1. Mistä intiaanit ovat peräisin?
Amerikan alkuperäiskansoilla on juuria myös Euroopassa, sillä kolmannes heidän perimästään on tuoreiden dna-tutkimusten mukaan peräisin sieltä.
Aiemmat teoriat intiaanien alkuperästä kumottiin vuonna 2014 tanskalaisen Eske Willerslevin johtamassa tutkimuksessa.
Dna-analyysit osoittivat, että Amerikkaa 14 000–17 000 vuotta sitten asuttaneiden ihmisten perimä ei ollutkaan täysin aasialaisperäistä, kuten siihen asti oli luultu, vaan kolmannes siitä olikin eurooppalaista.
Tutkijat eivät tiedä, ovatko eri alueiden perimät yhdistyneet ennen Amerikkaan saapumista vai sen jälkeen, joten tutkimukset jatkuvat.
2. Mistä tulee nimitys ”punanahat”?
Kielitieteilijät uskovat intiaanien keksineen itse ilmaisun ”punanahka”, kun eurooppalaisten tultua tarvittiin kaikkia Amerikan alkuperäisasukkaita tarkoittavaa sanaa.
Vanhin esimerkki sanan käytöstä on vuodelta 1769, jolloin intiaanipäällikkö käytti sitä kirjeessään brittiupseerille. Nimitys sai negatiivisen kaiun valkoihoisten suussa 1800-luvulla.
3. Miten intiaanipäälliköt nimettiin?
Intiaanien nimet vaihtuivat usein iän myötä, kun he tekivät tai heille tapahtui jotain merkittävää. Nimistä käytetään usein alkuperäiskielisten sijaan englanninkielisiä muotoja.
Sitting Bull eli Istuva härkä tunnettiin lapsena nimellä Hyppivä mäyrä. 14-vuotiaana nuori sioux oli niin urhea taistelussa crow-intiaaneja vastaan, että hänen isänsä antoi pojalleen oman nimensä Istuva härkä ja otti itselleen nimeksi Hyppivä härkä.
Geronimo oli apache-intiaani ja lapsena nimeltään Haukottelija. Nimi Geronimo tuli ehkä taistelusta meksikolaisia vastaan näiden rukoiltua pyhää Hieronymusta, espanjaksi San Jerónimo. Geronimo voi olla myös vain mukaelma apache-nimen äänneasusta
Crazy Horse eli Hullu hevonen oli lapsena nimeltään Puiden keskellä. Hänkin oli sioux ja sai isänsä nimen taistelun jälkeen. Hän oli ilmeisesti jo sukunsa kolmas, jonka nimi oli Hänen hevosensa on hullu. Englanniksi nimi lyheni muotoon Crazy Horse.
4. Oliko intiaaneilla useita vaimoja?
Intiaaneille isän, äidin ja lasten muodostama ydinperhe ei ollut ainoa perhemalli. Kaikki huolehtivat toisistaan, joten jos nainen jäi leskeksi, hänen sisarensa mies otti usein myös hänet vaimokseen, ja samoin yhdellä naisella saattoi olla useita veljeksiä miehinään.
Muun muassa irokeesien keskuudessa kaikki saattoivat vapaasti purkaa avioliittonsa, jos he olivat tyytymättömiä.
5. Mistä kanootit tehtiin?
Kanootit tehtiin peittämällä riu’uista tehty kehikko tuohella. Kivet repivät helposti reikiä ohueen pohjaan, mutta vahingot oli helppo korjata. 1800-luvulla tuohen sijaan alettiin käyttää telttakangasta.
6. Metsästivätkö kaikki biisoneita?
Suurten biisonien metsästäminen oli tasankointiaanien elinehto. Niitä kuitenkin eli vain sisämaan aukeilla alueilla, joten rannikoiden ja metsäisten alueiden intiaanien oli hankittava ruokansa muutoin. Osa eli kiinteissä asumuksissa ja viljeli maata, osa puolestaan vaelsi muun riistan perässä.
Kanadan havumetsät
Kansoja: chipewyanit, creet, naskapit
Subarktisen alueen intiaanit seurasivat peuroja, joista he saivat ruokaa sekä
taljoja suojaksi kylmää talvea vastaan.
Luoteisrannikko ja Columbian ylänkö
Kansoja: chinookit, cayusit, salishit
Chinookit asuivat pysyvästi rakentamissaan taloissa, mutta cayusit vaelsivat vuosittain tasangoille biisonijahtiin.
Tasangot
Kansoja: sioux’t, cheyennit, mustajalat
Tasankointiaanit saivat biisoneista taljoja, tarveaineita ja ruokaa. Talveksi tehtiin kuivalihasta, marjoista ja rasvasta pemmikaania.
Kalifornia ja Kalliovuoret
Kansoja: pomot, sahaptinit, shoshonit
Ruokaa hankittiin metsästämällä, keräilemällä ja kalastamalla. Sahaptinit punoivat mm. kalaverkkoja erityisen taitavasti.
Arizona ja New Mexico
Kansoja: apachit, navajot, pueblointiaanit
Pueblointiaanit viljelivät maissia kuivassa maassa, kun taas vaeltaville navajoille tärkeää oli mm. sotasaaliina saatu karja.
Itärannikko ja suuret järvet
Kansoja: irokeesit, huronit, powhatanit
Alueella asui linnoitetuissa kylissä heimoja, jotka viljelivät maata. Maissi oli heidän ehdottomasti tärkein elintarvikkeensa.
Meksikonlahti
Kansoja: muskogeet, cherokeet, seminolit
Suotuisa ilmasto soi maata viljeleville intiaaneille runsaasti maissia, melonia, kurpitsaa ja jamssia. Lisäksi syötiin riistaa ja kalaa.
7. Mistä mustangit ovat peräisin?
Amerikassa eli esihistoriallinen hevosrotu jo noin 3,5 miljoonaa vuotta sitten, mutta se kuoli sukupuuttoon 10 000 – 8 000-luvulla eaa. Sukupuuton syynä saattoi olla ilmastonmuutos tai liiallinen metsästys.
Intiaanien hevoset, mustangit, olivat espanjalaisten konkistadorien 1500-luvulla Amerikkaan tuomien hevosten jälkeläisiä. Niitä karkasi tai varastettiin espanjalaisten tiloilta, ja niitä kulkeutui intiaaneille myös kaupankäynnin myötä.
Hevoset levisivät nopeasti etenkin tasankointiaanien keskuudessa, ja ne muuttivat ratkaisevasti intiaanien elintapoja. Hevosilla saattoi tehdä pitkiäkin metsästysretkiä, ja ratsain heimojen oli helpompi vaeltaa riistaeläinten perässä vuodenaikojen vaihtuessa.
8. Mikä oli aurinkotanssi?
Aurinkotanssin tarkoitus oli vahvistaa luonnon, eläinten ja ihmisten välistä yhteyttä. Rituaalitanssilla toivottiin muun muassa onnistunutta biisonijahtia, sotamenestystä, avio-onnea tai sairaiden parantumista.
Sioux-kielellä rituaalin nimi oli wiwanyang wachipi, mikä tarkoittaa ”aurinkoonkatsomistanssia”. Ensimmäisinä aurinkotansseja järjestivät sioux’t, cheyennet ja mustajalat, ja myöhemmin se levisi muidenkin kansojen keskuuteen.
Joskus jopa useita vuorokausia kestäneen aurinkotanssin keskeisiä elementtejä olivat katumus, kipu ja transsi. Tanssi tapahtui pyhässä kehässä korkean paalun ympärillä.
Osallistujien rintakehään työnnettiin ihon alle terävä keppi, jonka päistä vedettiin naru paalun huipulle. Tanssijat kulkivat paalun ympäri katsoen kohti aurinkoa ja nojaten taaksepäin niin, että lävistetty iho venyi ja lopulta repeytyi monien tuskallisten tuntien tai jopa vasta päivien jälkeen.
Yhdysvaltojen viranomaiset pitivät tanssia barbaarisena, ja se oli kiellettyä vuosina 1905–1978.
9. Mihin intiaanit käyttivät toteemipaaluja?
Toteemipaalun hahmoilla oli erilaisia symbolisia merkityksiä, ja paalu oli eräänlainen kertomus suvun esi-isistä. Toteemipaaluja tekivät vain muutamat länsirannikon heimot esimerkiksi avioliiton tai kuoleman yhteydessä. Vankeja ei koskaan sidottu toteemipaaluihin.
Heimot käyttivät savumerkkejä, jotka kuvastivat niiden elämäntapaa. Apachien merkit oli kehitetty sotakäyttöön. Kuva: Bridgeman
10. Mitä savumerkeillä voitiin viestiä?
Savumerkeillä saattoi lähettää yksinkertaisia viestejä pitkienkin matkojen päähän. Niitä käyttivät varsinkin tiedustelijat, jotka varoittivat niillä vihollisista tai kertoivat muille riistan sijainnista. Menetelmän heikkous oli se, että se paljasti viestijän olinpaikan.
Näin lähetetään savumerkkejä
1
Etsi sopiva paikka merkkinuotiolle. Hakeudu korkeaan maastonkohtaan, josta savu näkyy kauas, ja sytytä nuotio.
2
Polta nuotiossa tuoretta ruohoa. Heitä nuotioon koko ajan lisää tuoretta poltettavaa, jotta siitä nousee paljon savua.
3
Tee savupilviä kankaan avulla. Kerää savua pidellen kosteaa kangasta nuotion päällä ja päästä siitä välillä savupilviä.
11. Hautasivatko intiaanit sotakirveitä?
Sotakirves oli intiaaneille tärkeä symboli, jota käytettiin enemmänkin sopimusten sinetöimiseen kuin vihollisten kallojen murskaamiseen. Sen varsi oli usein ontto, joten sitä saattoi helposti käyttää myös piippuna. Sanonta ”haudata sotakirves” on ehkä peräisin ajalta ennen vuotta 1600, jolloin päälliköt Deganawida ja Hiawatha yhdistivät irokeesiheimot.
Rauhan ja liiton symbolina he hautasivat kirveen valkoiseksi maalatun kuusen juurelle. Toisen selityksen mukaan apachit hautasivat kirveen vuonna 1749 espanjalaisia vastaan käydyn sodan päätteeksi.
12. Intiaanit ja sotamaalaukset
Intiaanit puhuivat ”rohtomaalauksista”, joiden väreillä ja kuvioilla uskottiin olevan suojaavia voimia. Niillä saattoi myös kertoa muille, kuka ja mistä heimosta henkilö oli, ja ne jopa suojasivat auringolta ja hyönteisiltä.
13. Solmivatko intiaanit rauhan polttamalla piippua?
Intiaanit polttivat piippua monissa tilanteissa: esimerkiksi kun solmittiin rauha, mutta myös silloin, kun julistettiin sota. Intiaaneille piipun polttaminen symboloi maan, taivaan ja maailmankaikkeuden energioiden yhteyttä, joten sitä poltettiin usein myös rukousten ja meditaation yhteydessä.
Jokaisella heimolla oli oma suosikkitupakkansa, ja tupakkalaadut vaikttivat eri tavoin. Päästäkseen oikeaan tunnelmaan jotkut intiaanit lisäsivät tupakan joukkoon esimerkiksi hieman kuivattua ja jauhettua meskaliinikaktusta, jolla on huumaava vaikutus.
Myös piippujen ulkonäkö vaihteli. Tasankointiaanit kaiversivat piippuja pehmeistä kivistä, kuten alabasterista tai argilliitista, kun taas esimerkiksi kaakkoisten alueiden chickasaw’t ja cherokeet muotoilivat omansa savesta.
14. Mitä sulat merkitsivät intiaaneille?
Tasankointiaanit uskoivat, että eri lintulajit edustivat eri ominaisuuksia, jotka saattoivat siirtyä sulkien kautta ihmisiin. Soturit ja metsästäjät himoitsivat erityisesti kotkansulkia, koska korkealla lentävä kotka edusti vahvuutta ja läheisyyttä jumalien kanssa.
Sulkia ei saanut noin vain poimia maasta ja tökätä tukkaansa, vaan niitä jaettiin kuin Euroopassa mitaleita palkintona erityisistä uroteoista. Sulan saajan kuului myös ennen sen vastaanottamista kertoa tapahtumasta dramaattisin sanankääntein, ja hänen velvollisuutensa oli kantaa sulkaa näkyvästi.
Ajan mittaan jollekulle saattoi kertyä niin paljon sulkia, että niistä muodostui todella näyttävä pääkoriste. Sulat eivät kuitenkaan osoittaneet henkilön asemaa heimossa, kuten monet valkoiset luulivat.
Sano se sulin
Varis: Tasapaino, taitavuus, kaukonäköisyys
Kalkkuna: Hedelmällisyys
Sinikka: Ilo, tyytyväisyys
Kolibri: Rakkaus, kauneus, äly
Korppi: Luovuus, tieto.
Haukka: Hengenparannus, nopeus, liike
Kotka: Vahvuus, rohkeus, kunnia
15. Jättivätkö apachit vankinsa muurahaisten syötäväksi?
Ei ole todisteita siitä, että apachit olisivat sivelleet vankeja hunajalla ja jättäneet heitä muurahaisten syötäviksi, kuten on kerrottu. Kidutus oli silti yleistä varsinkin Mississippijoen itäpuolella.
Huronit ja irokeesit lähtivät usein sotajalalle vain ottaakseen vankeja. Naisia haettiin vaimoiksi ja miehiä orjatyöhön, mutta joskus vihollissotureita vietiin myös tapettavaksi.
Uhria pahoinpideltiin jo matkalla leiriin. Siellä häntä odotti kujanjuoksu, jonka aikana häntä hakattiin nuijilla, ja lopuksi uhrin raajoja ruhjottiin.
Myös naiset ja lapset osallistuivat sormien leikkaamiseen, uhrin skalpeeraamiseen ja palavilla oksilla tökkimiseen ennen kuin uhrin kaula katkaistiin. Vankia kunnioitettiin, mikäli hän ei huutanut vaan lauloi kuolinlauluja.
16. Onko Pocahontasin tarina totta?
Pocahontas syntyi vuoden 1595 tienoilla ja oli noin 12-vuotias kohdatessaan John Smithin. Lähteissä ei mainita romanssia, joka kuvataan vuoden 1995 Disney-elokuvassa Pocahontas.
Todellisuudessa englantilaiset vangitsivat Pocahontasin hänen ollessaan 18-vuotias ja kiristivät hänen isäänsä vapauttamaan intiaanien vangiksi ottamat siirtolaiset.
Pocahontasia ei senkään jälkeen päästetty pois, vaan leskeksi jäänyt John Rolfe nai hänet vuonna 1614. Hänen nimekseen tuli Rebecca Rolfe, ja hän synnytti pojan.
Vuonna 1616 perhe purjehti Lontooseen, missä Pocahontasin avulla kerättiin rahaa Pohjois-Amerikan siirtokuntiin. Hieman ennen kuin perheen piti palata Amerikkaan seuraavana vuonna Pocahontas sairastui ja kuoli.
17. Sanoivatko intiaanit "ugh"?
Useissa lännenelokuvissa intiaanit sanoivat jonkun kohdatessaan ugh tai how. Todellisuudessa kyse on samasta sanasta, eikä se ole tervehdys.
Ugh ja how ovat kaksi erilaista tapaa kirjoittaa muskogee-intiaanien ilmaus, jota he usein käyttivät puheen alussa – vähän kuin sanoja ”siis” tai ”okei” usein käytetään suomeksi.
Sanaa käytettiin vain etelässä, eikä sitä tunnettu esimerkiksi tasankointiaanien keskuudessa.
18. Mikä oli Trail of Tears?
Georgian, Tennesseen, Alabaman, Pohjois-Carolinan ja Floridan osavaltioissa eli vuonna 1830 noin 125 000 intiaania.
Alueet olivat ilmastonsa puolesta sopivia puuvillanviljelyyn, minkä takia uudisasukkaat havittelivat niitä itselleen, ja kun Georgiasta vielä löytyi kultaa, presidentti Andrew Jackson päätti ryhtyä toimeen.
Hän allekirjoitti lain, joka käynnisti vuosia kestäneen massiivisen intiaanien pakkosiirron. Tapahtumat tunnetaan nimityksellä Trail of Tears eli ”kyynelten tie”.
Cherokeet vastustivat siirtoa, ja päällikkö John Ross vei asian korkeimpaan oikeuteen asti – ja voitti.
Siitä tai yhdysvaltalaisten merkkihenkilöiden vastalauseista ei kuitenkaan ollut apua, vaan vuonna 1838 sotilaat ajoivat cherokeet kokoon kuin karjan ja marssittivat heidät reservaattiin noin 1 300 kilometrin päähän Mississippin länsipuolelle.
Noin neljännes kaikista cherokee-intiaaneista kuoli pakkosiirron aikaisissa kurjissa olosuhteissa.
19. Miten intiaanit hyökkäsivät?
Intiaanien hyökkäys alkoi usein siten, että he laukkasivat vihollisen ympärillä.
Tehokas taktiikka toimi muun muassa Little Bighornin taistelussa vuonna 1876, jolloin intiaanit voittivat kenraali Custerin joukot silminnäkijöiden kertoman mukaan kurinalaisilla ja taitavilla hyökkäyksillä.
Taktiikkaa käyttivät tasankointiaanit, kuten sioux’t ja cheyennit, ja sen tarkoitus oli pitää aloite itsellä ja ahdistaa vihollinen pienelle alueelle.
Intiaanit eivät silti jääneet vain laukkaamaan ympyrää – se olisi ollut kohtalokasta hyvin aseistettuja sotilaita tai uudisraivaajia vastaan – vaan he tekivät pistohyökkäyksiä ja vetäytyivät välillä aseiden kantamattomiin valmistautumaan uuteen hyökkäykseen.
20. Skalpeerasivatko intiaanit ihmisiä?
Intiaanit skalpeerasivat vihollisiaan jo ennen kuin eurooppalaiset tulivat Pohjois-Amerikkaan.
Uudisraivaajat omaksuivat tavan nopeasti ja katkaisivat vielä kuolleilta vihollisiltaan kaulan.
Bostonin viranomaiset julistivat 3. marraskuuta 1755 kaikki penobscot-intiaanit lainsuojattomiksi ja lupasivat palkkion niin vangeista kuin intiaanien päänahoistakin.
Palkkio esimerkiksi intiaaninaisen tai alle 12-vuotiaan pojan päänahasta oli 20 puntaa.
21. Mikä intiaanien tilanne on nyt?
Intiaanit menettivät suurimman osan maa-alueistaan, mutta heitä elää yhä.
Nykyisin Yhdysvaltojen väestöstä intiaaneja on kaksi prosenttia eli 5,2 miljoonaa.
Ympäri Yhdysvaltoja on yhä 325 intiaanireservaattia. Ne ovat itsehallintoalueita, joilla noudatetaan osittain omia lakeja.
Yhdysvaltain liittovaltio on tunnustanut 566 intiaaniheimoa, joiden jäsenillä on erityisiä vähemmistöoikeuksia.
Vain 20 prosenttia nykyisistä intiaaneista osaa puhua heimonsa alkuperäistä kieltä.