Lucy-ihmisapina kuoli rajuun putoamiseen
Tuore tutkimus esittää, että ihmisten tunnetuin muinainen esiäiti, Lucy, kiipeili usein puissa ja kuoli pudottuaan maahan.

Lucy kulki pystyssä. Lucy oli noin 110 senttiä pitkä, painoi 30 noin kiloa ja kuului Australopithecus afarensis -lajiin, joka kuoli sukupuuttoon noin kaksi miljoonaa vuotta sitten. Hän kulki kahdella jalalla, mutta hänen käsivartensa olivat selvästi pitemmät ja jalkansa lyhyemmät kuin nykyihmisellä.
Texasin yliopiston tutkijat halusivat selvittää, elikö Australopithecus afarensis -lajiin kuulunut Lucy-ihmisapina enimmäkseen puissa vai maassa, mutta sen sijaan he saivatkin selville, mihin hän kuoli.
3,2 miljoonaa vuotta sitten Etiopiassa eläneen Lucyn kivettyneiden luiden joukossa oli useita rajusti toisiaan vasten työntyneitä ja murtuneita luita.
Lucyn luut olivat yhdessä paikassa
Lucyn säilyneet luut eivät olleet levinneet ympäriinsä, vaan ne löydettiin pieneltä alalta vuonna 1974.
Siitä tutkijat päättelivät, että murtumat eivät olleet syntyneet esimerkiksi tallomisen seurauksena kauan Lucyn kuoleman jälkeen vaan hänen ollessaan vielä elossa.
Murtumat eivät myöskään olleet parantuneet, mistä päätellen Lucy oli kuollut pian vammat saatuaan.
Kiistanalainen teoria
Tutkijat analysoivat vertailun vuoksi korkealta pudonneiden nykyihmisten saamia vammoja ja päättelivät, että Lucyn oli ennen kuolemaansa täytynyt pudota 12–15 metrin korkeudesta –
luultavasti puusta.
Texasilaisten putoamisteoria on kiistelty, sillä se on ristiriidassa aiemman käsityksen mukaan. Tähän asti on uskottu, että australopithecukset elivät maassa. Uusi teoria viittaa siihen, että Lucy saattoi kiivetä yöksi puuhun esimerkiksi turvaan petoeläimiltä.