Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Intiaanit

Intiaanit asuivat kerrostaloissa, kasvattivat lampaita ja pyydystivät valaita

Jotkut intiaanit kasvattivat kurpitsoita, jotkut pyydystivät valaita, ja jotkin heimot rakensivat kerrostaloja. Villi länsi oli muutakin kuin valkoisten uudisasukkaiden luoma kuva ratsastavista intiaanisotureista, jotka ampuivat biisoneita jousilla ja nuolilla.

Library of congress

Pohjois-Amerikan koillisosassa eurooppalaiset kohtasivat vahvan irokeesiheimojen liiton.

© akg-images/ritzau scanpix

Irokeesiliitto oli mallina USA:lle – IROKEESIT

Kaikki intiaanit eivät suinkaan eläneet pienissä, jatkuvasti toisiaan vastaan sotivissa klaaniyhteisöissä. Suuressa osassa Amerikan koillisosaa vallitsi ­eurooppalaisten tullessa rauha.

Rauha johtui niin sanotusta irokeesiliitosta, jonka muodostivat mohawkit sekä viisi muuta irokeesinkielistä heimoa. Irokeesiliitossa päätöksiä teki 50 ­niin sanottua rauhanpäällikköä, jotka kokoontuivat säännöllisesti neuvon­pitoon pitkätaloon.

Päälliköiden valinta kuului ­naisille, joilla oli irokeesiheimojen ­keskuudessa erityisen vahva asema. ­Irokeesien perimätiedon mukaan liiton perustivat 1500-luvulla poppamies Hiawatha ja profeetta Deganawida, joka oli nähnyt näyssä heimojen kokoontuvan yhteen suuren rauhanpuun alle.

Jotkut historioitsijat uskovat, että George Washington ja muut Yhdysvaltojen perustajat ottivat maan perustus­lakiin mallia irokeesiliitolta. Esimerkiksi irokeeseilla valta jakautui kahteen ­”kamariin”, eivätkä päälliköt saaneet hoitaa kahta virkaa yhtä aikaa.

Hopit käyttivät tikkaita kulkiessaan sisään ja ulos talojensa katossa olevista ovista.

© library of congress

Aavikolla oli suuria kyliä – PUEBLOINTIAANIT

Espanjalaiset sotilaat hämmästyivät, kun he 1500-luvulla saapuivat Texasin ja New Mexicon alueella sijaitsevalle aavikolle. Coloradojoen ja Rio Granden varrella oli kyliä, joissa oli jopa kuusikerroksisia taloja.

”Kylä” on espanjaksi pueblo, ja niinpä ­aavikkokylien asukkaita alettiin kutsua pueblointiaaneiksi. Espanjalaiset eivät ­kuitenkaan tienneet, että pueblo­intiaanit edustivat todellisuudessa monia eri heimoja.

Muun muassa zunit, hopit ja kewat louhivat taloja aavikon huokoiseen hiekkakiveen tai rakensivat niitä oljen ja saven sekoituksesta.

Vihollisten hyökkäysten ­varalta pueblo­intiaanien talojen alimmassa kerroksessa oli vain pienet ikkuna-aukot eikä lainkaan ovia. Taloihin kuljettiin ­tik­kaita pitkin katossa olevasta aukosta.

Talot oli yleensä rakennettu porrastetusti kukkulan rinteeseen, ja niinpä yhden talon tasainen katto oli samalla ylempänä olevan talon terassi tai lattia.

Talonrakennus oli naisten työtä, kun taas miehet hankkivat paksuja puupalkkeja kannattelemaan talojen kattoa. ­Palkkien päät tulivat ulos talon ulkoseinistä, ja niihin voitiin ripustaa kuivumaan vaikkapa lihaa, hedelmiä tai kasviksia.

Navajo-churro-pässeillä on usein neljä sarvea.

© getty images

Lampaankasvatus levisi – NAVAJOT

Intiaanit kiinnostuivat kotieläimistä, joita espanjalaiset toivat mukanaan Pohjois-Amerikkaan 1500- ja 1600-luvuilla.

He alkoivat käyttää hevosia metsästykseen ja sotimiseen, ja ­jotkut heimot alkoivat lisäksi kasvattaa lampaita ja vuohia. Kenties tunnetuin esimerkki tästä ovat navajot.

Navajot olivat sotaisia metsästäjä-keräilijöitä, kunnes he alkoivat kasvattaa lampaita pääelinkeinonaan.

Vähään tyytyväiset ­lampaat menestyivät hyvin navajojen karulla kotiseudulla ja tuottivat intiaaneille ennen muuta lihaa ja maitoa mutta myös villaa, josta ­navajot kutoivat kauniita ja ­värikkäitä kankaita.

Yhdysvaltalainen kansatieteilijä piirsi kopion ojibwojen muistilapusta vuonna 1885.

© cj lippert

Ojibwaintiaanit kirjoittivat koivun tuohelle – OJIBWAT

Nykyisten Minnesotan ja Wisconsinin alueella asuneet ojibwat käyttivät ­koivuntuohta muistilappuina. Heidän ”kirjoituksessaan” ei ollut kirjaimia, vaan se koostui erilaisista kuvasymboleista.

Monien muiden intiaaniheimojen tavoin ojibwoilla oli paljon satoja vuosia vanhoja kertomuksia sankariteoista, katastrofeista ja elämän synnystä. Tuohiset muistilaput auttoivat poppamiehiä tai šamaaneja muistamaan ­pitkät kertomukset.

Muistilappuja oli helppo valmistaa: intiaanit kuorivat koivuista tuohta ­keväällä, jolloin koivut olivat täynnä mahlaa ja tuohi oli sen vuoksi hyvin pehmeää ja taipuisaa.

Sitten tuoheen piirrettiin kirjoitusmerkkejä terävällä luunkappaleella, ja lopuksi tuohenpalanen käärittiin rullalle wiigwaasabakiksi eli kirjoituskääröksi Kuivuttuaan rullat säilyivät vuosikymmeniä, ja ne kopioitiin, kun ne alkoivat murentua. Ojibwojen kirjoitusta luettiin yleensä vasemmalta oikealle.

Cherokee, intiaanit

Cherokeet metsästivät puhallusputkilla, mutta myrkyllä pyydettiin yleensä vain kaloja pienistä lammista.

© bridgeman images

Metsästäjät kaatoivat saaliin puhallusputkilla – CHEROKEET

Pohjois-Amerikan intiaanien yleisin metsästysase oli jousipyssy, mutta he metsästivät myös keihäillä, nuijilla ja ansoilla. Cherokeeintiaanit käyttivät lisäksi puhallusputkia, joilla he metsästivät kaneja, lintuja, oravia ja muuta pienriistaa.

Jopa kahden metrin pituiset puhallusputket valmistettiin ontoista ruo’oista, joita kasvoi cherokeiden kotimetsissä. Puhallusputkien nuolet olivat noin puolen metrin mittaisia, ja ne tehtiin puusta.

Nuolien toisessa päässä oli tuppo ­hahtuvaisia ohdakkeensiemeniä, jotka tiivistivät ­putken puhallettaessa ja vakauttivat nuolen lentoa.

Puhallusputki oli useimpien cherokeepoikien ensimmäinen ase, ja pieneläinten metsästys oli hyvää harjoitusta suurriistan metsästystä varten.

Etelä-­Amerikan intiaaneista poiketen cherokeet eivät kastaneet nuoliaan myrkkyyn. ­Metsästäessään he hiipivät aivan lähelle saalista.

Mitä pitempi puhallusputki oli, sitä tarkemmin sillä osui. Taitava metsästäjä pystyi kaatamaan saaliin jopa 20 metrin päästä.

Mojavepäällikkö arkisessa kasvomaalauksessa.

© bridgeman images

Iho maalattiin kirkkailla väreillä – MOJAVET

Toisin kuin useimmat muut intiaaniheimot mojavet käyttivät ihomaalia sekä sodassa että arjessa.

Mojavet elivät Coloradojoen varrella Mojaven autiomaassa, ja seudun kuuman ja kuivan ilmaston vuoksi he pukeutuivat erittäin kevyesti.

Sekä miehet että naiset koristelivat ­lannevaatteen tai mekon paljaaksi jättämän ihon värikkäällä maalilla.

Mojavet valmistivat punaista, mustaa ja valkoista väriä savesta, mineraaleista ja kasveista ja hieroivat maalia kasvoihinsa, käsivarsiinsa ja jalkoihinsa.

Lisäksi mojaveilla oli geometrisistä piste­kuvioista koostuvia kasvotatuointeja.

Mojavet tekivät monet asiat toisin:

  • Kun mojavet halusivat ylittää Colorado­joen, he eivät käyttäneet kanootteja vaan sauvoivat joen yli yhteen sidotuista ruoko­nipuista rakenne­tuilla lautoilla.

  • Useimmat intiaanit ­käyttivät nahkaisia mokkasiineja, mutta mojavet kulkivat sandaaleissa tai paljain jaloin.

  • Sekä mojavemiehet että -naiset antoivat hiustensa kasvaa ja pitivät pitkät kutrinsa puhtaina ja kiiltävinä pesemällä niitä puun kuoresta tehdyllä shampoolla.

Toteemipaaluja oli vain länsirannikolla

Makahit pyydystivät valaita Tyynenmeren rannikolla, shoshonit metsästivät hanka-antilooppeja Kalliovuorten alarinteiden metsissä ja komanssit teurastivat hevosensa, jos metsästys epäonnistui.

Pohjois-Amerikan yli viisisataa intiaaniheimoa viettivät hyvin erilaista elämää sen mukaan, asuivatko he preerialla, rannikolla vai autiomaassa.

Shutterstock

Suuria taiteilijoita

Tlingitit ja monet muut ­Tyynenmeren rannikolla ­­Kanadassa asuvat heimot pystyttivät ainoina intiaaneina korkeita ­toteemipaaluja. ­Puusta veistet­tyjä, värikkäästi maalattuja toteemipaaluja pystytettiin ­yleensä intiaani­kylien lähistölle merkittävien ­henkilöiden ja tapahtumien kunniaksi.

Bridgeman Images

Uskonnollisia päihteitä

Creekit ja muut Pohjois-Amerikan kaakkoisosien heimot joivat orjanlaakerijuomaa, kunnes he alkoivat hallusinoida ja oksentaa. Kofeiinipitoisella juomalla haluttiin puhdistaa sielu ja saada yhteys henkiin.

AKG-Images/Ritzau Scanpix

Väsymättömiä nomadeja

Tasankointiaanit, kuten siouxit ja ­arapahot, seurasivat biisonilaumoja Pohjois-­Amerikan tasangoilla. Metsästäjien oli päästävä aivan lähelle jopa 900 kiloa painavia biisoneita voidakseen kaataa ne nuolillaan.

Getty Images

Pelättyjä sotureita

Apassisoturit, kuten Geronimo (äärimmäisenä ­oikealla), puolustivat kiivaasti metsästysmaitaan nykyisen New Mexicon ja Arizonan osavaltioiden alueilla.

Getty Images

Rohkeita valaanmetsästäjiä

Makahit olivat asuneet Amerikan pohjoisella Tyynenmeren rannikolla 3 800 vuotta, ennen kuin uudisasukkaat saapuivat sinne. Intiaanit pyydystivät jopa 15 metrin pituisia harmaa- ja ryhävalaita pienillä kanooteilla.

Harppuunan kärkenä oli veitsenterävä simpukankuori, ja jahti vaati suurta uskallusta ja rohkeutta.

Kun valas oli harppunoitu, makahien piti odottaa, että se vuosi kuiviin.

Kun näytti siltä, että valas oli kuollut, intiaanit hyppäsivät veteen ja sitoivat köyden sen pään ympäri sulkeakseen sen suun, jottei sen maha täyttyisi vedellä makahien hinatessa saaliinsa maihin kanooteillaan.

Library of Congress

Pelaajat eivät saaneet lyödä toisiaan mailoilla, mutta muuten lähes kaikki oli sallittua intiaanien haavipallo-otteluissa.

© Getty Images

Pojat opettelivat sotaa leikkien – MANDANIT

Intiaanien elämä oli kovaa, ja suuri osa hereilläoloajasta kului ruuan hankkimiseen. Oli heillä kuitenkin aikaa myös huvituksiin. Esimerkiksi monet Kalliovuorten länsipuolella eläneet heimot pelasivat lacrossea eli haavipalloa.

Siinä palloa ­kuljetettiin mailoilla, joiden päässä oli haavi­mainen pussi. Intiaaneilla oli myös muita ajanvietteitä, ja intiaaneja preerialla kuvannut taidemaalari George Catlin kuvaili mandanien tapoja vuonna 1841:
”Mandanpoikien sotaleikit ovat tärkeä osa heidän kasvatustaan.”

Kesäisin 7–15-vuotiaat mandanpojat herätettiin auringon noustessa ja vietiin tasangolle kylän ulkopuolelle. Siellä heidät jaettiin kahteen ryhmään, ja kumpikin ­”armeija” sai taisteluopetusta ­kokeneelta soturilta, joka myös johti ­joukkojaan ­seuranneessa leikkisodassa.

Pojat taistelivat alasti ja ampuivat ­”vihollisia” tylppäkärkisillä leikkinuolilla. Catlinin mukaan kaikilla nuorilla sotureilla oli päässään ruohoperuukki, jonka he ”skalpeerasivat” sotasaaliiksi kukistetuilta vihollisiltaan.

Maissi piti intiaanit hengissä talven yli. Maissinjyvät kuivattiin ja jauhettiin leivän leipomista varten.

© Bridgeman images

Intiaanit viljelivät maata – IROKEESIT

Monet intiaaniheimot harjoittivat maanviljelyä. Irokeeseihin kuuluvat mohawkit, senecat ja oneidat kutsuivat maissia, papuja ja kesäkurpitsaa ”kolmeksi ­sisareksi”, sillä niitä voitiin kasvattaa samoilla pelloilla.

Pavunvarret kiipesivät maissinvarsia pitkin ylös aurinkoon, kun taas kesäkurpitsa viihtyi puolivarjossa maissinvarsien juurella. Tällöin peltoja ei tarvinnut kitkeä, sillä ”kolme sisarta” tukahduttivat rikkakasvien kasvun.

Ne myös jakoivat auringonvalon ja ravinteet ja tuottivat irokeeseille paljon suuremman sadon hehtaaria kohti kuin mitä esimerkiksi eurooppalaiset viljelijät saivat 1600-luvulla peltohehtaarilta.

Lännen pueblointiaanit hyödynsivät ­vuorilta ryöppyävää sulamisvettä, joka sai Coloradojoen joka kevät tulvimaan yli äyräidensä, ja kasvattivat ­tulvien jälkeensä jättämässä ravinteikkaassa lietteessä ”kolmea sisarta”.

Jotkut ­heimot taas kasvattivat auringon­kukkaa, tupakkaa ja chiliä.

squaw, indianere
© Getty Images

Huilu oli avain neidon sydämeen – FOXIT

Intiaanien musiikki oli muutakin kuin ­hypnoottista rummutusta ja sotalauluja nuotion loimussa. Esimerkiksi foxintiaaneille ja monille muillekin heimoille huilunsoitto oli tärkeä osa kosiorituaaleja.

Kun nuori mies ihastui naimaikäiseen neitoon, hän osoitti tälle aikeensa soittamalla ne ni gwe itä eli ”lemmenhuilua”.

Neito ei saanut nauttia soitosta vain päivisin esimerkiksi ollessaan joella pyykkäämässä, vaan hän sai kuulla sitä myös öisin, jolloin sulhas­ehdokas istui soittamassa huiluaan mielitiettynsä ­vanhempien asumuksen lähistöllä.

Tavan mukaan neidon oli viis veisattava soitosta päiväkausien ajan, kunnes hän eräänä päivänä saattoi kääntyä ja hymyillä kosijalleen merkiksi siitä, että hän oli ­kiinnostunut tästä.

Nyt kosijan oli enää vakuutettava neidon vanhemmat siitä, että hänestä tulisi hyvä aviomies heidän tyttärelleen.

Tiipii ei ollut ainoa asumus

Vain pieni osa intiaaneista asui puuseipäistä ja biisoninnahoista rakennetuissa tiipiissä. Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli monenlaisia asumuksia, jotka vaihtelivat heimojen asuinalueiden ilmaston ja hyvin erilaisten elintapojen mukaan.

Lue myös:

Rooman valtakunta

Roomassa seksiorgiat kuuluivat arkeen

7 minuuttia
Arkeologia

Nurmen alta paljastui roomalaisaikainen talo

2 minuuttia
Sota

Falklandin sota

16 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

passowrd_reset.form.email_help
Tarkista sähköpostiosoite

Syötä koodi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostilla koodin osoitteeseen
Virhe: Syötä koodi

Uusi salasana

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota