Viinijuhlat ehkäisivät sisällissodan puhkeamista Ateenassa
Vuosittaiset viininjumala Dionysoksen juhlat olivat loistelias spektaakkeli teatteria, syöminkejä, seksuaalisia hurjasteluja – ja politiikkaa. Festivaalit olivat myös tapa säilyttää rauha Ateenassa.
Kreikkalaisen mytologian mukaan Dionysos syntyi pää-
jumala Zeuksen ja Theban kuninkaan tyttären, Semelen, liitosta.
Nauru ja laulu kaikuivat ja viinin houkutteleva tuoksu leijui ilmassa keväisenä päivänä 450 eaa., kun kulkue humalaisia ja riehakkaita naisia ja miehiä kulki läpi Ateenan kaupunginportin.
Viininjumala Dionysoksen juhlat olivat alkamassa, ja edessä oli neljä päivää kestävä näytelmäkilpailu Kreikan parhaimpien kirjailijoiden välillä, rajattomasti viiniä ja toivottavasti erotiikkaakin.
Kulkueen etunenässä kannettiin viinissä kylvetettyä ja kalliisiin vaatteisiin käärittyä Dionysoksen patsasta.
Aiemmin päivällä ateenalaiset olivat uhranneet kaupunginmuurien ulkopuolella useita härkiä, lampaita ja vuohia Dionysokselle.
Nyt kulkue marssi kohti teatteria, jossa patsas saisi kunniapaikan koko festivaalin ajaksi. Nuoret neitsyet kantoivat viinikannuja ja hedelmäkoreja, jotka symboloivat viinin jumalan hedelmällisyyttä.
Rikkaiden kaupunkilaisten, Ateenan kaupungin sekä sen liittolaisten rahoittamissa vaunuissa vedettiin jättimäisiä falloksia.
Katsojat tervehtivät metrien pituisia hedelmällisyyden symboleja huudoin ja taputuksin. Käynnissä oli hyväntahtoinen kilpailu siitä, kenen rahoittama fallosvaunu oli kaikkein upein ja vaikuttavin, ja festivaalia edeltävinä kuukausina fallosten valmistajilla oli pitänyt kiirettä.
Vaunujen jäljessä tulivat tanssivat kaupunkilaiset omia, itse tekemiään falloksia kantaen. Nekin olivat niin suuria, että niitä piti kantaa pitkien seipäiden päässä.
Filosofi Herakleitos (noin 540–480 eaa.) kirjoitti tämän rituaalin erityisyydestä: ”Ainoastaan tässä yhteydessä fallos ei ole tabu.”
Kaiken kaikkiaan festivaali oli poikkeusaikaa, jolloin muuten hyvinkin pidättyväiset ateenalaiset heittäytyivät orgioihin nauttimaan alkoholista, ruuasta ja seksistä.
Vieras jumala tuli kaupunkiin
Vuosittain toistuvat Dionysos-jumalan yleiset juhlat alkoivat tyranni Peisistratoksen hallintokaudella (561–527 eaa.).
Juhlat saavuttivat suuren suosion, ja ne jatkuivat, kun tyrannia korvattiin demokratialla Ateenassa noin 500 eaa.
Ajan mittaan juhlat kasvoivat ja esimerkiksi niiden yhteydessä järjestettyjen näytelmäkilpailujen merkitys vahvistui. Kreikkalainen draamaperinne juontaa juurensa Dionysoksen juhlista.
Kaikki nykyään tuntemamme antiikin Kreikan tragediat, esimerkiksi kertomus Oidipuksesta, on esitetty ensi kerran juhlissa noin 2 500 vuotta sitten.
Dionysos ei ollut alun perin ateenalaisten oma jumala, vaan hänen palvontansa omaksuttiin vähitellen. Jumala saapui Eleutherain kaupungista, jonka ateenalaiset valloittivat noin vuonna 530 eaa.
Kreikkalaisen tarinan mukaan ateenalaiset halveksivat aluksi uutta jumalaa mutta saivat ylimielisyydestään rangaistuksen.
Taru kertoo, että ateenalaismiehet pilkkasivat vastapystytettyä Dionysoksen patsasta ja saivat sen seurauksena vaivan, joka heikensi heidän sukupuolisia kykyjään.
Vain Dionysokselle osoitettu ylenpalttinen uhrijuhla voisi parantaa ateenalaiset kauhistuttavasta vaivastaan.
Dionysos-juhlien aikaan kaikkialla Ateenassa järjestettiin illan tullen yksityisiä pitoja, symposioneja.
##
Dionysoksella oli kahdet kasvot
Tutkijoiden mukaan Dionysos-kultti syntyi alun perin Lähi-idässä, ja ateenalaisille se edusti jotain kaukaista ja eksoottista.
Viinin lisäksi Dionysos oli nimittäin myös teatterin, roolipukeutumisen sekä kaksinaisuuden jumala.
Vanhojen kreikkalaisten kirjoitusten mukaan Dionysos-kultin papittaret olivat rajuimpia kaikista Kreikan papittarista: he juopottelivat, nylkivät eläviä eläimiä, harjoittivat kannibalismia ja syyllistyivät jopa lapsenmurhiin.
Tämä osoittaa, että viinin jumala edusti sekä nautintoa että kipua. Samaan tapaan hänen juhlissaan oli kaksi eri puolta. Riehakkaalla juhlinnalla oli nimittäin myös vakavia poliittisia tavoitteita.
Festivaali houkutteli diplomaatteja
Siinä missä tavalliset ateenalaiset odottivat festivaalia muun muassa teatteriesitysten, ruuan ja viinin sekä eroottisten seikkailujen takia, kaupungin poliitikoilla oli aivan omat intressinsä.
Ateenan korkeimmat poliittiset virkamiehet, arkontit, näkivät festivaalin mahdollisuutena vahvistaa sekä omaa valtaansa että kaupungin asemaa.
Dionysos-juhlat järjestettiin alkukeväästä samoihin aikoihin kuin purjehduskausi alkoi. Sen vuoksi myös Ateenan liittolaiskaupunkien rikkaiden ja vaikutusvaltaisten asukkaiden sekä diplomaattisten edustajien oli helppoa saapua osallistumaan juhliin.
Ja heitä saapuikin suurin joukoin. Tapahtuma oli Ateenan kaupunginjohdolle oiva tilaisuus vahvistaa vanhoja sopimuksia tai solmia uusia muiden kaupunkivaltioiden edustajien kanssa.
Teatteri oli myös propagandaa
Hyvien sopimusten varmistamiseksi oli tärkeää tehdä vieraisiin hyvä vaikutus.
Siksi kaupungin johto järjesti diplomaateille parhaat paikat Akropoliin eteläpuolella sijainneeseen valtavaan Dionysos-teatteriin festivaalin toisena päivänä, jolloin siellä järjestettiin joukko seremonioita ennen neljäpäiväisten näytelmäkilpailujen alkamista.
Ensimmäisessä seremoniassa juhlittiin Ateenan uusia kansalaisia. Miehet, jotka eivät olleet syntyneet ateenalaisiksi mutta olivat nyt saaneet kansalaisuuden, puettiin seremoniaa varten kreikkalaisten hopliittisotilaiden varusteisiin.
Rituaalin tarkoitus oli osoittaa, että kaupunki otti vastuun näistä syntyperältään onnettomista nuorukaisista myöntämällä heille täyden kansalaisuuden. Näin näytettiin vieraille ja kaupunkilaisille, että Ateena piti huolen asukkaistaan.
Sitten seurasi huomionosoitus näytelmien sponsoreille, jotka kruunattiin symbolisesti kullatuilla seppeleillä. Sponsorit rahoittivat näytelmissä tarvittavat kuorot, soittajat ja puvut.
Ateenan kaupunkivaltio puolestaan maksoi kirjailijoille ja näyttelijöille, jotta se pystyi valvomaan näytelmien sisältöä.
Näytelmät valittiin huolella, sillä niiden piti esittää Ateena myönteisessä valossa niin kaupunkilaisille kuin vieraillekin.
Lopuksi annettiin tunnustusta kaupunkilaisille, jotka olivat vuoden mittaan lahjoittaneet kaupungille esimerkiksi uusia rakennuksia ja laivoja. Tällä seremonian osalla oli suuri merkitys.
Valtiomies Demosthenes (384–322 eaa.) kuvaili sitä näin:
”Kaikkia paikalla olevia katsojia kannustetaan tekemään osansa kaupungin hyväksi – ja kunnioittamaan enemmän sitä, joka osoittaa kiitollisuuttaan, kuin sitä, jolle osoitetaan suosiota.”
Ateenalla oli selvä suunnitelma – se halusi hivellä rikkaiden itsetuntoa ja tyydyttää heidän kunnianhimoaan juhlimalla heitä julkisesti ja sai sitten palkkioksi avokätisiä lahjoituksia.
Juhlinta yhdisti kansalaisia
Ateena ei säästellyt Dionysos-juhlien järjestämisessä, ei edes sota-aikana tai taloudellisena laskukautena.
Juhlat peruutettiin vain kerran, kun Ateena oli tuhon partaalla vuonna 404 eaa. häviämänsä peloponnesolaissodan vuoksi.
Historioitsijat ovat arvioineet Ateenan käyttäneen juhlajärjestelyihin summan, joka vastasi kymmenesosaa sen laivaston vuosittaisesta budjetista. Ateenan laivastossa oli suurimmillaan 400 alusta ja 80 000 miestä.
Sijoitus maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin, sillä festivaali toimi ikään kuin varoventtiilinä, joka esti kaupunkivaltion sisäisten kiistojen puhkeamisen sisällissodaksi.
Kun ateenalainen poliitikko, uudistusmielinen Kleisthenes johdatti kaupunkivaltion demokratiaan noin vuonna 500 eaa., ateenalaiset jaettiin 10 fyleen eli ”heimoon”, jotka eivät perustuneet sosiaaliseen tai taloudelliseen luokkajakoon, kuten aikaisemmin.
Toiveena oli, että heimot pitäisivät toisensa poliittisesti aisoissa samalla, kun niiden yhteisenä intressinä olisi kaupunkivaltion puolustaminen.
Ennen demokratiaa Ateenaa olivat vuosikymmeniä hallinneet yksinvaltiaat tyrannit, ja kaupunginhallitus pelkäsi, että nuo ajat palaisivat, jos heimot alkaisivat sotia keskenään.
Dionysos-festivaalin yksi tavoite olikin lieventää kilpailevien ateenalaisten välisiä jännitteitä. Viisipäiväisten juhlien aikana ateenalaiset saivat purkaa turhautumiaan ja saattoivat solmia poliittiset rajat ylittäviä suhteita.
##
Pidoista kehkeytyi orgioita
Joka ilta näytelmien jälkeen järjestettiin pitoja, niin sanottuja symposioneita.
Yläluokalla ne olivat ylellisiä kestejä, mutta myös tavallisen kansan juhlat olivat ylenpalttiset. Kaikille kaupunkilaisille jaettiin uhrilihaa, ja uuden sadon viini oli juuri valmistunut, joten ruokaa ja juomaa riitti runsaasti kaikille.
Useimmissa Ateenan kotitalouksissa oli oma huone symposionia varten. Usein se oli talon ainoa huone, jossa oli kivilattia, mikä helpotti siivoamista.
Symposionissa juhlavieraat juhlivat estoitta, sylkivät lattialle, roiskivat ruokaa ympäriinsä ja jopa oksentelivat.
Tarjolla oli ruuan lisäksi yleensä viihdykettä, kuten tanssia ja musiikkia, minkä jälkeen olivat vuorossa lihallisemmat ilot. Vaimoilta ja tyttäriltä oli pääsy kielletty symposioneihin, joissa ainoat naiset olivat huilunsoittajia ja prostituoituja.
Symposioniin kutsutun miehen piti olla varautunut hyvinkin intiimiin kanssakäymiseen yli rajojen. Illan kliimaksi olivat nimittäin suuret orgiat, joissa myös homoeroottiset suhteet olivat tavallisia.
Löydetyissä ruukuissa ja juomapikareissa symposionin osallistujat on usein kuvattu satyyreina, kreikkalaisina taruolentoina, joilla oli miehen ylävartalo ja vuohen jalat. Satyyrit yhdistettiin Dionysokseen, irstailuun ja juopotteluun.
Symposionin osallistujat rikkoivat monesti yhteiskunnan sovinnaisuussääntöjä, eikä heitä tavallisesti pidetty vastuullisena käytöksestään, koska he olivat humalassa. Klassisessa kreikkalaisessa sanonnassa todetaankin: ”Vihaan juoppoa, jolla on hyvä muisti.”
Symposionin osallistujat pelehtivät prostituoitujen ja toistensa kanssa.
Rietastelu sai arvostelijoita
Vaikka useimmat heittäytyivät täysin rinnoin juhlimaan Dionysos-festivaaleja, niillä oli arvostelijansakin.
Yksi heistä oli filosofi Apollonios Kyrenestä nykyisen Libyan alueelta. Hän moitti ateenalaismiehiä näiden rietastelevasta käytöksestä:
”Ateenalaiset näyttävät vannovan uskollisuutta nautinnoille kodin sijaan ja kantavan fallosta aseen sijaan.”
Kriitikot varoittivat myös teatterin ja politiikan sekoittamisesta keskenään. Teatterissa yleisö heittäytyi tunteidensa valtaan ja mölysi, itki ja kommentoi esityksiä kovaäänisesti.
Filosofi Platon varoitteli tällaisesta eläytymisestä kuvaillessaan teatterihulluja ateenalaisia manipuloitavissa oleviksi lampaiksi, jotka eivät erottaneet todellisuutta teatterista.
Platon pelkäsi, että ateenalaiset pitivät kansankokoustakin teatterina, sillä sen kokoontumisissa väittelyt kehittyivät usein varsinaisiksi farsseiksi.
##
Juhlat jatkuivat vuodesta toiseen
Juhlien suosio kuitenkin jatkui vuosisatoja – viimeisin tiedetty näytelmäkilpailun voittaja on vuodelta 154 eaa.
Kaupungin johdon tehdessä politiikkaa tavallinen kansa sai nauttia viisi päivää ruuasta, juomasta ja muista iloista sekä aikansa parhaista näytelmistä.
Dionysos-festivaalin menestys perustui nimenomaan sen yhdistävään voimaan ja poliittisiin hyötyihin.
Kun humala viiden päivän juhlinnan jälkeen haihtui, juhlat olivat jättäneet ateenalaisiin jälkensä.
Uskollisuus kotivaltiota kohtaan ja poliittinen suvaitsevaisuus kantoivat aina seuraavan vuoden innolla odotettuihin festivaaleihin asti.