Langobrigan kaupunginmuurilta rähähti pilkkanauru. Muurin juurella roomalainen sotapäällikkö Quintus Metellus tuijotti epäuskoisena kaupungin ilkkuvia puolustajia. Vuosi oli 78 eaa., ja Metellus oli marssinut päiväkausia legioonineen paikalle Pyreneiden niemimaan lounaisosaan.
Hän oli uskonut voivansa vallata Langobrigan vaivatta ja kukistavansa näin lopullisesti vihollisensa Quintus Sertoriuksen ja tämän kapinalliset sissijoukot.
Kaupungissa oli vain yksi kaivo, joten kaupunkilaisten oli pakko hakea vettä kaupungin ulkopuolelta. Metellus aikoi estää heidän kulkunsa kaivolle ja näännyttää siten kaupungin antautumaan. Sertorius oli kuitenkin saanut vihiä asiasta ja järjestänyt pikavauhtia paikalliset kantamaan 2 000 viinileilillistä vettä kaupunkiin.
Nyt Langobrigan asukkaat nauroivat Metellukselle, jota he olivat vetäneet nenästä. Roomalaiset hyökkääjät joutuivatkin nyt itse pulaan, sillä Sertorius oli takavarikoinut kaikki ympäristön elintarvikkeet ja polttanut pellot.
”Sen kuultuaan Metellus hermostui, koska hänen sotilaansa olivat jo kuluttaneet kaikki kenttäannoksensa”, kirjoitti kreikkalainen Plutarkhos.
Sertorius käytti taisteluissa roomalaisia vastaan varsinkin nopeana ja rohkeana tunnettua iberien ratsuväkeä.
Metellus joutui lähettämään upseerinsa Aquinuksen etsimään ruokaa kauempaa. Aquinuksen lähes kuusituhatta miestä hajaantuivat vuoristoon ja löysivätkin tuntikausien kuluttua pari viljavarastoa, joista saadulla viljalla voisi ruokkia joukkoja.
Varastot olivat kuitenkin Sertoriuksen jättämiä houkuttimia, joita hänen miehensä väijyivät. Kun roomalaiset lähtivät paluumatkalle, heidän selustaansa hyökkäsi yhtäkkiä kolmetuhatta iberisoturia leveäteräisine falcata-miekkoineen. Ennen kuin Aquinus ehti kääntää joukkojaan kohti vihollista, ibereitä hyökkäsi niiden kimppuun myös edestä.
Pakokauhu valtasi roomalaiset, ja moni jätti viljasäkit ja aseensa ja pakeni henkensä edestä. Yksi heistä oli Aquinus, jonka oli ilmoitettava Metellukselle menetetystä viljasta.
Ilman muonavaroja Metelluksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä katkerana kotiin. Hän oli menettänyt satoja sotilaita, ja Roomaa oli jälleen nöyryytetty.
Sertorius todisti eliitin romahdusta
Ajanlaskumme alkua edeltävinä vuosikymmeninä Rooma kohtasi lukuisia haasteita, ja yksi pahimmista oli Quintus Sertorius. Hän oli itsekin roomalainen ja oppi sotataitoja aikansa suurimmilta sotapäälliköiltä. Hän yhdisti Pyreneiden niemimaan heimot pienen hirvenvasan avulla ja suunnitteli rakentavansa uuden Rooman.
”Kaikista tuntemistani luku- ja kirjoitustaidottomista ja oppimattomista puhujista – sivistymättömistä maalaismoukista – karkein oli Sertorius.” Poliitikko Cicero kuvaili Sertoriusta.
Kun Sertorius oli tullut Roomaan 32 vuotta aiemmin vuonna 110 eaa., hän ei hautonut kapinaa vaan havitteli uraa virkamiehenä ja puhujana. Hän oli kotoisin Rooman pohjoispuolelta Nursiasta ja kuului Rooman vanhojen sukujen muodostamaa senaattoriluokkaa vaatimattomampaan ritarisäätyyn.
Sertorius sai tylyn vastaanoton, sillä hän ei ollut saanut eliitin lasten tapaan kallista opetusta eikä ilmeisesti osannut käyttäytyä oikealla tavalla.
”Kaikista tuntemistani luku- ja kirjoitustaidottomista ja oppimattomista puhujista –sanoisin jopa sivistymättömistä maalaismoukista – karkein oli Sertorius”, muisteli poliitikko Cicero.
Nuorukainen ilmoittautuikin armeijaan, josta hän löysi kutsumuksensa. Vuonna 104 eaa. Sertorius oli 22-vuotiaana edennyt jo upseeriksi ja todisti omin silmin eliitin ylimielisyyttä Rhônejoen lähellä Galliassa, missä roomalaisarmeijat yrittivät pysäyttää Jyllannista tulevia kimbrejä.
Sertoriuksen komentajana oli yläluokkainen Quintus Caepio, joka lähetti varoituksista huolimatta armeijansa suoraan päin mahtavaa vihollista toivoen kunniakasta voittoa – mutta roomalaissotilaat suorastaan teurastettiin.
”Jopa 80 000 roomalaista sotilasta ja 40 000 palvelijaa ja seuraajaa menetettiin”, kirjoitti roomalainen Livius.
”Hän soluttautui barbaarien joukkoon nähdäkseen ja kuullakseen kaiken.” Kirjailija Plutarkhos Sertoriuksesta vakoilijana
Taistelussa pahoin haavoittunut Sertorius pelastautui uimalla joen yli. Katastrofaalisen tappion jälkeen hän siirtyi aivan toisenlaisen sotapäällikön, Gaius Mariuksen, joukkoihin.
Marius oli Sertoriuksen tavoin ritarisuvusta ja inhosi yläluokkaa. Hän oli sotilaallinen nero, joka uudisti armeijan nopeasti värväämällä joukkoihin myös alaluokkaisia sotilaita. Häneltä Sertorius oppi kaiken sotataktiikasta. Sertorius ilmoittautui vapaaehtoisesti lähtemään gallialaiseksi naamioituneena vakoilemaan kimbrien joukkoon.
”Hän soluttautui barbaarien joukkoon nähdäkseen ja kuullakseen kaiken”, kertoi kirjailija Plutarkhos.
Sertoriuksen tiedusteluraportit auttoivat Mariusta valmistautumaan kimbrien kohtaamiseen.
Sertorius pakeni Espanjaan
Vuonna 101 eaa. Mariuksen uudistettu armeija oli valmis kohtaamaan kimbrit. Ratkaiseva yhteenotto tapahtui Vercellaessa Galliassa, missä Marius joukkoineen tappoi taistelussa lähes 120 000 kimbriä.
Sotapäällikkö Marius löi kimbrit ja näiden liittolaiset teutonit Sertoriuksen avulla.
Voitto teki Mariuksesta erittäin suositun ja varmisti hänelle kuudennen kauden Rooman konsulina. Eliitti kiehui raivosta, kun kaupungin tärkeimmässä virassa ja kansan sankarina oli ritarisäätyinen mies. Vuosien kuluessa Mariuksen tukijoiden ja eliitin, niin kutsuttujen optimaattien, välit kävivät yhä kireämmiksi.
Konflikti kulminoitui vuonna 88 eaa., kun Marius poliittisine liittolaisineen sai riistettyä optimaattien johtajalta Lucius Sullalta Vähään-Aasiaan lähdössä olevan armeijan komentajuuden. Sulla pyörsi armeijoineen ympäri, marssi Roomaan ja julisti Mariuksen ja tämän tukijat lainsuojattomiksi. Sitten hän suuntasi uudestaan kohti Vähää-Aasiaa.
”Kiireiselle miehelle aika on arvokkaampaa kuin raha.” Sertorius maksettuaan rosvojoukolle kulkuoikeudesta vuoristossa
Poliittiset jännitteet johtivat veriseen sisällissotaan. Vuonna 86 eaa. jo ikääntynyt Marius tuli Sullan poissaollessa valituksi vielä seitsemännen kerraksi konsuliksi, mutta hän kuoli seuraavana päivänä. Kun Sulla palasi Roomaan vuonna 83 eaa., hän kosti Mariuksen tukijoille.
”Sulla pani veren virtaamaan ja levitti kaupunkiin rajatonta kuolemaa”, Plutarkhos kirjoitti.
Sertorius tiesi, että hänen vuoronsa voisi olla seuraavaksi, joten hän lähti 2 600 uskollisen sotilaan kanssa kohti Espanjaa. Matkalla Pyreneiden yli rosvojoukko tukki hänen tiensä vaatien lunnaita. Sertorius maksoi silmäänsä räpäyttämättä.
”Kiireiselle miehelle aika on arvokkaampaa kuin raha”, hän selitti ihmetteleville joukoilleen.
Kiire hänellä olikin, sillä Sullan miehet olivat jo matkalla.
Kapinalliset iberit pyysivät apua
Sertorius otti hallintaansa Rooman miehittämän osan Pyreneiden niemimaata. Hän ei kuitenkaan saanut iberiheimoja taistelemaan puolestaan, joten kun hänen peräänsä lähtenyt roomalaisarmeija lähestyi, hänen oli paettava Gibraltarinsalmen yli.
Pohjois-Afrikassa Sertorius voitti yhden Sullan kenraaleista Tingisissä (nyk. Tanger), mistä huhut hänen voitostaan kantautuivat pian salmen yli ja nykyisen Portugalin alueelle lusitaanien korviin.
Iberisoturit taistelivat sekä roomalaisia että toisiaan vastaan – joskus jopa yhtä aikaa.
Pyreneiden niemimaasta tuli Rooman Afganistan
Pyreneiden niemimaa kuhisi sotaisia heimoja, jotka eivät pitäneet muukalaisista. Ne taistelivat lähes kaksi vuosisataa roomalaismiehitystä vastaan – silloin kun eivät taistelleet keskenään.
Lusitaanit olivat muiden heimojen tapaan joutuneet vuosikausia kärsimään Rooman ahneiden kuvernöörien riistosta, ja he uskoivat Sertoriuksen voivan auttaa heitä. He lähettivät hänelle viestin, ja vuonna 80 eaa. hän purjehtikin takaisin salmen yli.
Sertoriuksella oli mukanaan omien miestensä lisäksi 700 afrikkalaista palkkasoturia, joten lusitaanit mukaan lukien hänellä oli komennossaan kaikkiaan 8 000 miestä, kun roomalainen kuvernööri Lucius Fufidius ilmaantui armeijoineen paikalle.
Sertoriuksen tiedustelijat löysivät sopivan taistelupaikan, soisen penkan Etelä-Espanjan Baetisjoen varrella. Itsevarmana Fufidius lähetti sotilaansa joen yli Sertoriuksen kimppuun.
”Fufidius havaitsi, että penkka oli jyrkkä. Sotilaiden oli vaikea nousta sitä taistellen samalla”, kertoi kirjailija Sallustius.
Yli kaksituhatta roomalaista kaatui, kunnes Fufidius otti jalat alleen. Järkyttynyt Sulla päätti lähettää asialle yhden uskollisimmista miehistään: Quintus Metelluksen.
Iberisoturit käyttivät leveäteräisiä falcata-miekkoja, joilla iski helposti vaikka käden poikki.
Sertorius koulutti sissiarmeijan
Voitto Fufidiuksesta sai epäilevät heimot tukemaan Sertoriusta, joka muista roomalaisista poiketen kohteli heitä kunnioittaen.
Keväällä 79 eaa. saapui sotapäällikkö Metellus armeijoineen. Sertorius sai kuitenkin apua monilta joukkoihinsa liittyneiltä roomalaisupseereilta. Hän yritti opettaa paikallisille sissisotaa, mutta nämä eivät ymmärtäneet, miksi he eivät voineet vain rynnätä taisteluun kuten aiemminkin.
Silloin Sertorius pyysi paikalle riuskan orin ja vanhan kaakin. Hän käski lihaksikasta miestä kiskomaan kaakilta hännän ja vanhusta nyppimään jouhia orin hännästä. Kaakin häntä ei irronnut, vaikka voimamies kuinka veti, mutta vanhus sai nypittyä orin hännän kokonaan pois jouhi kerrallaan. Sertorius selitti, että roomalaisia vastaan oli taisteltava samoin, jouhi kerrallaan.
Kun Metellus lähestyi, Sertorius lähti viemään sotureitaan kukkuloille, ja kun roomalaiset odotetusti seurasivat, sissit pääsivät hyökkäilemään heidän kimppuunsa piiloistaan. Metellus jätti kaikki varusteet ja kielsi miehiään sytyttämästä nuotioita, jotta uusilta iskuilta vältyttäisiin.
”Nälkäisenä ja ilman telttoja ja nuotioita hänen armeijastaan ei ollut mihinkään”, Plutarkhos kirjoitti.
Toistuvien tappioiden jälkeen Metelluksen oli pakko pyytää Sullalta vahvistuksia. Sertorius lähetti kuitenkin sissinsä aina myös uusia tulijoita vastaan.
”Se tuli, kun hän kutsui, ja seurasi häntä hänen kulkiessaan leirissä.” Plutarkhos Sertoriuksen kesystä hirvenvasasta
Sertorius sai metsästäjältä valkoisen hirvenvasan, ja hän päätti vahvistaa sen avulla soturiensa uskollisuutta.
”Se tuli, kun hän kutsui, ja seurasi häntä hänen kulkiessaan leirissä”, kertoi Plutarkhos.
Sertorius väitti, että jumalatar Diana viesti hänelle vihollisen liikkeistä hirvenvasan avulla. Todellisuudessa tiedot tulivat Sertoriuksen vakoojilta, mutta väite vakuutti taikauskoiset iberit.
Pompeius sai selkäsaunan
Sertorius sai lisävoimia, kun sotapäällikkö Marcus Perpenna saapui vuonna 76 eaa. 20 000 legioonalaisen kanssa tukemaan kapinaa. Siitä rohkaistuneena Sertorius perusti 300-jäsenisen senaatin, jonka piti johtaa alueen uutta valtiota Rooman senaatin tapaan.
Sertoriuksen kannalta valitettavasti saapui myös nuori ja kova vastustaja: Sullalle uskollinen Pompeius. Pompeius lähestyi Sertoriuksen leiriä Lauronin lähellä ja lupasi itsevarmasti lauronilaisille, että he saisivat nähdä kaupungin muurilta, kuinka Sertorius saisi selkäänsä. Kun Pompeius lähetti miehiä hankkimaan ruokaa, Sertoriuksen ratsuväki kuitenkin ajoi nämä tasangolle kaupungin edustalle.
Juuri kun Pompeiuksen piti lähettää armeijansa apuun, Sertorius ryntäsi esiin piilossa olleen pääjoukkonsa kanssa. Pompeius ymmärsi kauhukseen, että jos hän yrittäisi pelastaa miehensä, hänen selustansa jäisi alttiiksi hyökkäykselle.
Pompeius pysyi siis aloillaan miestensä kuolinhuudoista välittämättä. Sertoriuksen joukot tappoivat 10 000 legioonalaista, kunnes Pompeius vetäytyi järkyttyneenä armeijansa kanssa.
Arkeologit ovat löytäneet Valenciasta luurangon Pompeiuksen valloituksen ajalta vuonna 75 eaa.
Pompeius ymmärsi, ettei hän pärjäisi ilman Metellusta. Kaksi vahvaa armeijaa vastassaan Sertoriuksen oli puolestaan pakko muuttaa suunnitelmiaan, ja hän alkoi opettaa sotureilleen muodostelmia.
Kapina-armeijan tulikoe koitti vuonna 75 eaa. Sucrojoella. Aamunkoitteessa Pompeiuksen legioonat marssivat kentälle Sertoriuksen kannustaessa miehiään. Kapinalliset pakottivat roomalaiset vetäytymään, ja haavoittunut Pompeius selvisi vain pimeän tulon ansiosta.
Sertorius aikoi tuhota Pompeiuksen seuraavana päivänä, mutta silloin Metellus ilmaantui paikalle. Sertoriuksen oli vetäydyttävä, ja hän manasi:
”Jos ei se vanha akka olisi tullut paikalle, olisin piessyt sen penikan ja ajanut sen Roomaan asti.”
Voitettuaan Sertoriuksen Pompeius lähti kohti itää ja kukisti Mithridates VI:n, joka teki itsemurhan.
Liitto olisi voinut murskata Rooman
Aivan sodan loppuvaiheessa Sertorius sai yhteyden Rooman mahtavimpaan vastustajaan idässä, Pontoksen kuninkaaseen Mithridates VI:een. Yhdessä he olisivat voineet sinetöidä Rooman kohtalon.
Sertoriuksen kapinalliset olivat alivoimaisia vastustajaan nähden, joten Sertorius ryhtyi yhteistyöhön Välimeren merirosvojen kanssa. Merirosvoilla oli tukikohtia espanjalaisissa satamissa, ja he lähettivät tiedon Sertoriukselle havaitessaan lähestyviä roomalaisia sotalaivoja. Vuonna 75 eaa. he yhyttivät Sertoriuksen ja Pontoksen kuningaskunnan kuninkaan Mithridates VI:n.
Mithridates vihasi Rooma, ja hänellä oli valtava armeija. Voitettuaan roomalaiset Pyreneiden niemimaalla Sertorius olisi voinut marssia kohti Roomaa lännestä Mithridateksen armeijan uhatessa Roomaa Mustaltamereltä idästä, ja yhdessä he olisivat voineet murskata Sullan Rooman.
”Rooma ei olisi voinut mitään niin suurille joukoille ja niin vahvoille sotapäälliköille, jos nämä olisivat hyökänneet yhdessä”, sanoi Plutarkhos.
Neuvotteluja käytiin, mutta lopulta Sertorius hylkäsi liiton. Toisenlainen ratkaisu olisi voinut muuttaa maailmanhistoriaa.
Kapina päättyi murhaan
Sertorius järjesti joukkonsa uuteen koitokseen. Menestys oli kuitenkin noussut iberien päähän, ja nämä hyökkäsivät suin päin kohti roomalaisten leiriä. Lähes 8 000 soturia kuoli turhaan roomalaisten leiristään ampumassa nuolisateessa.
Sertorius vetäytyi jälleen vuorille, ja Pompeius lupasi armahduksen ja lähes kolme tonnia kultaa sille, joka tappaisi hänet. Houkutus oli liian suuri kenraali Perpennalle, ja päivällisillä kapinallisten leirissä Perpenna salaliittolaisineen puukotti Sertoriuksen.
Ilman karismaattista johtajaansa kapina-armeija hajosi pian. Jäljellä oli vain Perpenna sotilaineen. Pompeius kieltäytyi kuitenkin maksamasta palkkiota ja houkutteli Perpennan väijytykseen.
Perpenna aneli turhaan armoa, ja hänet vangittiin ja mestattiin. Kapina Roomaa vastaan oli ohi. Elämään jäi vain tarina Sertoriuksesta, joka iberisotureineen ja valkoisen hirvenvasansa kanssa voitti Rooman vahvimmat armeijat.
