Ristiritarin aarre löydetty

Kultakolikoita käsittävä aarre löytyi Israelista entisestä johanniittaritareiden linnasta.

Kultakolikot oli kätketty maahan pienessä ruukussa.

Arkeologit riemuitsevat suurimmasta koskaan Israelista löydetystä kulta-aarteesta. Arsufin rauniokaupungista runsaan 15 kilometrin päässä Tel Avivista löytyi kaikkiaan 108 kultakolikkoa, joiden yhteispaino on 400 grammaa. Kolikot kaivettiin esiin 1200-luvulla johanniittaritareille kuuluneen linnan raunioista. Todennäköisesti joku ritareista oli kätkenyt kolikot hakeakseen ne myöhemmin.

”Löytö on erittäin harvinainen, sillä ristiritarien kultaa ei aiemmin ole juurikaan löydetty”, kertoo kaivausten johtaja Oren Tal Tel Avivin yliopistosta.

Ritari kätki aarteensa

Arsufin linna oli strategisesti tärkeä linnoitus alueella 1100–1200-luvuilla raivonneissa uskonsodissa. Esimerkiksi Englannin kuningas Rikhard Leijonamieli voitti muslimihallitsija Saladinin siellä vuonna 1191. Runsas 75 vuotta myöhemmin muslimit palasivat piirittämään Arsufia. Ristiritarit vetäytyivät kaupungin suureen linnaan, jonne joku heistä ilmeisesti kätki kulta-aarteen.

Osa kolikoista on peräisin 1000-luvulta, ja ne on lyöty Egyptissä. Talin mukaan historioitsijat voivat saada kolikoista uutta tietoa rahan kulkureiteistä tuolloisessa Lähi-idässä.