Mayojen mystinen romahdus

Hyvinvointi houkutteli asukkaita

Mayojen sivilisaation ensimmäisistä vuosisadoista ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä.

Siksi tiedot mayaintiaanien varhaishistoriasta perustuvat ennen kaikkea arkeologisiin löytöihin.

Ruukun sirpaleista ja uskonnollisten kivipatsaiden jäännöksistä on päätelty, että useita heimoja asettui vuoden 2500 eaa. tietämillä asumaan Väli-Amerikkaan, minne mayat myöhemmin perustivat tärkeimmät kaupunkivaltionsa.

Tyynimeri ja Karibianmeri tarjosivat oivalliset mahdollisuudet kalastukseen.

Maaperä soveltui erinomaisesti maissin, papujen, perunoiden ja kurpitsoiden viljelyyn, kun kylien asukkaat polttivat pienen kappaleen metsää kerrallaan, viljelivät aluetta joitakin vuosia ja antoivat metsän vallata sen jälleen.

Metsistä saatiin myös riistaa, ja joet olivat täynnä kalaa. Ruoan helppo saatavuus loi nopeasti pohjan huimalle väestönkasvulle.

Pienet, hajallaan sijaitsevat kylät kasvoivat asteittain yhä suuremmiksi kaupungeiksi, joista vuosisatojen kuluessa kehittyi voimakkaita kaupunkivaltioita.

Niitä yhdistivät toisiinsa monet polut ja kivetyt tiet, jotka kiemurtelivat ristiin rastiin yhä laajemmin viljelyalaksi muuttuvassa viidakkomaisemassa.

Suurkaupunki viidakon keskellä

Yksi varhaisimmista arkeologien tuntemista mayametropoleista on El Mirador, yli tuhat vuotta unohduksissa ollut rauniokaupunki.

Puunlatvojen kätkemä El Mirador vaikuttaa ilmasta katsottuna vain pieniltä maiseman kohoumilta, mutta kukkulat kätkevät alleen lukuisia temppeleitä, palatseja ja pyramideja, joita mayat rakensivat yli 2 500 vuotta sitten vaikeakulkuiseen ja ihmiselle vihamieliseen viidakkoon.

Kaupunki Pohjois-Guatemalan viidakon uumenissa oli niin tiiviisti metsän kätkössä, että se löydettiin vasta vuonna 1926.

Arkeologiset kaivaukset alueella aloitettiin vasta vuonna 1978.

Viime vuosina kaivaukset ovat edistyneet ripeästi, ja El Miradoria pidetäänkin nyt mayakulttuurin kehtona ja valtakunnan ensimmäisenä varsinaisena suurkaupunkina ja mahtitekijänä.

El Mirador alkoi kukoistaa vuoden 600 eaa. tienoilla, ja sen kulta-aika ajoittuu ajanjaksolle 300 eaa. – 100 jaa.

Useat asiantuntijat arvelevat, että El Mirador oli vaurauden päivinään pinta-alaltaan yhtä suuri kuin nykyinen Los Angeles. El Miradorissa ovat muun muassa vaikuttavat El Tigren ja La Dantan rakennuskompleksit.

La Dantan korkeus on yli 70 metriä, ja sen pohjan pinta-ala vastaa 36:ta jalkapallokenttää. Se on siten tilavuudeltaan maailman suurin pyramidi.

La Danta on niin suuri, että sekä löytöretkeilijät että arkeologit olettivatkin aiemmin, että kasvillisuusverho kätki alleen vuoren eikä temppelin.

Vaikeimman kautta voittoon

El Miradorin kukoistuskaudella nykyisen ajanlaskun alun tienoilla perustettiin myös muita mayakaupunkeja, joista sittemmin tuli El Miradorin vertaisia niin komeudeltaan kuin asukasmäärältäänkin.

Noin vuodesta 250 jaa. alkoi vuosisatojen pituinen mayojen suuruuden aika.

Monissa keskenään kilpailevissa yksinvaltaisten kuninkaiden hallitsemissa kaupunkivaltioissa syntyi korkeatasoista taidetta ja kulttuuria.

Tutkijoille oli pitkään epäselvää, miten mayat loivat vaikuttavat kaupunkinsa ja rakennuksensa.

Esimerkiksi pyramidit on pystytetty yksinkertaisilla työkaluilla, käyttämättä apuna pyörää.

Kaivauksissa on löydetty runsaasti kivitalttoja ja puuvasaroita, mutta ei lainkaan metallisia työkaluja, vaikka nykyään tiedetään, että mayat osasivat työstää metallia.

Metallityökalujen puuttuminen on saanut johtavat maya-asiantuntijat arvelemaan, että mayat aina valitsivat vaikeimman ja eniten työtä vaativan menetelmän, kun he pystyttivät jättimäisiä rakennuksiaan. Todennäköisesti he uskoivat, että jumalat arvostivat rakennusta enemmän, jos sen tekeminen vaati suuria uhrauksia.

Mayat eivät käyttäneet vetoeläimiä, ja siksi työ vaati valtavia inhimillisiä voimainponnistuksia.

Tutkimuksissa on saatu selville, että jokaisella mayalla oli velvollisuus asettua kuninkaan palvelukseen, kun piti pystyttää uusi uskonnollinen rakennus.

Siten mayahallitsijoilla oli käytettävissään työvoimaa vaikka millä mitalla.

Kun työläiset pystyttivät temppeliä, he hakkasivat ensin kivilouhimoissa irti suuria kalkkikiviä. Jopa satakiloiset kivet raahattiin rakennuspaikalle kantohihnassa, joka oli kiedottu työläisten otsan ja yläruumiin ympärille.

Toiset työläiset nostivat kivet puutelineille, joita korotettiin sitä mukaa kuin rakennus kohosi.

Kaupungin laitamilla oli taas oma työläisjoukkonsa polttamassa nuotioilla kalkkikiveä jauheeksi. Sitten painava kivijauhe kuljetettiin rakennuspaikalle ja sekoitettiin veteen.

Lopuksi muurarit levittivät kalkkimassan huolellisesti rakennuksen pintaan saadakseen sen sileäksi ja kauniiksi.

Tutkijat arvelevat mayojen kaataneen yli 400 hehtaaria sademetsää joka kerta, kun yhtä rakennusta varten piti polttaa kalkkia.

Mayat hallitsivat matematiikan

Temppelien ja palatsien rakentaminen vaati paljon muutakin. Monimutkaisia rakenteita ei olisi voitu laatia ilman kehittyneitä matemaattisia taitoja.

Nykyään tiedetään, että mayat kuuluivat ensimmäisiin sivilisaatioihin, jotka tunsivat luvun 0.

Tiedetään myös, että monien rakennusten suunnittelu perustui kultaisen leikkauksen periaatteeseen, jota länsimaiset arkkitehdit yhä edelleen pitävät ohjenuoranaan.

Mayojen lukujärjestelmä tunnetaan ranskalaisen lingvistin Constantine Samuel Rafinesque-Schmaltzin ansiosta.

Hän keksi vuonna 1810, että mayat olivat käyttäneet erikoista 19-lukujärjestelmää, johon kuului lisäksi 0.

Piste merkitsi ykköstä ja viiva lukua viisi, ja nollan merkki oli tyylitelty simpukankuori. Järjestelmällä oli helppo laskea, ja laskemisessa apuna käytettiin muun muassa maahan levitettyjä kahvipapuja.

Mayoilla oli jo vuoden 500 eaa. tienoilla käytössä useita kalenterijärjestelmiä.

Tärkeimmät olivat uskonnollinen kalenteri, jossa vuosi koostui 260 päivästä, sekä 365-päiväinen kalenteri, joka seurasi aurinkoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Ajanlasku alkoi vuodesta 3114 eaa. ja jatkui vuoteen 2012. Mayat osasivat ilmeisesti jopa korjata karkausvuoden aiheuttamat poikkeamat.

Mayat olivat aikansa Amerikan kansoista ainoita, jotka kehittivät täydellisen ja monimutkaisen kirjoitetun kielen. He myös siirsivät tietoa jälkipolville.

Erityisen selkeä esimerkki tästä on Palenquen kaupunki. Mahtavan Pakal-kuninkaan lähes 70 vuotta kestäneen hallintokauden aikana asukkaat pystyttivät upeita rakennuksia, ja Pakal jätti jälkeensä valtavan määrän kirjallisia lähteitä kivitauluihin ja temppelin muureihin hakattuina hieroglyfeinä.

Piirtokirjoitusten temppelistä – Pakalin omasta hautapyramidista – arkeologit ovat löytäneet esimerkiksi kivitaulun, jossa on yksi pisimmistä mayateksteistä: yli 600 hieroglyfiä.

Valitettavasti monien muiden mayakuninkaiden tarinat katosivat kuin tuhka tuuleen espanjalaisten valloitettua Väli-Amerikan.

Katoliset papit pitivät pyhänä velvollisuutenaan käännyttää pakanalliset intiaanit kristinuskoon.

Papit ja munkit pitivät mayojen monimutkaisia kirjoituksia ja arvoituksellisia hieroglyfejä paholaisen aikaansaannoksina, ja kaikki, mikä vähänkin viittasi intiaanien uskoon ja mytologiaan, takavarikoitiin ja tuhottiin.

Jumalan nimissä espanjalaiset polttivat tuhansia taiteltavia kirjoja, jotka oli laadittu puun kaarnasta valmistetulle paperille.

Vain neljä tällaista kirjaa – niin sanotut Madridin, Dresdenin, Pariisin ja Grolierin koodeksit – säilyivät espanjalaisten tuhovimmalta.

Roviolla poltettiin myös oppineita mayoja, jotka kirjoittivat kansan historiaa ”paholaisen kielellä”.

Siksi mayojen vanhan kirjakielen tuntemus hävisi nopeasti. 1700-luvulla se oli käytännössä kuollut.

Neljä säilynyttä mayakirjaa ovat temppeleihin, patsaisiin ja astioihin kaiverrettujen hieroglyfien ohella tärkeä lähde aakkostoa selvittäville kielentutkijoille.

Pitkään mayojen kirjoitukset olivat tutkijoille täysi arvoitus, mutta vuonna 1984 tuolloin vasta 18-vuotias yhdysvaltalainen David Stuart julkaisi mullistavan teorian.

Hän kehitti edelleen vanhaa ideaa siitä, että mayaglyfit eivät ole kirjaimia tai sanoja, kuten tutkijat olivat yleisesti olettaneet.

Stuartin mukaan mayat olivat käyttäneet foneettista aakkostoa, missä kukin merkki vastasi äännettä.

Monet suuret hieroglyfit olivat useiden pienten yhdistelmiä, ja yksittäistä äännettä saattoi edustaa jopa 15 erilaista merkkiä. Juuri siksi aiempien lingvistien oli ollut vaikeaa tulkita mayojen kirjoitusta.

Stuartin havainnon ansiosta hieroglyfien selvittäminen on edennyt huimin askelin, ja nyt osataan tulkita jo noin 80 prosenttia monimutkaisen aakkoston yli 800 kirjoitusmerkistä.

Hieroglyfit ovat paljastaneet, että mayat eivät olleet eteviä vain matematiikassa, arkkitehtuurissa ja tähtitieteessä vaan myös sodankäynnissä, verenvuodatuksessa ja ihmisten uhraamisessa.

Ihmisuhrit olivat yleisiä

Mayakirjoitukset kertovat tarinoita kaupunkivaltioista, jotka olivat alituisessa sodassa keskenään pyrkiessään hallitsevaksi mahdiksi.

Yksikään kuningas ei kuitenkaan saanut niin paljon valtaa, että hän olisi voinut hallita koko laajaa mayavaltakuntaa.

Tikalin suurkaupunki pääsi lähimmäksi tätä tavoitetta, kun se 300-luvun lopulla alisti useita muita kaupunkeja vasallivaltioikseen muutaman vuosisadan ajaksi.

Kirjoituksista paljastuu myös uskonnollinen kulttuuri, jossa ihmisuhrit jumalille olivat yleisiä.

Usein uhriksi joutui sodan hävinnyt kuningas, mutta rauhankin aikana mayojen piti toimittaa ihmisuhreja miellyttääkseen jumalia ja taatakseen yhdyskunnan hyvinvoinnin.

Vaikka uhrit yleensä olivat vankeja tai orjia, myös mayat itse saattoivat joutua uhrautumaan kuninkaan ja isänmaan puolesta.

Silloin palkkiona oli ikuinen kunnia kuolemanjälkeisessä elämässä.

Jopa mayahallitsijoiden piti ajoittain vuodattaa verta jumalien hyväksi.

Yksi pyhimmistä rituaaleista vaati kuningasta lävistämään siittimensä esinahan ja valuttamaan siitä verta paperisuikaleille, jotka heti sen jälkeen poltettiin.

Seremonian uskottiin avaavan oven jumalien valtakuntaan: papit näkivät palaneen paperin savussa jumalat ja pystyivät näin saamaan heihin yhteyden.

Mayat pyrkivät miellyttämään jumalia myös fyysisillä kilpailuilla. Erityisen suosittu oli pallopeli pok-ta-pok.

Pelin tarkkoja sääntöjä ei tunneta, mutta tarkoitus oli pitää monen kilon painoinen kumipallo liikkeessä koskematta siihen käsillä tai jaloilla.

Pallo symboloi aurinkoa ja luonnon kiertokulkua. Pelaajat kamppailivat, jotta heistä ei tulisi se joukkue, joka ”pysäyttää auringon”.

Tappio häpäisi jumalat ja saattoi aiheuttaa huonon sadon. Siksi hävinneen joukkueen johtaja – tai koko joukkue – piti uhrata jumalien lepyttämiseksi.

Verisen pelin muunnokset olivat yleisiä kaikkialla Väli-Amerikassa yli 2 000 vuotta.

Suurkaupungit romahtivat

Mayojen yritykset hyvitellä jumalia eivät kuitenkaan pelastaneet sivilisaatiota tuholta.

Jo vuonna 150 jaa. El Mirador oli selittämättömällä tavalla muuttunut aavekaupungiksi – ja sama kohtalo odotti myöhemmin muita mahtavia kaupunkivaltioita.

Noin vuodesta 800 lähtien Tikal, Caracol ja Palenque autioituivat vain muutamien vuosikymmenien kuluessa.

Viimeinen muistiin merkitty vuosiluku Palenquessa oli 799, ja 20 vuotta myöhemmin Copánissa lakkasi kaikki rakennustoiminta.

Caracolissa hieroglyfien kaivertaminen loppui vuonna 859, kun taas Tikalissa viimeinen merkki kaiverrettiin 879.

Eteläisellä alangolla, missä mahtavimmat kaupungit sijaitsivat, asukasluku romahti alle sadassa vuodessa noin kymmenestä miljoonasta alle kahteen miljoonaan. Vain kourallinen etelän kaupungeista säilyi 1000-luvulle. Syytä ei edelleenkään tiedetä.

Osa mayoista lähti suurten kaupunkien rappeutuessa vaeltamaan pohjoiseen Uxmaliin, Mayapániin ja Chichén Itzáan, joka sijaitsee pohjoisimpana Jukatanin niemimaalla.

Siellä mayakulttuuri sekoittui muiden kansojen perinteisiin ja säilyi vielä joidenkin vuosisatojen ajan.

Vaikka pohjoisen kaupungeissa väestö kasvoi huomattavasti, uudet valtakeskukset, Chichén Itzá ja Mayapán, eivät koskaan yltäneet samalle tasolle kuin etelän kaupunkivaltiot, jotka olivat kukoistaneet klassiseksi kaudeksi kutsutulla mayojen suuruuden ajalla.

Sen jälkeen kaupunkeja eivät enää hallinneet jumalalliset kuninkaat, vaan niistä tuli eräänlaisia ylimystön johtamia sotilasdiktatuureja.

Tähdillä oli merkittävä asema elämässä, ja tärkeisiin päätöksiin vaikutti etenkin Venus-planeetan sijainti.

Tunnetuin todiste mayojen astronomisista taidoista kohoaa nykyäänkin Chichén Itzán raunioiden ylle.

Myös Kukulcánin temppelinä tunnettu ”El Castillo” on maailman suurin kalenteri: yli 30 metriä korkean porraspyramidin huipulle johtaa 365 askelmaa eli askelma vuoden jokaista päivää kohti.

Pyramidissa on yhdeksän tasoa, jotka portaat jakavat kahtia, ja näin saadaan mayakalenterin 18 kuukautta.

Kun aurinko laski tiettyinä aikoina pyramidin taakse, varjot näyttivät muodostavan portaita pitkin luikertelevan käärmeen – sulkakäärmejumala Kukulcánin. Ja kun Kukulcán näyttäytyi, sadekausi oli ovella.

Chichén Itzán kukoistus kesti vain pari vuosisataa. Sitten se koki saman kohtalon kuin etelän suurkaupungit: kehitys ja rakentaminen loppuivat ja asukasmäärä romahti. Samoin kävi myöhemmin Mayapánille.

Romahdukselle on monia syitä

Tutkijoilla on mayavaltakunnan tuhon syistä monia teorioita.

Jotkut arvelevat, että kauppatiet muuttuivat vähitellen niin, että suuret kauppakaupungit jäivät syrjään ja asukkaat muuttivat tuottoisammille seuduille. On myös esitetty, että asukkaat hylkäsivät kotikaupunkinsa vastalauseena jatkuville sodille.

Uusin tutkimustieto viittaa kuitenkin siihen, että mayat todennäköisesti olivat itse syypäitä tuhoonsa.

Kaupunkien valtava väestönkasvu verotti ankarasti luonnonvaroja. Viljelijöiden oli pakko luopua perinteisestä peltojen kesannoinnista, jotta satoa saatiin mahdollisimman nopeasti.

Se kuitenkin köyhdytti maaperää. Lisääntynyt viljelymaan tarve pakotti kaatamaan metsää alankojen sijaan myös ympäröiviltä kukkuloilta.

Kun sademetsän juuristo ei enää pitänyt maa-ainesta paikoillaan, voimakkaat sadekuurot irrottivat sen helposti.

Kukkuloiden vähäravinteinen maa huuhtoutui laaksoihin, missä se ei ainoastaan köyhdyttänyt peltoja vaan se myös valui jokiin ja teki jokivedestä juomakelvotonta.

Lisäksi mayat kaatoivat yhä enemmän puita polttaakseen kalkkia, jolla siveltiin niin temppelit kuin tavalliset asumuksetkin.

Arkeologien arvion mukaan hakkuut aiheuttivat poikkeuksellisen kuivuuden 700–800-luvuilla – juuri sinä ajankohtana, jolloin mayat hylkäsivät kaupunkinsa.

Kuivuus heikensi maanviljelijöiden satoja ja muutenkin vähäinen pohjavesi vajosi alemmas yhä vaikeammin saavutettavaksi.

Sademäärän suuret vuosittaiset vaihtelut tekivät ilmeisesti kuivimmista vuosista entistäkin hedelmättömämpiä.

Jotkut tutkijat uskovat, että ruoan ja juomaveden vähetessä mayojen sodat kiihtyivät, koska eri kaupunkivaltiot kilpailivat yhä niukemmista luonnonvaroista.

Sodat pahensivat elintarviketilannetta entisestään, koska jos talonpojat lähtivät liian kauas kotipaikaltaan elantoa etsimään, heillä oli vaarana joutua liian lähelle vihollisen hallitsemia alueita.

Taudit tappoivat miljoonia

Mikään tähän mennessä esitetty teoria ei selitä sitä, miksi kaupungit tyhjentyivät täysin sen sijaan, että niiden asukasluku vain olisi laskenut huomattavasti.

Arkeologit eivät vielä ole löytäneet sellaisia hieroglyfejä, jotka kertoisivat suoran syyn mayojen tuhoon.

Ratkaisun avain ehkä kätkeytyi niihin mayakirjoihin, jotka espanjalaiset polttivat.

Kun espanjalaiset konkistadorit 1500-luvulla saapuivat Jukatanin niemimaalle ja mayojen vanhaan valtakuntaan, kaikki menneiden aikojen loisteliaat suurkaupungit olivat autioituneet.

Mahtavat pyhät kuninkaat olivat kadonneet jo aikoja sitten, eikä ollut suuria armeijoita. Sen sijaan valloittajat kohtasivat pieniä mayakyliä, jotka taistelivat turhaan konkistadoreja vastaan.

Espanjalaiset toivat myös tuhoisia tauteja Euroopasta. Heidän tulonsa jälkeen 90 prosenttia alkuperäisväestöstä kuoli nopeasti isorokkoon, tuhkarokkoon ja influenssaan, joille eurooppalaiset olivat vuosituhansien aikana kehittäneet vastustuskyvyn.

Mayat taas olivat niihin täysin valmistautumattomia.

Väli-Amerikassa asui espanjalaisten tullessa seitsemän miljoonaa mayaa. Vain puoli miljoonaa selviytyi eurooppalaisten tuomista taudeista.

Kaikesta huolimatta mayat jatkoivat kapinointia vuosisatojen ajan, ja viimeinen mayakylä antautui espanjalaisille vasta vuonna 1697.