Lapsiuhreja ja kukoistavaa kauppaa: Tervetuloa Karthagoon

Sijainti oli avain menestykseen

Historioitsijat eivät tiedä todellista syytä siihen, että foinikialaiset päättivät perustaa uuden kaupungin Pohjois-Afrikan rannikolle. Karthagon sijainti ei kuitenkaan ollut sattumaa.

Karthago sijaitsi kaupankäynnin kannalta oivallisessa paikassa, sillä sieltä foinikialaiset pystyivät hallitsemaan Sisilian ja Afrikan välistä kapeahkoa salmea, jonka kautta kauppalaivojen oli purjehdittava matkallaan Välimeren länsiosasta sen itäiseen pohjukkaan.

Lisäksi kaupunki oli kuin luonnollinen linnoitus. Se rakennettiin etelään kaartuvalle niemelle, jota suojasivat pohjoisessa jyrkät suoraan mereen viettävät hiekkakivikalliot.

Noin vuoteen 650 eaa. asti Tyros oli foinikialaisten vauras pääkaupunki. Assyrialaisten toistuvat hyökkäykset pakottivat kuitenkin kaupungin yläluokan pakenemaan Karthagoon, josta tuli vähitellen foinikialaisten uusi pääkaupunki muun muassa hyvän sijaintinsa ansiosta.

Siirtolaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Qart Hadasht eli ”uusi kaupunki”, latinaksi Carthago. Foinikialaisten kaupan painopisteen siirtyminen Välimeren pohjukasta Karthagoon ei kuitenkaan sujunut ongelmitta.

Foinikialaiset joutuivat kuitenkin taistelemaan pystyäkseen jatkamaan kauppaimperiuminsa toimintaa lännessä, sillä kreikkalaiset kaupunkivaltiot, Ateena etunenässä, olivat vallanneet heiltä monia tuottoisia kauppareittejä.

Kreikasta lähti myös tuhansia ­siirtolaisia perustamaan siirtokuntia Sisiliaan, Sardiniaan ja Espanjan alueelle.

Kreikkalaisten levittäytyminen länteen sai Karthagon tarttumaan aseisiin. Kreikkalaisten ja karthagolaisten väliset sodat kestivät yli 300 vuotta, kunnes osapuolet lopulta solmivat rauhan vuonna 265 eaa.

Karthagossa oli kaksi satamaa

Jos vierasmaalainen kauppias ei ollut käynyt Karthagossa aiemmin, sataman löytäminen ei ollut helppoa. Sinne johtavan väylän suuaukko oli piilossa kaupunginmuurien katveessa, ja kreikkalaisen historioitsijan Appianoksen mukaan ”väylä mereltä satamaan oli noin 20 metriä leveä, ja se voitiin sulkea kettingeillä”.

Sataman suuaukko suljettiin yleensä yöksi ja sodan aikana, jotta vihollinen ei pääsisi tuhoamaan foinikialaisten mahtavaa laivastoa.

Rauhan aikana kauppiaat saattoivat kuitenkin ohjata laivansa kaikessa rauhassa kauppasatamaan. Suureen satamaan mahtui kymmeniä laivoja, joista jokaiseen voitiin lastata jopa sata tonnia rahtia.

Laitureilla oli niin kova tungos, että osa laivoista joutui ankkuroitumaan keskelle satama-allasta ja odottamaan laituripaikan vapautumista.

Etenkin ensi kertaa Karthagossa oleva kauppias saattoi ihmetellä, missä sotalaivat olivat, sillä kaupunki tunnettiin mahtavasta sotalaivastostaan, joka suojeli kauppalaivoja ja soti tarvittaessa kreikkalaisia ja roomalaisia vastaan.

Sotalaivasto oli piilossa erillisessä pyöreässä satamassa, joka sijaitsi kauppasataman takana. Laivastosatamaa ympäröivät pylväiden reunustamat telakka-altaat, joissa sota­laivoja voitiin korjata.

Telakoilla myös ­rakennettiin kuuluisia ­foinikialaisia ­kaleereita, jotka lähetettiin osina siirtokuntiin koottaviksi.

Laivastosataman takana oli asevarasto. Karthagolla oli Etelä-Espanjassa kupari- ja tinakaivoksia, joiden ansiosta se pystyi tuottamaan palkkasotilasarmei­jalleen yllin kyllin aseita.

Kun roomalaiset piirittivät Karthagoa kolmannen puunilais­sodan aikana vuonna 148 eaa., asevaraston kolmessasadassa ahjossa taottiin ­yhden ainoan kuukauden aikana 3  000 kilpeä, 9  000 miekkaa, 15  000 keihästä ja 30  000 heittokoneiden ammusta.

Suurella torilla myytiin kaikkea

Karthagossa kauppiaiden lopullinen määränpää oli kaupungin suuri tori, agora, jossa myytiin tuotteita kaikkialta Väli­meren alueelta espanjalaisesta hopeasta Lähi-idän eksoottisiin mausteisiin.

Kauppaa käytiin foinikialaisten keksimällä huutokauppaperiaatteella, minkä vuoksi hinnat vaihtelivat usein suurestikin.

Esimerkiksi egyptiläisten kauppiaiden kilpailu nosti setripuun ja hartsin hinnan usein pilviin, kun taas libyalaiset olivat valmiita maksamaan melkein mitä vain hajusteista. Metallitukkurit taas himoitsivat arvokasta tinaa, jota saatiin Espanjasta tai Britanniasta ja käytettiin pronssinvalmistukseen.

Torilla myytiin myös Karthagoa ympäröivällä ylängöllä kasvatettuja elintarvikkeita, kuten viiniä ja oliiviöljyä.

Karthago oli kansojen sulatusuuni

Mikäli kauppias päätti tutustua Karthagoon tarkemmin, hän huomasi pian, että karthagolaiset olivat ottaneet kaavoitukseen mallia perivihollisiltaan kreikka­laisilta.

Noin 500-luvulta eaa. lähtien Karthagon kadut oli rakennettu kreikkalaisen Hippodamoksen ruutu­kaavamallin mukaisesti niin, että ne jakoivat kaupungin nelikulmaisiin kortteleihin.

Jos kauppias uskaltautui koputtamaan karthagolaisen talon oveen, avaamaan ­saattoi tulla yhtä hyvin libyalainen käsityöläinen kuin kreikkalainen kauppias. Karthago oli kansainvälinen kaupunki, jossa asui monien eri kansallisuuksien edustajia sulassa sovussa.

Jos talon omistaja oli syntyperäinen ­foinikialainen, hänet tunnisti helposti komeasta kokoparrasta ja kiharaisista hiuksista, jotka oli kiinnitetty norsunluisella kammalla.

Yllään hänellä oli todennäköisesti valkoinen villatunika – ilman vyötä. Vyöttä kulkeminen oli antiikin ­aikaan niin poikkeuksellista, että roomalainen komediakirjailija Plautus kirjoitti väkijoukon huutaneen ohi kulkeneelle foinikialaiselle ihmeissään: ”Hei! Mihin olet unohtanut vyösi?!”

Myös korva- ja nenärenkaat sekä kasvotatuoinnit olivat foinikialaisilla ylei­siä. Suosittuja kuvioita olivat esimerkiksi ympyrä ja puolikuu, jotka symboloivat karthagolaisten ylijumalaa Baalia.

Rikkaiden foinikialaisten taloissa oli usein kypros­laisen esimerkin mukainen kylpyläosasto viemäröinteineen ja lattialämmityksineen.

Kylpiessään karthagolaiset kaapivat iholtaan öljyn, hien ja lian pronssisella kaapimella, ja kylvyn jälkeen he hajustivat itsensä tuoksuvilla parfyymeillä, joita säilytettiin pienissä lasipulloissa.

Makuuhuoneessaan rikkailla foinikialaisilla oli hienosta setripuusta tehty arkku, jossa säilytettiin per­heen kalleimpia aarteita, kuten koruja ja jalometalleja.

Jotkut historioitsijat uskovat, että talon isäntä nukkui arkun päällä vartioidakseen sitä ryöväreiltä ja että hänet myös haudattiin siinä. ­Makuu­huoneessa tuoksui luultavasti ­vahvasti valkosipulilta, sillä foinikialaiset uskoivat sen pitävän myrkylliset skorpionit loitolla.

Jos vieraileva kauppias söi Karthagossa aamiaista, tarjolla oli todennäköisesti vehnästä ja ohrasta valmistettua puuroa sekä paikallista punaviiniä.

Roomalainen Cato vanhempi teki vaikutuksen roomalaisnaisiin tarjoamalla heille foinikialaisella reseptillä keitettyä puuroa, puls punicaa, jossa oli vehnähiu­taleita, hunajaa ja juustoa.

Puuro ei ollut ainoa foinikialainen herk­ku, vaan tarjolla oli usein myös ­hevosen muotoisia hunajakakkuja ja erilaisia kaloja, kuten kelttiä, ankeriasta, meriahventa, ja tonnikalaa. Joskus lautasella saattoi olla myös paikallista erikoisherkkua – paistettua koiraa.

Ylänkö oli Karthagon ruoka-aitta

Aamiaisen jälkeen kauppias saattoi suunnata kävelylle Karthagoa ympäröivälle vehmaalle maaseudulle.

Hannibalin aikana Pohjois-Afrikan ilmasto ei ollut ollenkaan niin kuiva ja karu kuin nykyään, ja esimerkiksi kreikkalainen historioitsija Diodoros kuvaili Karthagoa ympäröivää ylänköä näin: ”Maisemassa vuorottelivat vihannesviljelmät ja hedelmätarhat. ­Siellä täällä oli kapeita kastelukanavia ja hyväkuntoisia ja kauniisti koristeltuja ­taloja. Karja ja lampaat laidunsivat tasangoilla, ja niityillä oli hevosia.”

Pelloilla kasvatettiin monenlaisia ruoka­kasveja sekä karthagolaisten omaan käyttöön että vientiin.

Kaupungin ympärillä oli oliivilehtoja, viiniviljelmiä ja hedelmätarhoja, joissa kasvoi granaatti­omenia ja mantelipuita.

Foinikialaiset olivat niin taitavia maanviljelijöitä, että kun roomalainen sotapäällikkö Scipio valtasi Karthagon vuonna 146 eaa., hän käski lähettää karthagolaisen Magon maanviljelyä käsitteleviä kirjoituksia Roomaan.

Mago tiesi paljon esimerkiksi viininviljelystä, ja Italian ­alueen vii­ninviljelijät hyötyivät paljon hänen opeistaan.

Linnoitus oli kaupungin sydän

Palattuaan kaupunkiin kauppias meni ehkä käy­mään 60 metriä korkean Byrsakukkulan laella ­kohoavassa linnoi­tuk­sessa, joka näkyi kauas merelle.

Kukkula oli Karthagon kauppaimperiumin vallan keskus, ja siellä olivat myös rahapaja ja kaupungin suurin temppeli.

Parannus­taidon jumalalle Eshmunille omistetun temppelin kellarissa oli Karthagon arkisto, jossa säilytettiin muun muassa etruskien, espanjalaisten ja Kreikan kaupunkivaltioiden kanssa solmittuja kauppa­sopimuksia.

Karthagon 200–300 vaikutusvaltaisesta miehestä koostuva senaatti kokoontui temppelin edustalla olevalla aukiolla, jossa senaattorit tekivät poliittisia päätöksiä ja pitivät samalla silmällä sataman kaupankäyntiä.

Päästäkseen kukkulalle vierailijan oli kiivettävä ylös jyrkkää katua, jota reunustivat Karthagon ainoat tornitalot, kuusikerroksiset kerrostalot.

Tutkijat eivät tiedä, miksi kerrostaloja rakennettiin vain kukkulalle vievän tien varrelle. Syyt saattoivat liittyä kaupungin puolustukseen tai vain kauniiseen näkymään.

Oli miten oli, alueen talojen kellareista on löydetty pienten tekstiilipa­jojen jäänteitä, jotka viit­taa­vat siihen, että alueen asukkaat olivat niin rikkaita, että heillä oli varaa palkata ompelijoita.

Hurjat juhlat olivat statussymboli

Matkalla takaisin satamaan vieraileva kauppias kenties ihmetteli lukuisia temppeleitä, joita oli jopa antiikin mittapuulla paljon ja joista tuprusi sankka suitsukkeiden savu.

Useimmat temppelit olivat kreikkalaisten rakentamia, sillä kiven käsittely ja arkkitehtuuri­ eivät ol­leet foinikialaisten vahvuuksia.

Temppelit oli vihitty monille eri jumalille, kuten ylijumala Baal Hammonille, hedelmällisyyden juma­la­tar Tanitille ja parannustaidon jumala Eshmunille.

Foinikialaiset uskoivat, että mitä useampia jumalia ihminen rukoili, sitä varmemmin hän vältti epäonnen. Siksi he palvoivat myös vieraita jumalia, kuten kreikkalaista viljan jumala­tarta ­Demeteriä ja valon jumalaa Apollonia.

Temppelien esipihat ja pylväskäytävät toimivat aatelismiesten uskonnollisten veljeskuntien kokouspaikkoina.

Tapaamiset olivat usein hyvin kosteita, sillä kreikkalaisten esimerkin mukaisesti ylimykset kilpailivat siinä, kuka järjesti yltäkylläisimmät orgiat. Foinikialaisille loiste­liaat juhlat olivat selkeä osoitus siitä, että illan isäntä osasi ansaita rahaa kaupankäynnillä – ja se oli foinikialaisille suurin mahdollinen tunnustus.

Foinikialaiset olivat hyvin uskonnollisia, mikä näkyy selvästi muun muassa heidän haudoistaan. Vainajat saivat mukaansa hautaan runsaasti hautalahjoja – esimerkiksi lautasia, kuppeja, kannun ja pienen kuoleman jumala Melqartia esit­tävän patsaan.

Esineiden piti auttaa vainajaa pääsemään kuoleman valtakuntaan ja estää häntä palaamasta kiusaamaan eläviä omaisiaan. Karthagolaiset myös maalasivat Baal-jumalan kuvia moniin paikkoihin, kuten laivoihin, taloihin ja ­arkkuihin, suojaksi pahoilta hengiltä.

Lapsia uhrattiin jumalille

Kauppasataman lähellä oli suuri temp­pelija hauta-alue, Tophet. Arkeologiset löydöt viittaavat siihen, että karthago­laiset uhrasivat siellä lapsia Baalille ja ­Tanit-jumalattarelle vaikeina aikoina, kuten vaikkapa hävityn taistelun jälkeen.

Uhrattavat lapset olivat yleensä kaupungin ylhäisten perheiden esikoisia. Heidät poltettiin roviolla, ja lopuksi heidän tuhkansa ja luunsa pantiin uurnaan ja haudattiin läheiselle hautausmaalle.

Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt runsaasti hautakiviä, joihin on kaiverrettu kirjaimet ”MLK” eli ilmeisesti molok, jolla foinikialaiset viittasivat lapsiuhreihin.

Mikäli tulkinta on oikea, karthagolaiset uhrasivat vuosittain noin 25 lasta.

Julma tapa järkytti naapurikansoja, ja esimerkiksi kreikkalainen Plutarkhos kirjoitti siitä kauhistuneena: ”Valistuneet ihmiset uhrasivat omia lapsiaan!”

Jumalatkaan eivät kuitenkaan pystyneet pelastamaan Karthagoa tulevalta ­tuholta, jota yksikään karthagolainen ei osannut ennakoida, kun sotapäällikkö Hannibal vuonna 218 eaa. marssitti joukkonsa sotaan Roomaa vastaan.

Roomalaiset hävittivät Karthagon

Vuosina 218–201 eaa. käyty toinen puunilaissota heikensi Karthagoa merkittävästi. Karthagolaiset hävisivät sodan ja joutuivat maksamaan Roomalle suuret sotakorvaukset.

Heidän oli myös karsittava laivastonsa kymmeneen alukseen. Kun kolmas puunilaissota sitten syttyi ja roomalaiset piirittivät Karthagon vuonna 149 eaa. useiden kaupungin lähistöllä käytyjen taistelujen jälkeen, Karthago oli ratkaisevasti heikentynyt.

Piiritystä kesti kolme vuotta, kunnes keväällä 146 eaa. sotapäällikkö Scipion johtamat legioonat lopulta tunkeutuivat 400  000 asukkaan kaupunkiin.

Roomalaiset kulkivat kaduilla ja surmasivat ­tuhansia karthagolaisia. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt Scipiolle.

Scipio antoi sotilaidensa hävittää Karthagoa kuusi päivää.

Sen jälkeen hän antoi kylvää maahan suolaa, jotta siinä ei kasvaisi mikään. 668 vuotta Välimerta hallinnut Karthago oli tuhottu iäksi.