Mies kumartuneena kyltti kaulasta roikkuen

16 vuotta vankina: pako Maon työleiriltä

Vuonna 1956 kiinalainen Xu Hongci rohkeni kritisoida Maoa. Rangaistukseksi hän joutui työleirille, missä nälkä, väkivalta ja nöyryytykset olivat arkipäivää. Täydellinen tilaisuus pakoon koitti lopulta.

Vuonna 1956 kiinalainen Xu Hongci rohkeni kritisoida Maoa. Rangaistukseksi hän joutui työleirille, missä nälkä, väkivalta ja nöyryytykset olivat arkipäivää. Täydellinen tilaisuus pakoon koitti lopulta.

Li Zhensheng

Vuosien kärsimysten jälkeen Xu Hongcin onni näytti yllättäen kääntyvän – sähkökatkos oli yhtäkkiä pimentänyt työleirin, jossa hän raatoi pakkotyövankina.

Syyttömänä tuomittu lääketieteen opiskelija oli odottanut tilaisuuttaan jo iäisyyden. Hän hiipi varovasti leirin kokoontumisaukiolle. Aukio oli normaalisti valonheittimien valaisema ja vartijat ampuivat vartiotorneistaan surutta jokaisen valokeilaan osuneen, mutta nyt siellä vallitsi pimeys.

Xu kokosi kiireesti tikkaat kepeistä, joita hän oli piilottanut jätteiden sekaan muurin varrelle. Kädet täristen hän nosti tikkaat muuria vasten ja alkoi kiivetä. Jos sähköt palaisivat nyt, hänen neljäs pakoyrityksensä jäisi varmuudella hänen viimeisekseen. Yön pimeys kuitenkin kätki hänet suojiinsa.

Muurin päälle päästyään Xu nosti varovasti tikkaat toiselle puolella, laskeutui niitä pitkin alas ja piiloutui pysäköidyn kuorma-auton alle.

”Olin vihdoin ja viimein paennut veren tahraamasta Maatalouskonetehtaasta 507.” Kiinalainen toisinajattelija Xu Hongci

Ilo muurin yli pääsemisestä vaihtui pian pelkoon. Pihaan ilmestyi Wenkui-niminen vanki, joka tunnettiin pahamaineisena ilmiantajana, ja Xun sydän alkoi takoa kauhusta.

”Parin minuutin kuluttua hän käveli kuorma-auton luo ja alkoi virtsata niin, että sitä roiskui kasvoilleni. Painauduin maata vasten enkä uskaltanut hengittääkään. Sitten Wenkui käveli makuusaliinsa nukkumaan”, Xu kuvaili myöhemmin muistelmissaan.

Kun ilmiantaja oli poissa, Xu ryömi ikkunasta konehalliin, jonne hän oli vapaahetkinään piilottanut väärennettyjä asiakirjoja ja muita pakovälineitä. Sitten hän haki tikkaat ja kiipesi työleirin uloimman muurin yli. Sähkökatkoksen ansiosta muurin päällä ollut sähköaita oli pois päältä, ja Xu pystyi hyppäämään alas toiselle puolelle.

Xu Hongci

Xu Hongci (1933–2008) julkaisi muistelmansa Hongkongissa vähän ennen kuolemaansa. Yhdeksän vuoden kuluttua ne julkaistiin ”No Wall Too High”-nimisenä teoksena.

© Xu’n perhe

”Yhteiskunnan vihollinen” oli aito kommunisti

Vuonna 1956 Xu Hongci julistettiin oikeistomieliseksi vastavallankumoukselliseksi ja yhteiskunnan viholliseksi. Tosiasiassa hän oli yhtä puhdasoppinen kommunisti kuin Maokin.

Xu Hongci haaveili jo lapsena tekevänsä Kiinasta paremman maan, ja ajatus palasi hänen mieleensä joka kerta, kun hän joutui matelemaan Japanin miehitysjoukkojen edessä.

Vauraiden vanhempien pojalle kommunismi ei ollut itsestään selvä valinta. Xu kävi kuitenkin ystäviensä mukana poliittisissa kokouksissa, joissa hänen nuori mielensä imi tasa-arvon ja vallankumouksen oppeja. Vuonna 1947 hän haki kielletyn kommunistipuolueen jäsenyyttä 14-vuotiaana.

Kommunismi sai Xun kääntymään porvarisvanhempiaan vastaan. Xu inhosi äitiään, jota hänen mielestään kiinnosti vain raha ja asema. Itse hän kunnioitti Shanghain puolueväkeä ja teki kaikkensa osoittaakseen, miten syvästi hän oli omistautunut aatteelle.

Vuonna 1949 kommunistit nousivat valtaan Kiinassa, ja tulevaisuus näytti valoisalta. Puolueen uskollisena soturina Xulle järjestyi opiskelupaikka, ja hän aloitti lääkärin opinnot. Katastrofi odotti kuitenkin kulman takana.

“Onnistuin! Olin viimeinkin paennut veren tahraamasta Maatalouskonetehtaasta 507! Kello oli noin 23.30 elokuun 7. päivänä 1972”, Xu kertoo kirjassaan.

Hän ehti pimeän turvin jo pitkälle ennen kuin hänen pakonsa huomattiin.

”Minulla oli kuusi ja puoli tuntia seuraavan aamun nimenhuutoon”, Xu selittää.

Hänen teki mieli huutaa ilosta, mutta edessä oli vielä pitkä ja vaarallinen matka. Hänen aiemmat, lupaavasti alkaneet pakoyrityksensä olivat epäonnistuneet, ja selvitäkseen Maon kynsistä Xun oli päästävä pois maasta – ja rajalle oli matkaa 1 600 kilometriä.

Pesäero Staliniin muutti kaiken

Kuusitoista vuotta aiemmin Xu Hongci oli 24-vuotias lääketieteen opiskelija, lupaava tulevaisuus edessään. Vuonna 1956 kaikki muuttui, kun Xu teki kohtalokkaan virheen luottaessaan poliittisten käänteiden keskellä Kiinan johtajaan puhemies Maoon.

Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov oli tuolloin hyökännyt kommunistipuolueen puoluekokouksessa kovin sanoin edeltäjäänsä vastaan.

”Josif Stalin ei toiminut vakuuttamalla, selittämällä tai kärsivällisellä yhteistyöllä vaan pakottamalla muut alistumaan hänen omiin näkemyksiinsä”, Hruštšov oli jyrissyt käänteentekevässä puheessaan.

Mao ja Hruštšov hymyilevät toisilleen

Nikita Hruštšov ei ollut Maon tavoin innostunut Stalinin julmista menetelmistä. Valtiovierailullaan Kiinassa vuonna 1958 neuvostojohtaja väläytti silti diplomaattisen hymyn.

© Library of Congress

Puhe ravisteli koko kommunistista maailmaa. Puolan johtaja luki puheesta sairaalassa ja kuoli tämän jälkeen sydänkohtaukseen. Unkarissa noustiin kapinaan Neuvostoliiton sortoa vastaan, ja Kiinassa Mao ymmärsi omien, Stalinin innoittamien menetelmiensä olevan hänelle taakka.

Diktaattori käynnisti niin kutsutun Sadan kukan kampanjan seuraavin sanoin:

”Antakaamme sadan kukan kukkia ja satojen koulukuntien kilpailla.”

Harvat uskalsivat kuitenkaan esittää mielipiteitään ääneen, sillä Mao ei tunnetusti sietänyt arvostelua. Vasta kun puhemies vuotta myöhemmin suoraan vaati, että Kiinan älymystö antaisi puolueelle rakentavaa kritiikkiä, innostuksen aalto levisi maahan.

Historioitsijat kiistelevät yhä Maon kampanjan todellisesta motiivista – halusiko hän aidosti herättää keskustelua kommunismin tulevaisuudesta Kiinassa ja hämmästyi sitten vilpittömästi siitä, miten syvästi tyytymättömäksi kansa osoittautui, vai oliko kyseessä alun alkaenkin ansa, jolla hän halusi houkutella häneen kriittisesti suhtautuneet paljastamaan itsensä.

Perimmäisistä tarkoituksista huolimatta kesällä 1957 hän hyökkäsi ankarasti kriitikoitaan vastaan.

Mao pitää puhetta

Voitettuaan Kiinan sisällissodan Mao julisti maan kansantasavallaksi. Vain yksi puolue oli sallittu – Maon kommunistipuolue.

© Orihara1

Shanghain ensimmäisessä lääketieteellisessä yliopistossa Xu ja hänen opiskelijatoverinsa joutuivat kesäkuussa 1957 oppilaitoksen kommunistipuolueen edustajan, Wang Lesanin, puhutteluun, koska he eivät olleet noudattaneet Maon kehotusta. Kampuksella järjestetyssä kokoontumisessa Wang vaati:

”Huomenna haluan nähdä dazibaonne.”

Dazibao oli tekstijuliste, joita opiskelijat valmistivat tyypillisesti maalaamalla kirjaimia käsin valkoiselle lakanalle. Xu ja yliopiston muut kommunistipuolueen jäsenet kiistelivät koko yön siitä, mitä he kirjoittaisivat julisteeseensa, ja päätyivät esittämään 50 ehdotusta siitä, miltä tulevaisuuden kommunistisen Kiinan tulisi näyttää.

Yhdessä kohdassa moitittiin Kiinan vaalitapaa epädemokraattiseksi. Opiskelijat vaativat, ettei puolue asettaisi luottamustoimiin vain yhtä ehdokasta vaan antaisi kansan nimetä omia ehdokkaitaan, jotka saisivat vapaasti pitää vaalipuheita.

”Historia ratkaisee 300 vuoden päästä, kumpi oli oikeassa – minä vai Mao.” Xu Hongci hieman ennen pidätystään

Toisessa kohdassa käsiteltiin opiskelijoiden mahdollisuutta valita opiskelemansa vieraat kielet. Tuolloin jatko-opinnoissa oli tarjolla vain venäjän kieli.

Kritiikin esittäminen osoittautui kuitenkin virheeksi, josta Xu sai maksaa kalliisti.

Kriitikoille ei suotu oikeutta

Useimmat Xun opiskelutovereista ymmärsivät pian astuneensa ansaan ja kiirehtivät vetämään tukensa ehdotuksilta. Xu ei kuitenkaan perääntynyt, ja pian hänen oma tyttöystävänsä antoi hänet ilmi. Erityisen raskauttavina pidettiin Xun erään kiihkeän keskustelun aikana tälle lausumia sanoja:

”Historia ratkaisee 300 vuoden päästä, kumpi oli oikeassa – minä vai Mao. Minä en ole pettänyt puoluetta. Minä en ole pettänyt valtiota.”

Kommunistipuolue erotti Xun, ja kaikki ottivat etäisyyttä häneen suojatakseen oman nahkaansa. Kun viranomaiset saivat selville, että Xu aikoi lähteä Kiinasta, hän menetti myös opiskelupaikkansa.

Xuta ei tuomittu tuomioistuimessa, ja muodollisesti hän ei ollut rikollinen. Puolue päätti kuitenkin yksinvaltaisesti, ketkä kansalaiset tuli ohjata takaisin oikealle tielle raskaan fyysisen työn kautta.

Työleirin vankeja istumassa maassa

Pieksentä, kidutus ja pitkät eristystuomiot olivat arkea Maon työleireillä.

© Li Zhensheng

Pidätyksen jälkeen Xu ja 200 muuta kritiikkiä esittänyttä kuljetettiin Shanghaista laogaihin, uudenlaiselle eristysleirille, joita Mao oli määrännyt perustettavaksi kaikkialle Kiinaan.

Tuhannet laogait kuuluivat Maon uuteen ”Suuri harppaus” -nimiseen maan kehittämisohjelmaan, ja niiden esikuvana olivat toimineet Stalinin gulag-leirit. Puhemies halusi tehdä köyhästä Kiinasta supervallan vuosikymmenen kuluessa, ja tavoitteen saavuttamiseksi maatalouden ja etenkin teollisuuden tuottavuutta piti nostaa roimasti.

Xu kutsuu muistelmissaan kyseistä aikaa ”laskeutumiseksi 20 vuoden hulluuteen”, ja leirille saavuttuaan hänen oli pakko ottaa osaa tähän hulluuteen.

”Jokainen meistä sai nelipiikkisen haran ja tehtäväksi tehdä koskemattomasta maasta viljelykelpoista. Vaatimus oli 130 neliömetriä päivässä, mihin kukaan ei pystynyt”, Xu kertoo.

Opiskelijalle kivikovan maan muokkaaminen oli tuskaa – pian hänen selkäänsä särki, lihaksiaan kivisti ja kämmenensä olivat täynnä rakkoja.

Naiset muokkaavat hedelmätöntä maata

Työleirien sadattuhannet vangit pantiin muokkaamaan karusta ja kovasta maasta viljelyskelpoista. Äärimmäisen raskasta työtä oli tehtävä lisäksi alkeellisilla työkaluilla.

© Li Zhensheng

Pahinta oli kuitenkin nälkä.

”Päivällinen koostui kupillisesta laihaa riisipuuroa, ja yöllä kääntyilimme vuoteissamme vatsat kuristen pystymättä nukahtamaan.”

Kuten Neuvostoliiton gulag-leireillä, laogai-leireilläkin työn ja nälän oli tarkoitus murtaa vangit, mutta Kiinassa fyysisen rasituksen ohella vangeille pakkosyötettiin Maon oppeja ja tekstejä, joita heidän oli opeteltava ulkoa.

Heidän piti myös vuorotellen kritisoida toisiaan huonoiksi kommunisteiksi. Reilun puolen vuoden kuluttua Xu sai tarpeekseen.

Pako päättyi Burman rajalle

Ensimmäinen pako Shanghain länsipuolella sijainneelta vankileiriltä kävi helposti. Tietä ei ollut suljettu muurilla tai piikkilanka-aidalla, joten kun muut vangit eräänä aamuna marssivat peltotöihin, Xu ja eräs hänen toverinsa lähtivät vain vastakkaiseen suuntaan. He pääsivät jalan, bussilla ja junalla Shanghaihin asti.

Kaupungissa poliisi kuitenkin pian vangitsi Xun, kun tämä hakeutui perheensä luokse.

Uiguureja kaltereiden takana

Länsimaiset tutkijat arvioivat, että Kiinassa on lähetetty vuodesta 2017 alkaen työleireille noin miljoona uiguuria.

© Flickr

Kiinalaisia lähetetään yhä laogai-leireille

Mao määräsi 1950-luvulla, että järjestelmää arvostelleista kiinalaisista oli tehtävä kunnon kommunisteja. ”Uudelleenkoulutus” tapahtui laogai-leireillä, joiden nimi tarkoitti ”uudelleenkoulutusta työn kautta”.

Ihmishengillä ei ollut leireillä arvoa, ja vankeja kuoli valtavasti. Maon kuoltua vuonna 1976 monet vapautettiin. 1990-luvulla laogai-järjestelmä sulautui Kiinan vankilajärjestelmään, ja vankien olot paranivat.

Nyttemmin Kiinan kommunistipuolue on kuitenkin avannut uusia leirejä, jotka muistuttavat selvästi vanhoja laogai-leirejä. Vuodesta 2017 alkaen noin 1,5 miljoonaa islaminuskoista uiguuria ja muita vähemmistökansojen edustajia on lähetetty ”uudelleenkoulutettavaksi”.

Hallitus katsoo heidän olevan potentiaalisia terroristeja, jotka voidaan vangita ilman tuomiota. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tuoneet esiin, että vankeja pahoinpidellään ja ahdistellaan leireillä järjestelmällisesti.

Leirillä Xu joutui telkien taakse, ja viranomaiset pohtivat hänelle rangaistusta. Hän ei jäänyt kuitenkaan odottamaan tuomiotaan. Eräänä yönä Xu pyysi päästä vessaan ja pakeni tilaisuuden tullen pimeyteen. Parin kuukauden päästä hän saapui pieneen kylään lähellä Burman rajaa, 2 300 kilometrin päässä leiristä.

Perheeltään saamiensa rahojen ja tekaistun henkilöllisyystodistuksen ansiosta Xun vapaus oli jo käden ulottuvilla. Hän halusi nauttia vielä viimeisen aterian ja käydä parturissa ennen kuin lähtisi Kiinasta. Kylä kuului kuitenkin turvallisuusvyöhykkeeseen, jossa oleilu oli kielletty muilta kuin alueen asukkailta.

”Kun yksi partureista istutti minut tuoliin, toinen poistui salongista. Juuri kun olin lähes valmis, hän palasi mukanaan joukko miehiä, jotka asettuivat ympärilleni ja vaativat nähdä henkilöllisyystodistukseni.”

Rajavalvojat huomasivat asiakirjat väärennöksiksi, ja Xu pidätettiin. Hän ei halunnut silti vielä luovuttaa. Xu alkoi kaivertaa salaa sellinsä savista seinää lusikallaan, ja neljäntenä päivänä hän sai läpäistyä seinän.

Pienet tytöt osoittavat kunnioitusta Maolle

Kiinalaisten oli palvottava Maoa kuin jumalaa.

© Hulton Archive/Getty Images

Mao uudisti Kiinaa väkivallalla

1949
Neljä vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen kommunistijohtaja Mao Zedong sai vallan. Hän teloitutti maanomistajia ja jakoi maat köyhille talonpojille. Ainakin 800 000 ihmistä kuoli.

1950
Mao käynnisti kampanjan vastavallankumouksellisten nujertamiseksi. Toimet suunnattiin entisiä Kuomintang-puolueen kannattajia kohtaan. Miljoonia pidätettiin ja 700 000 teloitettiin.

1956
Mao käynnisti Sadan kukan kampanjan, jossa Kiinan älymystö sai näennäisen vapaasti kritisoida kommunistipuoluetta.

1957
Sadan kukan kampanjaa seurasi oikeiston vastainen kampanja. Yliopistoista ja puolueen omista riveistä esiin nousseet kriitikot – kuten Xu Hongci – lähetettiin työleireille.

1958
Talonpoikien maat yhdistettiin suurten kollektiivien alaisuuteen, ja maaseudulle nousi alkeellisia uuneja teräksen valmistamista varten Maon ”Suuressa harppauksessa”. Noin 15–55 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään.

1966
Kulttuurivallankumous ravisteli maata uudella väkivallan aallolla. Noin 20 miljoonaa ihmistä kuoli, kun nuoret punakaartilaiset puhdistivat maata kaikista Maon uhaksi epäillyistä.

1976
Mao kuoli oltuaan vallassa 27 vuotta. Poliittisten vankien sorto lieveni.

Vartija huomasi Xun pakoyrityksen ja iski häntä pistimellä:

”Tunsin yhtäkkiä terävää kipua oikean peukaloni ja etusormeni välissä ja vedin käteni takaisin. Se oli veren peitossa. Sellin ovi rävähti auki ja useita vartijoita ryntäsi sisään. Lyöntejä ja iskuja sateli päälleni.”

Pakoyritys teki Xusta rikollisen, ja häntä odotti ankara rangaistus.

Mao ajoi Kiinan ahdinkoon

Xu istui yhä vankilassa rajan tuntumassa, kun hänen tuomionsa tuli.

”Olet vastavallankumouksellinen, joka on yrittänyt karata vihollisen puolelle. Sinut tuomitaan täten kuudeksi vuodeksi vankeuteen.”

Moniin verrattuna Xu pääsi silti melko vähällä - kenties koska maassa oli pula lääkäreistä. Mahdollisuudet selvitä vankeudesta hengissä olivat kuitenkin vähäiset, sillä keväällä 1960 Kiinassa kärsittiin Maon ”Suuren harppauksen” hirvittävistä seurauksista.

Talonpoikien omat viljelysmaat oli liitetty suurten maatalouskollektiivien alaisuuteen. Uudistus aiheutti kaaosta, ja lisäksi Mao määräsi, että riisiä oli kylvettävä entistä tiheämmin.

Kiinalaiset vankileirit kartalla

Kiinassa on Maon ajoista lähtien ollut yli 2 000 työleiriä, joihin on suljettu toisinajattelijoita. Niiden sijainteja osoittava kartta perustuu entisen vangin Harry Wun Kiinassa vuonna 1992 tekemään salaiseen tutkimukseen.

© Marco L

Puhemiehen logiikalla sadoista tulisi näin suurempia. Kuka tahansa maanviljelijä olisi kuitenkin voinut kertoa yksinvaltaiselle johtajalle, että hänen menetelmällään kasveille ei riittäisi ravintoa ja sato epäonnistuisi.

Monet viljelijät oli myös siirretty pelloilta valmistamaan terästä niin kutsutuissa takapihan masuuneissa. Maolle oli uskoteltu, että näin laadukasta terästä voitaisiin tuottaa kotimaisin voimin, ja aurat ja muut työkalut kerättiin teräksen raaka-aineiksi.

Alkeellisissa oloissa saatiin kuitenkin aikaan vain arvotonta raakarautaa, sillä kotikutoisissa uuneissa lämpötila ei pysynyt vakaana eikä riittävän korkealla. Nälänhätä levisi ja iski pahiten vankeihin – kuten Xuhun.

Myrkkykasveja ruoan korvikkeena

Lääketiedettä opiskellut Xu nimitettiin vankilalääkäriksi, ja hän kohtasi monia nälänhädän uhreja. Vankilassa käytettiin kasvisten puutteessa kaikkia saatavilla olevia kasvien osia, joita sekoitettiin vangeille tarjottavaan congee-riisivelliin.

”Yhtenä päivänä congeessamme oli perunan lehtiä. Olin tuskin ehtinyt kaataa uuden congee-sekoituksen kulhoihin, kun vangit alkoivat oksentaa. Monia pyörrytti ja heiltä katosi tunto käsistä ja jaloista, ja monet lyyhistyivät maahan.”

Alkeellisia teräsuuneja pellolla

Alkeellisia uuneja nousi kaikkialle Maon ”Suuren harppauksen” aikana.

© Public domain

Xu näki lääketieteen oppikirjoistansa, että perunakasvin lehdet – kuten monien muidenkin koisokasvien – sisälsivät myrkyllisiä ja jopa tappavia aineita. Vastaavia tilanteita seurasi kerta toisensa jälkeen, kun leirin johtajat kokeilivat erilaisia ruoan korvikkeita.

Pian myös aliravitsemukseen liittyvät sairaudet alkoivat yleistyä. Nesteen kertyminen sai raajat turpoamaan irvokkaan suuriksi, ja tuberkuloosi levisi vankien keskuudessa – kaikki pakotettiin silti jatkamaan edelleen töitä. Xun leirillä 220 vangista joko kolmas kuoli nälänhädän aikana.

Seuraavana vuonna Xuta siirreltiin eri vankiloihin ja työleireille. Hän päätti sinnitellä tuomionsa loppuun yrittämättä enää paeta, mutta kun suuri päivä lopulta koitti 10. huhtikuuta vuonna 1965, häntä ei vapautettukaan. Eräs vartija selitti:

”Emme luota sinuun, emmekä salli sinun palata Shanghaihin. Silloin kerjäisimme vain lisää ikävyyksiä sinulta. Et ole muuttanut ajatteluasi. Sinun kohdallasi se tulee viemään aikaa, ja sinun on valmistauduttava olemaan täällä vielä pitkään.”

”Xu Hongci kertoi meille, ettemme voi rakentaa maatamme Maon ajatuksille.” Xun vankitoverin valitus

Vangin sijaan nuori lääketieteen opiskelija sai tuomion jälkeen internoidun statuksen, ja hän pysyi valtaapitävien kynsissä.

Xu olikin yhä vangittuna, kun Mao käynnisti vuonna 1966 kulttuurivallankumouksen ja antoi nuorten kommunistien käydä joukolla kaikkien niiden kimppuun, joiden epäiltiin uhkaavan hänen valtaansa. Tuhansia ihmisiä tapettiin ilman oikeudenkäyntiä tai ajettiin itsemurhaan. Monet uhreista olivat vanhempia kommunisteja, joiden kanssa Mao oli joutunut törmäyskurssille.

Vallankumouksen todellinen päämäärä olikin vakiinnuttaa jälleen Maon ote puolueesta ja Suuren harppauksen heikentämästä valtiosta.

Laogailla tarkastajat valitsivat vankien joukosta vanhoja syntipukkeja täyttääkseen yhteiskunnan vihollisten kiintiönsä ja suojatakseen oman selustansa Maon terrorilta.

Xukin kutsuttiin tapaamiseen, jossa ”tuomion jälkeiset internoidut” esittivät toisistaan mitä hurjimpia syytöksiä.

”Xu Hongci kertoi meille, ettemme voi rakentaa maatamma Maon ajatuksille vaan että meidän on käytettävä teknologiaa! Hän on vastavallankumouksellinen revisionisti!”, yksi heistä huudahti.

Mies kyltti kaulassaan

Kulttuurivallankumouksen aikana satojatuhansia kiinalaisia nöyryytettiin näytösoikeudenkäynneissä, joita järjestettiin aukioilla kaikkialla maassa. ”Vastavallankumouksellisia” saattoi odottaa kuolemantuomio tai vuosikymmenten raadanta työleireillä.

© Li Zhensheng

Yllätyksekseen Xu sai kuitenkin pitää henkensä, mutta jonkin ajan kuluttua hän joutui itse päärooliin näytösoikeudenkäynnissä.

Sidottuja vankeja pilkattiin
Tammikuussa 1969 Xun kädet sidottiin selän taakse ja hänet marssitettiin Demokratian aukiolle Lijiangin kaupunkiin lähellä Burman rajaa. Hänet nostettiin pöydälle niin, että korkealla liehuvien punalippujen alta tuijottaneet 10 000 katsojaa saivat nähdä, miltä yhteiskunnan vihollinen näytti.

Xun oli seistävä häpeällisesti kumartuneena, kun Maon punakaartilaisten johtaja tuomitsi hänet ja 19 muuta poliittista vankia.

Xun sormet turposivat porkkanoiden paksuisiksi ja huimaus sai hänet horjumaan. Näytösoikeudenkäynnin vetäjä alkoi pauhata:

”Vuonna 1957 Xu Hongci paljastui oikeistomieliseksi. Hän kieltäytyi muuttamasta ajatteluaan, ja hänet tuomittiin kuuden vuoden uudelleenkoulutukseen. Vaikka hän oli kärsinyt tuomionsa, hän osallistui edelleen vastavallankumouksellisten toimintaan ja rakkaan johtajamme, puhemies Maon vastaiseen toimintaan. Hänen rikkomuksensa ovat vakavia, ja siksi hänet tuomitaan 20 vuoden lisärangaistukseen.”

Punakaartilaisten suuri kokoontuminen

Aseistautuneet punakaartilaiset kuuntelivat univormuissaan Maon propagandaa suurissa kokoontumisissa, ja lähtivät sitten jahtaamaan Maon vihollisia.

© Universal History Archive/Getty Images

”Kulttuurivallankumous” pönkitti Maon valtaa

Toukokuussa 1966 Mao käynnisti kampanjan niin kutsuttuja vääriä kommunisteja vastaan. Omaa valtaansa vahvistaakseen hän antoi nuorten, kiihkomielisten punakaartilaisten tehdä tuhoa ympäri Kiinaa.

Vuonna 1966 Mao julisti Kiinan olevan vaarassa. Kansan viholliset olivat soluttautuneet puolueen johtoasemiin, ja uhan torjumiseksi nuorison oli astuttava esiin. Opiskelijat ja muut nuoret muodostivat tällöin punakaarteja, jotka lähtivät armotta jahtaamaan ”vääriä kommunisteja”.

Ihmiset antoivat toisiaan ilmi, jottei heitä itseään epäiltäisi vastavallankumouksellisiksi. Monet syytetyistä tekivät itsemurhan, ja punakaartilaiset tappoivat vielä useampia. Shanghaissa ja muissa vallan keskuksissa kulttuurivallankumous kehittyi hetkellisesti yli-innokkaiden nuorisoryhmien sisällissodaksi, jossa käytettiin tykkejä ja jopa panssarivaunuja. Taisteluissa kuoli noin 500 000 ihmistä.

Kulttuurivallankumouksen todellinen tavoite oli lujittaa Maon otetta puolueesta, joka oli heikentynyt Suuren harppauksen myötä. Kymmenen vuotta kestäneen kulttuurivallankumouksen aikana Mao nosti tukijoitaan kaikkiin maan tärkeisiin virkoihin.

Kun kulttuurivallankumous alkoi hiipua, Mao otti etäisyyttä punakaartilaisiin. Hän hajotti näiden yksiköt, sulki näiden koulut ja lähetti kaartilaiset maaseudulle vaatimattomiin oloihin.

Väkijoukko huusi, taputti ja karjui sitaatteja Maon punaisesta kirjasta. Nyt 36-vuotias Xu tuomittiin vuosiksi työleirille ilman todisteita tai mahdollisuutta puolustautumiseen.

Näytösoikeudenkäynti sammutti Xussa viimeisenkin toivonkipinän oikeuden toteutumisesta Maon Kiinassa, ja hän oli entistä vakuuttuneempi siitä, ettei hän selviäisi leiriltä hengissä kuin karkaamalla. Maatalouskonetehtaasta 507, missä hän nyt työskenteli, oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa paeta.

Työleiriä ympäröivät korkeat muurit, sähköaidat ja aseistetut vartijat, ja pako oli suunniteltava huolella. Xu kaiversi pienistä puun palasista kirjaimia ja leimoja, joilla hän pystyi painamaan itselleen väärennetyn henkilöllisyystodistuksen.

Kuukaudet muuttuivat vuosiksi, ja kun viimeisen pakoyrityksen valmistelut etenivät, leirillä väkivaltaisuudet lisääntyivät. Vartijat pieksivät erästä vankia kolme päivää. Neljäntenä päivänä vanki hirttäytyi, ettei joutuisi kokemaan enempää kidutusta. Hänen ainoa rikkeensä oli se, että hän koki tuomionsa epäoikeudenmukaiseksi ja oli vaatinut juttunsa uudelleen käsittelyä.

”En kääntynyt enkä alkanut juosta vaan jatkoin kävelemistä samaan suuntaan. Se oli eräs leirin vartijoista.” Xu Hongci neljännen ja viimeisen pakonsa aikana

Xu odotti tilaisuuttaan kolme pitkää vuotta. Kun lähelle työleiriä perustettiin lannoitetehdas ja sen seurauksena sähköverkko ylikuormittui, tämä aiheutti leirillä sähkökatkoksen, jolloin Xu pystyi vihdoin toteuttamaan suunnitelmansa.

”Kello 10 aamupäivällä sähköt katkesivat. Vartijat kertoivat, että virrat eivät palautuisi ennen kello kuutta seuraavana aamuna ja että kaikki sähkökäyttöisillä koneilla työskentelevät auttaisivat sen sijaan siivoustöissä. Ihme oli tapahtunut”, Xu kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.

Elokuun 7. päivä hieman ennen puoltayötä Xu pakeni. Kävellessään yön pimeydessä työleiriltä hän oli pakahtua ylpeydestä. Yhtäkkiä taskulampun valo valaisi hänet takaapäin.

”En kääntynyt enkä alkanut juosta vaan jatkoin kävelemistä samaan suuntaan. Se oli eräs leirin vartijoista. Jos olisin sännännyt juoksuun, hän olisi ampunut minut siihen paikkaan.”

Muutaman metrin edettyään hän kääntyi sivutielle, eikä vartija seurannut häntä enää pidemmälle. Vartijan oli täytynyt luulla Xuta satunnaiseksi ohikulkijaksi.

Neljäs pako toden sanoi

Xu oli Lijiangin kaupungissa lähellä Burman rajaa, mutta hänen pakoreittinsä ei suuntautunut naapurimaahan. Hän tiesi, että rajaa alettaisiin haravoida heti, kun hänen pakonsa huomattaisiin, joten sen sijaan hän lähti pohjoiseen kohti 1 600 kilometrin päässä sijaitsevaa Mongolian rajaa.

Maon kampanjoiden myötä kiinalaiset olivat kärkkäitä ilmiantamaan jokaisen epäilyttävän henkilön, ja Xu sai toistuvasti vastata ihmisten epäluuloisiin kysymyksiin.

”Matkan varrella tunsin olevani kuin jahdattu eläin, jota kuolema väijyi”, hän kertoi myöhemmin.

Kun kaksi Kiinan kodinturvajoukkojen jäsentä pysäytti hänet viiden päivän pakomatkan jälkeen ja pyysi nähdä hänen matkustuslupansa, Xu pelkäsi jo pahinta. Hän ojensi miehille väärennetyt asiakirjansa.

”Kaikki luvat annetaan painamattomalle paperille, mutta tämä...”, vanhempi miehistä aloitti.

Xu istui ja tupakoi, ja viileän ulkokuoren takana hänen paniikkinsa kasvoi. Sitten univormuasuinen mies jatkoi:

”Olet kävellyt harhaan. Käänny ja lähde polkua pitkin ylös tuolle vuorelle.”

Xu kiitti ja kiiruhti jatkamaan matkaansa.

”Olin samalla murtunut siitä, että minun oli paettava omasta maastani.” Xu Hongci paetessaan Mongoliaan vuonna 1972

Kun pakomatkaa oli kestänyt 38 päivää, Xu vaelsi yksin karussa maastossa syyskuun 10. päivän viimeisinä tunteina vuonna 1972. Hän seurasi ratakiskoja, jotka johtivat Gobin autiomaan halki kohti Mongolian rajaa.

Vapaus häämötti

Kuten Burmankin rajalla, myös Mongolian raja-alue oli suljettua sotilasaluetta, jossa oleskeluun vaadittiin erityinen lupa. Xu käveli viimeiset 120 kilometriä öisin, jotta häntä ei huomattaisi, ja nukkui päiväsaikaan. Lopulta hän saapui Erenhotin rajakaupunkiin.

Xun lähestyessä tasoristeystä eräs mies ohitti hänet yhtäkkiä aivan läheltä, mutta ohikulkija ei osoittanut mitään kiinnostusta toista pimeässä kulkevaa hahmoa kohtaan. Kauempana Erenhotin talot alkoivat jo erottua. Xu pinkaisi juoksuun. Hän syöksyi pimeyden läpi ja näki, miten Mongolian puolella sijaitsevan Zamyn-Üüdin valot tulivat hetki hetkeltä lähemmäs. Yhtäkkiä hän ymmärsi olevansa Mongoliassa:

”Olin valtavan onnellinen, että olin lopulta päässyt kommunistisen diktatuurin julmista, armottomista kynsistä. Samalla olin murtunut siitä, että minun oli paettava omasta maastani.”

Maon graniittipatsas

Virallisesti Maoa kunnioitetaan Kiinassa yhä. Vuonna 2009 Hunanin provinssiin Kaakkois-Kiinaan pystytettiin nuorta Maoa esittävä 32 metriä korkea graniittipatsas.

© Public domain

Xu painoi surun ja vihan mielessään taka-alalle, jatkoi matkaa ja vannoi palaavansa vielä takaisin.

Mongoliassa häntä odottivat kuulustelut ja vankiselli. Kun Xun henkilöllisyys oli vahvistettu, hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen luvattomasta rajan ylityksestä. Hän kiitti tuomaria – kaksi vuotta vankilassa eivät olleet mitään verrattuna 16 vuoteen laogaissa.

Elokuussa 1974 hän oli vihdoin vapaa mies. Kaksi vuotta myöhemmin hän juhli Maon kuolemaa muiden kiinalaisten maanpakolaisten ja mongolialaisen vaimonsa kanssa.

Xu armahdettiin

Vuonna 1983 Kiinassa luovuttiin kaikista syytteistä Xu Hongcia vastaan, ja hän sai palata kotiin. Shanghaissa hän tapasi ikääntyvän äitinsä, joka oli järjestänyt hänelle rahaa ja ruokaa vankeusvuosien aikana. Ensi kertaa 26 vuoteen he pystyivät istumaan yhdessä aterialla ilman pelkoa.

Xu kohtasi myös entisen tyttöystävänsä, joka oli ilmiantanut hänet. Xu totesi hänelle voitonriemuisesti:

”Muistat varmasti, kun sanoin, että oikeus olisi puolellani, vaikka siihen menisi 300 vuotta. Vielä ei ole kulunut kolmeakymmentäkään vuotta, ja tuomio on annettu.”