Kesällä 1521 espanjalaiset konkistadorit oli ajettu pois asteekkien mahtavasta pääkaupungista Tenochtitlánista. Uupuneina he jäivät tuijottamaan taakse jättämäänsä kaupunkia.
Tenochtitlánin laidalta he seurasivat, kun heidän vangeiksi jääneet toverinsa – 62 miestä – raahattiin portaita ylös kaupungin temppelipyramidin huipulle.
Kumea rummutus ja huilujen kimeät vihellykset kaikuivat ilmassa. Konkistadorit eivät voineet tehdä mitään maanmiestensä pelastamiseksi – karskit ja kovat miehet, jotka olivat kaksi vuotta taistelleet pahamaineisen Hernán Cortésin joukoissa kaataakseen asteekkien valtakunnan nykyisessä Meksikossa, pystyivät nyt vain rukoilemaan.
He nimittäin tiesivät, mitä rummutus ja huilujen vihlova ääni merkitsivät: asteekkien verenjanoiset jumalat vaativat jälleen ihmisuhreja – tällä kertaa espanjalaisia.
”He sahasivat uhrien rintakehät auki piikivellä ja repivät yhä sykkivät sydämet ulos ja uhrasivat ne epäjumalilleen.” Konkistadori Bernal Díaz, joka näki tovereidensa joutuvan uhrattaviksi
Näkyä todistaneen sotilaan Bernal Díazin mukaan sotavangit vietiin yksi toisensa jälkeen pyramidin tasanteelle, missä asteekit asettivat heidät kivien päälle.
”He sahasivat uhrien rintakehät auki piikivellä ja repivät yhä sykkivät sydämet ulos ja uhrasivat ne epäjumalilleen. Sitten he potkaisivat ruumiit portaita alas,” hän kirjoitti muistelmissaan vuosia myöhemmin.
Díazin ja muiden konkistadorien, jotka eivät itsekään tavanneet kaihtaa kovia otteita, mukaan asteekit lähestulkoon kylpivät veressä. Sen lisäksi, että he uhrasivat ihmisiä jumalilleen, he myös söivät uhriensa lihaa ja panivat heidän irti leikatut päänsä näytteille valtaville telineille, joilla roikkui tuhansia pääkalloja.
Espanjalaisten kuvauksia pidettiin silti pitkään vain sepitteenä, jolla haluttiin puolustella konkistadorien omia julmuuksia. Asteekkien vanhasta pääkaupungista tehdyt löydyt viittaavat kuitenkin siihen, että sotilaat todella puhuivat totta.
Asteekit viilsivät uhrimenoissa uhrattavien ihmisten rinnat auki piikivestä valmistetulla veitsellä.
Oliko asteekkien verenhimo valetta?
Vielä samana vuonna, jona espanjalaiset todistivat tovereidensa raakaa uhrausta, Hernán Cortés onnistui muiden heimojen tuella valloittamaan pääkaupunki Tenochtitlánin. Se koitui asteekkien valtakunnan tuhoksi.
Katoliset valloittajat tuhosivat kaiken, mikä muistutti kaupungin pakanallisesta menneisyydestä. Tenochtitlánin pyramiditemppelin raunioille rakennettiin uusi kaupunki, josta kehittyi nykyinen Mexico City.
Espanjalaisia oli vain muutama sata, mutta paikallisten heimojen avulla he löivät asteekit.
Hiuksianostattavat kuvaukset asteekkien uhrimenoista jäivät 450 vuodeksi maininnoiksi vanhoihin kronikoihin, kunnes 1970-luvulla tutkijat alkoivat kyseenalaistaa niiden todenperäisyyttä.
Epäilijöiden mukaan tarinat ihmisten uhraamisesta perustuivat huhuihin. Espanjalaisilla, jotka väittivät todistaneensa uhrimenoja, esimerkiksi Hernán Cortésilla, oli myös omat motiivinsa esittää asteekit julmina raakalaisina oikeuttaakseen espanjalaisten omat valloitusretket. Myös sotilas Bernal Díazin yksityiskohtaiset kuvaukset joutuivat epäilyksen alaisiksi.
Vuonna 1978 Meksikosta löydettiin kuitenkin suuri pyöreä kivitaulu, jossa on kuvattuna asteekkien kuun jumalatar Coyolxauhqui sen jälkeen, kun hän hänen veljensä, auringon ja sodan jumala Huitzilopochtli, oli tarun mukaan katkaissut hänen kaulansa ja hänen raajansa olivat irronneet.
Löydön jälkeen käynnistettiin kaivaukset asteekkien temppelipyramidin, Huey Teocallin eli espanjaksi Templo Mayorin, raunioilla.
Espanjalaiset tuhosivat asteekkien temppelipyramidin, Templo Mayorin, jonka päälle rakentui uusi kaupunki. Temppelialueen rauniot löydettiin vasta 1900-luvulla.
Temppelipyramidin huipulla sijaitsi tutkijoiden mukaan kaksi pientä temppeliä, joista toinen oli omistettu Huitzilopochtlille ja toinen sateenjumala Tlalocille. Espanjalaisten mukaan huipulla myös uhrattiin ihmisiä jumalille. Uhrauksista löytyi kuitenkin viitteitä vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun alueelta alkoi löytyä pääkalloja.
Pääkalloja löytyi satoja
Vuonna 2015 arkeologit Raúl Barrera ja Lorena Vázquez Vallin löysivät ensimmäiset pääkallot noin 200 metrin päästä Templo Mayorista. Mexico Cityn katedraalin takana sijaitsevan rakennuksen alta, kahden metrin syvyydestä, paljastuivat jäännökset tornimaisesta rakennelmasta, johon oli muurattu 35 pääkalloa kolmeen puoliympyrän muotoiseen kerrokseen.
Tornin voitiin päätellä olleen halkaisijaltaan noin viisi metriä ja vähintään 1,7 metriä korkea. Löytö vastasi muun muassa Cortésin joukkoihin kuuluneen konkistadori Andrés de Tapian kuvausta:
”Kaksi kalkista ja ulospäin irvistävistä kalloista tehtyä tornia.”
Vuonna 2020 arkeologit olivat löytäneet jo yli 600 pääkalloa, joista monet oli muurattu kahteen espanjalaisten kuvailemaan pyöreään torniin.
Maan alta löytyi sittemmin vielä lisää pääkalloja. Nykyisin tutkijat ovat myös paikallistaneet toisen pääkallotornin sekä yli 600 pääkalloa, joista useissa on reiät ohimoilla.
Arkeologit löysivät myös kahden tornin väliltä paalunsijoja, joiden he uskoivat olevan peräisin asteekkien puistattavasta kuoleman monumetista eli Huey Tzompantlista, suuresta kalloseinästä.
Asteekkien sana tzompantli merkitsi kallotelinettä. Eriskummallinen rakennelma koostui espanjalaisten mukaan pylväistä ja niitä yhdistävistä poikkipuista, joihin oli ripustettu valtava määrä pääkalloja.
”Se oli rakennelma Huitzilopochtlin temppelin edessä, johon lävistettiin heidän siellä tappamiensa vankien päät.” Lähetyssaarnaaja Bernardino de Sahagún asteekkien tzompantlista
Lähetyssaarnaaja Bernardino de Sahagún mainitsi tzompantlin 1500-luvulla:
”Se oli Huitzilopochtlin temppelin edessä oleva rakennelma, johon lävistettiin heidän siellä tappamiensa vankien päät.”
Toinen 1500-luvun lähetyssaarnaaja, José de Acosta, kuvaili kallorivejä hieman myöhemmin seuraavasti:
”Paksuihin seipäisiin oli lävistetty useita miesten kalloja ohimoiden kohdalta. Joka seipäässä oli kaksikymmentä päätä. Kalloja oli riveissä pylväiden juurelta huipulle asti, ja ne täyttivät paalutelineen päästä toiseen niin monine ja paksuine kalloineen, että se herätti sekä ihailua että levottomuutta.”
Kumpikaan kirkonmies ei itse päässyt näkemään kallotelinettä, joten heidän on täytynyt kuulla kuvauksia siitä. Konkistadori Andrés de Tapia kuitenkin oletettavasti näki rakennelman omin silmin ja laski siinä olleet kallot. Hänen arvionsa mukaan niitä oli noin 136 000.
Kuolema kiehtoi Mesoamerikassa
De Tapian arvio on epäilemättä liioiteltu, mutta arkeologien mukaan kalloja on joka tapauksessa oletettavasti ollut tuhansia. Kallojen määrän ja pylväiden koon perusteella Huey Tzompantlin on arvioitu olleen noin 36 metriä pitkä, noin 14 metriä leveä ja noin viisi metriä korkea.
Uhrit tapettiin pyramidin huipulla
Valtaosa uhreista tapettiin pyramiditemppeli Huey Teocallin, ”suuren jumalten talon”, laella. Noin 200 metrin päässä pyramidin edessä oli Huey Tzompantli, ”suuri kalloteline”, johon uhrien kallot nostettiin esille.
Kuoleman näyttämö herätti pelkoa
Vuonna 2015 arkeologit löysivät korokkeen, jolla Huey Tzompantli oli sijainnut. Taso oli noin 14 metriä leveä ja 36 metriä pitkä. Portaat johtivat ylimmälle tasanteelle, jolle kalloteline oli pystytetty varoitukseksi ja pelotteeksi.
Pääkallorivit olivat kuin helminauhoja
Kalloteline oli 36 metriä pitkä, ja se koostui useista poikkipuiden yhdistämistä pylväistä. Uhrien kallot lävistettiin ohimoilta ja ripustettiin poikkipuihin. Espanjalaisten mukaan telineessä oli noin 136 000 kalloa.
Kallotornit vartioivat kuolleita
Tzompantlia reunusti kaksi tornia. Pyöreät, vajaat kaksi metriä korkeat tornit oli rakennettu sementistä ja kalloista, jotka olivat liian huonokuntoisia tzompantliin. Kalloja oli muurattu sekä tornin sisä- että ulkopuolelle.
Bernardino de Sahagún väitti myös, että Huey Tzompantli oli vain yksi seitsemästä kallotelineestä Tenochtitlánissa. Jos tämä pitää paikkansa, myös pääkalloja on pitänyt olla valtava määrä.
Arkeologien mukaan on selvää, että pääkallot ovat peräisin uhrimenoista. Viiltojäljet osoittavat, että uhraamisen jälkeen kalloista kuorittiin pois iho ja lihakset. Tämän jälkeen asteekkipapit leikkasivat ohimoihin reiät, joista kallot voitiin ripustaa poikkipuille.
”Minusta niitä näytti olevan yli satatuhatta.” Bernal Díazin arvio pääkalloista, jotka hän näki esillä eräässä kaupungissa matkalla asteekkien pääkaupunkiin
Meksikolaistutkijoiden mukaan kammottavalla kallonäyttelyllä pyrittiin osoittamaan kuninkaan valtaa sekä pelottelemaan vihollisia. Myös asteekkien vastustajat uhrasivat Bernal Díazin mukaan ihmisiä.
Vuonna 1519 Tenochtitlániin matkanneet espanjalaiset ohittivat kylän, jossa Díaz näki lukuisista kalloista kootun monumentin:
”Minusta niitä näytti olevan yli satatuhatta, siis yli satatuhatta. Ja siellä on paljon päitä roikkumassa seipäiden päästä toiseen.”
Asteekit tai heidän vihollisensa eivät olleet silti ensimmäisiä, jotka tapasivat laittaa pääkalloja esille. Arkeologisten löytöjen perusteella myös muissa Mesoamerikan kulttuureissa, Panamasta eteläiseen Meksikoon, kauloja katkaistiin vuosisatojen ajan.
Alueen herruudesta taistelleet heimot olivat todennäköisesti ottaneet vihollisten päitä ja muita ruumiinosia voiton merkeiksi jo vuodesta 800 eaa. asti.
Meksikolaiset arkeologit ovat löytäneet kaivauksissaan satoja pääkalloja. Useimmissa on ohimoilla reiät, joista kallot on ripustettu tzompantliin.
Sapoteekit pystyttivät varhaisimman tunnetun tzompantlin Coyoteraan Oaxacan osavaltiossa Lounais-Meksikossa vuoden 300 eaa. jälkeen. Pohjois-Meksikossa heimot täyttivät kokonaisia huoneita pääkalloilla jo vuodesta 60 alkaen.
Myös olmeekit, Meksikon ensimmäinen suuri sivilisaatio, saattoivat uhrata sotavankejaan. Cacaxtlasta Keski-Meksikosta on löytynyt vuosien 550 ja 750 välillä valmistunut suuri seinämaalaus, joka kuvaa mahdollisesti olmeekkisotureita hakkaamassa viholliseltaan päätä irti.
Myös mayat panivat kalloja esille
Nykyisen Etelä-Meksikon ja Guatemalan alueella asuneet mayat käyttivät myös kalloja voiton merkkeinä – mayasoturit saattoivat esimerkiksi koristella vyönsä tai kaulaketjunsa vihollisten pääkalloilla.
Kun useat mayojen kaupungit tuhoutuivat Etelä-Meksikossa noin vuonna 900, itärannikolla Chichén Itzán mayakaupunki kukoisti. Kaupungissa uhrattiin myös ihmisiä, mutta siinä missä asteekkien tzompantleissa kallot roikkuivat riveissä, Chichén Itzássa kallot oli lävistetty päällekkäin.
Arkeologi Rubén Mendozan mukaan mayat yhdistivät ihmisen pään maissintähkään, ja pystysuora seiväs symboloikin kenties maissin vartta.
Mesoamerikan jumalat vaativat verta
Mayat panivat uhrien päät seipäisiin
Ihmisuhrit kuuluivat keskeisesti mayojenkin mytologiaan. Jumalten kunniaksi pelattiin muun muassa makaaberia pallopeliä, jossa häviäjien kaulat katkaistiin ja päät nostettiin seipäisiin. Mayat uhrasivat ihmisiä myös cenoteihin eli pyhiin järviin.
Panamassa kallot kasattiin keoiksi
Panaman ja eteläisen Costa Rican heimoilla oli pitkät perinteet vihollisen kaulan katkaisussa. Konkistadori Pascual de Andagoya kertoi nähneensä Panamassa ”kokonaisen kalloilla kivetyn kadun ja sen päässä suuren päiden tornin”.
Tolteekit vuodattivat verta
Tolteekkien pääkaupungin Tulan, nykyisestä Mexico Citystä pohjoiseen, kukoistuskausi ajoittuu vuosiin 950–1150. Tolteekitkin uhrasivat ihmisiä, ja vuonna 2007 löydettiin muun muassa 24 lapsen luurankoa, joilta oli katkaistu kaula.
Inkat uhrasivat lapsia jumalille
Inkat hallitsivat Etelä-Amerikan Andien vuoristossa suurta imperiumia, mutta he eivät kuuluneet asteekkien kulttuuripiiriin sen ylenpalttisine veren vuodatuksineen. Inkat uhrasivat kuitenkin lapsia, jotka ensin sidottiin ja jätettiin siten vuorille kuolemaan.
Vuonna 1325 pohjoisesta saapuneet asteekit aloittivat uuden aikakauden perustamalla Tenochtitlánin kaupungin Texcocojärven saarelle hedelmälliseen Meksikon laaksoon. Seuraavien kahden vuosisadan aikana asteekkien valtakunta kasvoi suurvallaksi, ja temppeleiden papit etsivät jatkuvasti uusia uhreja miellyttääkseen jumalia, joiden suosiolla valtakunta oli menestynyt.
Uhreiksi hankittiin sotavankeja kilpailevista valtioista, etenkin arkkivihollisilta Tlaxcalasta. Asteekkikuninkaiden monien vasallivaltioiden oli myös toimitettava vankeja veroiksi.
Tutkijoiden mukaan asteekit pitivät Tenochtitlánin pyramiditemppeliä Huey Teocallia maailman akselina. Aina, kun asteekkien maailma kasvoi, akselia oli vahvistettava jumalille uhraamalla.
Vuonna 1487 kuningas Ahuitzotl laajensi sekä valtakuntaansa että temppeliä. Espanjalaisen 1500-luvun historioitsijan Diego de Duránin mukaan uudistettu temppeli vihittiin ennennäkemättömällä verilöylyllä: neljän päivän kuluessa pyramidilla uhrattiin 80 500 ihmistä.
Lähetyssaarnaajille asteekit väittivät vihkimisen maksaneen ”vain” 4 000 ihmisen hengen. Joka tapauksessa 20 teloitusryhmän kerrotaan työskennelleen neljän päivän ajan vuorokauden ympäri.
Espanjalaiset konkistadorit ylpeilivät siitä, miten he tuhosivat alkuperäisväestön jumalpatsaita ja pyhäkköjä.
Espanjalaiset tuhosivat jäljet
Espanjalaisia valloittajia asteekkien ihmisuhraukset kammottivat. Pyrkiessään levittämään katolista uskoa he rakensivat uusia kirkkoja lähes samaan tahtiin kuin tuhosivat asteekkien temppeleitä.
Konkistadoreille oli pyhä velvollisuus taistella pakanallisuutta vastaan ja levittää kristinuskoa. Vuonna 1521 espanjalaiset löivät asteekit lopullisesti, kun he vangitsivat näiden viimeisen kuninkaan Cuauhtémocin, ja alkoivat tuhota asteekkien pyhiä rakennuksia ja jumalten kuvia.
Mexico Cityn pääkallotelineet tuhottiin osittain, samoin kaupungin suuri temppelipyramidi. Pyhäkön vanhin osa kuitenkin säilyi, mutta se hautautui tzompantlin tavoin uusien talojen ja teiden alle nopeasti kasvavassa siirtokunnassa.
Vallan vaihtumisen yhteydessä espanjalaiset toivat vanhan uskon tilalle omansa. Siirtokuntien hallitsijat rakennuttivatkin vuosina 1524–1529 jopa 68 kirkkoa entiseen Tenochtitlániin ja naapurikaupunki Tlatelolcoon, missä oli ennen ollut asteekkien pyhäkköjä.
Espanjalaisten pyrkimykset tuhota kaikki alkuperäisväestön uskonnon jäljet tekivät samalla nykyajan arkeologeille vaikeaksi löytää todisteita asteekkien ihmisuhreista.
Murhilla turvattiin elämän jatkuminen
Meksikon valloittaja Hernán Cortés ei ymmärtänyt Tenochtitlánissa näkemiään verisiä seremonioita. Cortésin mukaan asteekit eivät uhranneet pelkästään sotavankeja:
”Kun he haluavat rukoilla epäjumaliltaan jotain ja toivovat rukouksensa saavan parhaan mahdollisen vastaanoton, he ottavat tyttöjä ja poikia ja aikuisia, ja avaavat epäjumaliensa edessä elävien uhriensa rinnat ja raastavat heidän sydämensä ja sisäelimensä ulos.”
Espanjalaiset konkistadorit väittivät valloittaneensa asteekkien valtakunnan pelastaakseen asukkaat epäjumalilta. Valloituksen motiiveissa oli osansa myös asteekkien kullalla.
Pääkallolöydökset vahvistivat Cortésin väitteen. Tutkimukset osoittivat, että 75 prosenttia uhreista oli miehiä, 20 prosenttia naisia ja viisi prosenttia lapsia. Kaikki olivat olleet hyväkuntoisia.
Useimmat miehistä olivat aseenkantoiässä eli 20-35-vuotiaita. Tutkijat olettavat naisten ja lasten olleen ixiptloita, hyvin pidettyjä orjia, joita uhrattiin uskonnollisissa juhlissa.
Tarun mukaan jumalatar Coatlicue alkoi odottaa auringon ja sodan jumalaa Huitzilopochtlia, jolloin hänen mustasukkainen tyttärensä Coyolxauhqui yllytti 400 muuta sisarustaan silpomaan Coatlicuen raajat ja pään. Huitzilopochtli kosti äitinsä puolesta ja katkaisi Coyolxauhquin kaulan.
Kaksikymmentä päivää kestävän Panquetzaliztli-juhlan aikana asteekit herättivät myytin henkiin. Neljäsataa ixiptlatlia pestiin pyhän lähteen vedellä, maalattiin tähtisotureiksi ja vietiin temppelin huipulle. Tarun mukaisesti heidän kaulansa katkaistiin ja raajansa silvottiin.
Arkeologit ovat löytäneet asteekkien ihmisuhrien kallojen joukosta myös naisten ja lasten pääkalloja, jotka on pantu esille miespuolisten sotavankien kallojen tavoin.
Asteekit uskoivat, että ihmiset olivat velkaa jumalille, jotka oli vuodattaneet vertaan maailmaa luotaessa. Jos velkaa ei maksettaisi vastaavasti verellä, aurinko sammuisi ja kaikki elämä päättyisi.
Arkeologi Raúl Barreran mukaan tzompantlit olivatkin kauheudessaan ylistys elämälle: uhreilla varmistettiin elämän jatkuminen.
Cortés ja hänen miehensä näkivät uhraamisen paholaisen työnä, ja Jumalan nimessä he tuhosivat temppelit ja tuhansia vuosia vanhan maailmanjärjestyksen. Verenvuodatus jatkui silti Väli-Amerikassa uusien hallitsijoiden alaisuudessa.