottuja faktioita.

Joukkueet kantoivat eri värejä, joiden mukaan ne nimettiin. Vanhimmat joukkueista olivat Valkoiset ja Punaiset, ja ajanlaskun alun tienoilla mukaan tulivat Siniset ja Vihreät. Tallit, jotka sijaitsivat parin kilometrin etäisyydellä Circus Maximuksesta, kilpailivat keskenään ankarasti. Ennen suuria kilpailuja vastustajan kuljettajia ja valmentajia sabotoitiin häikäilemättä.

Myös katsomossa eri joukkueiden kannattajien välinen tunnelma oli kiihkeä. ”He nousivat jatkuvasti penkeiltään seisomaan ja huusivat ja karjuivat toisilleen. He syytivät toistensa päälle mitä kauheimpia kirouksia. He viskoivat vaatteitaan kilpa-ajajien päälle, ja jotkut joutuivat kilpailun jälkeen lähtemään Circukselta täysin alastomina”, kirjoitti kreikkalainen Dion Khrysostomos Aleksandriassa näkemistään kilpa-ajoista ensimmäisellä vuosisadalla.

Vihreistä ja Sinisistä kasvoi vähitellen suurimmat joukkueet, joilla oli yksityiset harjoitusradat, kymmeniä vaunuja ja satoja hevosia. Vain vahvimmat ja nopeimmat hevoset pääsivät kilpailemaan Circus Maximuksessa, ja sopivia kilpahevosia tuotiin Roomaan kaikkialta Välimeren alueelta.

Lajin valtavasta suosiosta huolimatta tavallisen kilpa-ajajan asema ei ollut kovinkaan arvostettu. Valtaosa kuskeista olikin orjia, jotka olivat tulleet talliin tallipojiksi ja oppineet käsittelemään hevosia jo nuorella iällä. Orjien unelma oli päästä ajamaan nelivaljakkoa Circus Maximukseen ja ansaita riittävästi rahaa voidakseen ostaa itsensä vapaaksi ja perustaa perheen.

Useimmat kilpa-ajajat pyrkivät ansaitsemaan mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, sillä kilpa-ajoissa oli suuri onnettomuuden riski ja monen ura päättyi lyhyeen vaunujen hajottua ja kuljettajan luiden murskautuessa. Kilpailijat eivät olleet erityisen uskollisia joukkueelleen, vaan sopivasta rahasummasta he vaihtoivat empimättä tallia.

Dioclesista tuli upporikas

Myös Rooman ansioitunein kilpa-ajaja Gaius Appuleius Diocles vaihtoi tallia monta kertaa. Hän syntyi Lusitaniassa eli nykyisessä Portugalissa, joka oli tuolloin Rooman provinssi. Muistolaatan kaiverruksen mukaan Diocles aloitti uransa 18-vuotiaana vuonna 122 Valkoisten joukkueessa. Pari vuotta myöhemmin hän sai ensimmäisen 81:stä Valkoisten väreissä kisaamastaan voitosta, ja kuusi vuotta myöhemmin hän vaihtoi Vihreisiin, joille hän saavutti 216 voittoa.

Lisäksi hän voitti 205 kertaa Sinisissä ennen siirtymistään Punaisiin, joiden leivissä hän saavutti 960 voittoa. Kaikkiaan ajamistaan 4 257 lähdöstä Diocles voitti 1 462. Hän ei kuitenkaan suin kaan ollut Rooman valtakunnan historian voittoisin kilpa-ajaja, vaan sen kunnian sai Pompeius Musclosus 3 599 voitollaan. Palkintorahoissa mitattuna Diocles oli kuitenkin ehdoton ykkönen.

Toisin kuin useimmat muut kilpailijat Diocles oli erikoistunut nimenomaan suuriin kilpailuihin, joissa oli paljon rahaa pelissä. Hän voittikin kaikkiaan 29 kertaa 50 000 sestertiuksen pääpalkinnon, mikä vastasi noin 50-kertaisesti roomalaisen sotilaan vuosipalkkaa. Diocleksesta tuli urallaan ihailtu tähti, jonka suosiota voidaan verrata nykyisiin formula 1 -tähtiin.

Suurten palkkioiden ansiosta monet Circus Maximuksen menestyneimmistä kilpa-ajajista saattoivat viettää ylellistä elämää, jota Rooman etuoikeutettu yläluokkakin kadehti. Innokkaita ihailijoita ja naisia parveili heidän ympärillään, ja he pystyivät voittotuloillaan ostamaan upeita maatiloja ja pitämään lukuisia orjia.

Tutustu areenaan täältä: Koe Circus Maximus

Circus Maximus sai ihmiset jonottamaan

Suuret palkkiot olivat mahdollisia kilpa-ajojen valtavan suosion takia. Kilpailupäivinä kymmenettuhannet roomalaiset tungeksivat jo aamuvarhaisella Circus Maximukseen. Ylimmille maksuttomille istumapaikoille vieville sisäänkäynneille muodostui pitkät jonot, ja katukaupustelijoita kerääntyi kilpa-areenan ulkopuolelle tuotteitaan tarjoamaan.

Lukuisista kauppakojuista saattoi ostaa naposteltavaa, viiniä ja leipää, ja matkamuistokojuissa myytiin kuuluisien ohjastajien pienoispatsaita. Sisäänkäyntien varjoisissa syvennyksissä prostituoidut kauppasivat palvelujaan.

Päivän kilpa-ajojen tuloksista pystyi myös lyömään vetoa. Roomalaisen runoilijan Juvenaliksen mukaan kilpa-ajot olivat niin suosittuja roomalaisten keskuudessa, että kaupungin kadut käytännössä tyhjenivät kilpailupäivinä. Hän kertoo, että kun hän eräänä päivänä kuuli tuhansien ihmisten puhkeavan mylvimään riemusta, hän oletti välittömästi, että tuon ajan suosituin joukkue Vihreät oli voittanut kilpa-ajot.

Jos se olisi hävinnyt, kaupunki olisi ollut ”yhtä epätoivoissaan ja masentunut kuin päivänä, jona konsulit nielivät tomua Cannaessa.” Kilpailupäivänä juostiin kaikkiaan 24 lähtöä, joista jokaiseen osallistui kolme valjakkoa kustakin neljästä joukkueesta. Jotta kilpailu olisi mahdollisimman reilu, 12 lähtökarsinaa jaettiin arvalla.

Kaarteiden ajaminen oikein oli kilpailussa ratkaisevaa. Jos valjakko ajoi liian laajassa kaaressa, se joutui liian lähelle katsomoa ja menetti tärkeitä sekunteja, ja jos se ajoi kaarteen liian tiukasti, vaarana oli törmääminen keskikorokkeeseen tai vaunujen kaatuminen. Diocles oli taitava taktikko. Useimmat voittonsa hän ratkaisi jo kisan alussa ottamalla heti johtoaseman, jonka hän piti loppuun asti.

Kilpa-ajohuliganismia Circus Maximus -areenalla

Innokkaimmat kilpa-ajofanit elivät suosikkijoukkueelleen. Kun esimerkiksi Punaisten joukkueen kuuluisa kuljettaja Felix kuoli onnettomuudessa, eräs hänen kannattajansa heittäytyi roomalaisen historioitsija Plinius vanhemman mukaan Felixin ruumisrovioon ja paloi idolinsa mukana.

VIHREÄT olivat fanaattisia, PUNAISET pelättyjä, VALKOISET vanhin joukkue ja SINISET vihasivat Vihreitä.

Jotkut alkoivat kutsua itseään ihailemansa kilpa-ajajan nimellä ja jäljitellä tämän käyttäytymistä. Voittoisia hevosia rakastettiin ja arvostettiin yhtä paljon kuin niiden ajajia, ja fanit tiesivät suosikkieläimensä iän, syntyperän sekä sen lähtöjen ja voittojen määrän. Jotkut ihalijat menivät innokkuudessaan niin pitkälle, että he seurasivat suosikkinsa jokaista harjoitusta.

Jotkut jopa veivät hevosenkakkaroita mukanaan kotiin varmistaakseen, ettei heidän suosikkihevosensa ollut syönyt jotakin, joka voisi haitata sen suoritusta kilpailussa. Järjestäytynyttä huliganismia esiintyi erityisesti Itä-Rooman pääkaupungissa Konstantinopolissa, jossa eri joukkueiden kannattajat kulkivat pimeän laskeuduttua suurina ryhminä läpi kaupungin ja hyökkäsivät nyrkein ja puukoin viattomien ohikulkijoiden kimppuun laulaen samalla kannatuslauluaan.

Ajan mittaan joukkueiden valta kasvoi, ja Sinisistä ja Vihreistä tuli myös poliiittisia vaikuttajia. Vuonna 532 niiden kannattajat nousivat kapinaan keisari Justinianusta vastaan, ja levottomuuksissa kuoli 30 000 ihmistä.

Onnettomuudet kiihottivat

nut eivät saaneet koskea toisiinsa, mutta sen jälkeen kuljettajilla oli vapaus tehdä mitä halusivat – vaikka sivaltaa piiskalla kilpailijan hevosia silmille niin, että ne ajautuivat pois radalta. Kaarteissa sattui usein yhteentörmäyksiä, kun kaikki vaunut tungeksivat yhtäaikaa sisäkaarteeseen.

Jokaisella joukkueella oli lähdössä kolme valjakkoa, joten tiimin kuljettajat saattoivat sopia, että yksi heistä keskittyi ajamaan voitosta ja muut yrittivät pääasiassa häiritä muita kilpailijoita. Häirintää oli monenlaista; kuljettaja saattoi esimerkiksi tahallaan törmätä toiseen vaunuun niin, että sen pyörien akselit murtuivat, tai törmätä omilla hevosillaan tahallaan edellä ajavaan valjakkoon.

Yleisö rakasti onnettomuuksia, joissa vaunut törmäsivät toisiinsa tai keskikorokkeeseen ja hevoset kaatuivat hiekalle valjaisiinsa sotkeutuen. Roomalainen kirjailija Sidonius Apollinaris kirjoitti 450-luvulla onnettomuuksista: ”Hänen [kuljettajan] hevosensa kaatuivat ja niiden jalat sotkeutuivat vaunujen pyöriin ja murskautuivat. Kuljettaja – viides uhri – lensi vaunuista, jotka paiskautuivat hänen päälleen, ja veri alkoi virrata valtoimenaan hänen otsastaan.”

Kuljettajilla oli tapana kietoa hevosten ohjakset vyötärönsä ympärille, ja moni kuljettaja kuolikin onnettomuuden sattuessa, koska ei ehtinyt leikata vyötäisillään olevia ohjia poikki vaan jäi onnettomuuden sattuessa kyntämään maata pillastuneiden hevosten perässä roikkuen. Kokeneetkaan kuljettajat eivät välttyneet tapaturmilta. Esimerkiksi kuuluisa kuljettaja Flavius Scorpus, joka saavutti 2 048 voittoa, kuoli rataonnettomuudessa.

Roomalainen runoilija Martialis laati nuorelle kuljettajalle hautakirjoituksen: ”Tässä lepään minä, Scorpus, hälisevän Circuksen komeus, Rooman lemmikki. Kuitenkin oli loistoni lyhyt. Kuolin 27-vuotiaana – siis kovin nuorena itse asiassa – mutta laskettuaan voittoni kohtalo erehtyi ja luuli minua vanhukseksi.”

Jotkut kuljettajat eivät ehtineet edes luoda kunnolla nimeä kilpa-ajajina, ennen kuin heidän uransa oli ohi. Siitä kertoo esimerkiksi seuraava hautakirjoitus: ”Tässä lepään minä, pikku Florus, parivaljakon ajaja. Olin vasta aloittanut kilpa-ajajan urani, kun horjahdin kuoleman varjoihin.”

Heppoinen vaunukori

Vauhti ratkaisi kilpa-ajojen voittajan, joten vaunuista pyrittiin tekemään mahdollisimman kevyet – ne painoivat vain 25–30 kiloa. Kori oli rakennettu ohuista puusäleistä ja koripunoksesta ja vahvistettu nahkahihnoilla.

Kevyet vaunut kuitenkin lisäsivät loukkaantumisen riskiä onnettomuustilanteessa. Suoralla valjakot saattoivat kiihdyttää jopa 70 kilometrin tuntivauhtiin, ja pienikin epätasaisuus radalla saattoi siinä nopeudessa saada vaunut kaatumaan kohtalokkain seurauksin. Vanhoissa mosaiikeissa kuvataan muun muassa radalle murskautuneita vaunuja ja hevosten jalkoihin tallautuneita kuljettajia.

Kilpailijan suojana oli yksinkertainen nahkakypärä, polvisuojukset ja nahkainen rintapanssari. Kaikkein parhaan suojan antoi kuitenkin kilpailijan oma pätevyys ja taito selvitä kiperistäkin tilanteista.

Roomassa tunnustettiin väriä

Kun Diocles voitti, kolme neljäsosaa Circuksen katsomosta uhkui vihaa ja neljännes ulvoi riemusta niin, että koko katsomo raikui. Tuskin voitonseremoniat olivat ohi, kun yleisö vaati kiihkeästi jo seuraavan lähdön aloittamista. Näin jatkui, kunnes viimeinenkin lähtö oli ajettu ja pimeys laskeutui areenan ylle.

Monet jatkoivat kuitenkin vielä iltaa ja siirtyivät kapakoihin juhlimaan voittoja ja unohtamaan häviöitä. Kilpailevien joukkueiden välinen pilkka ja sanasota johti vääjäämättä usein nyrkkitappeluihin. Monesti kilpa-ajopäivä päättyi kaaokseen, ja keisarin piti lähettää vartiokaarti rauhoittelemaan tilannetta.

Joukkueiden kannattajuus määräytyi yleensä ihmisten asuinpaikan mukaan, sillä Rooma jakautui valkoisiin, punaisiin, vihreisiin ja sinisiin kortteleihin. Kisoja edeltävinä päivinä monissa perheissä ei muusta puhuttukaan, minkä kaltainen urheiluhulluus sai Rooman älymystön ymmälleen. Kirjailija Plinius nuorempi kirjoitti kirjeessään: ”En voi kuin hämmästellä, miten tuhannet ja taas tuhannet aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset. He eivät muuta halua kuin nähdä laukkaavia hevosia ja kilpa-ajajia, aina uudestaan ja uudestaan.

Voisi ymmärtää, jos heitä viehättäisi hevosten vauhti tai kuljettajien taitavuus, mutta heitä kiinnostaa vain tunikan väri. Halvan tunikan kaikenkattava vaikutus, ei vain rahvaaseen vaan myös moneen kunnialliseenkin mieheen, on valtava.”

Plinius ei voinut ymmärtää sitä kiihkoa ja tuskaa, minkä joukkueen voitto tai tappio innokkaassa ihailijassa synnytti. Voiton edestä oltiin valmiita mihin vain, ja moni turvautui noituuteen tai taikoihin kirotakseen kilpailevan joukkueen. Pohjoisafrikkalaisesta Hadrumetumin kaupungista löytyneessä kiroustaulussa luki: ”Rukoilen sinua, paholainen, kuka sitten oletkin, tästä hetkestä lähtien kiduttamaan ja tappamaan Vihreiden ja Valkoisten hevosia ja lyömään niiden kuljettajat Claruksen, Felixen, Primuluksen ja Romanuksen kuoliaaksi jättämättä heihin hengenpihaustakaan.”

Circus Maximus -kilpa-ajot päättyivät talousvaikeuksiin

Kun Diocles vuonna 146 lopetti kilpauransa 42 vuoden iässä, hän oli tienannut kilpailemalla 36 miljoonaa sestertiusta. Sillä summalla hän olisi voinut maksaa kaiken sen viljan, minkä miljoonkaupunki Rooman asukkaat kuluttivat vuoden aikana.

Diocleksen myöhempiä vaiheita ei tunneta, mutta kilpa-ajojen tiedetään jatkuneen Roomassa vielä 350 vuotta. Länsi-Rooman talouden jatkuvan heikentymisen seurauksena kilpa-ajot hiipuivat 500-luvun kuluessa. Sen jälkeen Rooman ylpeys, mahtava Circus Maximus, jäi rappeutumaan, ja nykyään siitä on jäljellä enää ruohon peittämä kilparata ja keskikoroke.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota