Romanien päättymätön vaellus

Maattomat romanit ovat levittäytyneet vaelluksillaan lähes kaikkialle maailmaan, mutta nykyään maailman 15–18 miljoonasta romanista 10–12 miljoonaa asuu Euroopassa.

Romaneilla on takanaan pitkä taival Luoteis-Intiasta, josta heidän vaelluksensa alkoi noin 1 500 vuotta sitten.

Jostakin syystä intialaiset paimentolaiset jättivät kotiseutunsa 500–600-luvuilla ja suuntasivat kohti länttä.

Seuraavien vuosisatojen aikana he vaelsivat nykyisen Iranin ja Turkin alueiden kautta länteen.

Matkan varrella vaeltajat avioituivat muiden heimojen kanssa, ja heille syntyi yhteinen identiteetti, kieli ja perinne.

Näin romaneista tuli erillinen kansa vasta sen jälkeen, kun he lähtivät vaeltamaan Intiasta.

Vuoden 1000 tienoilla romanit saapuivat Bysantin valtakuntaan ja Konstantinopoliin. Siellä he ansaitsivat elantonsa ilveilijöinä, musikantteina ja käärmeenlumoojina.

1300-luvun alussa he jatkoivat matkaansa kohti länttä. Heidän reittinsä johti ensin Romaniaan, joka koostui tuohon aikaan Valakian, Transilvanian ja Moldovan ruhtinaskunnista.

Jos romanit olivat odottaneet samaa vieraanvaraisuutta kuin Konstantinopolissa, he pettyivät karvaasti.

Romaniaa, kuten muutakin Eurooppaa, koetteli tuolloin rutto, joka surmasi pelkästään vuosina 1347–1351 noin 75 miljoonaa Euroopan arviolta noin 200 miljoonasta asukkaasta.

Alueen maatiloilla oli ruton vuoksi huutava pula työvoimasta, ja aatelisto alisti romanitulokkaat orjuuteen.

Romaneilla ei ollut Romaniassa oikeuksia, vaan heitä vainottiin, syrjittiin laissa ja pidettiin yleensäkin alempiarvoisina ihmisinä.

Keskiaikainen romanialainen sanonta on hyvin kuvaava: ”Mustalainen on yhtä paljon ihminen kuin ruohonkorsi on puu.”

Esimerkiksi Moldovassa romaniorjia poltettiin elävältä rangaistukseksi naisen raiskaamisesta, mutta jos romanialainen syyllistyi samaan, häntä ei rangaistu.

Joitakin romaniorjia jopa kastroitiin, jotta rikkaat naiset voisivat käyttää heitä vaunuajureina ilman ahdistelun vaaraa. Heitä kutsuttiin nimellä skopici.

Transilvaniassa orjuus lakkautettiin jo 1300-luvulla, mutta Moldovassa ja Valakiassa se jatkui 1800-luvun puoliväliin saakka.

Kun orjuus lopulta lakkautettiin koko Romaniassa, maassa oli historioitsijoiden laskelmien mukaan jopa 600 000 romaniorjaa.

Huono kohtelu Romaniassa sai osan romaneista ymmärrettävästi pakenemaan maasta, ja vuosina 1415–1425 heitä muutti joukoittain Pyreneiden niemimaalle.

Siellä heitä arvostettiin alkuun käsityöläis- ja kaupankäyntitaitojensa vuoksi, mutta kun kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella vuonna 1480 perustivat Espanjan inkvisition, romanit joutuivat taas kärsimään.

Hallitsijapari oli liittänyt omat valtakuntansa yhteen avioituessaan, ja heidän tavoitteenaan oli muutenkin yhtenäinen Espanja. Niinpä romanit joutuivat valitsemaan joko assimilaation – mikä merkitsi luopumista omasta kielestä, kansallispuvusta ja perinteistä – tai maastakarkotuksen.

Pakkoassimilaatio onnistui vain osittain, sillä inkvisitio ei pystynyt tukahduttamaan romanien kulttuuria eikä etenkään heidän musiikkiaan.

Ajan myötä siitä kehittyi musiikkityyli, jonka maailma tuntee nykyään flamencona. Vuonna 2010 flamenco hyväksyttiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Romanien omintakeinen musiikkityyli, jonka juuret juontuvat Intiasta asti, on jättänyt historian saatossa jälkensä länsimaiseen musiikkiin – klassisesta jazziin ja rockiin.

Moni romani päätti jäädä Espanjaan ja yritti vaalia liikkuvaa elämäntapaansa siellä salaa, kun taas osa lähti pohjoiseen.

1500-luvulle tultaessa romanit olivat levittäytyneet valtaosaan Eurooppaa Skandinaviasta Espanjaan ja Englannista Venäjälle saakka.

He elättivät itsensä yleensä muusikkoina, käsityöläisinä, ilveilijöinä, taikureina ja ennustajina.

Romanit asuivat kaupungeissa ja niiden lähistöllä teltoissa ja vankkureina suurina perhe- tai klaaniyhteisöinä.

Suku oli ja on yhä romaniyhteisön selkäranka.

Romaniperheet olivat hyvin patriarkaalisia – isän tehtävä oli ansaita rahaa, kun taas naiset jäivät kotiin hoitamaan lapsia ja huolehtimaan kotitöistä.

Tyttäret naitettiin järjestettyihin avioliittoihin yleensä hyvin nuorina – joskus vain 12-vuotiaina. Sama käytäntö on yhä vallalla monissa Euroopan romaniyhteisöissä.

Aikojen saatossa romanikulttuuri on omaksunut vaikutteita ympäröivästä yhteiskunnasta. Siksi yhden yhtenäisen romanikulttuurin määritteleminen on vaikeaa.

Romanit eivät esimerkiksi tunnusta yhtä ainoaa uskontoa, vaan he harjoittavat yleensä asuinmaansa uskontoa tai uskontoja.

Romanien tapoihin ja perinteisiin vaikuttaa kuitenkin edelleen vahvasti heidän intialainen taustansa ja erityisesti hindulaisuus.

Epäpuhtauden ja puhtauden käsitteet ovat yksi hindulaisuuden keskeisistä piirteistä. Epäpuhtaiksi mielletyt asiat on pidettävä erillään puhtaista.

Romanit pitävät epäpuhtaina esimerkiksi sukuelimiä ja koko alaruumista. Siksi he pesevät housut, hameet ja alusvaatteet erillään muista vaatteista.

Myös synnyttämistä pidetään epäpuhtaana, ja siksi romaninaiset synnyttävät lapsensa aina kodin ulkopuolella. Lisäksi äitiä pidetään epäpuhtaana 40 päivää synnytyksen jälkeen.

Romanien valtavirrasta poikkeava elämäntapa ja ulkonäkö johti syrjintään muuallakin kuin Espanjassa, ja he kohtasivat halveksuntaa ja epäluuloja kaikkialla, minne he saapuivat vankkureineen ja telttoineen.

Vuonna 1500 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Maximilian II karkotti romanit valtakunnastaan ja sääti lain, jonka nojalla romaneja sai tappaa siellä seuraamuksetta.

Lakia perusteltiin sillä, että romanien epäiltiin olevan harhaoppisia, noituuden harjoittajia ja lapsensieppaajia.

Romaneihin liittyi samanlaisia ennakkoluuloja muuallakin Euroopassa.

1500-luvulla romaneja karkotettiin lain nojalla muun muassa Ranskasta (vuodesta 1504), Ruotsista (vuodesta 1525), Englannista (vuodesta 1530) ja Tanskasta (1536).

Vuonna 1538 Portugali alkoi järjestelmällisesti karkottaa romaneja Amerikan-siirtokuntiinsa, ja Espanja ja Englanti seurasivat pian perässä.

Seuraavien vuosisatojen aikana tuhansia romaneja vietiin Atlantin yli Amerikan mantereelle, missä he raatoivat orjina sokeriruokoviljelmillä ja puuvillapelloilla.

Romaniorjien jälkeläisiä elää yhä Virginiassa, Louisianassa, Kuubassa ja Brasiliassa sekä Karibianmeren saarilla.

Romanien vainot kärjistyivät Adolf Hitlerin noustua valtaan Saksassa vuonna 1933.

Vuonna 1935 natsit lisäsivät rasistisiin Nürnbergin lakeihin asetuksen, joka määritteli romanit ”ali-ihmisiksi” ja ”rotupuhtaan valtion vihollisiksi”.

Toisen maailmansodan loppuun mennessä natsit ja heidän kätyrinsä olivat murhanneet keskitysleireillä 200 000–500 000 romania.

Romanien pitkää vaellusta Intiasta Eurooppaan ovat kautta historian leimanneet väkivalta ja syrjintä. Vielä nykyäänkin romaneilla on vielä pitkä matka siihen, että heitä kohdeltaisiin kunnioittaen ja tasavertaisesti muiden eurooppalaisten kanssa.

Tutkimukset osoittavat, että 80 prosenttia kaikista EU:n alueella asuvista romaneista elää yhä köyhyysrajan alapuolella, ja lähes puolet eurooppalaisista kertoo tuntevansa olonsa turvattomaksi joutuessaan asumaan romanien lähellä.

Lue lisää romanien kansanmurhasta natsi-Saksassa

Lontoon lähellä Orpingtonissa järjestettiin ensimmäinen romanien maailmankongressi 8. huhtikuuta 1971. Siihen osallistui 23:n romaniyhteisön edustajia yhdeksästä Euroopan maasta.

Maattomia romaneita oli syrjitty, vainottu ja hyljeksitty Euroopassa tuhat vuotta, eikä romanien kansanmurha natsi-Saksassa vajaat 30 vuotta aiemmin ollut unohtunut.

Siksi kongressin tavoite oli selkeä: Osallistujat halusivat, että romanit tunnustettaisiin maattomaksi kansaksi ja kotimaidensa kansallisiksi vähemmistöiksi, joilla olisi samat oikeudet kuin muilla kansalaisilla.

Kongressi päätti myös, että eri kielten romaneista käytetyt rasistiset nimitykset korvattaisiin romanikielen ”ihmistä” tarkoittavalla sanalla rom.

Vuonna 1933 suunniteltu romanilippu valittiin romanien viralliseksi lipuksi ja serbialaisen romanimuusikon Žarko Jovanovićin kappale Gelem, gelem romanien viralliseksi kansallislauluksi.

”Gelem, gelem” tarkoittaa ”Kuljen, kuljen”, ja laulu alkaa sanoilla: ”Kuljen, kuljen pitkää tietäni. Kohtaan matkallani onnellisia romaneja.”