”Löytö ja kirjalliset lähteet keisarin haudan sijainnista ovat vakuuttaneet meidät siitä, että kyseessä on melko varmasti keisari Liu Zhin hauta”, kertoi kaivausten johtaja Wang Xianqiu Kiinan valtiolliselle uutistoimistolle Xinhualle.
Wang Xianqiun mukaan astian pani hautaan Liu Zhin seuraaja Liu Hong. Keisari Liu Hongin nimittäin tiedetään rakennuttaneen mausoleumin edeltäjälleen.
Keisarin dynastia romahti
Keisari Liu Zhi – joka tunnetaan myös Han-dynastian keisari Huanina – hallitsi Kiinaa vuosina 146–168. Hänen valtakaudelleen olivat ominaisia sisäiset valtataistelut.
Ensimmäisinä valtaan nousunsa jälkeisinä vuosina keisaria ohjailivat kaksi hänen lähipiirinsä jäsentä – edellisen keisarin leski ja tämän veli.
Lesken kuoltua Liu Zhi antoi hovin eunukkien murhata tämän veljen, minkä jälkeen hän hallitsi valtakuntaa yhdessä eunukkien kanssa.
Kastroitu hoviväki pyöritti pitkälti Kiinan valtakoneistosta, mikä johti yhä lisääntyvään korruptioon ja poliittiseen epätasapainoon.
Sama suuntaus jatkui keisarin kuoleman jälkeen, ja vuonna 220 Han-dynastia romahti, minkä jälkeen Kiina jakaantui kolmeksi valtioksi.