Kuninkaan pyhiinvaellusmatka teki Malin tunnetuksi
Malin kuningaskunta oli useimmille tuntematon, kunnes sen kuningas Mansa Musa päätti pyhiinvaeltaa Mekkaan vuonna 1324.
Egyptiläiset hämmästyivät, kun Mansa Musa saapui Kairoon suuren seurueensa kanssa.
Egyptin asukkaat olivat tottuneet siihen, että Gizan pyramidit tekivät muukalaisiin suuren vaikutuksen.
Heinäkuussa 1324 oli kuitenkin egyptiläisten vuoro vaikuttua, kun pyramidien juurelle hieman Kairon ulkopuolelle ilmestyi suuri matkaseurue, johon kuului tuhansia ihmisiä.
Saharan autiomaan poikki taivaltanutta seuruetta johti mies, jonka vaikuttimet olivat aidosti uskonnollisia mutta myös poliittisia. Hän oli Afrikan mahtavimpiin kuulunut hallitsija, Malin kuningas Mansa Musa eli Musa I.
Suurin osa egyptiläisistä ei ollut edes kuullut Malin kuningaskunnasta, mutta Mansa Musan vierailun jälkeen Mali tunnettiin kaikkialla Egyptissä ja arabimaailmassa.
Nigerjoen ympärille levittäytyneeseen Maliin alkoi virrata muunmaalaisia kauppiaita ja diplomaatteja, ja kun he palasivat aikanaan kotiin, he kertoivat Malin olevan rikkaampi kuin mikään muu valtakunta maan päällä.
Pyhiinvaellus oli mainosmatka
Mansa Musalle Egypti oli kuitenkin vain välietappi, sillä hän oli menossa pyhiinvaellukselle Mekkaan. Jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on tehdä pyhiinvaellus islamin pyhimpään kaupunkiin vähintään kerran elämässään.
Mansa Musan kaltaiselle taitavalle poliitikolle pyhiinvaellus oli kuitenkin myös mahdollisuus esitellä valtakuntansa rikkautta ja solmia hyödyllisiä suhteita.
Niinpä kuninkaalla oli mukanaan paitsi tuhansia palvelijoita ja sotilaita myös laumoittain hoviväkeä, neuvonantajia, lääkäreitä, kauppiaita ja Malin heimojen edustajia Arabialaisen historioitsijan Ibn Khatirin mukaan Mansa Musan seurueeseen kuului ainakin 20 000 ihmistä.
Lisäksi mukana oli satoja tai jopa tuhansia kameleita, aaseja ja orjia, jotka kuljettivat seurueen varusteita sekä kuninkaan matkakassana ollutta 300:aa qintaria eli noin 15 tonnia puhdasta kultapölyä.
Malin suuret kultaesiintymät tekivät Mansa Musasta yhden keskiajan rikkaimmista
hallitsijoista. Kuningas otti pyhiinvaellukselle mukaansa peräti 15 tonnia kultapölyä.
Malin perusti karkotettu prinssi
Mansa Musa piti itseään Malin kuningaskunnan perustajan Sundiata Keitan jälkeläisenä. Hänen laaja valtakuntansa ulottui Atlantin rannikolta Nigerjoen suistosta aina aavikolla sijaitsevaan Timbuktuun asti.
Sundiata Keitan kerrotaan olleen hovista karkotettu kuninkaanpoika, joka palasi vartuttuaan kotiinsa ja vapautti kansansa susuheimon ikeestä.
Keskiajalla eläneiden arabihistorioitsijoiden mukaan hänestä tuli Malin kuningas vuoden 1235 tienoilla. Hän muodosti valtakuntansa niiden heimojen alueista, joiden päälliköt olivat tukeneet häntä kapinassa susuja vastaan. Vähitellen valtakunta laajeni ja sai nimen Mali.
Sundiata Keita loi perustan kehitykselle, jonka ansiosta Malista tuli yksi Afrikan rikkaimmista valtioista.
Hän antoi entisille sotilaille maata viljeltäväksi, minkä ansiosta paljon aiemmin viljelemätöntä maata muokattiin pelloiksi. Malista tuli muun muassa viljan, puuvillan ja maapähkinöiden suurtuottaja, ja se oli pian yksi Afrikan viljavimmista alueista.
Tunisialaisen historioitsijan Ibn Khaldunin mukaan Sundiata Keita hallitsi noin 25 vuotta, minkä jälkeen valtaistuimelle nousi hänen poikansa Mansa Wali. (Mansa on kuningasta tai keisaria tarkoittava arvonimi.)
Mansa Wali ja hänen seuraajansa tekivät Malista aikansa suurimman imperiumin. Mansa Musa, joka katsoi polveutuvansa Sundiata Keitan veljestä, nousi kuninkaaksi vuonna 1312. Hänen olemuksensa ja mahtinsa tekivät jo tuolloin vaikutuksen muihin.
”Hän oli nuori komea mies, ja hänellä oli 24 päällikön tuki”, kirjoitti Ibn Khatir. Muu maailma ei tuolloin ollut juurikaan kiinnostunut Malista, mutta kunnianhimoinen Mansa Musa halusi muuttaa tilanteen. Hän päätti käyttää suuren osan omaisuudestaan tekemällä pyhiinvaelluksen Mekkaan.
Pitkä matka Mekkaan asti oli kallis, aikaavievä ja vaarallinen hanke. Ruoka ja kuninkaan seuruetta suojelevien sotilaiden palkkaaminen maksoivat maltaita, ja pelkästään Saharan autiomaan ylittämiseen saattaisi kulua vuosi – jos seurue yleensä selviäisi raskaasta matkasta hengissä.
Lisäksi hallitsijan täytyi olla varma valta-asemastaan, ennen kuin hän saattoi edes haaveilla pitkästä niinmatkasta. Muutoin vaarana saattoi olla vallankaappaus hänen poissa ollessaan.
Valtava seurue lähti matkaan
Kun valmistelut oli tehty, Mansa Musa tapasi ennustajiaan ja lähti matkaan. Hän otti mukaansa korkea-arvoisimman vaimonsa Inari Kunaten, ja pelkästään tällä oli mukanaan satoja palvelijoita ja orjia. Kuninkaallinen seurue olikin kuin hitaasti liikkuva kaupunki.
Seurue ylitti Saharan ja saapui näyttävästi Egyptiin. Mansa Musan tulo herätti Egyptissä runsaasti huomiota. Seurueen koko teki egyptiläisiin lähtemättömän vaikutuksen, ja yhtä vaikuttuneita he olivat kuninkaan kullasta.
Tämä esitteli auliisti kultapatsaitaan, kolikkokirstujaan ja kultapölysäkkejään ja jakeli egyptiläisille avokätisesti lahjoja.
Ylpeä kuningas ei nöyrtynyt
Kairon sulttaani kutsui korkea-arvoisen vieraan oitis luokseen. Mansa Musa ei kuitenkaan ollut sellainen nöyrä vieras, jollaisiin sulttaani oli tottunut. Kun egyptiläinen lähettiläs tuli malilaisten leiriin esittämään kutsua kuninkaalle, hän oli vähällä vetää vesiperän.
Kairossa oli tapana, että ulkomaalaiset vieraat kävivät sulttaanin puheilla ja suutelivat kunnioituksen osoitukseksi maata tämän jalkojen juuressa.
Mansa Musa oli kuitenkin tottunut siihen, että muut osoittivat alamaisuutta hänelle, eikä hänellä ollut aikomustakaan nöyrtyä sulttaanin edessä.
Niinpä hän selitti lähettiläälle olevansa pyhiinvaellusmatkalla eikä siksi voinut keskittyä muihin asioihin. Sitten hän kieltäytyi kohteliaasti sulttaanin kutsusta.
Lähettiläs ei antanut periksi, ja lopulta Mansa Musa suostui vierailemaan sulttaanin luona sillä ehdolla, että hänen ei tarvinnut kumartua suutelemaan maata tämän edessä.
”Minä kumarran vain luojani, Jumalan, edessä”, Mansa Musa ilmoitti historioitsija al-Umarin mukaan. Sulttaani suostui Mansa Musan ehtoon, ja vierailu toteutui. Mansa Musa polvistui sulttaanin edessä, ja tämä toivotti hänet virallisesti tervetulleeksi Egyptiin. Sitten hallitsijat antoivat toisilleen lahjoja.
Sulttaani lahjoitti Mansa Musalle kultalangoilla kirjotun turkisviitan, silkkipäähineen, kullalla koristeltuja kankaita ja kaksi hevosta arvokkaine suitsineen. Lisäksi hän lupasi kustantaa Mansa Musan koko seurueen ylöspidon näiden Kairon-vierailun ajan.
Mansa Musa puolestaan lahjoitti sulttaanille 40 000 kultarahaa ja jakeli lahjoja myös sulttaanin virkamiehille. Hänen anteliaisuutensa ei kuitenkaan rajoittunut vain sulttaanin hoviin. Kairon kauppiaat ansaitsivat sievoisia summia kuninkaan kolme kuukautta kestäneen vierailun aikana.
Malilaisten vierailulla oli myös negatiivisia vaikutuksia egyptiläisten elämään. Kronikoitsija al-Umarin mukaan hinnat viisinkertaistuivat vierailun aikana, ja malilaisten kulta kiihdytti inflaatiota, jolloin kullan arvo Kairossa romahti. Kesti vuosia, ennen kuin se taas nousi aiemmalle tasolleen.
Mali oli islamilainen valtio, mutta siellä naiset saivat pukeutua huomattavasti vapaammin kuin muissa muslimimaissa. Malin naiset järkyttivät ulkomaalaisia kulkemalla rinnat
paljaina ja seurustelemalla vieraiden miesten kanssa.
##
Vaikeuksia kotimatkalla
Pyhiinvaellusmatka oli toistaiseksi onnistunut Mansa Musan kannalta erinomaisesti: nyt koko Pohjois-Afrikka tiesi, kuinka rikas Malin kuningas oli. Mekkaan oli kuitenkin vielä pitkä matka.
Yksi Mansa Musan edeltäjistä, Mansa Sakoura, oli kuollut djiboutilaisten hyökkäyksessä Afrikan itärannikolla ollessaan palaamassa pyhiinvaellukselta.
Turvallisuussyistä Mansa Musa päätti matkustaa Mekkaan tunnettuja karavaanireittejä pitkin, ja hän pääsikin seurueineen ehjin nahoin perille pyhään kaupunkiin. Malilainen historioitsija Mahmud Kati kirjoitti:
”Mekkaan taivalsi uskovaisia Välimeren alueelta ja Indusjoen laakson kaukaisimmistakin kolkista. He kaikki halusivat samaa: rukoilla islamin pyhimmässä paikassa, Mekan Kaabassa. Yksi matkalaisista oli länsiafrikkalaisen Malin kuningas Mansa Musa.”
##
Seurue eksyi karavaanista
Nyt Mansa Musa sai käyttää itsestään nimitystä el-Hadj, joka tarkoittaa Mekkaan pyhiinvaelluksen tehnyttä muslimia.
Kotimatkalla hänen oli kuitenkin käydä huonosti. Hän eksyi seurueineen karavaanista ja selvisi nipin napin elossa kulkemalla Suezin kautta Punaisellemerelle ja syömällä itsepyydystettyä kalaa.
Ruokaa ei kuitenkaan riittänyt koko seurueelle, ja historioitsija al-Maqrizi kertoo, että noin kolmasosa Mansa Musan matkaseurueesta ja kameleista kuoli matkalla Mekasta Maliin.
Mansa Musa oli jo käyttänyt kaiken mukaan ottamansa kullan, ja matkan loppuvaiheessa hän joutui lainaamaan rahaa voidakseen ostaa ruokaa ja uusia orjia. Vaikeuksista huolimatta pyhiinvaellusmatka onnistui yli odotusten.
Kuningas oli suorittanut uskonnollisen velvollisuutensa, ja lisäksi hän toi tuomisinaan monia ulkomaan ihmeitä.
Mansa Musa oli tavannut matkalla muun muassa Andalusiassa syntyneen arkkitehdin ja runoilijan Abu Ishaq al-Sahiliin, jonka suunnittelemat rakennukset olivat tehneet häneen vaikutuksen.
Kuningas onnistui houkuttelemaan al-Sahilin mukaansa Maliin, ja yhdessä miehet rakennuttivat valtakuntaan monia moskeijoita ja palatseja. Rakennuksista vaikuttavin on Timbuktussa sijaitseva savesta ja kasvikuiduista rakennettu Djinguereberin moskeija, jonne mahtuu kaksituhatta ihmistä.
Al-Sahili ei suinkaan ollut ainoa ulkomaalainen vieras Malissa. Pyhiinvaellusmatkan jälkeen valtakuntaan virtasi lähettiläitä, kauppiaita ja tutkimusmatkaajia.
Mali tunnettiin nyt kaikkialla Pohjois-Afrikassa ja Arabian niemimaalla ja jopa kaukaisessa Euroopassa asti.
Etenkin Malin runsaat kultaesiintymät herättivät kiinnostusta. Ranskalaisessa kartassa vuodelta 1375 Malia symboloi kuningas, joka piteli toisessa kädessään valtikkaa ja toisessa kädessään suurta kultakimpaletta.
Arabimatkaajat kirjoittivat Malista
Malin kultaesiintymät houkuttelivat maahan etenkin egyptiläisiä kauppiaita, jotka hankkivat kultaa myymällä hienoja kankaita.
Kullan lisäksi Malin tärkeimpiä kauppatavaroita olivat norsunluu, suola, kupari, eläinten vuodat ja orjat.
Maahan virtasi myös arabialaisia lähettiläitä, jotka kirjoittivat jälkipolville Malista ja sen hallitsijoista. Useimmat kirjalliset kuvaukset Malin kuningaskunnasta ovatkin peräisin keskiajalla eläneiltä arabihistorioitsijoilta.
Lähettiläitä kiehtoivat Malin rikkaudet mutta myös maan kulttuuri ja tavat. Esimerkiksi marokkolainen lähettiläs Ibn Battuta pääsi seuraamaan kuninkaan virallista vastaanottoa palatsin puutarhassa.
Mansa Musa istui korokkeella kultaisen haukan koristaman silkkikatoksen alla ottamassa vastaan alamaisiaan. Audienssin alkamisen merkiksi soitettiin rumpuja, torvia ja kitaraa muistuttavia arvokkaita soittimia.
”Ennen kuninkaan tuloa musikantit soittivat kultaisilla kielisoittimilla”, Ibn Battuta kuvaili näkemäänsä.
Monet muut arabikronikoitsijat kertoivat, että kun Malin kuningas piti vastaanottoa palatsinsa ulkopuolella, hän istui norsunluisella valtaistuimella norsun syöksyhampaiden ja kaukaisista maista tuotujen orjien ympäröimänä.
Aina, kun kuningas tapasi kansaansa, hänellä oli mukanaan valtakunnan viralliset symbolit, kultainen jousi ja nuoli. Kerrotaan, että Malin aiemmalla kuninkaalla Khalifalla oli usein tapana käyttää alamaisiaan maalitauluina ampuessaan jousella. Lopulta kansa sai tarpeekseen ja surmasi julman kuninkaan.
Mansa Musan aikana kuninkaallinen jousi ja nuoli olivat koristeita ja kuningasvallan symboleita, eikä kuningas tarvinnut niitä puolustautuakseen mahdollisilta hyökkääjiltä.
Vastaanoton aikana kuninkaan pyöveli seisoi miekkoineen kuninkaan edessä, hoviväkeä parveili valtaistuimen molemmin puolin ja taempana kuninkaan henkeä vartioi ratsuväen päällikkö.
Mansa Musan vastaanotot olivat muodollisia tilaisuuksia, joissa noudatettiin tarkkoja käyttäytymissääntöjä.
”Kuningas ei sallinut aivastelua audienssin aikana. Jos joku onneton silti aivasti, häntä lyötiin rangaistukseksi”, historioitsija al-Umari kirjoitti.
Kuningas ei koskaan puhutellut alamaisiaan suoraan vaan kuiskasi asiansa puhemiehelle, joka kuulutti kuninkaan sanat kuulijoille. Muodollisuudestaan huolimatta kuninkaan vastaanotot olivat kuitenkin myös viihdyttäviä tilaisuuksia:
”Tanssijoiden esitys miellytti kuningasta niin, että hän puhkesi hymyyn.”
Malin naiset järkyttivät ulkomaalaisia kulkemalla rinnat paljaina ja seurustelemalla vieraiden miesten kanssa.
Valtakunta heikkeni Musan kuoltua
Mansa Musa kuoli vuonna 1337, ja mahtava Malin kuningaskunta alkoi vähitellen heikentyä. Hänen jälkeensä Malin hallitsijoina oli useita heikkoja ja ahneita kuninkaita, jotka asettivat oman etunsa valtakunnan edun edelle.
Naapurikansat valloittivat tärkeän Timbuktun vuonna 1433, ja seuraavien vuosisatojen kuluessa Mali pilkottiin useiksi pikkuvaltioiksi.
Kun Euroopan siirtomaavallat vuonna 1884 jakoivat Berliinissä Afrikan keskenään, Malista tuli Ranskan siirtomaa. Nykyään entisen Malin kuningaskunnan alueella sijaitsevat Mali, Senegal, Guinea, Mauritania, Norsunluurannikko ja Burkina Faso.
Timbuktussa on kuitenkin säilynyt monia komeita keskiaikaisia rakennuksia, jotka ovat selvinneet vallanvaihdosten melskeistä ja muistuttavat yhä Malin suuruuden ajasta.