Pocahontas, Disney

Pocahontas antoi kaikkensa rauhan edestä

Unohda Disney-filmi ja muut romanttiset tarinat: Pocahontas ei luopunut kaikesta rakkauden tähden vaan pelastaakseen kansansa. Hänen diplomatiansa saattoi kuitenkin intiaanit lopulta tuhon partaalle.

Unohda Disney-filmi ja muut romanttiset tarinat: Pocahontas ei luopunut kaikesta rakkauden tähden vaan pelastaakseen kansansa. Hänen diplomatiansa saattoi kuitenkin intiaanit lopulta tuhon partaalle.

Allstar Picture Library Ltd./Alamy/Imageselect & Art Gallery of Ontario/Bridgeman Images

Joulukuun lopussa vuonna 1607 intiaanikylä Werowocomoco kihisi jännityksestä: powhatan-heimon pääkaupunkiin oli kuulemma tulossa erikoinen vanki. Kaikki ryntäsivät ikään ja sukupuoleen katsomatta ihmettelemään outoa näkyä.

Huhu piti paikkansa. Tukevalla köydellä sidottu mies, jota soturit raahasivat kaupungin halki, poikkesi huomattavasti powhatanien yleensä tuntemista ihmisistä. Hänen ihonsa oli vaalea, ja hänen hiuksensa ja takkuinen partansa olivat ruskeat.

”Hän oli ylivertainen muihin kansansa jäseniin nähden niin ulkomuotonsa ja olemuksensa kuin älynsä ja henkensäkin puolesta.” Uudisraivaaja John Smithin kuvaus Pocahontasista

Miehen vaatteet olivat liassa ja mudassa, ja ne olivat aivan toisenlaisia kuin intiaanien käyttämät riistaeläinten nahoista valmistetut vaatteet.

Vanki oli englantilainen sotilas nimeltä John Smith, ja väkijoukossa oli myös päällikkö Powhatanin 11-vuotias tytär Pocahontas. Pocahontas tuijotti vankia ihmetellen aavistamatta lainkaan, että valkoisen miehen ilmaantuminen johtaisi ennen pitkää hänen kansansa tuhoon.

Englantilaisten tekniikka kiinnosti

Pocahontas oli monien muiden heimonsa jäsenten tavoin nähnyt valkoihoisia vain etäältä. Intiaanit olivat jo useana vuonna seurailleet tutkimusretkille tulleita eurooppalaisia Chesapeakenlahdella, johon Werowocomocon läheltä virtaava joki laski. Kun myrskyt pakottivat laivat rantaan, tulijat päätyivät usein Powhatanin maille etsimään ruokaa ja joskus käymään vaihtokauppaa.

John Smith ei kuitenkaan ollut tutkimusmatkailija. Hän kuului 104 hengen ryhmään, joka oli saapunut Uuteen maailmaan kolmella Virginia Companyn laivalla. Virginia Company oli kauppakomppania, jonka tarkoitus oli Englannin kuninkaan luvalla perustaa siirtokunta Pohjois-Amerikkaan.

Siirtolaiset olivat asettuneet Powhatanin alueelle nykyisin York River -nimellä tunnetun joen rannalle 13. toukokuuta 1607. He nimesivät linnakkeensa Englannin kuninkaan James eli Jaakko I mukaan Jamestowniksi.

Kartta, Pohjois-Amerikka

1) Jamestown, 2) Henricus, 3) Werowocomoco, 4) Patawomeck, 5) Washington, D.C.

Pocahontasin isä, päällikkö Powhatan, hallitsi laajaa aluetta Pohjois-Amerikassa 1600-luvun alussa.

© Shutterstock

Päällikkö kokosi suuren valtakunnan

1500-luvun lopussa powhatan-intiaanien johtoon nousi etevä ja kunnianhimoinen uusi päällikkö. Pocahontasin isä loi mahtavan powhatanien valtakunnan sotimalla ja solmimalla ovelia liittoja.

Kun englantilaiset vuonna 1607 kohtasivat päällikkö Powhatanin, he tajusivat oitis kohdanneensa mahtavan miehen. Päällikkö otti vieraat vastaan ”korkealla korokkeella, jolla oli 10 tai 12 patjaa. Hänellä oli yllään helmikoruja ja pesukarhun nahkoja”, kertoi uudisraivaaja John Smith. Powhatanin ympärillä istuivat hänen lukuisat vaimonsa.

Päällikön nimi oli oikeastaan Wahunsenecaw, mutta hänet esiteltiin englantilaisille mainitsemalla sekä hänen että hänen hallitsemansa heimon nimi. Vieraat luulivat Powhatanin olevan hänen sukunimensä ja alkoivat siksi kutsua häntä päällikkö Powhataniksi.

Lähes 60-vuotias päällikkö sai kiittää asemastaan pitkälti itseään. Kun hänestä jokunen vuosikymmen aiemmin oli tullut päällikkö isänsä jälkeen, hän johti vain puoltakymmentä heimoa. Hän osoittautui kuitenkin taitavaksi soturiksi ja neuvokkaaksi diplomaatiksi, joka otti määrätietoisesti valtaansa ympäröiviä alueita ja niiden heimoja valloitusten, sopimusten ja liittojen avulla.

Intiaanit kiinnostuivat pian tulijoiden oudoista uusista esineistä ja tekniikoista. Valkoisilla oli esimerkiksi isoja laivoja, metallisia työkaluja, tuliaseita sekä kompasseja, joiden avulla he pystyivät suunnistamaan metsässä ja merellä. Kun muuan intiaanisoturi ampui nuolen kohti englantilaissotilasta, hän huomasi, että tulijoilla oli myös yllään metallilevyjä, jotka suojasivat näitä nuolilta.

Powhatanin alamaiset kertoivat havainnoistaan päällikölleen. Syksyn 1607 kääntyessä talveksi Powhatan ymmärsi, että osan hänen maistaan omineet valkoiset tulokkaat olivat vahvempia kuin ketkään hänen aiemmin kohtaamistaan vastustajista. Hän halusi tutustua tulijoihin tarkemmin ja pyysi siksi väkeään sieppaamaan jonkun siirtolaisten johtajista. Pian sen jälkeen John Smith tuotiin vankina Werowocomocoon.

Rauha taattiin perhesiteillä

Smith vietiin suuren päällikön luo. Tämä loikoili korokkeella, joka oli pehmustettu patjoilla ja koristeltu turkiksilla ja pesukarhun hännillä. Myös Pocahontas oli paikalla. Smith kirjoitti myöhemmin, että Pocahontas oli päällikön lapsista ”se, jota päällikkö arvosti eniten”.

Powhatan oli noin 30 intiaaniheimon ylipäällikkö. Aina alistaessaan uuden heimon valtaansa hän nai jonkun merkittävän paikallisen naisen ja lähetti sitten näistä liitoista syntyneet lapset kyseisen äidin heimon luo. Näin hän muodosti ja piti yllä perhesiteitä itsensä ja alistetun heimon välillä ja varmisti siten rauhanomaisen yhteiselon kasvavassa valtakunnassaan.

Pocahontasin äiti oli kuitenkin tavallinen powhatan-heimon nainen, ja siksi Pocahontas asui isänsä luona Werowocomocossa. Hän oli varttunut hoidellen kotiaskareita, mutta nyt hän oli noussut erityiseen rooliin isänsä neuvonantajana, minkä Smith pian huomasi.

Päällikkö Powhatan

Päällikkö Powhatanin valtaistuin osoitti selvästi eurooppalaisille hänen olevan mahtava hallitsija.

© Lebrecht History/Bridgeman Images

Smithin ensikohtaaminen Pocahontasin kanssa oli dramaattinen. Päällikkö oli käskenyt Smithiä asettamaan päänsä kivelle, minkä jälkeen eräs soturi oli kohottanut suuren nuijan ilmaan kiven yläpuolelle. Vain Pocahontasin neuvokas veto asettaa oma päänsä Smithin pään ylle pelasti tämän varmalta kuolemalta. Näin Smith ainakin kertoi yhdessä kirjoistaan, joita hän kirjoitti kokemuksistaan Amerikassa.

Nykyhistorioitsijat eivät usko, että Smithiä oli tarkoitus teloittaa. Todennäköisemmin kyse oli eräänlaisesta rituaalista, jolla hänet piti ikään kuin ottaa heimon jäseneksi päällikön adoptoimana poikana. Sillä tavoin oli tarkoitus tehdä Smithistä werowance eli alempi päällikkö, joka saisi johtaa omaa heimoaan – siis englantilaisia – Powhatanin alaisuudessa.

Päällikön uskottuna tyttärenä Pocahontas osallistui seremoniaan, jonka jälkeen Powhatan tarjosi Smithille ja muille uudisasukkaille maata. Päällikön mukaan maa olisi heidän yhdellä ehdolla: valkoisten pitäisi maksaa hänelle veroja aivan kuten muidenkin heimojen.

Smith vapautettiin vankeudesta

Smith vastasi Powhatanille ympäripyöreästi. Englantilaisten oli ollut tarkoitus alistaa intiaanit valtaansa, mutta sitä suunnitelmaa oli nyt lykättävä, koska siirtokunta oli suurissa vaikeuksissa.

Jamestown sijaitsi soisella seudulla, jossa sairaudet kukoistivat. Englantilaisilla oli myös pulaa peruselintarvikkeista, etenkin viljasta, sillä he eivät olleet ryhtyneet viljelemään maata. Amerikkaan saapuneista 104 siirtolaisesta peräti 60 oli jo kuollut nälkään ja tauteihin. Sen vuoksi rauha oli heille vähintään yhtä tärkeä kuin intiaaneille.

Päällikkö Powhatanin viitta

Päällikkö Powhatanin viitta, joka symboloi hänen valtaansa, on esillä Ashmolean Museumissa Oxfordissa Britanniassa.

© E. T. Shelton (valokuva noin 1888); P. W. M. Trap (litografia noin 1888)

Varsinaista sopimusta ei tehty, mutta Smith vapautettiin ja sen jälkeen intiaanit ja englantilaiset vaihtoivat ajoittain lahjoja. Orastava ystävyys koki kuitenkin pian kolauksen.

Kun Englannista saapui täydennyksiä tuova laiva, siirtolaiset rohkaistuivat ja alkoivat pitää näyttäviä ampumaharjoituksia linnoituksensa ulkopuolella. Vastavetona intiaanit alkoivat tehdä ryöstöretkiä ja varastaa eurooppalaisten aseita.

Pocahontas lähetettiin sovittelijaksi

Toukokuussa 1608 englantilaiset ottivat intiaaneja panttivangeiksi pysäyttääkseen varkaudet. Silloin Powhatanin soturit vangitsivat puolestaan kaksi englantilaista. Englantilaiset vapautettiin seuraavana päivänä, mutta siirtokunta ei luopunut vangeistaan. Sota näytti väistämättömältä.

Powhatan päätti lähettää uskotun tyttärensä englantilaisten luo. Pocahontas saapui Jamestowniin kriisin kolmantena päivänä. Häntä saattoi yksi hänen isänsä neuvonantajista, mutta oli selvää, että puhevaltaa käytti Pocahontas – ja hän teki sen tavalla, joka herätti englantilaisissa kunnioitusta.

”Ihmiset luopuivat valittaen siitä vähästä, mitä heillä oli, ja naisten ja lasten silmissä oli kyyneliä.” Uudisraivaajan kuvaus siirtolaisten ryöstöretkeltä intiaanikylään

”Hän oli ylivertainen muihin kansansa jäseniin nähden niin ulkomuotonsa ja olemuksensa kuin älynsä ja henkensäkin puolesta. Hänenlaistaan ei löydy koko hänen kansastaan”, kertoi vaikuttunut John Smith Englantiin lähettämässään raportissa. Panttivangit vapautettiin parin tunnin kuluttua.

”Iltapäivällä veimme heidät kirkkoon. Rukouksen jälkeen luovutimme heidät Pocahontasille, kuninkaan tyttärelle, vastataksemme ystävällisyyteen, jota hänen isänsä oli osoittanut lähettämällä hänet”, Smith kirjoitti.

Pocahontas sai aikaan rauhan

Onnistuneen sovittelun jälkeen Powhatan lähetti Pocahontasin kuukausien kuluessa Jamestowniin vielä useasti. Pocahontas toi aina siirtolaisille viljaa ja muita lahjoja ja leikki vierailujen aikana mielellään ikäistensä ja nuorempien lasten kanssa.

”Hän vei poikia markkina-aukiolle, missä hän opetti heitä heittämään kärrynpyöriä. Puolialasti, kuten hän oli, hän heitteli kärrynpyöriä koko linnakkeen halki”, kertoi William Strachey.

Pocahontas, John Smith, intiaaneja

John Smith kertoi Pocahontasin pelastaneen hänet teloitukselta.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Vierailuihin liittyi kuitenkin myös paljon muuta kuin leikkiä. Voidakseen paremmin neuvotella isänsä puolesta Pocahontas tarttui uudisasukkaiden tarjoukseen opettaa hänelle englantia ja opetti heille omaa kieltään. John Smith oppi esimerkiksi sanomaan ”Mowchick woyawgh tawgh noerach kaquere mecher” eli ”Minulla on kova nälkä, mitä minä voin syödä”.

Todennäköisesti englantilaiset oppivat senkin, että Pocahontasin nimi tarkoitti ”leikkisää”. Hän oli saanut nimen vastikään, sillä powhatanit uskoivat ihmisen identiteetin kehittyvän 10-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen lapsuusajan nimi – Pocahontasin tapauksessa Amonute – korvattiin uudella aikuisnimellä.

Eurooppalaiset murhasivat lapsia

Pocahontasin diplomatia tehosi, mutta rauha oli hauras. Kun englantilaisten sato epäonnistui vuonna 1608 eivätkä intiaanit enää toimittaneet heille viljaa, siirtolaiset alkoivat viedä intiaaneilta näiden niukkoja viljavarantoja väkisin.

”Ihmiset luopuivat valittaen siitä vähästä, mitä heillä oli, ja naisten ja lasten silmissä oli kyyneliä”, eräs siirtolaisista kirjoitti.

Sydäntä särkevä näky ei kuitenkaan estänyt englantilaisia viemästä toistuvasti kaikkea haluamaansa aseilla uhaten.

”Me päätimme tappaa lapset. Se tehtiin niin, että heitimme heidät yli laidan ja ammuimme heitä päähän vedessä.” Englantilainen George Percy intiaanilasten joukkomurhasta

Seuraavien vuosien kuluessa yhteenotot pahenivat. Intiaanit tappoivat englantilaisia saadakseen varastettua näiden aseita, ja englantilaiset vastasivat polttamalla intiaanikyliä.

Erityisen julmasti toimittiin elokuussa 1610. Englantilaiset hyökkäsivät erääseen kylään, sytyttivät talot palamaan, tappoivat suuren osan miehistä ja ottivat paikallisen werowancen perheineen vangiksi. Sen jälkeen englantilaiset neuvottelivat siitä, mitä tehdä lapsille.

”Me päätimme tappaa lapset. Se tehtiin niin, että heitimme heidät yli laidan ja ammuimme heitä päähän vedessä”, kertoi englantilainen George Percy.

Intiaanit nousivat vastarintaan

Julma hyökkäys pelästytti intiaanit niin, että siitä hengissä selvinneet hajaantuivat ja piiloutuivat englantilaisilta sukulaisten ja ystävien luo.

Tapaus osoitti päällikkö Powhatanille, että englantilaisia oli vaikea hallita. Aina kun hän luuli, että elämä alkoi vakiintua valkoisten asetuttua johonkin, Englannista saapui lisää uudisasukkaita ja konfliktit käynnistyivät jälleen. Pian englantilaiset olivat rakentaneet Powhatanin alueille useita linnoituksia.

Intiaanit yrittivät toki puolustautua. He tekivät nopeita hyökkäyksiä pienissä ryhmissä ja saivat ryöstettyä englantilaisilta aseita. Lisäksi he saattoivat muuttaa hetkessä sisämaahan niin, että englantilaiset eivät enää löytäneetkään heitä tai heidän elintärkeitä viljavarastojaan. Päällikkö Powhatan hyödynsi tätä valttikorttia usein.

Virginia Company päätti, että hankala päällikkö oli kukistettava ja että se tehtäisiin iskemällä hänelle kaikkein rakkaimpaan: sieppaamalla Pocahontas.

Eurooppalaiset olivat yrittäneet perustaa siirtokuntia Pohjois-Amerikan itärannikolle jo 1500-luvun kuluessa, mutta vasta vuonna 1607 perustetusta Jamestownista tuli pysyvä.

Fort Charlesbourg Royal
© TheNewWorld.us

Ranskalaiset kuolivat keripukkiin

Kesällä 1541 Ranska perusti Kanadaan ensimmäisen Pohjois-Amerikan siirtokuntansa, Fort Charlesbourg Royalin. 400 siirtolaisesta 35 kuoli talvella, ja kyllästyttyään kylmyyteen, keripukkiin ja intiaanien hyökkäyksiin ranskalaiset hylkäsivät siirtokunnan.

Kartta, espanjalaisia siirtokuntia
© fcit.usf.edu

Alkuasukkaat polttivat linnoitukset

Espanja lähetti vuonna 1567 retkikunnan La Floridaan, nykyisen Etelä- ja Pohjois-Carolinan alueelle, minne perustettiin kuusi linnoitusta. Intiaanit polttivat linnoitukset ja tappoivat yhtä vaille kaikki tulokkaat.

Intiaaneja, nuotio, ruumiita
© Granger/Imageselect

Väkivalta karkotti uudisasukkaat

Vuonna 1585 noin sata englantilaista asettui Roanokeen nykyiseen Pohjois-Carolinaan. Alkuasukkaat hyökkäsivät pian siirtokuntaan, joka hylättiin. Englannista saapui 115 uutta siirtolaista, mutta he katosivat jäljettömiin.

Tilaisuus Pocahontasin sieppaukseen tarjoutui keväällä 1613. Tuolloin englantilaisen fregatti Treasurerin kapteeni Samuel Argall sai kuulla, että Pocahontas oli vierailemassa patawomeck-heimon luona rannikon läheisyydessä. Argall päätti houkutella hänet laivaansa.

Pocahontas oli tuolloin noin 17-vuotias.

Hän toimi edelleen isänsä lähettiläänä, ja nyt hän oli saapunut patawomeckien kylään keräämään veroja. Argall rantautui kylän läheisyyteen.

Argall kutsui paikallisen werowancen vaimon ja Pocahontasin tutustumaan laivaansa, mutta kun Pocahontas oli vierailun jälkeen palaamassa maihin, Argall ei päästänytkään häntä lähtemään. Pian sen jälkeen Treasurer nosti ankkurin ja otti kurssin kohti Jamestownia.

Pappi piti raamattutunteja

Englantilaiset ilmoittivat päällikkö Powhatanille, että saadakseen tyttärensä takaisin hänen pitäisi lähettää heille runsaasti viljaa, vapauttaa kaikki vangitut englantilaiset ja palauttaa varastetut aseet.

Pocahontas majoitettiin Jamestowniin. Kaikki hänen aiemmilta vierailuilta tuntemansa ihmiset olivat kuitenkin joko kuolleet tai matkustaneet pois – myös John Smith, jonka Pocahontas sai kuulla kuolleen onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Pocahontasin päivät kuluivat linnakkeen papin raamattutunneilla. Hänellä oli runsaasti aikaa opiskella, sillä kesti kolme kuukautta, ennen kuin Powhatan vapautti seitsemän englantilaista ja palautti musketteja, jotka tosin eivät enää toimineet.

Jamestownin kuvernööri ilmoitti happamasti, ettei se riittänyt, ja niin Pocahontas pysyi vangittuna.

Disneyn vuoden 1995 piirroselokuva intiaanipäällikön tyttären Pocahontasin ja englantilaisen John Smithin tarinasta oli menestys. Se kuitenkin vilisee virheitä ja vääristelee totuutta.

Pocahontas, Disney
© Moviestore Collection Ltd/Imageselect

Elokuva

IKÄ: Tavatessaan John Smithin ensimmäistä kertaa Pocahontas on jo nuori nainen. He huomaavat pian tuntevansa vetoa toisiaan kohtaan ja rakastuvat.

AVIOLIITTO: Päällikkö Powhatan valitsee heimonsa soturien joukosta Kocoumin Pocahontasin tulevaksi aviomieheksi Pocahontasin tahdon vastaisesti.

LÄHTÖ: John Smith jättää tunteikkaat jäähyväiset Pocahontasille ennen lähtöään takaisin Englantiin ja vakuuttaa voivansa palata koska tahansa.

Pocahontas, todellisuus, maalaus
© Granger/Bridgeman Images

Todellisuus

IKÄ: Todellisuudessa Pocahontas oli vasta noin 11-vuotias tavatessaan John Smithin. Smith kertoi Pocahontasin pitäneen häntä lähinnä isähahmona.

AVIOLIITTO: Kocoum ja Pocahontas ilmeisesti rakastuivat ja halusivat naimisiin. Liitto oli kuitenkin jo päättynyt tavalla tai toisella ennen kuin Pocahontas nai Rolfen.

LÄHTÖ: Pocahontas sai kuulla John Smithin kuolleen matkalla Englantiin. Vieraillessaan Englannissa hän kuitenkin tapasi vielä Smithin.

Tarjolla oli outoa ruokaa

Pian sen jälkeen Pocahontas siirrettiin Henricukseen, Englannin prinssi Henrikin mukaan nimettyyn kylään vajaan 90 kilometrin päähän Jamestownista. Siellä eli englantilaisia perheitä, kun taas Jamestownissa asui vain valkoisia miehiä ja intiaaninaisia.

Pocahontas majoitettiin pappi Alexander Whitakerin luo, ja tämä yritti parhaansa mukaan kasvattaa tyttöä eurooppalaisittain. Pocahontasin koko ikänsä käyttämät pehmeät nahkavaatteet kiellettiin ankarasti ja hänen oli käytettävä jäykästä kankaasta tehtyjä englantilaisia vaatteita.

Hänelle tarjottiin myös aivan outoa ruokaa, kuten kukkakaalia, herneitä, sipulia ja muita hänelle uusia kasviksia.

Pian hänet vietiin myös mukaan seuraelämään, missä hän oppi keskustelemaan ja käyttäytymään englantilaisten kanssa. Siellä hän tapasi myös leskeksi jääneen John Rolfen, joka ilmeisesti alkoi kosiskella häntä.

Kaiken aikaa odotettiin Powhatanin vastausta. Sitä ei kuitenkaan kevään mittaan kuulunut, eikä hän toimittanut sen enempää viljaa kuin aseitakaan, ja niin kuvernööri julisti sodan intiaaneja vastaan.

Siirtolaiset polttivat intiaanikyliä

150 miestä nousi Treasureriin ja lähti etsimään Powhatania kukistaakseen tämän. Pocahontas otettiin mukaan, koska hänen läsnäolonsa voisi auttaa painostamaan päällikköä sotatoimien lisäksi.

Pocahontas joutui todistamaan, kuinka englantilaiset ryöstivät kylän, polttivat 40 majaa ja tappoivat 5–6 miestä. Sitten he halusivat etsiä Powhatanin käynnistääkseen neuvottelut.

”Sen lisäksi, että hän sopeutui elämään sivistyneessä maailmassa, hän myös käyttäytyi aina kuin kuninkaantytär, joka hän olikin.” Pappi ja kirjailija Samuel Purchas Pocahontasista

Powhatan oli vetäytynyt kauemmas sisämaahan, mutta hänen edustajansa lupasi englantilaisille, että intiaanit toimittaisivat kahden viikon sisään aseita ja viljaa Jamestowniin. Pocahontasista sanottiin, että hän saisi jäädä englantilaisten luo.

Pocahontas ymmärsi viestin. Aivan kuten hänen sisaruksensa, joita oli lähetetty valloitettuihin heimoihin varmistamaan rauhaa, hänen piti nyt jäädä isänsä lähettiläänä elämään vihollisten keskuuteen. Niinpä hän myöntyi John Rolfen kosintaan.

Pariskunta kasvatti tupakkaa

Pocahontasin ja Rolfen häät järjestettiin 5. huhtikuuta 1614. Kaksi Pocahontasin veljeä edusti isäänsä tilaisuudessa, jolla sinetöitiin myös intiaanien ja valkoisten liitto. Pocahontas oli sitä ennen kääntynyt kristinuskoon ja saanut kristitylle naiselle soveliaamman nimen Rebecca.

Rolfet asettuivat asumaan lähelle Jamestownia, missä he viljelivät Englannissa kovasti kysyttyä tupakkaa. Rolfen tupakka opittiin pian tuntemaan erityisen hyvälaatuisena, mikä oli Pocahontasin ansiota.

Englantilaisia, Pocahontas, pappi

Pocahontas antoi kastaa itsensä tullakseen hyväksytyksi englantilaisten keskuudessa.

© Architect of the Capitol

Pocahontas opetti, että tupakan aromi oli parempi, kun se kuivattiin ilmavasti telineissä sen sijaan, että vasta korjattu tupakka niputettiin ja peitettiin kuivalla ruoholla, kuten englantilaiset olivat tehneet.

Pariskunta oli ilmeisesti onnellinen, ja tammikuussa 1615 heille syntyi poika, joka sai nimen Thomas.

Pocahontas lähti propagandamatkalle

Huhtikuussa 1616 Pocahontasin diplomaattisia kykyjä tarvittiin taas. Siirtokunta oli joutunut vaikeuksiin, sillä sitä aiemmin rahoittaneet vauraat englantilaiset olivat sulkeneet rahahanat luettuaan siirtolaisten ja intiaanien välisistä verisistä yhteenotoista.

Siirtokunnan maine oli puhdistettava rahoittajien silmissä, ja siksi Pocahontas päätettiin viedä näytille Lontooseen. Siten kaikki englantilaiset voisivat omin silmin nähdä, että verenhimoiset villit voitiin ”kesyttää”.

Edith ja Woodrow Wilson

Kun Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson sairastui vakavasti vuonna 1919, hänen vaimonsa Edith johti käytännössä maata jonkin aikaa.

© Granger/Imageselect

Pocahontasilla on noin 100 000 jälkeläistä

Pocahontas kuoli vain 21-vuotiaana, mutta hänen perintönsä elää yhä. Tutkijat ovat arvioineet, että maailmassa elää nykyisin noin 100 000 kuuluisan intiaaninaisen jälkeläistä.

Pocahontas sai lyhyen elämänsä aikana kaksi lasta: Thomas-pojan englantilaisen John Rolfen kanssa ja tyttären nimeltä Ka-Okee ensimmäisen miehensä Kocoumin kanssa. Näistä kahdesta on ajan saatossa haarautunut runsaasti oksia sukupuuhun, sillä nykyisin noin 100 000 ihmisen arvioidaan kantavan Pocahontasin geenejä.

Pocahontasin sukua on selvitelty vuosikymmeniä, mutta nyt on käynnistymässä uusi hanke, Pocahontas Descendants Initiative, jonka on määrä lisätä tietämystä ja helpottaa arkistojen läpikäymistä. Sen taustalla on The Pocahontas Project -niminen liike, joka pyrkii luomaan yhtenäisyyttä alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten välillä ympäri maailman.

Moni kuuluisa yhdysvaltalainen on voinut ylpeillä polveutuvansa Pocahontasista. Heihin kuuluvat esimerkiksi Edith Bolling Wilson (1872–1961), joka oli presidentti Woodrow Wilsonin toinen vaimo, amiraali Richard Evelyn Byrd (1888–1957), joka lensi ensimmäisenä etelänavan yli, sekä New Hampshiren senaattori Jeanne Shaheen (1947–).

Pocahontasilla oli myös omat vaikuttimensa. Hänen avioliittonsa oli taannut rauhan Powhatanin valtakunnassa, ja kun kaikki tunsivat olonsa turvalliseksi, englantilaiset jopa tarjoutuivat opettamaan intiaaneja käyttämään tuliaseita. Sen rauhan Pocahontas halusi turvata.

Päällikkö Powhatan halusi myös kuulla lisää Englannista, jotta hän voisi paremmin varautua tulevaisuuteen. Siksi hän lähetti Pocahontasin mukaan Englantiin 11 miehen seurueen neuvonantajiaan ja hoviväkeään. He saisivat toimia Pocahontasin johdolla hänen silminään ja korvinaan Englannissa.

Englannin-vierailu oli menestys

Laiva saapui Englantiin 12. kesäkuuta 1616, ja Pocahontas sai nauttia vierailun aikana parasta, mitä Englannilla oli tarjota. Rolfen pariskunta majoitettiin ensin hienoon hotelliin ja myöhemmin hienoon kartanoon hieman Lontoon ulkopuolelle – ja kaikki Virginia Companyn laskuun.

Pocahontas, jota kutsuttiin nyt nimellä lady Rebecca, sai yläluokan naiselle sopivia vaatteita. Niille olikin runsaasti käyttöä, sillä Rolfen pariskuntaa kutsuttiin tuon tuostakin illanviettoihin.

Päällikkö Powhatan, kruunu, englantilaisia, intiaaneja

Valkoiset uudisraivaajat antoivat päällikkö Powhatanille kruunun, mutta se oli enemmänkin pilkantekoa kuin kunnioitusta.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Eurooppalaisten lait tuhosivat heimon

Valkoisten saapuminen Amerikkaan oli powhatan-heimoille lopun alkua. Parissa vuosikymmenessä heistä tuli Englannin alamaisia, eikä kaikilla ole vieläkään tunnustettua asemaa Yhdysvalloissa.

Ennen vuotta 1607

Asutusta alueella 12 000 vuotta
Powhatan-intiaaneja oli asunut nykyisessä Virginiassa 12 000 vuotta. Vuonna 1607 yhteisöön kuului kuusi päällikkö Powhatanin alaista heimoa.

1646–1677

Intiaaneista tuli Englannin alamaisia
Sopimukset powhatanien ja englantilaisten välillä tekivät intiaaneista Englannin alamaisia ja ajoivat heidät reservaatteihin.

1880-luku

Valkoiset ostivat maan
Maa oli haluttua, ja valkoiset painostivat intiaaneja myymään maansa. Vain kaksi powhatan-heimoa ei luopunut reservaatistaan.

1924

Rotulait hävittivät intiaanit
Virginian osavaltion Racial Integrity Act -laki jakoi asukkaat ”valkoisiin” ja ”värillisiin”. ”Värillisiin” kuuluivat myös intiaanit, ja niin kaikki juridiset merkinnät intiaanitaustasta hävitettiin.

1967

Alkuperäisasukkaiden asema palautettiin
Yhdysvaltojen korkein oikeus julisti vuoden 1924 rotulain pätemättömäksi, ja moni powhatan sai jälleen intiaanin aseman. He taistelevat silti yhä saadakseen heimonsa tunnustettua.

Eräs matkan kohokohdista oli vierailu kuninkaanlinnassa, jonne heidät oli kutsuttu naamiaisiin. Pocahontas ja John Rolfe saivat kunnian istua kuninkaan lähellä.

Englannissa Pocahontas kohtasi myös suureksi hämmästyksekseen erittäin elossa olevan John Smithin, joka oli toipunut vammoistaan. Heidän kohtaamisensa oli erittäin tunteikas, ja Pocahontas kunnioitti Smithiä kutsumalla tätä isäksi.

Pocahontas herätti ihastusta kaikkialla, missä hän näyttäytyi.

”Sen lisäksi, että hän sopeutui elämään sivistyneessä maailmassa, hän myös käyttäytyi aina kuin kuninkaantytär, joka hän olikin. Siksi häntä kunnioitettiin suuresti kauppakomppanian lisäksi kaikkien hyvässä asemassa olevien keskuudessa, jotka toivoivat voivansa hänen kauttaan levittää kristinuskoa”, kirjoitti pappi Samuel Purchas.

Kuolema koitti kotimatkalla

Maaliskuussa 1617 Pocahontas ja John Rolfe valmistautuivat palaamaan Atlantin yli kotiinsa siirtokuntaan. Pocahontas ja muut intiaanit olivat kuitenkin vierailunsa aikana sairastuneet infektioihin jouduttuaan tekemisiin lukuisten heille vieraiden taudinaiheuttajien kanssa, ja kotimatkan alkaessa Pocahontas oli erittäin sairas. Hänen tilansa heikkeni niin, että laivan oli pysähdyttävä Gravesendissä jo ennen kuin se oli edes päässyt Thamesilta merelle.

Pocahontas kannettiin kievariin, missä hän kuoli pian ilmeisesti keuhkotulehdukseen. John Rolfe antoi haudata hänet Gravesendin kirkkomaahan ja palasi suruissaan Amerikkaan kertomaan päällikkö Powhatanille tämän tyttären kuolemasta.

Powhatanien elämä oli muuttunut peruuttamattomasti. Vierailu Englantiin oli selvästi osoittanut, että Atlantin takana oli tarjolla valtavasti mahdollisuuksia, ja Jamestown käynnisti eurooppalaisten siirtolaisten virran Pohjois-Amerikkaan.

Seuraavien vuosien aikana yhä uudet Amerikkaan saapuneet englantilaiset levittäytyivät kerta toisensa jälkeen intiaanien maille – verisin seurauksin. Erityisen julmassa yhteenotossa 22. maaliskuuta 1622 intiaanit tappoivat lähes 400 englantilaista. Sen jälkeen englantilaiset hyökkäsivät rajusti powhatanien kimppuun, ja rauha, jonka puolesta Pocahontas oli uurastanut koko elämänsä, rikkoutui lopullisesti.

LUE LISÄÄ POCAHONTASISTA

  • Camilla Townsend: Pocahontas and the Powhatan Dilemma, Hill and Wang, 2004
  • Dr. Linwood “Little Bear” Custalow & Angela L. Daniel “Silver Star”: The True Story of Pocahontas, Fulcrum Publishing, 2007