Ahneet roomalaiset haalivat kultaa Espanjasta
Rooman valtakunta janosi aina vain lisää kultaa, jota hankittiin voimia säästelemättä ympäri suurta imperiumia. Espanjassa roomalaiset louhivat kultaa maan uumenista antiikin ajan vaikuttavimmalla menetelmällä.
Roomalaiset käyttivät paljon orjia, mutta Las Médulasissa puursivat paikallisten heimojen miehet, jotka maksoivat työllään Roomalle veroa. Työläiset kaivoivat tunneleita kivikovaan saveen vasaroin, kiiloin ja hakuin.
Sadat hikiset ja pölyiset miehet tuijottivat jännittyneinä edessään kohoavaa punaruskeaa vuorta. Elettiin kesää vuonna 73 jaa. Las Médulasin alueella Rooman valtakunnan Hispania Tarraconensiksen provinssissa. Miehet olivat kuukausitolkulla hakanneet armeijan insinöörien johdolla vuoren halki kuiluja ja tunneleita, ja nyt oli aika kokeilla, kumpi olisi vahvempi: luontoäiti vai Rooman valtakunta.
Palkintona olivat tuhannet vuoren uumeniin kätkeytyvät kultahiput.
Kaukaa alkoi kuulua mahtavaa jylinää, kun roomalaiset avasivat korkealla vuorenrinteellä olevan vesisäiliön portit. Lähes 20 miljoonaa litraa vettä ryski yli 150 kilometrin tuntinopeudella kuiluun, joka oli kaivettu pystysuoraan vuoren keskelle.
Kuilu täyttyi kohisten veden syöksyessä vuoren pohjalle asti, ja pian miehet tunsivat, kuinka maa heidän jalkojensa alla alkoi vavista.
Kajahti korviahuumaava jyrinä, kun vuori räjähti. Huipun repeytyessä puut ja kivet sinkoutuivat korkealle ilmaan, ja vuoren uumenista suihkusi ilmoille tulikuumaa ilmaa ja vesihöyryä.
Kunnioituksesta mykkinä miehet seurasivat, kuinka vuori romahti kuin kuolettavasti haavoittunut jättiläinen ja muuttui kuohuvaksi vesi- ja mutakaaokseksi. Rooman valtakunta oli voittanut jopa luontoäidin – ja saanut itselleen kullan.
Kuvauksia roomalaisten kullan louhinnasta Las Médulasin alueella Luoteis-Espanjassa on säilynyt roomalaisen historioitsijan, provinssiin vuonna 73 jaa. lähetetyn Plinius vanhemman teksteissä.
Hän kertoo roomalaisten mahtipontisesta suunnitelmasta nimeltä Ruina montium, vuorten tuho. Se oli antiikin suurin maansiirtohanke, joka muutti Las Médulasin maisemaa pysyvästi. Jopa maailmaa nähnyt Plinius oli vaikuttunut: ”Menetelmä kullan hankkimiseksi ylittää jopa jättiläisten teot.”
Rooman valtakunta louhi kultaa noin 200 vuoden ajan Las Médulasin alueella, missä on yhä nähtävissä roomalaisten käyttämiä kanavia ja tunneleita.
Rooma oli kultakuumeen vallassa
Antiikin kansoista kultakuume vaivasi pahiten roomalaisia. Rooma tarvitsi kultaa valtavan imperiuminsa ylläpitoon, ja pääkaupungin silmäätekeville kultakorut olivat tärkeitä statussymboleita.
Plinius seurasi maanmiestensä kyltymätöntä kullanhimoa synkkänä. ”Se, mikä on katseiltamme piilotettu, syvällä maan pinnan alla, se ajaa meidät tuhoon ja lähettää meidät helvetin syvyyksiin”, hän kirjoittaa kirjassaan metalleista.
Kulta oli perimmäinen syy, jonka vuoksi keisari Augustus lähetti vuonna 26 eaa. kolme roomalaista legioonaa Luoteis-Espanjaan taistelemaan paikallisia heimoja vastaan. Vuotta myöhemmin roomalaiset aloittivatkin alueen luonnonvarojen hyödyntämisen. Suuri osa kullasta oli joenuomien pohjassa,
mistä se oli helppo huuhtoa talteen, ja paikoitellen kultasuonia kulki alueen vuorien liuskekivikerroksien välissä, mistä kultaa saatiin hakkaamalla pitkiä kaivoskuiluja kullan luo.
Las Médulasissa kulta oli kuitenkin hajallaan hippuina savi- ja soravuorissa, jotka olivat miljoonien vuosien saatossa muodostuneet suurten vuoristojen juurelle.
Plinius kirjoittaa kivikovaksi vuoreksi kasautuneesta savesta: ”Yleisesti sanotaan, että se on kovinta, mitä on olemassa, lukuun ottamatta kullanhimoa, joka on kaikista asioista sitkeintä.”
Päästäkseen käsiksi Las Médulasin rikkauksiin roomalaisten oli ryhdyttävä antiikin vaikuttavimpaan louhintatyöhön.
Tuhat kilometriä kanavia
Plinius on ainoa roomalaislähde, joka kertoo roomalaisten kullan louhimisesta Luoteis-Espanjassa, ja hänenkin kertomuksissaan on suuria aukkoja. Yhdistämällä hänen teksteistään sekä alueen arkeologisista löydöistä saatuja tietoja on kuitenkin voitu pääpiirteissään päätellä, miten mahtavat kullanlouhintahankkeet on toteutettu.
Useimmat Las Médulasin kerrostumalla syntyneet vuoret olivat monien kilometrien pituisia ja satojen metrien korkuisia. Kerrostumien välissä piili pieniä kultahippuja.
Laskelmien mukaan kuutiometrissä vuoren savea oli keskimäärin vain 0,05 grammaa kultaa, joten jotta kaivostoiminta olisi tuottavaa, sen piti olla myös erittäin mittavaa.
Suurimittaiseen louhintaan tarvittiin valtavia määriä vettä. Roomalaiset kaivoivat 16 kanavaa ympäröivän vuoriston rinteille ja ohjasivat niihin vettä järvistä ja joista. Pliniuksen mukaan vuorenrinteet olivat niin jyrkkiä, että kanavien kulkureittejä ja kaltevuuksia merkinneet työläiset joutuivat usein roikkumaan ilmassa pitkien köysien varassa.
”Työtä etäältä seuranneiden katselijoiden silmissä he näyttivät ei niinkään villieläimiltä kuin joiltakin siivilleen nousseilta olennoilta.”
Kanavat, joista pisimmät olivat yli sadan kilometrin pituisia, kuljettivat vettä korkeammilta alueilta Las Médulasiin, missä vesi varastoitiin valtaviin altaisiin.
Tutkijat ovat laskeneet, että pelkästään kolme suurinta kanavaa ovat tuoneet kaivosalueelle joka päivä noin 34 miljoonaa litraa vettä. Kun kanavat oli kaivettu, käytiin vuoren kimppuun.
Vaarallista työtä vuoren uumenissa
Jos savivuorien kultaa sisältävät kerrostumat olivat pinnassa, roomalaiset kaivoivat vuorenseinämään uria, joihin he johtivat vettä. Virtaava vesi irrotti pintakerroksen ja kuljetti savea, soraa ja kultaa laudoista rakennettuihin kouruihin. Kouruissa kultahiput eroteltiin muusta aineksesta huuhtomalla.
Usein kultaa sisältävä maa-aines oli kuitenkin vuoren syvimmissä kerroksissa, ja sen päällä oli yli sata metriä savea, soraa ja kalliota. Silloin ainoa vaihtoehto oli Ruina montium.
Pitkiin savivuoriin kaivettiin ensin vaaka- ja pystysuorien tunnelien ristikko tuhottavan vuoren osan reunalle. Sitten tunneliristikkoon johdettiin ylhäällä olevasta altaasta vettä, mikä heikensi vuorta tunneliristikon kohdalla.
Samanaikaisesti kaivettiin pääkuilua, joka kulki lähes pystysuoraan vuoren huipulta sen pohjalle. Kuilun pohjalla suuntaa muutettiin ja alettiin edetä vaakasuoraan vuoren alla ja sitten ylöspäin muutaman metrin verran. Lopuksi kuilun päähän vuoren uumeniin kaivettiin suuri pallon muotoinen onkalo.
Pliniuksen mukaan kaivajat asuivat kuukausia kestävän urakan aikana ahtaissa tunneleissa, joiden halkaisija ei ollut kuin metrin verran ja joissa ainoa valonlähde olivat öljylamput.
Kun lampun öljy paloi loppuun, se oli työläisille merkki työvuoron päättymisestä. Tunnelit saattoivat usein sortua täysin ennalta-arvaamatta, ja kaivutyö vaatikin useita kuolonuhreja.
”Tuntuu siltä, ettei edes helmien sukeltaminen meren pohjasta ole niin tyhmänrohkeaa, sillä niin paljon vaarallisemmaksi olemme tehneet maan kuin veden”, kauhistelee Plinius.
Vesi räjäytti vuoren
Kun pääkuilu vuoren sisällä oli valmis, alkoi Ruina montiumin vaikuttavin vaihe. Korkeammalla olevasta vesialtaasta kaivettiin pitkä kanava pääkuiluun ja vesi päästettiin valloilleen. Miljoonia litroja vettä syöksyi pääkuiluun.
Plinius kertoo vuoren räjähtäneen nopeasti: ”Repaleiseksi louhittu vuori romahti äkisti singoten maata niin valtavalla jyrinällä, että sellaista on ihmisen mahdoton kuvitella.”
Roomalaiset hyödynsivät yli sata metriä pitkässä kuilussa syöksyvän veden suunnatonta energiaa saadakseen aikaan niin kutsutun nesteiskun, selittää fysiikan professori Benny Lautrup Kööpenhaminan Niels Bohr -instituutista. Nesteisku syntyy, kun virtaava vesipylväs törmää äkisti esteeseen.
Las Médulasissa esteenä toimi kuilussa oleva ilma, jota nopeasti liikkuva vesi työnsi edellään kuilun päässä olevaan pallomaiseen onkaloon. Vesimassan paine alkoi pian puristaa ilmaa kasaan, ja lopulta virtaavan vesipatsaan voima iski onkalossa olevaan paineistettuun ilmaan ja sen valtava liike-energia sai ilman kuumenemaan tuhansien asteiden lämpöiseksi, kertoo Lautrup.
Kyseessä on sama ilmiö kuin polkupyörän kumeja täytettäessä, jolloin ilma ja pumppu lämpenevät, jos jo täysinäiseen kumiin yritetään pumpata vielä lisää ilmaa, Lautrup selittää. Valtaisa paine räjäytti savivuoren huipun ja sai kaiken maa-aineksen romahtamaan.
Lautrupin laskelmien mukaan roomalaisten synnyttämässä nesteiskussa on voinut tunnelin koosta ja veden määrästä riippuen olla yhtä paljon energiaa kuin 25–55 kilossa räjähdysaine TNT:tä. Sellaisella määrällä räjäyttäisi helposti vankan kivitalon.
Venäjän suurimmassa vesivoimalassa sattui vuonna 2009 nesteiskun aiheuttanut onnettomuus, joka räjäytti suuren teräs- ja betonirakenteisen turbiinisalin seinät
Tonneittain savivuorista romahtanutta savea ja kiveä johdettiin suuriin kanaviin,
joissa kaivostyöläiset Rooman armeijan valvonnassa erottelivat kullan muusta aineksesta.
95 miljoonaa kuutiometriä maata
Savivuoren romahdettua vesialtaan portit suljettiin seuraavaa käyttöä varten ja romahtanutta vuorimassaa alettiin järjestelmällisesti huuhtoa laakson pohjalle ja yhä edemmäs mereen.
Massasta kerättiin matkalla kivet pois, minkä jälkeen vesi johdettiin pitkiin puisiin kouruihin. Näissä huuhdontakouruissa kultahiput erotettiin savesta ja sorasta, jota johdettiin lopulta tonnikaupalla mereen.
Kun ensimmäinen osa savivuoresta oli romahdutettu, käytiin seuraavan osan kimppuun. Ensimmäisen räjähdyksen jäljiltä vuorella oli nyt lähes pystysuora paljas seinämä, joten toisen vaiheen menetelmä oli hieman erilainen.
Roomalaiset kaivoivat jälleen vuoreen syviä kuiluja huipulta pohjalle ja sen jälkeen vuoren sisään vaakasuoria tunneleita lähelle vuoren seinämiä. Sitten tunnelit täytettiin vedellä, joka hitaasti kyllästi saven.
Miljoonien vesilitrojen paine sai lopulta paljaan vuorenseinämän sekä suuren osan vuorta sen takana romahtamaan. Samaa toistettiin niin monta kertaa, että koko savivuori oli saatu hajotettua.
Roomalaiset louhivat kultaa Las Médulasin alueelta noin kahdensadan vuoden ajan, ja tutkijoiden laskelmien mukaan louhintatöissä siirrettiin noin 95 miljoonaa kuutiometriä savea, soraa ja kalliota.
Määrästä saa käsityksen, kun vertaa sitä Suezin kanavaan: ranskalaisten vuonna 1869 kaivamaa 165 metriä pitkää Suezin kanavaa varten jouduttiin siirtämään ”vain” 80 miljoonaa kuutiometriä maata. Plinius kertoo nähneensä Espanjan maapinta-alan kasvaneen roomalaisten huuhtoessa valtavia määriä maa-ainesta lopulta Atlantin rantavesiin.
Valtavasta panostuksesta huolimatta tulokset olivat kullassa mitattuna melko pienet. Laskelmien
mukaan kahdensadan vuoden louhinta Las Médulasissa on tuottanut korkeintaan viitisen tonnia kultaa.
Kun roomalaiset lopulta lähtivät Las Médulasista, alue muistutti kuollutta kuumaisemaa ja tuhannet työläiset olivat menettäneet henkensä Rooman kullanhimon takia. Plinius kirjoittaa:
”Suurimman rikoksen ihmisyyttä kohtaan teki se, joka ensimmäisenä pani kultasormuksen sormeensa.”