Kirjoissa ja elokuvissa Pohjois-Amerikan intiaanit kuvataan usein polttamassa rauhanpiippua rauhansopimuksen vahvistamiseksi.
Todellisuudessa rauhanpiippua käytettiin paljon monipuolisemmin, ja preeriaintiaanit polttivat piippuja monissa erilaisissa yhteyksissä.
Rauhanpiipun käyttö vaihteli alueittain, ja jopa sukulaisheimoilla saattoi olla omat piippuperinteensä. Yhteistä niille kaikille oli, että rauhanpiippua poltettiin erityistilanteissa, esimerkiksi kun solmittiin kauppasopimuksia tai tehtiin heimon kannalta tärkeitä päätöksiä.
Yleisimmin rauhanpiippua käytettiin kuitenkin uskonnollisissa seremonioissa. Rukoilijat puhalsivat piipun avulla suuria savupilviä, joiden he uskoivat vievän heidän rukouksensa hengille.
Pohjois-Amerikassa 1600-luvun lopulla matkustellut ranskalainen jesuiittamunkki Jacques Marquette kertoi intiaanien kunnioittavan rauhanpiippuja niin paljon, että heimojen väliset sodat keskeytyivät nopeasti, jos taistelupaikalle tuotiin rauhanpiippu.
Eri heimojen rauhanpiiput olivat myös hyvin erinäköisiä: osa oli lyhyitä ja yksinkertaisia, osa puolestaan oli runsaasti koristeltu esimerkiksi sulilla, turkiksilla, helmillä ja heimolle tärkeillä kaiverroksilla.
Myös piipussa poltettava aines vaihteli alueittain. Pohjois-Amerikan itäosien heimot polttivat tupakkakasvia, kun taas läntiset heimot latasivat piippuihinsa erilaisia yrttejä sekä kasvien kuorta ja lehtiä.
LUE MYÖS: 10 tunnetuinta intiaaniheimoa