Nykyisen Ranskan valtion siemen kylvettiin vuonna 843, kun frankkien kuninkaan Ludvig Hurskaan pojat jakoivat isänsä valtakunnan keskenään.
Ludvig oli hallinnut valtavaa imperiumia, jonka hänen maineikas isänsä Kaarle Suuri oli perustanut. Valtakunta kattoi suuren osan Keski-Euroopasta Pohjois-Espanjasta aina Saksan ja Tanskan rajalle asti.
Ludvigin kuolema johti kuitenkin sisällissotaan hänen kolmen poikansa välillä. Veristen taistelujen ja pitkien ja katkerien neuvottelujen jälkeen veljekset jakoivat valtakunnan keskenään kolmeen suunnilleen yhtä suureen osaan vuonna 843.
Valtakunnan länsiosan eli Länsi-Frankian, jossa frankit olivat asuneet vuosisatoja, sai Kaarle II Kaljupää. Veljesten solmimaa rauhansopimusta pidetään yleisesti Ranskan valtion alkuna.
Ranskan vallankumouksen seurauksena kuningas syrjäytettiin ja valta siirtyi kansalle.
Vallankumous synnytti tasavallan
Noin puolitoista vuosisataa myöhemmin Länsi-Frankiasta tuli Ranskan kuningaskunta, kun Hugo I Capetista tuli kuningas vuonna 987 ja hän kokosi alueen sotivat pikkuvaltiot alaisuuteensa.
Capetin jälkeläiset, ”kapetingit”, hallitsivat Ranskaa kuninkaina seuraavat 800 vuotta. Sinä aikana Ranskasta kehittyi eurooppalainen suurvalta ja maailmanlaajuinen siirtomaavalta, jonka mahti ulottui kaikkiin maailmankolkkiin.
Yksi tärkeimmistä harppauksista kohti nykyistä Ranskaa oli kuitenkin vuonna 1789 puhjennut Ranskan vallankumous: Itsevaltainen kuningas syöstiin vallasta, ja poliittinen valta siirrettiin ainakin teoriassa kansalle.
1800-luvulla Ranskasta tuli – muutaman mutkan kautta – maallinen tasavalta, jonka perustana ovat yhä vaalitut uskonnon- ja sananvapauden kaltaiset arvot.