Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

10 roomalaista neuvoa vaalien voittamiseksi

Kun poliitikko ja lakimies Marcus Tullius Cicero asettui ehdolle Rooman konsulinvaaleissa vuonna 64 eaa., hänen veljensä Quintus kirjoitti hänelle oppaan vaalitaistelua varten. Esittelemme tässä artikkelissa Quintuksen kymmenen parasta neuvoa, jotka osoittavat, että vastaehdokkaiden parjaaminen, tyhjät vaalilupaukset ja oman kilven kiillottaminen olivat 2 000 vuotta sitten yhtä olennainen osa vaalikampanjaa kuin nykyäänkin.

Ivy Close Images/Imageselect & G. Dagli Orti/Bridgeman Images

Cicero oli uusi tulokas Rooman politiikassa

Ciceron vaalityötä vaikeutti se, että hän oli niin ­sanottu homo novus eli ”tulokas” Rooman poliitti­sissa piireissä.

Cicero syntyi 3. tammikuuta 106 eaa. maatilalla Arpinumin kaupungin lähellä noin sadan kilometrin päässä Roomasta kaakkoon.

Vaikka hänen sukunsa oli varakas, se ei kuulunut pääkaupungin valtaeliittiin eli niihin vanhoihin aatelissukuihin, joilla oli vanhastaan ollut yksin­oikeus valtakunnan poliittisiin virkoihin.

Ciceron suvulla oli kyllä paikallista vaikutusvaltaa, mutta kukaan hänen suvustaan ei ollut noussut huipulle valtakunnanpolitiikassa.

Kyvykkäästä Cicerosta tuli silti yksi ­aikansa kuuluisimmista puhujista ja ­Rooman tuomioistuimen tuomareista. Hän keräsi itselleen laajan kannattajien ­verkoston­, mikä auttoi paikkaamaan hänen mainettaan ”nousukkaana”.

Cicero

Cicero puolusti tasavaltaa myös sen jälkeen, kun Julius Caesar nimitettiin Rooman diktaattoriksi vuonna 49 eaa.

© DEA/G. Dagli Orti/Getty Images

Rooman tasavallassa oli varsin yleistä, että tappelut keskeyttivät äänestyksen.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Vinkki 1: ”Liehakoi vastenmielisiäkin äänestäjiä”

Ciceron veli Quin­tus toteaa vaalioppaassaan, että tyhmin ehdokas on se, joka kuvittelee, että ihmiset ­äänestävät häntä, vaikka eivät tunne häntä.

Jos ehdokas haluaa varmistaa itselleen vaalivoiton, hänen on luovuttava periaatteistaan ja taivuteltava taakseen myös kaikkein epäilyttävimmät ja vasten­mielisimmät äänestäjät.

”Se on vaalitaistelussa täysin sallittua – ja sinua pidetään hölmönä, jos et yritä liehakoida myös sellaisia henkilöitä, joiden kanssa et yleensä haluaisi olla missään tekemisissä!” Quintus kirjoitti.

Tällaiset henkilöt saattoivat olla ehdokkaalle suureksi avuksi hankkimalla tälle ääniä, lietsomalla vaalitilaisuuksissa pelkoa ja levottomuuksia sekä mustamaalaamalla vasta­ehdokkaita ja heidän kannattajiaan.

Tunteet kuumenivat Rooman vaaleissa usein. Esimerkiksi vuonna 133 eaa. ­Tiberius Gracchus pyrki kansantribuuniksi ­ajamalla Rooman suurimman ja köyhimmän väestöryhmän, plebeijien, asiaa.

Hänen vastustajansa­ ­tyrmäsivät vaaleissa hänen maareformiehdotuksensa ja pieksivät hänet hengiltä tuolinjalalla.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Vinkki 2: Tyhjiä lupauksia

Roomalaisen poliitikon oli tärkeää ­luvata äänestäjilleen kaikkea hyvää, jotta nämä uskoisivat hänen ajavan heidän asiaansa.

Lupausten pitäminen ei ollut yhtä tärkeää, ja poliitikko, joka ei luvannut enemmän kuin pystyi ­pitämään, ei ­kiinnostanut äänestäjiä.

”On parempi rikkoa lupaus ja suututtaa muutama ihminen Forumilla kuin nähdä raivoava väkijoukko ­talosi edessä, koska et luvannut heille sitä, mitä he halusivat!”

Kaikenlaiset lupaukset olivat tärkeä osa vaalitaistelua, sillä Roomassa ei ollut erilaisia ideologioita ajavia poliittisia puolueita.

Vaali­lupaukset perustuivat yleensä ­siihen, mitä ehdokas uskoi kansan haluavan kuulla, ­ja ne olivat vain yksi keino voittaa vaalit.

Ciceron vaalikampanjan aikaan vuonna 64 eaa. Rooma oli laajentunut voimakkaasti noin sadan vuoden ajan.

Koko valtakunta äänesti Roomassa

Rooman tasavallassa äänioikeutettuja olivat 17 vuotta täyttäneet vapaat miehet, jotka olivat Rooman kansalaisia.

Äänestäminen tapahtui henkilökohtaisesti ­Roomassa, eivätkä läheskään kaikki äänioikeutetut syystä tai toisesta voineet matkustaa Roomaan äänestämään.

­Esimerkiksi maanviljelijät eivät voineet lähteä pelloiltaan kesken sadonkorjuun, ja rahapulakin saattoi estää äänestämisen, sillä toisin kuin Ateenassa, Roomassa äänestämisestä ei maksettu.

Rooman kaupungin ulkopuolella asuvista kansalaisista äänioikeuttaan pystyivät käyttämään lähinnä varakkaat miehet.

Comitia tributaksi kutsuttu ­kansankokous oli jaettu maantieteellisesti 35 vaalipiiriin, ja joskus jonkin ­piirin edustus jäi niin ­heikoksi, että sen äänestäjäkuntaa piti ­täydentää toisesta piiristä.

Äänestäjien määrä eri piireissä saattoi vaihdella muutamasta tuhannesta 50  000:een. Vuoden 100 eaa. tienoilla Rooman valtakunnassa oli noin miljoona äänioikeutettua.

Cicero speech

Ciceron puhelahjat tekivät hänestä yhden Rooman kunnioitetuimmista miehistä.

© Look and learn/Bridgeman Images

Vinkki 3: ”Puhetaito ratkaisee vaalit”

Cicero oli Rooman parhaita puhujia, ja Quintus kehotti häntä ottamaan kaiken irti puhelahjoistaan. Puhetaito oli poliitikolle hyvin tärkeä ominaisuus, ja moni valtiomies aloittikin uransa lakimiehenä.

”Koska olet erittäin taitava puhuja ja ­maineesi perustuu puhetaitoihisi, sinun on pidettävä jokainen vaalipuheesi kuin koko tulevaisuutesi olisi siitä kiinni.”

Antiikin aikaisissa puhetaidon eli retoriikan oppaissa sanotaan, että jos puhuja halusi herättää kuulijoissa myötätuntoa, hänen kannatti puhua käheällä äänellä ja jopa nyyhkiä hieman.

Jos puhuja lisäksi vuodatti kyyneleitä ja repi tunnekuohussa toogansa, hän onnistui lähes varmasti liikuttamaan kuulijansakin kyyneliin. ­Oppaat varoittelivat kuitenkin, että puhu­jien ei kannattanut liioitella, sillä ”mikään ei kuivu nopeammin kuin kyyneleet!”

roman election propaganda graffiti

Vaalien aikaan talojen seinät täyttyivät poliittisista iskulauseista.

© Heritage Images/Getty Images

Vinkki 4: ”Parjaa vastustajiasi”

Jos et mustamaalaa vastaehdokkaitasi puhujapöntöstä ja parjaa heitä selän takana, vaalikampanjasi on tuhoon tuomittu.

Roomalainen vaalitaistelu oli ­likaista puuhaa, johon kuului ­olennaisena osana vasta­ehdokkaiden solvaaminen. Yleensä vastapuolta parjattiin estoitta julkisesti.

”Ei ole haitaksi muistuttaa, ­mil­laisia lieroja vastaehdokkaat ovat, ja levittää aina tilaisuuden tullen ­juoruja heidän korruptiostaan, rikoksistaan ja irstaudestaan.”

Vahingollisimmat huhut liittyivät yleensä ehdokkaan velkoihin, seksihurjasteluihin, pröystäilevään elämäntyyliin sekä korruptioon.

Huhujen todenperäisyydellä ei Quintuksen ­mukaan ollut merkitystä eikä niitä tarvinnut todistaa oikeudessa, jotta ne olisivat vaikuttaneet ­äänestäjiin.

Cicero oli panettelun ­mestari. ­Senaatissa pitämässä ­puheessa hän muun muassa kuvaili erästä konsulia näin:

”Hän on paksu hölmö, luotaantyöntävä lihaklöntti, haiseva raato ja laho pylväs, joka pysyy pystyssä vain vaivoin ja kykenee tuskin pitelemään paksun mahansa päällä kylttiä, jossa lukee ’konsuli’”.

© AKG-Images/Ritzau Scanpix

Pompeji on täynnä vaaligraffiteja

Pompejin kaivauksissa on löydetty yli 3 000 seinäkirjoitusta ja -kaiverrosta, jotka liittyvät vaalitaisteluihin. Niissä mainitaan muun muassa Vatia, joka oli ehdolla ediiliksi ja jota pilkattiin antaumuksella esimerkiksi näin:

  • ”Kannatan Vatian valintaa ediiliksi. Kaikki juopporetkut ovat samaa mieltä.”
  • ”Taskuvarkaat kannattavat Vatiaa.”

Vaali noudatti kaavaa

Rooman vaalit olivat monimutkainen prosessi, mutta niiden tärkein tehtävä oli varmistaa, että ylhäisillä ja rikkaiila oli eniten vaikutusvaltaa.

Tasavallan aikana tärkeimmät vaalit pidettiin comitia centuriata - ja ­comitia tributa -kansankokouksissa.

Korkeimmat virkamiehet eli konsulit, kensorit ja preetorit valitsi comitia ­centuriata, jonka jäsenet oli jaettu varallisuuden perusteella viiteen luokkaan ja lisäksi 193 centuriaan eli äänestys­ryhmään.

Kullakin centurialla oli yksi yhteinen ääni, joka ratkaistiin ryhmän sisäisellä enemmistöllä. Rikkain luokka äänesti ensin, ja valituksi tuleminen edellytti absoluuttista enemmistöä jo annetuista äänistä.

Usein kävikin niin, että tiettyjen ehdokkaiden valinta ­varmistui jo ennen kuin köyhemmät roomalaiset olivat ehtineet edes ­äänestää. Tämä johtui osaksi myös siitä, että varakkailla roomalaisilla oli enemmän centurioita kuin köyhillä.

Alempiarvoiset virkamiehet valitsevan comitia tributan kokoonpano oli ­hieman tasa-arvoisempi. Siinä äänestäminen ei perustunut varallisuuteen vaan maantieteeseen.

Kansalaiset jaettiin 35:een tribukseen heidän asuinpaikkaansa perusteella. Maaseututribusten edustajien osallistumis­aktiivisuus jäi usein alhai­seksi, koska he eivät aina pystyneet matkustamaan Roomaan äänestämään.

Molemmat kansankokoukset suosivat rikkaita ja varmistivat siten, että jos rikkaat pitivät yhtä, he pystyivät ratkaisemaan vaalituloksen ilman, että köyhä kansa pääsi edes äänestämään.

Tämä oli tietoinen järjestely, ja Ciceron mukaan se perustui haluun varmistaa, että ”...päätösvalta oli ­vaurailla kansalaisilla, ei rahvaalla”.

Rikas yläluokka ei kuitenkaan aina päässyt yksimielisyyteen asioista, ja antiikin lähteiden perusteella joskus saattoi käydä niinkin, että kansan syvät rivit ratkaisivat vaalituloksen.

Vaikka ehdokkaat yleensä pyrkivätkin liehittelemään lähinnä rikkaita ja ­vaikutusvaltaisia äänestäjiä, monet tekivät myös köyhemmän ­kansan etua ajavia ehdotuksia voittaakseen tavallisen kansan tuen.

Tasavallan aikana vaalit pidettiin usein Rooman Marskentällä.

Ancient Facts & photo 12/Imageselect

Aidat ohjasivat äänestäjiä

Roomassa pidettiin vaalit joka vuosi, yleensä heinäkuussa, ja niiden tarkka ajankohta julkistettiin 17–25 päivää ennen äänestystä.

Vaalipäivän aamuna auringon noustessa äänestäjät ohjattiin aidatulle alueelle, jota kutsuttiin ovileksi eli ”lammashaaksi”. Vaali­-uur­nalle kuljettiin kapeaa kulkusiltaa pitkin luultavasti tungoksen välttämiseksi.

Ancient Facts & photo 12/Imageselect

Ääni merkittiin vahatauluun

Alun perin äänestys tapahtui suullisesti, mutta vuodesta 139 eaa. lähtien äänestäjät merkitsivät ehdokkaansa nimikirjaimet ­pienelle vahataululle.

Ancient Facts & photo 12/Imageselect

Äänestyslipuke pantiin uurnaan

Vahataulu, jolle ääni oli merkitty, pantiin korokkeella olevaan suureen vaaliuurnaan.

Tätä äänestyksen vaihetta on kuvattu myös roomalaisissa kolikoissa.

Ancient Facts & photo 12/Imageselect

Vaalivalvojat tarkkailivat

Vaalivalvojat, joita kutsuttiin ­nimellä custodes, varmistivat, että kaikki äänestivät vain kerran. Vaalivalvojat nimitti virkamies, yleensä konsuli, jonka vastuulla vaalien järjestäminen oli.

Ancient Facts & photo 12/Imageselect

Roomalaisia virkamiehiä suojelivat niin sanotut liktorit eli vartijat, jotka kantoivat kirveenterällä varustettua fascis-vitsakimppua.

© Granger/Imageselect

Vinkki 6: ”Älä lähde Roomasta kampanjan aikana”

Quintus tähdensi vaalioppaassa ­veljelleen, että vaalit pidettiin ja ­voitettiin Roomassa. Jos ehdokas pääsi sanomaan, että hänen ­vastustajansa oli ollut fyysisesti tai henkisesti poissa Roomasta vaalikampanjan aikana, vastaehdokkaan peli oli yleensä pelattu.

”Älä lähde Roomasta. Vaalitaistelun aikana ei ole aikaa lomailla. Pysy kaupungissa ja käy ahkerasti Forumilla puhumassa äänestäjille. Pidä myös talosi ovi auki päivin ja öin.”

Ehdokas pystyi osoittamaan mah­dollisille äänestäjille ajavansa aidosti näiden asiaa ja voittamaan vaalit vain olemalla jatkuvasti tavoitettavissa.

Quintuksen mukaan äänestäjät vihasivat ehdokasta, joka oli liian kiireinen puhumaan äänestäjien kanssa tai jolla oli muka jotakin parempaa tekemistä.

Quintus muistutti veljeään myös siitä, että Rooma oli etenkin vaalitaistelun aikaan petturuuden, salaliittojen ja petosten tyyssija ja että tämän piti siksi olla aina varuillaan.

roman consuls

Konsuleita oli aina kaksi, jotta yksi ihminen ei saisi liikaa valtaa.

© North Wind Picture Archives/Imageselect

Vinkki 7: ”Erotu muista”

Quintus tähdensi veljelleen, että ­vaalitaistelussa tärkeintä oli erottua muista ja antaa itsestään kiinnostunut ja jalo vaikutelma.

”Paina mieleesi ihmisten nimi ja kasvot! Mikään ei tee äänestäjään suurempaa vaikutusta kuin se, että ehdokas muistaa hänet!”

Kun ehdokkaat tapasivat äänestäjiä Rooman Forumilla, heillä oli usein mukanaan orja, joka kuiskutti ehdokkaan korvaan, kuka keskustelukumppani oli.

Näin ehdokas saattoi tehdä äänestäjiin vaikutuksen ja parantaa siten mahdollisuuksiaan vaaleissa.

Ehdokasta tarkoittava ”kandidaatti” juontuu latinan ”valkaistua” tarkoittavasta sanasta candidatus. Se viittaa vaaliehdokkaiden käyttämiin hohtavanvalkoisiin toogiin.

Korkea-arvoisten virkamiesten ja senaattorien toogassa oli leveä purppuranpunainen kanttaus.

© Shutterstock

Virka takasi vaikutusvallan loppuiäksi

Rooman tasavallassa mies saattoi pyrkiä valtion virkaan, jos hän täytti kolme ehtoa: Hänen piti olla täysivaltainen Rooman kansalainen, hänen piti olla varakas ja hänellä piti olla takanaan vähintään ­kymmenen vuotta sotilaspalvelusta. ­Valtion asioista päättivät virkamiehet:

  • Konsulit

    Konsuleita oli aina kaksi, ja he olivat tasavallan korkea-arvoisimmat virkamiehet. Konsulien tärkeimpiä tehtäviä oli johtaa Rooman armeijaa.

  • Kensorit

    Kaksi kensoria järjestivät väestölaskentoja muun muassa verotusta varten. Lisäksi heillä oli valta erottaa ­kelvottomina pitämänsä senaattorit.

  • Preetorit

    Kahdeksan preetoria vastasivat oikeuden jakamisesta ja johtivat tasavaltaa, jos molemmat konsulit olivat sotaretkellä. Virkakauden päätyttyä preetorit lähetettiin usein hallinnoimaan provinsseja.

  • Ediili

    Neljä ediiliä valvoivat rauhaa. He ­vastasivat myös ­teiden ja julkisten rakennusten kunnossapidosta ja Rooman viljansaannista sekä gladiaattoritaisteluista.

  • Kvestorit

    Alimpana hierarkiassa olivat kvestorit, joita oli Ciceron aikaan 20. He valvoivat valtion varojen käyttöä ja tilinpitoa sekä Roomassa että muualla. Konsulit ottivat sotaan mukaansa kvestorin, joka hallinnoi sotakassaa.

  • Senaatti – Rooman politiikan vakaa peruskivi

    Virkamiesten lisäksi Roomassa oli senaatti, jonka jäsenet olivat entisiä virkamiehiä.

    Kaikista ­vaaleilla valituista virkamiehistä tuli virkakautensa jälkeen automaattisesti elinikäisiä senaattoreita, joita oli Ciceron aikaan lähes 600. Senaatti kokoontui säännöllisesti keskustelemaan valtiollisista asioista ja neuvomaan konsuleita.

    Periaatteessa senaatti oli neuvoa-antava elin, mutta todellisuudessa sillä oli Rooman politii­kassa hyvin paljon vaikutusvaltaa ja se päätti käytännössä kaikesta ­sisäpolitiikasta ulkopolitiikkaan ja taloudesta uskontoon.

Roman family

Miespuolinen roomalainen perheenpää käytti ehdotonta valtaa suhteessa perheen naisiin ja lapsiin.

© Christophel Fine Art/Getty Images

Vinkki 8: ”Kiillota omaa kilpeäsi”

Antiikin poliitikoilla ei ollut tukijoukoissaan ammattimaisia propagandisteja, mutta he tarvitsivat silti ihmisiä, jotka saivat heidät näyttämään luotettavilta ­äänestäjien silmissä.

Quintuksen mukaan ehdokkaan maineen pönkittäminen oli sukulaisten, ystävien ja poliittisten liittolaisten tehtävä. Heidän piti puhua ­ehdokkaasta myönteiseen sävyyn sekä yksityisesti että virallisissa yhteyksissä.

Monet Ciceron poliittisista liittolaisista olivat asiakkaita, joita hän oli puolustanut oikeudessa ja jotka kehuivat häntä osoittaakseen kiitollisuuttaan.

”Sinun ansiostasi asiakkaasi ovat saaneet pitää omaisuutensa, maineensa ja joissakin tapauksissa myös henkensä. Älä siis epäröi pyytää heiltä nyt ­vastapalvelusta ja tukea ehdokkuudellesi!”

brutus coin
© Photo 12/Getty Images

Vinkki 10: ”Imago on todellisuutta tärkeämpi”

Quintus muistutti vaalioppaassaan, että ehdokkaan julkisuuskuvan ei ­tarvinnut vastata todellisuutta.

”Sinun on opittava imartelemaan ja valehtelemaan. Ehdokkaana joudut myötäilemään tapaamiasi ihmisiä ja muuntelemaan puheitasi tarpeen mukaan.”

Mikäli ehdokas halusi tulla valituksi virkaan, hänen piti saada mahdollisimman laaja kannattajakunta, mutta sekä yhteiskunnan yläluokan että tavallisen kansan luottamuksen voittaminen edellytti usein joustavaa ­suhtautumista totuuteen.

Mitä laajemmin ehdokasta kannatettiin, sitä luotettavammalta hän vaikutti ja sitä helpompi hänen oli saada uusia kannattajia.

cicero killed

Cicero ei vastustellut, kun häntä oltiin teloittamassa, vaan paljasti pyövelilleen kaulansa.

© Hulton Archive/Getty Images

Suorapuheinen Cicero tapettiin

Veljensä hyvien neuvojen ansiosta Cicero oli hyvin valmistautunut vuoden 64 eaa. vaalitaisteluun. Hänen vastaehdokkaitaan olivat Gaius Antonius Hybrida ja Lucius Sergius Catilina, jotka molemmat olivat ­kokeneita poliitikkoja mutta ­maineeltaan ryvettyneitä.

Antonius oli velkaantunut pahasti ja hänet oli aiemmin erotettu senaatista. ­Ca­ti­li­nan taas tiedettiin syyllistyneet insestiin sisarensa kanssa ja vietelleen pikkupoikia.

Cicero voitti vaalit ja hänestä tuli konsuli. Hän haaveili poliittisesta yhtenäisyydestä ja entistä vahvemmasta tasavallasta mutta ei onnistunut tekemään ­haaveistaan totta.

Roomaa ­raastoivat sisällissodat sekä ­valtaapitävän yläluokan ja vaikutusvallattomamman ­rahvaan väliset jännitteet.

Ciceron työ tasa-arvoisemman Rooman puolesta keskeytyi 20 vuotta myöhemmin, kun hänet murhattiin Marcus Anto­niuksen käskystä sisällissodassa, joka oli syttynyt Julius Caesarin murhan jälkeen vuonna 44 eaa.

Cicero oli arvostellut Antoniusta, joka piti itseään Caesarin poliittisena perillisenä.

Lue myös:

Rooman valtakunta

Akvedukteja jälleenrakennutettiin tuhatvuotisilla ohjeilla

3 minuuttia
Rooman valtakunta

Kaikki tiet veivät tunnetusti Roomaan

11 minuuttia
Rooman valtakunta

Neuvokas asianajaja esti oikeusmurhan Roomassa

9 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota