Englantilainen filosofi ja tiedemies Francis Bacon kirjoitti 1600-luvun alussa, että yhteiskunta oli muuttumassa. Syynä oli kolme keksintöä: ruuti, kompassi ja kirjapainotaito.
Baconin aikakaudella nämä kolme keksintöä olivat läntisessä Euroopassa suhteellisen tuoreita. Niiden alkuperämaassa Kiinassa ne oli kuitenkin tunnettu jo pitkään.
Tosiasia oli, että Kiinan sivilisaation perusta, monituhatvuotinen koulutuksen ja teknisen osaamisen perinne, oli mahdollistanut lukemattoman monia teknisiä ja kulttuurisia edistysaskeleita.
”Klassisten keksintöjen” – paperin, ruudin, kompassin ja kirjapainotekniikan – ohella mainittakoon kottikärryt, valurauta ja tulitikut.
Kiinan edistyksen laajuus selvisi länsimaailmassa vasta toisen maailmasodan jälkeen, kun tutkija Joseph Needham ryhtyi julkaisemaan liutaa kirjoja Kiinan tieteellisestä historiasta.
Needham on saanut kritiikkiä siitä, että hän olisi antanut Kiinalle kunnian liian monista keksinnöistä, mutta pohjimmiltaan hänen kuvauksensa vastaa totuutta.
Sir Francis Bacon (1561–1626) oli englantilainen filosofi, lakimies ja poliitikko.
Eurooppa otti Kiinaa kiinni
Kiinan teknologinen johtoasema oli pitkään kiistaton. Nykyisten tutkijoiden mukaan Kiina oli 1700-luvun puolivälissä edelleen maailman talouden keskus.
Eurooppalaisten kaupparatsujen saavuttua Kiinaan kauppaa käymään he huomasivat pian, ettei heillä ollut kiinalaisia tavaroita vastaan mitään tarjottavaa.
Sen sijaan heidän piti maksaa tavaroista hopealla ja kullalla reilusti. Sitten tapahtui käänne. Länsi koki teollisen vallankumouksen, mutta Kiinan vauhti pysähtyi. Syytä tähän ovat etsineet monet tutkijat.
Aiemmin väitettiin kiinalaisen kirjoituksen olevan hankalaa ja että tämän takia kehitys olisi hidastunut.
Tähän teoriaan uskovat nykyään vain harvat.
Toisten mielestä perinteinen kiinalainen filosofia oli vetäytyvää ja konservatiivista verrattuna länsimaiden kristilliseen kulttuuriin.
Myös tämä on kumottu nykytiedon valossa.
Halvasta työvoimasta tuli ongelma
Nykytutkimuksen mukaan jättiläismäisen kiinalaisimperiumin kehitystä jarruttivat taloudelliset rakenteet.
Tärkeänä syynä on ollut halvan työvoiman suuri tarjonta, minkä vuoksi ei ole syntynyt samaa tarvetta tehostaa taloutta kuin Euroopassa.
Kuitenkin nykyään, Kiinan noustua taas talousmahdiksi, maa haluaa jälleen ylpeänä muistuttaa muuta maailmaa historiastaan.
Buddhalaista Timanttisutra-kirjoitusta vuodelta 868 pidetään vanhimpana säilyneenä painettuna kirjana.
1. KIRJAPAINO: Kirjapainotaito jo ennen Gutenbergia
Euroopassa saksalainen Johannes Gutenberg tuli tunnetuksi kirjapainotaidon keksimisestä.
Taito syntyi kuitenkin paljon aiemmin Kiinassa ja monet pitävät todennäköisenä, että Kiinasta tullut innoitus saavutti Gutenberginkin.
Kirjapainotaito on niin vanha, ettei yksittäistä päätekijää voida nimetä.
Jo 500-luvulla Kiinassa painettiin suuria määriä buddhalaistekstejä. 900-luvulla oli laajat markkinat kaikenlaisille kirjoille, uskonnollisista kirjoituksista teknisiin ohjekirjoihin.
Vanhin säilynyt painettu kirja on kiinalainen Timanttisutra vuodelta 868. Useimmat kiinalaiset kirjanpainajat käyttivät niin sanottua puulevytekniikkaa, jossa kukin kirjan sivu kaiverretaan puulevylle.
Puinen painolevy kelpasi vain yhden kirjan painamiseen, ja muutokset vaativat kokonaan uuden painolevyn kaivertamista.
Näppärimmät painajat työskentelivät kuitenkin niin nopeasti, että he pystyivät kilpailemaan modernien välineiden kanssa vielä 1800-luvulla.
Kiinalaiset käyttivät ruutiraketteja aseina noin 1200-luvulla.
2. RUUTI: Ikuisen elämän etsintä loi tappavia aseita
Ruudin alkuperästä on monta erilaista tarinaa. Nykyisenä totuutena monet hyväksyvät sen, että kiinalaiset alkemistit keksivät niin sanotun mustaruudin 800-luvulla.
Nämä tiedemiehet yrittivät löytää kuolemattomuuden eliksiirin, jolloin he huomasivat saaneensa aikaan räjähdysainetta sekoittamalla salpietaria, hiiltä ja rikkiä.
Ruutia käytettiin varhaisessa vaiheessa viihdytyksenä ja uskonnollisissa riiteissä, usein ilotulitteissa.
Ruudin käyttömahdollisuudet myös muissa yhteyksissä selvisivät pian. 1200-luvulta lähtien Kiinassa oli kehitetty yksinkertaisia kanuunoja ja eräänlaisia bambusta tehtyjä kiväärejä.
Kiinasta löytyi myös ruudilla täytettyjä pommeja katapultteihin, sekä raketteja, joilla voitiin ampua hyvinkin kauas.
Ruudin suuri potentiaali selvisi vasta 1280-luvulla, kun Weiyangissa syttyi tuleen kookas ruutivarasto, mistä seurasi valtava räjähdys.
Satoja ihmisiä kuoli ja tuhoutuneen rakennuksen palasia löytyi kilometrien päästä tapahtumapaikasta.
Mongolien valloitusten yhteydessä 1200–1300-luvuilla ruuti levisi Eurooppaan.
Myöhempinä vuosina intialaiset kirjoittajat ovat esittäneet teorian, jonka mukaan ruuti keksittiin Intiassa kauan ennen kuin Kiinassa.
Väitteen tueksi on viitattu vanhoihin hinduteksteihin, joissa kuvataan tultasyökseviä aseita. Kuitenkaan mitään vedenpitäviä todisteita ei asiasta ole.
Ruudin keksiminen johti ilotulitteisiin, joilla kiinalaiset juhlistivat muun muassa uuttavuottaan.
Kompassi keksittiin Han-dynastian aikana.
3. KOMPASSI: Neula näytti tien armeijalle ja löytöretkeilijöille
1200-luvun lopulla italialaiset merenkulkijat alkoivat käyttää ihailua herättävää uutuutta.
Kompassin avulla esimerkiksi Välimerellä voitiin purjehtia turvallisemmin talvellakin.
Aiemmin oli oltu riippuvaisia kauniista säästä, jotta voitiin navigoida auringon ja tähtien avulla.
Väittämän mukaan kompassin keksi italialainen nimeltä Favio Gioia Amalfista. Kompassi oli kuitenkin ollut jo kauan tunnettu Kiinassa.
Jo ennen ajanlaskumme alkua kuvailtiin, kuinka jaden kerääjät käyttivät niin sanottua ”etelännäyttäjää” välttyäkseen eksymästä.
Esine muodostui lusikanmuotoisesta magneettisesta ”neulasta”.
Neula laitettiin pronssilevylle, jossa se pystyi vapaasti liikkumaan.
Yksinkertaiset kompassit paranivat pian. 700-luvulla rautaneulat magnetisoitiin hieromalla niitä magneettiin, ja niiden annettiin kellua vedessä tai roikkua silkkinarussa.
Vahvistus siitä, että kompasseja käytettiin tässä vaiheessa ahkerasti Kiinassa, löytyy sotastrategiaa käsittelevästä kirjasta, jossa neuvotaan pimeässä joukkojaan liikuttavia komentajia suunnistamaan juuri näiden ”etelännäyttäjien” avulla.
Oletettavasti tieto kompassista kulkeutui Kiinasta Eurooppaan muslimimaiden kautta. Myöhemmin eurooppalaisista kompasseista tuli kiinalaisia vakaampia.
Ne muodostuivat rasiasta, jossa neula oli liitetty levyyn. Levy jakoi maailman 16 osaan tai 360 asteeseen.
Kompassit olivat tärkeä edellytys länsimaisten merenkävijöiden löytöretkille.
1700-luvulla teestä tuli Kiinalle tärkeä vientituote Eurooppaan.
4. TEE: Lämmin makuvesi valloitti Euroopan
Kiinalaislegenda kertoo, että jumalaksi julistettu keisari Shen-Nung olisi noin 2700 eaa. istuutunut alas juodakseen kuumaa vettä.
Tällöin puusta irtosi muutamia lehtiä, jotka putosivat keisarin kuppiin. Nesteen väri muuttui, ja Shen-Nung joi sen.
Hänen mielestään juoma maistui hyvältä ja sitä paitsi hänellä oli pian uudestisyntynyt olo.
Tarina on tuskin tosi, mutta alkuperäinen teekasvi, Camellia sinensis, on voitu jäljittää alueille, jotka nykyään ovat Pohjois-Burma ja Kiinan eteläosassa sijaitsevat provinssit Yunnan ja Sichuan.
Kiinalaiset ovat juoneet teetä useita tuhansia vuosia, alun perin ilmeisesti lääkkeenä.
Tee sai kulttuurista merkitystä ja sitä pidettiin juomana, joka teki ihmiset rauhallisiksi, rennoiksi ja viisaiksi.
Vuonna 59 eaa. kiinalainen Wang Bao kirjoitti ensimmäisen kirjansa teestä ja liitti mukaan ohjeet, kuinka korkealaatuista teetä ostetaan ja valmistetaan.
Teen voittokulku maailmalle alkoi 600-luvulla, jolloin buddhalaismunkit toivat teen Japaniin.
Eurooppaan juoma tuotiin kunnolla vasta 1700-luvulla, kun Kiinan kauppa lähti käyntiin.
Parhaiten tee löi läpi Britanniassa. Itä-Intian komppanian menestyksekkään kampanjan jälkeen tämä tuntematon juoma muuttui 1600-luvun lopulta lähtien vajaassa sadassa vuodessa brittiläisten lempijuomaksi.
Britit omaksuivat teenlehtien lisäksi kiinalaisen tavan tarjoilla kuumaa juomaa niin sanotuissa teesalongeissa.
Kiinalaisesta posliinista tehtiin niin yksinkertaisia maljoja kuin tyylikkäitä koriste-esineitäkin.
5. POSLIINI: Lasi ei ollut kiinalaisille kyllin hienoa
Meidän nykyään posliinina tuntemamme keramiikka sisältää savimineraali kaoliinia, joka antaa materiaalille sen erityisen tiiviyden, kauneuden ja kestävyyden.
Tarkalleen ei tiedetä, milloin Kiina alkoi valmistaa posliiniesineitä. Selvää on kuitenkin se, että posliini oli täysin kehitetty jo 2 000 vuotta sitten.
Kun arabikauppias Suleiman vuonna 851 vieraili Tang-dynastian luona, hän hämmästeli materiaalia:
”Kiinalaisilla on erittäin hienoa savea, josta he tekevät maljoja. Ne ovat yhtä kuulaita kuin lasi; veden voi nähdä niiden läpi.”
Tuolloin posliinista valmistettiin jo kaikenlaisia esineitä, tavallisista kupeista ja kulhoista hohdokkaisiin maljakoihin ja patsaisiin.
Posliini haastoi lasin, joka myös Kiinassa tunnettiin mutta jota pidettiin siellä laadullisesti ala-arvoisena.
Länsimaiden päästessä lähempään kanssakäymiseen Kiinan kanssa 1600-luvulta lähtien posliiniesineet alkoivat olla Euroopassa suurta muotia.
Siksi ympäri Eurooppaa yritettiin ratkaista aidon posliinin valmistuksen arvoitus.
Vasta 1709 saksalaiset Johann Friedrich Böttger ja Walther von Tschirnhaus onnistuivat paljastamaan salaisuuden.
Silkkivaatteet ovat olleet statussymboli vuosituhansia.
6. SILKKI: Toukat olivat arvokas salaisuus
Silkin alkuperä Kiinassa on niin ikivanha, että vain legendat ovat jäljellä.
Eräs suosittu tarina kertoo, kuinka keisarinna Xi Ling-Shi eräänä päivänä joi teetä puutarhassa. Samalla hetkellä silkkiperhosen kotelokoppa putosi mulperipuusta suoraan juomaan.
Kun kotelo nostettiin, keisarinna näki ohuen, ihmeellisen kauniin langan, jota voitiin vetää niin pitkälle, että se riitti yli koko puutarhan.
Kerrotaan, että nimenomaan Xi Ling-Shi kehitti menetelmän kasvattaa silkkiperhosia sekä silkinkutomiseen soveltuvan tekniikan.
Tämä tarina ei ole todennäköisesti kuitenkaan totta.
Tiedetään kuitenkin, että silkki oli muinaisessa Kiinassa statussymboli.
Haudoista löydetyt silkkiproteiinin jäämät viittaavat siihen, että silkkiä valmistettiin ehkä jo 8 500 vuotta sitten.
Arkeologit ovat löytäneet myös silkkisen käärinliinan, joka on ajoitettu noin ajalle 3630 eaa.
Historioitsijat uskovat, että alun perin vain keisari ja korkein aateli saivat käyttää silkkiä, mutta pikkuhiljaa käyttö levisi laajemmalle.
Silkin valmistusta pidettiin suorastaan valtionsalaisuutena. Silkkitoukan munien maastaviennistä rangaistiin kuolemalla.
Suosittu tarina kertoo kahden lähetyssaarnaajan 550-luvulla piilottaneen onttoihin kävelysauvoihinsa silkkitoukan munia ja mulperipuun siemeniä Kiinasta ja vieneen ne keisari Justinianukselle Konstantinopoliin.
Silkkilangan valmistus ja silkinkudonta osattiin kuitenkin jo tuolloin Koreassa ja Intiassa.
Kiinalaiset ovat tunteneet silkinvalmistuksen salat jo tuhansia vuosia.
Kiinalaiset valmistivat kirjoituspaperia jo yli sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
7. PAPERI: Kalaverkkoa, hamppua ja kaarnaa
Vuonna 105 kiinalainen eunukki Cai Lun esitteli hermostuneesti maan keisarille keksintönsä – täysin uuden tavan valmistaa paperia.
Cai Lun liotti mulperipuun kaarnaa pehmeäksi ja sekoitti sen hampun, kankaan ja kalaverkon kanssa.
Seoksen kuivuttua syntyi ohutta, kaunista ja kestävää paperia. Merkittävästä keksinnöstään Cai Lun sai palkkioksi hienon nimityksen ja merkinnän kiinalaisiin historiankirjoihin.
Mahdollisesti tarina eunukki Cai Lunista on liioiteltu, sillä arkeologit ovat osoittaneet, että jo 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua käytettiin erittäin hyvälaatuista paperia.
Selvää kuitenkin on, että Kiinassa paperi oli käytössä suuressa mittakaavassa jo länsimaisen ajanlaskun alussa.
Paperia käytettiin kirjoittamiseen mutta myös lahjojen kääreenä, nenäliinoina, servietteinä ja vessapaperina.
Eräs arabimatkaaja valitti kiinalaisten siisteyden puutteesta, sillä nämä eivät lainkaan peseytyneet vedellä käytyään asioillaan ”vaan kuivaavat vain itsensä paperilla”.
Legenda kertoo, että kaksi kiinalaista sotavankia kuljetettiin 700-luvulla Samarkandiin, missä he opettivat mukanaan tuomansa taidon tehdä hyvää paperia.
Samarkandista taito levisi länteen ja pikkuhiljaa myös Eurooppaan.
Noin vuonna 1000 kiinalaiset alkoivat myös painaa setelirahaa, ja sekin tekniikka levisi Eurooppaan.
Ruotsi oli vuonna 1661 ensimmäinen länsimaa, joka otti käyttöön paperirahan.