Wenying Li, Xinjiang Institute of Cultural Relics and Archaeology

Kiinan pitkien ja vaaleiden muumioiden arvoitus ratkesi

Tarimin muumiot ovat askarruttaneet tutkijoita vuosikymmeniä. Nyt kansan alkuperä on selvitetty dna-analyyseilla.

Kiinan kuivalta aavikolta on löydetty 1900-luvun alusta lähtien yli kaksisataa erikoista muumiota. Vainajat muistuttavat ulkoisesti eurooppalaisia; he ovat pitkiä ja vaaleaihoisia ja heillä on vaalea tai ruskea tukka.

Arkeologit ja sinologit eli Kiinan kulttuurin ja kielen asiantuntijat ovatkin päätelleet, että Tarimin muumiot ovat todiste vuosituhansia sitten tapahtuneesta vaelluksesta Euroopasta. Uudet dna-analyysit kertovat kuitenkin toista.

Joukko kiinalaisia tutkijoita teki muumioille dna-tutkimuksia yhteistyössä yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston ja saksalaisen Max Planck -instituutin asiantuntijoiden kanssa. Kaikkien yllätykseksi osoittautui, etteivät Tarimin muumiot olleet tulokkaita vaan polveutuivat alueella jo 12 000 vuotta sitten eläneistä metsästäjä-keräilijöistä.

”Löysimme todisteita siitä, että he kuuluivat geneettisesti hyvin eriytyneeseen kansanryhmään”, selittää antropologian professori Christina Warinner Harvardin yliopistosta.

Tarimin muumioiden hautausmaalla ruumiit lepäsivät veneissä ikään kuin valmiina lähtemään vesille.

© Wenying Li, Xinjiang Institute of Cultural Relics and Archaeology

Kuiva hiekka muumioi ruumiit

Dna-analyysit tehtiin 13 muumiolle, joista vanhimmat osoittautuivat yli 4 100 vuotta vanhoiksi. Lämmin ja kuiva aavikon hiekka oli muumioinut vainajat luonnollisesti.

Tarimin kansan erikoinen hautaustapa viittaa yhteyksiin idässä ja lännessä asuneisiin naapureihin. Ruumiit oli asetettu veneisiin, joissa oli myös airot.