Arkeologi Eduard Paulus oli kesällä 1877 innoissaan mahtavan linnoituksen kaivauksissa Luoteis-Saksassa, kun maasta paljastui metri metriltä aikoinaan kukkulan juurella seisseen paaluaidan jäännöksiä.
Paulus oli tutkimustensa perusteella päätellyt, että Heuneburgin linnoitus Sveitsin rajan lähellä oli todennäköisesti roomalainen ja rakennettu ajanlaskun alun tienoilla.
Arvostettu arkeologi oli kuitenkin väärässä.
Jo muutama vuosi myöhemmin eräs hänen kollegansa totesi, että linnoitus oli peräisin kelttiläisestä Hallstattin kulttuurista, joka hallitsi Etelä-Saksaa vuosina 800–600 eaa.
Kelttien tiedettiin ympäröivän kylänsä puisella paaluaidalla eli palisadilla, ja kun arkeologit lisäksi löysivät kukkulan laelta ja palisadin luota kelttiläisiä ruukunsirpaleita, asia vaikutti selvältä: kyseessä oli jälleen yksi kelttiläinen pikkukaupunki, jollaisia saksalaiset arkeologit olivat löytäneet useita 1800-luvun kuluessa.
Heuneburg tarjosi kuitenkin arkeologeille yllätyksiä. Vuonna 1950 alueella aloitettiin uudet ja kattavammat kaivaukset – ja tällä kertaa löydettiin kivinen muuri.
Pian osoittautui, että muuria ei ollut rakennettu vain muutaman sadan asukkaan kylän suojaksi vaan se oli ympäröinyt suurta, useiden tuhansien asukkaiden kaupunkia.
Vielä 1950-luvulla eurooppalaiset arkeologit olivat yksimielisiä siitä, että saksalaisten esi-isät alkoivat rakentaa kivisiä puolustusrakennelmia vasta keskiajalla.
750 metriä pitkän ja noin kuusi metriä korkean kivisen kaupunginmuurin löytyminen herätti siksi kysymyksen siitä, kuka oli rakentanut Heuneburgin valtavan linnoituksen jo kauan ennen kuin Aleksanteri Suuri oli syntynyt ja kun Rooma oli ollut vielä pelkkä mitätön pikkukaupunki Tiberin rannalla.
Herodotos kirjoitti ensimmäisenä Heuneburgista.
Kaupunki maailman laidalla
Kreikkalainen historioitsija Herodotos mahdollisesti mainitsee Heuneburgin kirjoituksissaan.
”Istroksen alkulähde on kelttien maalla, lähellä Pyrenen kaupunkia, ja se virtaa läpi Euroopan sydämen” kirjoitti Herodotos 400-luvulla eaa.
Kreikkalaiset kutsuivat Tonavaa nimellä Istros, ja koska Heuneburg sijaitsi Tonavan rannalla, tutkijoiden mukaan se on saattanut olla Herodotoksen Pyrene.
Kreikkalaisten tiedot Pohjois-Euroopasta olivat vähäisiä, eikä Herodotos todennäköisesti koskaan käynyt Pyrenessä.
Hän on kuitenkin saattanut kuulla matkalaisilta Heuneburgin taitavista sepistä ja heidän tulisijoistaan – pyr tarkoittaa muinaiskreikassa tulta.
Kelttejä halveksittiin
Heuneburgin muurin rakentaminen on ollut valtava projekti, joka on vaatinut tarkkaa suunnittelua ja tietoa kivenlouhinnasta.
Antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten lähteiden mukaan keltit olivat kuitenkin pelkkiä barbaareja, jotka tuskin olisivat pystyneet rakentamaan samanlaisia linnoituksia kuin Välimeren suuret sivilisaatiot 600–700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Kelttilänen kulttuuri oli syntynyt parisataa vuotta aiemmin Alppien pohjoispuolella.
Sieltä keltit levisivät suureen osaan Keski-Eurooppaa. Heuneburgin rakentamisen aikoihin kelttiläisiä heimoja asui nykyisessä Etelä-Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Unkarissa ja Tšekissä.
He olivat viljelijöitä, kauppiaita ja sotureita, mutta paljon muuta heistä ei tiedetä, sillä heiltä ei ole jäänyt kirjallisia lähteitä.
”Heidän voimansa kumpuaa heidän jykevistä kehoistaan ja lukumäärästään.” Platon kelteistä
Ainoat kirjalliset lähteet, joissa keltit mainitaan, ovat kreikkalaisia ja roomalaisia. Euroopan mahtavimmat sivilisaatiot olivat samaan aikaan sekä kelttien kauppakumppaneita että vihollisia.
Vihollisuus vaikutti epäilemättä heidän kuvailuihinsa kelteistä.
Ateenassa vuosina 427–347 eläneen filosofi Platonin mukaan keltit olivat ”juoppoja ja erittäin sotaisia”.
Filosofi Polybios oli puolestaan kirjoittanut 200 vuotta aiemmin kelteistä, että näillä ei ollut ”minkäänlaista tietoa tieteestä tai taiteesta”.
Polybioksen aikaan kohti etelää vaeltavat keltit olivat jo ryöstelleet kreikkalaisia Mustanmeren rannikon kaupunkivaltioita, mikä kirvoitti katkeria kommentteja kreikkalaisilta.
Polybioksen aikalaisen, historioitsija Poseidonioksen mukaan kelttien voitot sotakentillä eivät johtuneet suinkaan edistyksellisistä aseista:
”Heidän voimansa kumpuaa heidän jykevistä kehoistaan ja lukumäärästään.”
Roomalaisetkaan eivät antaneet suurta arvoa kelteille, joiden kanssa he tämän tästä sotivat.
300- ja 200-luvuilla eaa. Rooman armeija kärsi useita tappioita pohjoisen villimiehille.
Roomalaisten suureksi kauhuksi keltit vieläpä liittoutuivat Rooman arkki-vihollisten, kuten kreikkalaisen sotapäällikön Pyrrhoksen ja Karthagon Hannibalin, kanssa.
Kun Hannibal ylitti Alpit norsuineen vuonna 217 eaa., hänen armeijastaan puolet, eli 30 000 jalkaväen sotilasta ja 4 000 ratsumiestä, oli kelttejä.
Ei olekaan siis yllättävää, että lukuisat sodat kasvattivat vihaa pohjoisen ”barbaareja” kohtaan.
Roomalaiset kutsuivat kelttien valtakuntaa pilkallisesti ”Gallia Comataksi” eli karvaiseksi Galliaksi.
Kahden antiikin suuren sivilisaation käsitysten perusteella Heuneburgin linnoitus ei siis voinut olla kelttien rakentama.
Arkeologiset löydöt kuitenkin osoittavat, että Heuneburgin keltit eivät olleet niin takapajuisia kuin kreikkalaiset ja roomalaiset heitä pitivät.
Rikkaudet virtasivat kaupunkiin
Heuneburg sijaitsi pronssikauden vilkkaimman vesireitin, Tonavan, varrella. Keskeinen sijainti toi kaupungille paljon vaurautta, ja sen ansiosta yläluokka sai elää ylellisyydessä.
Englannista tuotu tina oli rautakaudella yksi kysytyimmistä raaka-aineista, ja Heuneburg syntyi paikkaan, jossa tina lastattiin veneisiin kuljetettavaksi Tonavaa pitkin.
Ei tiedetä, vaativatko kaupungin kelttihallitsijat tullia tinan kuljettamisesta maidensa halki.
On mahdollista, että hallitsija toimi jonkinlaisena välimiehenä ja osti tinaa kauppamatkustajilta ja kuljetti sen omilla laivoillaan Balkanille ja Mustallemerelle myytäväksi.
Englantilaisesta tinasta on myös saatettu valmistaa pronssia Heuneburgissa sekoittamalla sitä kuparin kanssa.
Arkeologisten kaivausten perusteella tiedetään, että Heuneburgissa oli monta seppää, jotka valmistivat niin taidokkaita koruja kuin työkaluja ja aseitakin.
Kaupunki on voinut ansaita pronssiesineillä enemmän kuin kauppiaiden verottamisella.
Tinakaivokset
Euroopassa tinaa esiintyy maaperässä vain harvassa paikassa, ja Lounas-Englannin Devonin ja Cornwallin kaivokset olivat merkittäviä. Kun Heuneburg rautakaudella perustettiin, tinasta ja kuparista valmistettu pronssi oli erittäin kysyttyä, ja Englannista vietiin tinaa laivoilla Manner-Eurooppaan.
Kuljetus
Foinikialaiset kuljettivat tinaa Englannin kanaalin yli ja sitten Tonavaa ja muita Euroopan jokia pitkin eteenpäin.
Heuneburg
Sekä Reinin että Tonavan alkulähde on Heuneburgin lähellä. Tutkijat uskovat, että tina kuljetettiin Reiniltä härkkävankkureilla vähän matkan päähän Tonavan varrelle Heuneburgiin, jossa veneet odottivat.
Loppumatka
Heuneburgista tina vietiin Tonavaa pitkin Mustallemerelle ja sieltä vauraisiin kreikkalaisiin kaupunkivaltioihin.
Heuneburgin sijainti oli ihanteellinen
Kaivauksissa on paljastunut upeita hevosvaunuja, hienoa paikallista kultasepäntyötä ja keramiikkaa, joka oli saanut vaikutteita Välimeren alueelta.
Nykyään Heuneburg sijaitsee melko syrjässä noin sadan kilometrin päässä lähimmästä suurkaupungista ja moottoritiestä, mutta aikanaan sen sijainti Tonavan varrella oli ihanteellinen.
Euroopan suuret joet muodostivat kelttien valtakunnan elämänlangan.
He purjehtivat matalapohjaisilla veneillään kylästä kylään ja vaihtoivat suolaa, aseita ja työkaluja ruokaan, koruihin ja keramiikkaan.
Lisäksi he tapasivat muualta tulleita kauppiaita, jotka kulkivat kaupungin ohi viedessään esimerkiksi tinaa Englannista Mustanmeren kreikkalaisille.
Arkeologit uskovat, että näiden kauppiaiden kertomukset Etelä-Euroopan suurista kaupungeista ja niiden mahtavista kivilinnoituksista ovat saaneet keltit haaveilemaan voittamattomasta linnoituksesta, joka ei palaisi eikä lahoaisi vuosien mittaan, kuten puiset palisadit.
Oppia haettiin Kreikasta
Koska keltit itsekin matkustivat laajalti kauppakumppaneita etsiessään – ja ryöstöretkillään – joku Heuneburgin käsityöläisistä on ehkä päässyt näkemään kreikkalaisia linnoituksia omin silmin.
Hän on ehkä viettänyt useita vuosia jossakin Välimeren kaupungissa ja saanut oppia kivirakentamisesta antiikin mestareilta.
Palattuaan kotiseudulleen hän on mahdollisesti esitellyt Heuneburgin valtiaalle tietonsa ja taitonsa.
On tarvittu vain riittävän voimakas ja rikas hallitsija toteuttamaan unelma eteläisen esikuvan mukaisesta linnoituksesta, ja sellainen Heuneburgissa on epäilemättä ollut.
Muutaman kilometrin säteellä kaupungista on yli 50 mahtavaa hautakumpua, joihin on haudattu kaupungin hallitsijoita.
Kummuista löytyneet arvokkaat hautalahjat kertovat suuresta vallasta ja riittävistä resursseista rakentaa linnoitus, jollaista ei aiemmin ollut nähty Alppien pohjoispuolella.
Talot rakennettiin puusta, ja ne rapattiin valkoisiksi saven ja kotilonkuorien sekoituksella.
Ruhtinas sääteli rakentamista
Heuneburgin talot olivat pääosin samankokoisia, samaa materiaalia ja kalkittu valkoisiksi. Tutkijat uskovat, että kaupungin ruhtinas oli antanut rakentamiselle tiukat määräykset, kun kaupunki ja sen muuri rakennettiin noin 600 eaa.
Tyyppitalot pystytettiin vanhojen, uusien ja nykyaikaisten rakennusten tieltä purettujen talojen jäännösten päälle.
Toisin kuin muissa rautakautisissa asumuksissa, Heuneburgin taloissa yhden suuren huoneen sijaan kaksi huonetta.
Näin asukkaiden ei tarvinnut syödä, nukkua ja viettää kaikkea aikaansa yhdessä ja samassa tilassa.
Ammattiväkeä tuli ulkomailta
Arkeologit eivät kuitenkaan usko, että taitavinkaan ja pitkänkään koulutuksen saanut rakennusmestari olisi pystynyt suunnittelemaan ja toteuttamaan Heuneburgin kaltaisen linnoituksen ilman ammattitaitoisia apuvoimia.
Heuneburgin muurin rakentamiseen on tarvittu suuri joukko työläisiä, jotka ovat osanneet valmistaa auringossa kuivatettuja tiiliä savesta ja oljista, sillä Heuneburgin 750 metriä pitkää muuria varten valmistettiin kaikkiaan yli puoli miljoonaa tiiltä.
Lisäksi on tarvittu taitavia kivenhakkaajia louhimaan tuhansia kalkkikivilohkareita läheisestä louhoksesta.
Vähitellen, kun muurin sokkeli on alkanut valmistua, ammattitaitoiset rakentajat ovat latoneet yli satakiloiset kivet päällekkäin niin, että ne tukivat toisiaan ja muodostivat vankan, tasaisen muurin.
Heuneburgin bastionit muistuttavat foinikialaisten noin 600 eaa. rakentamia nelikulmaisia torneja.
On mahdollista, että useita kelttejä on lähtenyt opettelemaan muurin rakentamisessa tarvittavia taitoja, mutta asiantuntijoiden mukaan on todennäköisempää, että Heuneburgin ruhtinas on haetuttanut ulkomaista työvoimaa Etelä-Euroopasta.
Kelttien alueilta löydetyt kreikkalaiset amforat osoittavat, että kelttiylimystöllä on ollut yhteyksiä kreikkalaisiin.
Myös Heuneburgin rakennustapa viittaa siihen, että asialla on ollut kreikkalainen rakennusmestari ja hänen mukanaan tuomaansa ammattitaitoista työväkeä, joka on hallinnut kivenlouhinnan, mittaukset, telineiden pystyttämisen ja kaiken, mitä suuri rakennusprojekti vaati.
Kaikissa antiikin ajan kreikkalaisissa kaupungeissa oli akropolis eli linnavuori, jonne kaupunkilaiset pakenivat vihollisen uhatessa.
Heuneburgin kivimuuri on rakennettu samaan tapaan jyrkkärinteisen kukkulan päälle, mutta rakennustyyli ei ole puhtaan kreikkalainen.
Heuneburgin ulkonevat tornit muistuttavat pikemminkin foinikialaisten noin 600 eaa. siirtokuntiinsa Sisiliaan rakentamia nelikulmaisia torneja, joista jousiampujat ja keihäänheittäjät pystyivät ampumaan hyökkäävää vihollista ristitulella.
Heuneburg oli ensimmäinen paikka Alppien pohjoispuolella, jonne rakennettiin tämäntyyppinen linnoitus.
Arkeologit eivät kuitenkaan pysty sanomaan, onko Heuneburgia rakentamassa ollut foinikialaisia työläisiä.
Lukuisista kaivauksista huolimatta ei ole löydetty konkreettisia todisteita kreikkalaisista, foinikialaisista saati muunmaalaisista vierastyöläisistä, joten paljon on vielä selvitettävää.
Heuneburg otti mallia Kreikasta
Toisin kuin useimmat Alppien pohjoispuolen kaupungit, kelttien Heuneburg rakennettiin tarkan kaavan mukaan. Linnavuorineen ja kukkulan juurella olevine asuintaloineen se muistutti antiikin suuria kreikkalaiskaupunkeja, kuten Ateenaa.
Tonava
Heuneburgin juurella virtaavaa Tonavaa pitkin pääsi matalapohjaisilla veneillä Mustallemerelle asti.
Ruokahuolto toimi
Kaupungin ympärillä oli paljon maatiloja. Vilja lainehti pelloilla, ja lihaa ja maitoa tuottava karja laidunsi aitauksissa. Oma tuotanto ei kuitenkaan riittänyt 5 000 ihmisen ruokkimiseksi, joten ruokaa on pitänyt tuoda myös muualta.
Kaupunginportti
Heuneburg pelkäsi vihamielisiä muukalaisia. Vieraiden oli kaupunkiin tullessaan ylitettävä vallihauta siltaa pitkin ja kuljettava portista. Ulkoportin jälkeen vieras tuli lukittuun tilaan, jossa vartijat tekivät hänelle ruumiintarkastuksen aseiden varalta, ennen kuin hän sai jatkaa matkaa. Jos syntyi kahakka, jousiampujat ja keihäänheittäjät ampuivat ylhäältä.
Puolustustornit
Nelikulmaiset tornit pistivät esiin muurista, mikä oli tyypillistä kreikkalaisille linnoituksille 600–700-luvuilla eaa.
Vallihauta
Alakaupunkia kiersi viisi metriä leveä ja jopa seitsemän metriä syvä vallihauta.
Akropolis
Kreikkalaiset kaupunkivaltiot sijaitsivat yleensä kukkulan juurella, ja kukkulalla oli linnoitus, jonne asukkaat pakenivat vihollisen uhatessa. Heuneburgin linnavuorella oli kuitenkin myös pysyvää asutusta, toisin kuin kreikkalaisissa akropoleissa.
Kauppa kukoisti Heuneburgissa
Kun Heuneburgin linnoitus oli lopulta valmis, sen valkoisista kalkituista muureista heijastuvat auringonsäteet lähettivät Tonavan laaksoon yksiselitteistä viestiä: Täällä asuu Keski-Euroopan mahtavin hallitsija.
Suojaavien muuriensa takana kaupunki kasvoi suureksi ja kauppa kukoisti.
Kukkulan juurella sijaitsi niin sanottu alakaupunki, jota kiersi yksinkertainen paaluaita ja jossa asui 700–800 ihmistä.
Saman verran ihmisiä asui kukkulan laella.
Toisin kuin kreikkalaisissa akropoleissa, joissa oli vain temppeleitä, toreja ja julkisia rakennuksia, Heuneburgin linnoituksessa asui nimittäin vakituisesti väkeä.
Todennäköisesti he olivat Heuneburgin eliittiä.
Heuneburgin eliittiin kuului ruhtinas, aatelismiehiä, pappeja ja suuri joukko käsityöläisiä.
Arkeologit ovat kaivaneet linnavuorelta esiin monia sepän pajoja, joissa on kussakin ollut 2–3 ahjoa.
Lisäksi on löydetty valumuotteja, suuria määriä kuonaa eli raudan ja pronssin kuumentamisesta syntynyttä jätettä sekä hienosti työstettyjä, viittojen ja takkien kiinnittämiseen käytettyjä pronssisolkia.
Työpajojen sijainti linnoituksen lounaiskulmassa – kauimpana akropoliin portista ja jyrkimmän ja vaikeimmin noustavan rinteen päällä – voi kertoa käsityöläisten suuresta arvostuksesta ja siitä, että heidän tuotteensa ovat ehkä olleet Heuneburgin hyvinvoinnin perusta.
Seppien pajojen ohella kaupungissa oli muun muassa ruukuntekijöiden verstaita, joissa poltettiin hämmästyttävään laadukkaita ruukkuja, vateja ja vaaseja.
Talojen, työpajojen ja varastohuoneiden sekä katujen sijainti kertoo suunnitellusta asemakaavasta.
Ilmeisesti kaupungin hallitsija saneli tiukat säännöt sille, mitä sai rakentaa ja minne.
Heuneburg oli aikansa metropoli
Heuneburgin todellinen merkitys ja laajuus paljastui vasta vuonna 1997, kun paikalle alettiin rakentaa pysäköintialuetta ulkoilmamuseota varten.
Parkkialue oli tarkoitus rakentaa 50–100 metrin päähän alakaupungin paaluaidasta, jotta alueen muinaisia taloja ei vahingoitettaisi.
Huolimatta siitä, että kaivajat yrittivät poistaa ylimpiä maakerroksia hyvin varovaisesti, kaivinkoneiden kauhat törmäsivät jatkuvasti puisiin tolppiin.
Ne osoittautuivat kelttiläisten tiloja ympäröineiden paaluaitojen jäännöksiksi.
Keltit käyttivät ensimmäisten joukossa rengashaarniskaa, ja kreikkalaiset kaupunkivaltiot palkkasivat kelttisotureita armeijoihinsa.
Ilmeni, että Heuneburgin ympäristössä oli ollut noin 500 maatilaa, joissa oli 500-luvulla eaa. ollut yli 3 000 asukasta.
Yläkaupungin ja alakaupungin kanssa tämä alue nosti koko kaupungin asukasluvun yli 5 000:een.
Ateenassa oli samaan aikaan 70 000–90 000 asukasta, mutta mikään muu kaupunki Alppien pohjoispuolella ei yltänyt lähellekään Heuneburgin suuruutta.
Maatiloilla tuotettiin kaupungin käsityöläisille, kauppiaille ja ylimystölle esimerkiksi jauhoja, maitoa ja lihaa. 500-luvun eaa. maakerroksista on löydetty kotieläinten luita sekä ohran ja emmervehnän jäännöksiä.
Heuneburgin linnoitus takasi lukuisille ihmisille rauhaa ja hyvinvointia seitsemän vuosikymmenen ajan, mutta sitten se kohtasi voittajansa.
Muuri tuhottiin
Heuneburgin vaihtuvat hallitsijat ihailivat Välimeren vanhoja sivilisaatioita ja niiden hyvinvointia.
Yhdellä oli jopa haudassaan mukana kline, meripihkalla ja norsunluulla koristeltu sohva, jollaisella kreikkalaisella yläluokalla oli tapana lepäillä aterioidessaan.
Ruhtinoiden viehtymys kaikkeen kreikkalaiseen, foinikialaiseen ja etruskilaiseen saattoikin lopulta olla liikaa heidän alamaisilleen.
Joka tapauksessa linnoitukseen hyökättiin joskus ajalla 540–530 eaa.
Löydetyt luurangonkappaleet ja muurin puiseen rintavarustukseen porautuneet nuolenkärjet kertovat ankarista taisteluista ennen kuin vihollinen on tunkeutunut itse linnoitukseen.
Hiiltyneet aidantolppien jäännökset osoittavat, että hyökkäyksen jälkeen kaupunki poltettiin. Vain vankka kivimuuri säästyi liekkien tuholta miltei koskemattomana.
Arkeologien mukaan muuri olisi voitu helposti rakentaa uudelleen, mutta niin ei tehty.
Sen sijaan linnoitus hajotettiin maan tasalle. Kivet ja tiilet heitettiin valli-hautaan tai jätettiin niille sijoilleen.
Tutkijoiden mielestä muurin tuhoaminen kertoo siitä, että joku on nähnyt paljon vaivaa hävittääkseen kaikki jäljet kaupungin voitetusta hallitsijasta.
Myös joku kilpaileva ruhtinas on voinut päättää murtaa kerralla Heuneburgin mahdin tuhoamalla kukkulaa suojanneen vankan muurin.
Keltit hallitsivat Eurooppaa
Keltit hallitsivat vuosisatojen ajan muinaista Eurooppaa. Rooma oli vielä kyläpahanen, kun pohjoisesta tulleet sotaiset heimot loivat valtakunnan, joka ulottui nykyiseen Turkkiin asti.
Kelttien valtakunta syntyi 800-luvulla eaa.
Keski-Euroopan suurten jokien eli Tonavan, Reinin ja Elben varsille.
Keltit olivat jakaantuneet yli sataan kilpailevaan heimoon, joilla oli yhteinen kieli, kulttuuri ja uskonto mutta kullakin oma päällikkönsä.
Päälliköt sotivat usein keskenään mutta lyöttäytyivät välillä yhteen yhteisiä ulkopuolisia vihollisia vastaan.
Noin 600 eaa. ensimmäiset kelttiheimot vaelsivat Espanjaan, ja pian Keski-Euroopasta lähti liikkeelle muitakin heimoja.
Tutkijat ovat arvelleet vaellusten syyksi useaa peräkkäistä katovuotta, väestön liikakasvua tai sotaa.
200 vuotta myöhemmin keltit olivat saapuneet jo Keski-Turkkiin, ja yksi heimo valloitti Pohjois-Italian.
Vuonna 390 eaa. keltit piirittivät Roomaa ja pakottivat sen maksamaan tuhat naulaa kultaa piirityksen lopettamisesta.
Myöhemmin Rooman vahvistuttua se kosti nöyryytyksen.
Ajanlaskumme alun aikoihin roomalaiset valtasivat kelttien valtakunnan, ja yli miljoona kelttiä myytiin Rooman orjamarkkinoilla.
Ilmastonmuutos oli viimeinen niitti
Kaupungin ympärille rakennettiin uusi suojamuuri puusta vanhan kelttiläisen perinteen mukaan. Hyökkäyksen jälkeen Heuneburgin asukasluku alkoi laskea, ja moni sen ympärillä oleva tila autioitui.
Noin vuonna 450 eaa. kaupunkiin hyökkäsi jälleen tuntematon vihollinen ja sen palisadit poltettiin maan tasalle.
Niitä ei enää rakennettu uudelleen.
Heuneburgin alamäki jatkui, ja 50 vuotta myöhemmin siellä asui alle tuhat ihmistä ja sen ympäristö alkoi autioitua.
Tutkijat yhdistävät väestön vähenemisen maapalloa noin vuosina 500–400 eaa. koetelleeseen kylmään kauteen.
Grönlannin mannerjäätikön tutkimuksista tiedetään, että keskilämpötila laski noina vuosina.
Se on mahdollisesti aiheuttanut katovuosia ja pakottanut ihmiset liikkeelle.
Ehkä Heuneburgin asukkaita on ollut mukana, kun keltit valloittivat Pohjois-Italian 400-luvulla eaa., tai ehkä he purjehtivat Irlantiin tai Skotlantiin Heuneburgin hiljalleen rappeutuessa.