Shutterstock

Machu Picchu onkin luultua vanhempi

Inkojen tarunhohtoisesta vuoristokaupungista tehtyjen luiden analyysi saattaa romuttaa tutkijoiden uskomukset inkojen suurkaupungin iästä.

Asiantuntijat ovat tähän asti olleet siinä uskossa, että inkojen kuuluisin kaupunki Machu Picchu rakennettiin vuosien 1438 ja 1450 välillä Pachacuti-nimisen hallitsijan johdolla.

Vastikään radiohiiliajoituksella tutkitut 26 luurankoa Machu Picchulta kuitenkin paljastavat, että kaupunki oli olemassa jo noin vuonna 1420.

Niinpä onkin todennäköistä, että Machu Picchun rakennustöitä korkealle Andien rinteille ei käynnistänytkään Pachacuti, vaan hänen edeltäjänsä Viracocha Inka.

Inkahallitsija Pachacuti

Tutkijat eivät ole voineet täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että inkahallitsija Pachacuti hallitsi pidempään kuin on luultu – ja olisi siksi saattanut olla Machu Picchun rakennuskäskyn antaja.

© Public domain

Espanjalaisten tiedot epäilyksen alla

Tähän saakka historioitsijat ovat hyväksyneet pääpiirteissään inkahallitsijoiden kronologian, jonka epanjalaiset valloittajat kirjasivat muistiin 1500-luvulla, mutta uusi löytö herättää kysymyksiä aikajanan paikkansapitävyydestä.

Jos Pachacuti paljastuu vuoristokaupungin rakennuttajaksi, se tarkoittaisi, että hän toimi mahtavan inkavaltakunnan hallitsijana vuosikymmeniä luultua pidempään.

”Tähän asti arviot Machu Picchun iästä – ja siitä, miten kauan siellä on asuttu – ovat perustuneet espanjalaisten keskenään ristiriitaisiin muistiinpanoihin, jotka on tehty valloitusretkien jälkeen”, uutta tutkimusta johtanut Yalen yliopiston antropologi Richard Burger selittää.

”Meidän tutkimuksemme on ensimmäinen, jossa Machu Picchun ikää ja asutusaikaa tutkitaan tieteellisesti”, hän lisää.