Pohjois-Amerikassa eli 1600-luvulla yli 25 miljoonaa biisonia, mutta 1880-luvun lopulla niitä oli jäljellä enää sata yksilöä. Biisonien katoaminen antoi lopullisen kuoliniskun tasankointiaanien perinteiselle elämäntavalle.
Biisonien tappaminen sukupuuton partaalle ei ollut Yhdysvaltojen hallituksen virallinen politiikka, mutta armeijan upseerit ottivat oikeuden omiin käsiinsä. He tiesivät, että paras tapa panna uhmakkaat intiaaniheimot ruotuun oli riistää heiltä ruoka.
”Lähettäkää preerialle kymmenen rykmenttiä ja käskekää sotilaiden ampua biisoneita niin kauan, että niitä ei enää riitä elättämään punanahkoja”, kenraali William Tecumseh Shermanin kerrotaan ehdottaneen vuonna 1869. Yhdysvaltojen sisällissodan sankari tiesi, miten käydä armotonta sotaa siviilejä vastaan.
Turkismetsästäjät olivat vielä suurempi uhka biisoneille, ja esimerkiksi Villin lännen legendan Buffalo Billin väitetään ampuneen 4 282 biisonia 18 kuukaudessa kilpaillessaan siitä, kuka tappaisi eniten biisoneita.
Valkoiset metsästäjät ottivat vain taljan ja kielen ja jättivät ruhon mätänemään. Biisonijahti oli suosittua huvia, ja junat hidastivat preerialla vauhtiaan, jotta matkustajat ehtivät ampua laiduntavia biisoneita.
1500-luvulla Pohjois-Amerikassa laidunsi yli 25 miljoonaa biisonia. 1800-luvulla valkoiset metsästäjät tuhosivat biisonit niin, että 1880-luvulla niitä oli jäljellä enää sata.