Taistelu Troijasta

Totuus Troijan tuhosta

Yli 100 vuoden ajan arkeologit ovat kiistelleet Homeroksen kuuluisasta Ilias-runoelmasta, joka kertoo mahtavan Troijan tuhosta. Uudet löydöt paljastavat, että runoelma voi olla luultua lähempänä totuutta.

Yli 100 vuoden ajan arkeologit ovat kiistelleet Homeroksen kuuluisasta Ilias-runoelmasta, joka kertoo mahtavan Troijan tuhosta. Uudet löydöt paljastavat, että runoelma voi olla luultua lähempänä totuutta.

Imageselect/Shutterstock

”Laulaos, oi runotar, viha Peleun pojan Akhilleun – turmiokas, mi akhaijeja löi lukemattomin tuskin.” Manaavat sanat ovat sukupolvien ajan sisältyneet lukiolaisten oppimäärään monissa länsimaissa.

Eeppinen runoelma Ilias, joka alkaa edellä mainituilla sanoilla, on runoilija Homeroksen kirjoittama ja muinaisen Kreikan tunnetuin tarina. Kertomuksessa kuvaillaan Kreikan historian dramaattinen ja kunniakas ajanjakso, jolloin sankarit taistelivat ja kuolivat kamppaillessaan mahtavasta Troijan kaupungista. Taru oli niin suosittu, että sitä oli jo Homeroksen aikana 700-luvulla eaa. kerrottu suusta suuhun noin 500 vuotta.

Troija, antiikin aikainen ruukku

Troijan sotatarinat olivat suosittuja jo antiikin aikana – muun muassa amforien koristeaiheena. Tässä Akhilleus vetää Hektorin ruumista vaunujensa perässä.

© Bibi Saint-Pol

Ilias ja sen kertomus läntisten kreikkalaisten ja itäisten troijalaisten yhteenotosta on julkaisustaan lähtien kiehtonut maailmaa. Muinoin teosta pidettiin sodan, politiikan ja suositeltavan soturi­käytöksen käsikirjana.

Makedonian kuninkaan Aleksanteri Suuren sanottiin sotaretkillä nukkuneen teos tyynynsä alla. Muinaisen Aleksandrian kuuluun kirjastoon tutkijat kokosivat kaikki runon versiot voidakseen verrata ja analysoida tekstejä, ja nykyään runo on käännetty käytännöllisesti katsoen kaikille kielille ja kieliversioille.

Ilias on luettavissa esimerkiksi englanniksi 70:nä eri versiona. Äskettäin runo käännettiin myös Etelä-Afrikassa puhutulle erityiselle englannin murteelle. Homeroksen runo on matkustanut kauas, ja se muodostaa nykyään olennaiselta osalta perustan sille, mitä muinaisesta Kreikasta ja sen sankaritaruista tiedetään.

Tutkijat ovat vuosisatoja pohtineet, sisältääkö runo muuta kuin myyttejä. Oliko Ilias vain viihdyttävä kertomus, vai kuvailiko se todellista sotaa, jota kävivät oikeasti eläneet sankarit?

Suurin osa on päätynyt uskomaan, että Ilias oli tarina, jolla ei ole juuria todellisuudessa. Viime vuosina arkeologit ja kielitieteilijät ovat kuitenkin tehneet huomiota herättäviä havaintoja, jotka yhdistettäessä näyttää siltä, että Homeroksen kertomus ei ole vain hyvä ja vauhdikas tarina. On löydetty paljon viitteitä siitä, että Ilias perustuu pronssikaudella käytyyn todelliseen sotaan.

Homeros, Troija, kreikkalainen kirjallisuus

Homeroksen runoelmat Ilias ja Odysseia vaikuttivat suuresti kreikkalaiseen kirjallisuuteen.

© AishaAbdel

Pohatta etsi Troijaa

Ensimmäisiin 1800-luvulla Troijan kohtaloa tutkimaan lähteneisiin löytöretkeilijöihin suhtauduttiin epäillen. 200 vuotta sitten tutkijat eivät epäilleet vain sitä, että Troija olisi joskus ollut sotanäyttämönä, vaan he eivät uskoneet, että kaupunki oli edes ollut olemassa muualla kuin Homeroksen mielikuvituksessa.

Harvat intomieliset, kuten saksalainen pohatta, maailmanmatkaaja ja harrastelija-arkeologi Heinrich Schliemann, olivat varmoja siitä, että Homeroksen kertomus Troijan sodasta perustui todellisuuteen. Schliemann oli jo lapsena köyhässä pappisperheessä kuullut isänsä lukevan sankarirunoa ja oli siitä lähtien ollut sen lumoissa.

Aikuisena Schliemann oli raatanut ja ansainnut omaisuuden Venäjän-kaupalla ja pankkiirina kultakuumeen aikaan Yhdysvalloissa. Tämän ansiosta hänellä oli varaa kalliiseen tutkimusretkeen, ja hän oli päättänyt löytää Troijan. 46-vuotias Schliemann lähti vuonna 1868 kohti Välimerta etsimään tarujen kaupunkia.

Heinrich Schliemann, arkeologi

Heinrich Schliemann on yksi arkeologian pioneereista. Hänen tapaansa käyttää kaivauksissa dynamiittia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu.

© Selbstbiographie. Leipzig, Brockhaus, 1892.

Tuolloin oli vielä arvoitus, missä Troija sijaitsi. Historioitsijat olivat jo kauan uskoneet, että jos kaupunki oli ollut olemassa, se oli sijainnut Dardanellien salmen rannalla nykyisessä Turkissa. Burnarbashin kukkula oli Troijan raunioiden todennäköinen paikka niiden tutkijoiden mukaan, jotka uskoivat Troijan olemassaoloon.

Burnarbashi oli siksi luontainen lähtöpaikka Schliemannin etsinnöille, ja vuonna 1869 hänen retkikuntansa pääsi Turkkiin tutkimaan kukkulaa. Jo muutama lapionpisto osoitti, ettei valtava kaupunki kätkeytynyt Burnarbashin uumeniin.

Maasta ei löytynyt muurin jäännöksiä eikä ruukunsirpaleita, joita olisi ollut kosolti, mikäli Homeroksen kuvailemat suuret palatsit, korkeat tornit, vallihaudat ja leveät tiet olisivat olleet hautautuneina sinne. Kukkulan sijainti lisäsi Schliemannin epäilyksiä.

Kreikan sotaleiri Troijan taistelun aikana oli Iliaan mukaan rannikolla. Sieltä sotilaat lähtivät Homeroksen mukaan useasti päivässä taisteluihin. Burnarbashi kuitenkin sijaitsi kilometrien päässä rannikosta. Matka oli aivan liian pitkä, jotta kreikkalaiset olisivat voineet taittaa sen joka päivä päästäkseen taisteluihin.

Schliemann mittasi askeleilla reitin, jota kreikkalaiset olisivat kulkeneet ensimmäisten päivien taisteluissa, ja laski, että heidän olisi pitänyt yhdeksässä tunnissa marssia 84 kilometriä.

Idavuori Kreetalla

Idavuori on Kreetan korkein kohta, ja koska se mainitaan Iliaassa, Schliemann käytti sitä Troijan etsinnässä.

© Shutterstock

Kumotakseen lopullisesti teorian siitä, että Troija olisi sijainnut Burnarbashikukkulalla, Schliemann otti esiin mukanaan tuomansa Iliaan. Hän kävi tarkasti läpi kaikki tiedot, joita teoksessa annettiin kaupungin sijainnista.

Homeros esimerkiksi kirjoitti troijalaisten nähneen kaupunginmuureiltaan Idavuoren. Vuorta ei kuitenkaan voinut nähdä Burnarbashilta edes korkeiden muurien päältä, kuten saksalaisarkeologi totesi omin silmin.

Kukkulaa ympäröivien lähteiden lukumäärä ei myöskään sopinut kuvaukseen. Ilias kertoo, että Troijan luona pulppusi kaksi lähdettä. Toinen oli niin lämmin, että vesi höyrysi, mutta toinen oli jääkylmä. Schliemann löysi kukkulan ympäristöä kierrellessään peräti 34 lähdettä.

Mitatessaan veden lämpötilan taskulämpömittarilla hän totesi, että kaikkien lähteiden vesi oli tarkalleen saman lämpöistä, 17,5 celsiusastetta.

Saadakseen lisävarmistusta Schliemann seurasi kahden Iliaan päähenkilön jalanjälkiä: Akhilleuksen ja Hektorin kerrotaan ajaneen toisiaan takaa kolme kertaa Troijan ympäri ennen lopullista kohtaamista.

Hän kulki kuvatun reitin mutta törmäsi jyrkkään rinteeseen, joka hänen oli kontattava alas. Sankarit olisivat tuskin juosseet kaupunkia ympäri, jos heidän olisi pitänyt ryömiä rinnettä pitkin, Schliemann totesi ja sulki Burnarbashin pois laskuista.

Läheinen kukkula täsmäsi runoon

Muiden amatööriarkeologien, etenkin brittiläisen Frank Calvertin, kehotuksesta Schliemann jatkoi muutaman kilometrin pohjoiseen kaivaakseen Hisarlikkukkulalla, ja pian päätelmä oli selvä: alue sopi täydellisesti Homeroksen kuvaukseen.

Ensinnäkin kukkula oli lähellä merta ja sieltä oli näkymä Idavuorelle, mutta lisäksi se sijaitsi myös keskellä alavaa tasankoa, jolla Akhilleus ja Hektor olisivat hyvin voineet taistellessaan liikkua ympäriinsä.

”Olen täysin vakuuttunut siitä, että muinainen Troija on sijainnut täällä.” Heinrich Schliemann nähtyään Hisarlikia ympäröivän maiseman.

Hisarlik sijaitsi noin viiden kilometrin päässä merestä, ja sittemmin on todistettu, että Homeroksen aikaan kukkula oli vielä lähempänä rannikkoa. Alue, joka aikoinaan saattoi olla luonnonsatama kreikkalaisten purjealuksille, oli nyt kerrostumien peitossa.

Rantaviivan ennallistus Homeroksen ajan mukaiseksi sopii Iliaan maisemakuvaukseen. Schliemann itse ei epäillyt: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että muinainen Troija on sijainnut täällä”, Schliemann kirjoitti käytyään Hisarlikissa. Yhtäläisyydet Homeroksen kuvauksen kanssa eivät kuitenkaan vielä riittäneet todisteiksi. Saksalaisarkeologin oli tehtävä kaivauksia todistaakseen, että Hisarlik todella oli Troija.

Kreikkalaistutkija Eratostheneen teksteistä Schliemann tiesi tarkkaan, mitä etsiä. Tutkija oli 200-luvulla eaa. yrittänyt laskea, milloin Troija oli kukistunut, ja päätellyt sen tapahtuneen 408 vuotta ennen ensimmäisiä Kreikan olympialaisia, mikä vastaa ajanlaskussamme vuotta 1184 eaa.

Huhtikuussa 1870 Heinrich Schliemann iski lapionsa ensimmäistä kertaa kukkulaan ja löysi kerrostumia, joiden hän uskoi olevan Troijan kukistumisen ajalta. Schliemann oli näin todistanut monien erehtyneen. Troija oli olemassa. Voitonriemu oli suuri.

Hautoja Mykenessä Kreikassa

Heinrich Schliemann kaivoi vuonna 1876 Mykeneä Kreikassa. Hän löysi muun muassa kuuluisan Leijonaportin ja aarteita, joiden hän uskoi olevan kuningas Agamemnonin haudasta.

© Deutsches Archäologisches Institut

Amatöörin päätelmät ontuivat

Schliemannin havaintoihin suhtauduttiin epäilevästi, mutta pian hän sai myös tunnustusta. Monien arkeologien mukaan saksalainen oli löytänyt paikan, jolla Troija aikoinaan oli sijainnut. Useimmat nykytutkijat ovat samaa mieltä. Troijan sijainti on oikeasti selvillä, mutta Schliemann ei löytänyt Iliaan kaupunkia.

Kerros, johon hän päätyi, oli yksinkertaisesti liian vanha, joten hänen esiin kaivamansa kaupunki ei voinut olla Homeroksen Troija. Paikalla sittemmin tehtyjen lukuisten kaivausten mukaan kukkulan kaupungeilla oli ollut kova kohtalo. Yli 4 000 vuoden aikana paikalla ollut kaupunki oli tuhottu ja raunioiden päälle rakennettu uusi ainakin yhdeksästi.

Vanhin, alin asuinpaikka, jolle tutkijat ovat antaneet nimen Troija 0, on neoliittiselta kaudelta eli vuoden 3700 eaa. tienoilta. Nuorin on roomalaisajalta, noin vuodelta 500.

”Kurjia, pieniä kyliä, joita ei olisi vakavissaan voitu kutsua kaupungiksi.” Vuonna 1984 asiantuntija kohteista, joita oltiin luultu Troijaksi.

Schliemann oli kaivautunut aina Troija 2:n jäännöksiin asti. Kyseessä oli yksi vanhimmista kaupungeista, ja amatööriarkeologi julisti sen Homeroksen kaupungiksi. Myöhemmät tutkimukset osoittivat, että paikka oli todellisuudessa noin tuhat vuotta vanhempi kuin Iliaassa kuvailtu kaupunki. Sittemmin arkeologit ovat arvioineet kerrosten Troija 6 tai 7a olevan kaupunki, josta Iliaassa kerrottiin.

Troija 6 ja Troija 7a olivat nimittäin ”kurjia, pieniä kyliä, joita ei olisi vakavissaan voitu kutsua kaupungiksi”, totesi muinaiskaupunkien asiantuntija vuonna 1984.

Suuri ja tuhoisa sota Troijasta näytti siksi epätodennäköiseltä monien tuolloisten tutkijoiden mukaan, koska niin pienestä ja vaatimattomasta paikasta kannatti tuskin taistella.

Sophia, Priamoksen aarre

Heinrich Schliemannin vaimo Sophia poseeraa yllään osia Priamoksen aarteesta, jonka arkeologipariskunta salakuljetti Turkista.

© Elizabeth Simpson

Löydöt kasvattivat Troijan kokoa

1980-luvun lopulla ja vuonna 2005 toteutetut arkeologiset kaivaukset ovat kuitenkin osoittaneet, että Troija oli paljon suurempi kuin aluksi oletettiin. Kaupungin keskuslinnakkeen alapuolelta, jota asiantuntijat ennen pitivät ainoana asuttuna kaupunginosana, arkeologit löysivät jäännöksiä kaupunkialueesta, jonne olisi mahtunut osapuilleen 7 000 asukasta.

Yhteensä Troija levittäytyi yli 300 000 neliömetrin alueelle, ja sinne saattoi arkeologien mukaan mahtua yhteensä jopa 10 000 asukasta. Kaupunki oli siten 15 kertaa niin suuri kuin ensin oli oletettu, ja muinaisajan mittapuulla se oli ollut kukoistava metropoli.

Kokonsa ja sijaintinsa perusteella Troija on todennäköisesti hallinnut aluetta ja valvonut kulkua Välimereltä Mustallemerelle ja Vähästä-Aasiasta Kaakkois-Eurooppaan. Keskeinen sijainti teki kaupungista vauraan ja mahtavan.

Myös sääolot vahvistivat Troijan asemaa. Homeros puhui kaupungista ”myrskyisenä Troijana”, ja tuulella oli tärkeä rooli kaupungin menestyksen kannalta. On mitattu, että kaupungin sisääntuloväylällä kesäisin – purjehduskaudella – navakka pohjoistuuli puhalsi jopa 60 päivänä.

Pronssikauden merimiehet eivät osanneet vielä luovia eivätkä siten voineet purjehtia vastatuuleen. Kauppalaivojen oli hakeuduttava tuulen takia maihin, ja alusten oli usein viivyttävä satamassa viikkoja. Laivavierailujen tuoma vilkas kauppa ja kasvava liikevaihto olivat eduksi kaupungille.

Rauniot, Turkki, Troija

Hisarlikista Turkista esiin kaivetut rauniot kertovat, kuinka laaja Troija oli oikeasti.

© CherryX

Troija 6 vastasi Homeroksen kuvauksia korkeista muureista ja jykevistä torneista, mutta vuoden 1250 eaa. tienoilla kaupungin tuhosi pikemminkin maanjäristys kuin sota. Seuraava kaupunki, Troija 7a, ei ollut yhtä rikas ja mahtava, mutta sen asukkaat laajensivat silti puolustusrakennelmia.

Noin vuonna 1175 eaa. kaupunki tuhoutui taas, ja tällä kertaa löytyi merkkejä taisteluista ja piirityksestä. Kaduilta löydetyt nuolen- ja keihäänkärjet viittaavat väkivaltaisiin kuolemiin.

Suuret talot ja palatsit, joissa ennen oli asunut vain yksi perhe, oli jaettu niin, että ihmisiä mahtui enemmän. Lähes kaikissa taloissa oli maahan kaivettu varastoruukkuja. Kaikki viittasi siihen, että kaupunkia piiritettiin ennen valtausta, juuri kuten Homeros kuvailee. Sekä Troija 6 että Troija 7a olivat siis uljaita kaupunkeja, joista kannatti taistella.

Sieppaus johti Troijan tuhoon

Troijan sota oli suuri tragedia, joka kesti kymmeniä vuosia. Sen kaikki tapahtumat kuvataan niin sanotussa eeppisessä kykloksessa, johon Iliaan lisäksi kuuluvat muun muassa runot Kypria, Aithiopis, Pieni Ilias ja Iliou persis.

Noin 1190 eaa.

Jumalatar Afroditen ansiosta Helena rakastui prinssi Parisiin, joka vei Helenan mukanaan kotikaupunkiinsa Troijaan. Helenan mies, Spartan kuningas Menelaos vihastui vaimonsa sieppaamisesta ja vannoi hakevansa tämän takaisin. Hän sai kerättyä armeijan, kun muut kreikkalaiskuninkaat suostuivat auttamaan häntä.

Symboli, jumalatar, Troija
© Shutterstock

Noin 1188 eaa.

Kreikan armeija oli lähdössä merelle, mutta sää oli peilityyni. Saadakseen tuulta purjeisiin Menelaos uhrasi tyttärensä Ifigeneian.

Symboli, laiva, Troija
© Shutterstock

Noin 1188–1185 eaa.

Kreikkalaiset piirittivät Troijaa kymmenen vuotta. Menelaos taisteli Parisia vastaan ja voitti. Jumalat suojelivat silti Parisia, ja Helena jäi Troijaan.

Symboli, linna, Troija
© Shutterstock

Noin 1183 eaa.

Vuoden hiljaisuuden jälkeen kreikkalaiset kohtasivat vastarintaa. Sotasankari Akhilleuksen ystävä Patroklos kuoli Troijan parhaan soturin Hektorin kädestä.

Troija, symboli, troijalaiset
© Shutterstock

Noin 1183 eaa.

Akhilleus raivostui Patrokloksen surmasta ja tappoi Hektorin kaksintaistelussa. Sitten hän nöyryytti troijalaisia vetämällä Hektorin ruumista sotavaunujensa perässä.

Symboli. Troija, kosto
© Shutterstock

Noin 1183–1181 eaa.

Akhilleuksen surmattua Hektorin Paris ampui nuolen Akhilleuksen kantapäähän. Se oli Akhilleuksen ainoa haavoittuva paikka ja Akhilleus kuoli.

Symboli, nuoli, Troija
© Shutterstock

Noin 1180 eaa.

Kreikkalaiset rakensivat puuhevosen, johon piiloutui sotureita. Troijalaiset luulivat hevosta uhrilahjaksi ja vetivät sen kaupungin portista sisään. Yöllä soturit hiipivät ulos hevosesta ja hyökkäsivät kaupunkiin sisältäpäin.

Symboli, Troijan hevonen
© Shutterstock

Noin 1180 eaa.

Seurasi verilöyly. Troijalaiset yrittivät puolustautua, mutta kreikkalaiset tappoivat heitä joukoittain. Troija paloi maan tasalle, ja asukkaat hylkäsivät sen.

Symboli, Troija
© Shutterstock

Savitauluista löytyi prinssin nimi

Homeroksen mukaan Troijan sodan välitön syy ei kuitenkaan ollut kaupungin sijainti tai vauraus, vaan sodan aiheutti Kreikan kaunein nainen, Helena, joka siepattiin Troijaan. Helena oli Homeroksen mukaan naimisissa kreikkalaisen Spartan kuninkaan Menelaoksen kanssa, mutta Troijan prinssi Paris varasti vierailullaan hänet itselleen.

Juuri Helena on yksi nimistä, joita tutkijat ovat etsineet lähteistä. Hänet mainitaan monissa muinaisissa kirjoituksissa. Esimerkiksi runoilija Stesikhoros (632–556 eaa.) kertoo, että Helena ja Paris päätyivät matkallaan Egyptiin.

Tarinat voivat perustua vanhoihin taruihin, eikä tutkijoilla ole kouriintuntuvia todisteita siitä, että Helena-niminen kuningatar olisi koskaan oikeasti elänyt. Toisaalta he uskovat, että Paris on saattanut olla todellinen henkilö. Homeros kutsuu Parista myös Aleksandrokseksi, ja tämä nimi tunnetaan löydöstä, joka on tehty satojen kilometrien päässä.

Prinssi Paris, Troija, solvaus

Kirjallisissa lähteissä Paris kuvataan pelkuriksi, ja Iliaassa Hektor solvaa häntä, koska hän jää Helenan luo, vaikka kaupungissa käydään taistelua kreikkalaisia vastaan.

© Daderot

Kun arkeologit kaivoivat nykyisen Turkissa alueelta esiin heettiläisen valtakunnan pääkaupungin Hattušan, kaupungin arkistosta löytyi tuhansia säilyneitä savitauluja. Yksi tauluista on ajoitettu vuoden 1280 eaa. tienoille, ja se kuvaa liittoumaa Wilusan Alaksandun ja heettiläisten kuninkaan välillä. Monet uskovat, että Wilusa oli heettiläisten tapa kirjoittaa Troijan toinen nimi, Ilion.

Ilias-runoelma on nimetty kaupungin toisen nimen mukaan, ja heettiläisissä arkistoissa mainitaan Troijan kuningas nimeltään Alaksandu yli sata vuotta ennen Troijan sotaa. Myöhemmällä Troijan prinssillä on hyvin voinut olla sama nimi muodossa Aleksandros.

Troija, kilpi, taivaankappaleet

Akhilleuksen kilvessä kerrotaan olleen koristeena taivaankappaleita ja tanssivia ihmisiä. Kilpeä ei ole säilynyt, mutta siitä on tehty ennallistus.

© AishaAbdel

Pariksen siepattua Helenan tämän mies Menelaos lähti tarinan mukaan kostoretkelle. Menelaos oli Spartan kuningas ja hänen isoveljensä Agamemnon oli Mykeneen kuningas. Mykene oli tuohon aikaan Kreikan vahvimpia valtakuntia.

Veljekset lähtivät Pylokseen, jota hallitsi Nestor. Nestor auttoi heitä löytämään lisää liittolaisia, kuten Ithakan kuninkaan Odysseuksen ja Kreikan parhaan soturin Akhilleuksen, joka johti niin kutsuttuja myrmidoneja, Pohjois-Kreikan heimoa.

Tutkijat ovat pitkään ponnistelleet selvittääkseen, ovatko mainitut kuninkaat historiallisia henkilöitä, mutta toistaiseksi siitä ei ole konkreettisia todisteita. Kuninkaiden kaupungit ja valtakunnat ovat kuitenkin jättäneet todellisia jälkiä, koska kuningaskuntien linnoituksia ja palatseja on löydetty kaikkialta Kreikasta.

Kuparikolikko, Troijan sota

Hisarlikista löydetty kupariraha Troijan sodan ajalta. Siinä esiintyy nimi Wilusa, joka viittaa samaan kuin Ilion – Homeroksen nimi Troijalle.

© Shutterstock

Kreikan Mykene tulvi kultaa

Kreikan manner oli myöhäisellä pronssikaudella vuosina 1600–1100 eaa. jakautunut pieniin, itsenäisiin kuningaskuntiin, joista ajan mittaan muodostui kehittyneitä valtioita. Kaikki ne kuuluivat mykeneläiseen kulttuuriin, ja niillä oli yhteiset arkkitehtuuri, jumalat, kieli ja kirjoitusjärjestelmä. Suurin niistä oli itse Mykene, jota kuningas Agamemnon Iliaan mukaan hallitsi.

Mykene sijaitsi Kreikan mantereella, ja Heinrich Schliemann kaivoi sen esiin muutama vuosi sen jälkeen, kun hän oli löytänyt Troijan. Homeros kutsuu Iliaassa kaupunkia kultaiseksi Mykeneksi, ja kaivauksissa Schliemann löysi sieltä myös kuninkaiden hautoja komeine kulta-aarteineen, mikä osoitti, että Mykene oli ollut rikas kaupunki.

Kuolinnaamio, arkeologi, Troija

Mykeneläisestä haudasta on löydetty ehkä kuningas Agamemnonille kuulunut kuolinnaamio. Naamio, joka on peräisin 1500-luvulta eaa., on pakotettu ohuesta kultalevystä.

© History Archive

Yksi vaikuttavimmista haudoista, noin vuodelta 1250 eaa., on nimetty Agamemnonin isän Atreuksen mukaan, jonka nimen tutkijat uskovat löytäneensä heettiläisten arkistoista. Siellä puhutaan heettiläisestä vasallikuninkaasta, joka valtasi Kyproksen. Myös jälkiä kuningas Nestorin palatsista on löydetty Pyloksesta.

Iliaan mukaan Nestor lähetti peräti 90 laivaa sotaretkelle Troijaa vastaan. Tutkijat eivät epäile, etteikö Pylos olisi aikoinaan ollut mahtava kuningaskunta. Kaivauksissa on löydetty lukuisia savitauluja, jotka osoittavat palatsin olleen noin 50 000 asukasta käsittäneen alueen hallinnollinen keskus.

Odysseuksen palatsia sen sijaan ei ole vielä paikannettu, mutta luolasta Ithakan saarelta, mistä Odysseus Homeroksen mukaan oli kotoisin, on löydetty kolme pronssista alttarina toiminutta kolmijalkaa, joita erään kultin tiedetään käyttäneen Odysseusta palvoessaan. Kyseessä on yksi monista Kreikan sankarikulteista, ja luola voidaan ajoittaa sieltä löydetyn keramiikan kaiverrusten avulla.

Odysseus-kultti ajoittuu 900-luvulle eaa. – eli se on yli 200 vuotta vanhempi kuin Iliaan tapahtumat. Ithakan luola ei siis ole tuonut tulosta Odysseuksen palatsia etsittäessä.

On tietysti eri asia penkoa maantieteellisiä paikkoja ja päähenkilöitä muinaisesta kreikkalaisesta runosta kuin yrittää selvittää, mitä oikeasti tapahtui Troijan tuhoutuessa. 1200-luvun eaa. puolivälistä alkaen oli ilmeisesti useita yhteenottoja Mykenen kreikkalaisten ja nykyisen Turkin alueella sijainneen heettiläisten valtakunnan välillä.

Mykenen kreikkalaiset alkoivat tuohon aikaan laajentaa valtakuntaansa yhä kauemmaksi itään, kun heettiläisten imperiumi oli sisäisten kapinoiden ja valtaistuimesta kiistelyn takia heikentynyt. Mykeneläiset hyödynsivät heikkoutta ryöstääkseen Vähän-Aasian rannikkokaupunkeja. Heettiläisten arkistoista tutkijat ovat löytäneet asiakirjoja, joissa rannikkokaupunkien hallitsijat usein valittelevat mykeneläisten ryöstöretkiä.

Homeros, Odysseus, kyklooppi

1800-luvun suuret taiteilijat hakivat töihinsä usein innoitusta Homeroksen runoista. Tanskalainen Constantin Hansen kuvasi Odysseuksen kohtaamisen kykloopin kanssa.

© bassenge.com

Joidenkin tutkijoiden mukaan Troijan sota johtui mykeneläisten ja heettiläisten välienselvittelyn kiihtymisestä. Toiset taas väittävät, että Troijan vauraus on ollut mykeneläisille vastustamaton kiusaus.

Strategisen sijaintinsa ansiosta kaupunki saattoi valvoa Dardanellien salmen laivaliikennettä ja ansaitsi suuria summia mykeneläisillä kauppa-aluksilla, kun ne joutuivat pohjoistuulen takia odottamaan Troijan satamassa. Troija oli houkutteleva kohde, ja Mykenen kuninkailta puuttui vain tekosyy hyökätä. Jos Troijan prinssi sieppasi kreikkalaisen kuningattaren, Helenan, se on voinut olla Mykenen kuninkaiden odottama syy.

Troijan hevonen, Troy, täysikokoinen

Troija-elokuvaa (2004) varten rakennettiin täysikokoinen Troijan hevonen. Se on nykyisin esillä Turkissa Çanakkalen kaupungissa.

© Shutterstock

Kaadettiinko Troija puuhevosella?

Kun kreikkalaiset eivät 10 vuoden jälkeen olleet vieläkään vallanneet Troijaa taistellen, he laativat juonen ja rakensivat valtavan puuhevosen. Historioitsijat eivät niele tarinaa sellaisenaan.

Piirityksen jatkuttua kymmenen vuotta Troijan asukkaat olivat sotaan turtuneita, ja kun kreikkalaiset sitten yhtäkkiä purjehtivat pois jättäen jälkeensä valtavan puuhevosen, troijalaiset herpaantuivat ja avasivat porttinsa. Sodan loppukohtaus kuulostaa epäuskottavalta, eikä Hisarlikkukkulan kaivauksissa ole löydetty pienintäkään jälkeä puuhevosesta.

Jotkut historiantutkijat uskovat tarinaa tositapaukseksi, joka on vääristynyt suusta suuhun kerrottuna. Joidenkin mukaan hevonen on voinut olla muurinmurtaja, jota kreikkalaiset käyttivät Troijan porttien hajottamiseen. Väline muuttui tarinassa hevoseksi, koska joko se oli hevosen muotoinen tai se oli kääritty hevosen nahkaan, mikä oli tunnettu keino estää puurakennelmia syttymästä tuleen, jos niitä ammuttiin palavilla nuolilla.

Toiset tutkijat taas uskovat, että hevonen kuvaa laivaa. Homeros viittaa toisaalla laivoihin ”merten hevosina”. Historiantutkijat korostavat muun muassa, että kuvaus puuhevoseen kapuavista miehistä sisältää samoja termejä kuin toisten kreikkalaisten runoissa laivaan nousevista ihmisistä. Troijan hevonen tulisi siksi ymmärtää Kreikan laivaston vertauskuvana. Toiset kuitenkin huomauttavat, että tietynlaiset kauppalaivat, jotka olivat yleisiä Välimeren alueella ensimmäisen vuosituhannen eaa. alussa, oli tyypillisesti koristeltu hevosenpäällä ja lisäksi niitä kutsuttiin nimellä hippo eli hevonen. Laivoja käytettiin silloin tällöin eräänlaisen maaveron eli tribuutin maksuna. Mahdollisesti tarina kuvaa tällaiseen maksusuoritukseen liittynyttä huijausta.

Yksiselitteistä ratkaisua tarinaan Troijan hevosesta tutkijat eivät osaa antaa. Monet tekijät ovat voineet vaikuttaa Troijan tuhoon, mutta useimmat eivät usko syyn olleen puuhevonen.

Laivasto koottiin tärkeään satamaan

Kuningas Agamemnonin johdolla Kreikan armeija ja laivasto koottiin Auliksen satamaan mantereelle Euboian saaren kohdalle. Sijainti oli strategisesti hyvä armeijan kokoamiseen, ja suotuisalla tuulella laivasto pääsi sieltä Troijaan jo kolmessa päivässä. Kreikan armeija oli pelottava näky kenelle tahansa. Rykmentit sisälsivät raskasta ja kevyttä jalkaväkeä, taisteluvaunuja, jousiampujia ja linkomiehiä.

Lisäksi olivat ei-sotilaalliset joukot, kuten kokit, sepät, teurastajat ja orjat. Armeija otti mukaan vain vähän muonaa, koska soturien tuli elää lähinnä vihollisen alueelta varastamallaan ruoalla. Iliaan mukaan Agamemnonin aseveljillä oli käskyvalta omiin sotilaihinsa, jotka olivat uskollisia ennen muita omalle kuninkaalleen. Homeros selittää muun muassa, että kreikkalaissankari Akhilleus veti miehensä, myrmidonit, taistelusta riideltyään rajusti kuningas Agamemnonin kanssa.

Homeroksen omana aikana armeijajohdon sellainen jako ei ollut tavallinen, mutta savitaulut vahvistavat, että pronssikauden mykeneläiset armeijat oli järjestetty siten. Kaiken kaikkiaan Homeroksella oli selkeä käsitys satoja vuosia aiemman sodankäynnin yksityiskohdista. Hän oli esimerkiksi ymmärtänyt täysin, miten sen ajan merimiehet olivat ohjanneet laivaa. Homeroksen mukaan laivaa ohjattiin perässä yhdellä ohjausairolla. Yksityiskohta on merkittävä, koska runoilijan omalla ajalla suurissa sotalaivoissa oli aina kaksi ohjausairoa.

”Päin joukkoa joukko jo pääsi, törmäsi kilpeen kilpi ja peitseen peitsi ja miehet urheat vastakkain.” Homeros Troijan sodan alusta

Laivasto oli tärkeä, sillä ilman sitä sotilaat eivät päässeet Troijaan. Mykeneläiset alukset olivat airoilla ja purjeilla liikkuneita nopeita pitkälaivoja, jotka oli tehty kauppaa ja merirosvoutta varten. Suurimmat olivat noin 27 metriä pitkiä, ja niihin mahtui 25 soutajaa. Iliaassa aluksia kutsutaan ”mustiksi laivoiksi”, koska rungot tiivistettiin ja suojattiin piellä ja tervalla.

Iliaan mukaan Agamemnon kokosi sotaretkelle 1 186 alusta. Lähteissä ei mainita niin suurta laivamäärää, joten asiantuntijat arvelevat lukua liioitelluksi. Mykenen kuningas lähetti ilmeisesti matkaan enintään 300 laivaa, joissa oli 15 000 soturia.

Taisteluvaunujen rooli oli tärkeä

Taistelu Troijasta alkoi heti, kun Kreikan laivat osuivat rantaan. ”Mutta kun rynnistäin päin joukkoa joukko jo pääsi, törmäsi kilpeen kilpi ja peitseen peitsi ja miehet urheat vastakkain, sopavaskiset”, Homeros kertoo.

Homeros kuvailee, miten troijalaiset taistelivat 50 miehen yksiköissä, mikä savitaulujen mukaan oli tyypillistä pronssikauden armeijoille. Ne eivät taistelleet yksin vaan saivat apua naapuriheimoilta, jotka kreikkalaisten tavoin sotivat oman johtajansa alaisuudessa. ”Siis omiaanpa nyt ohjaamaan joka käskijä käyköön, taistoon järjestäin kukin heimoisensa ja johtain”, runossa selitetään.

Troijalaiset hallitsivat Iliaan mukaan lisäksi sotavaunujen käytön. Tuohon aikaan he muistuttivat sotavaunuistaan kuuluisia liittolaisiaan heettiläisiä. Sata vuotta ennen Troijan sotaa heettiläinen kuningas oli lähettänyt yli 2 000 sotavaunua Kadeshin taisteluun Egyptin faraota vastaan. Sotavaunut olivat kevytrakenteiset, ja ne ylsivät jopa 38 kilometrin tuntivauhtiin. Joka vaunussa oli ajaja ja soturi.

Taistelussa ajaja piteli ohjaksia toisessa kädessä ja kantoi toisessa kilpeä suojatakseen itseään ja keihäällä aseistautunutta soturia vierellään. Homeroksen aikaan sotavaunuja ei enää käytetty sodassa, joten niiden merkittävä asema runoilijan tarinassa osoittaa jälleen, että hänellä oli hyvät tiedot pronssikauden sotakalustosta.

Akhilleus voittaa Hektorin

Akhilleus voitti Iliaassa Hektorin ja veti hänen alastonta ruumistaan Troijan muureilla vaunujen perään sidottuna.

© Franz Matsch

Homeros tiesi myös, miten vaunuja käytettiin taistelussa. Ne lähetettiin kootusti vihollista kohti tai niitä käytettiin esimerkiksi jousiampujien liikkuvana laukaisualustana. Homeroksen tiedot kuvastuvat Iliaan runossa, jossa kreikkalainen päällikkö puhuu ajajalleen:

”Voimaans’ älköön tai ajotaitoons’ uskoen kenkään pyrkikö yksin muist’ edell iliolaisia vastaan tai myös väistykö taa, niin haaskaten voimia hukkaan.” Sotavaunut toimivat parhaiten jyhkeinä muodostelmina, mikä Homeroksen on täytynyt tietää, vaikka hän ei mitenkään ollut voinut nähdä vaunuja tositoimissa.

Troija, tappava nuoli

Troijan prinssi Paris laukaisi Iliaassa tappavan nuolen kohti Akhilleusta, jonka serkku Aias kantoi ruumiin pois.

© Inscription Painter

Tämä tiedetään varmasti

Troija menestyi mutta tuhoutui lopulta.

  • Homeroksen Troija kukoisti vuoden 1184 eaa. tienoilla.
  • Kaupunki rikastui kaupalla etenkin kreikkalaisten kanssa.
  • Troijaa suojasi suuri linnake ja korkea ja jykevä muuri.
  • Maanjäristys ravisteli Troijaa noin vuonna 1250 eaa.
  • Nuolenkärjet muurissa kertovat taisteluista juuri ennen kaupungin tuhoa.
  • Tulipalo tarjoaa mahdollisen selityksen Troijan lopulliselle tuholle.

Troijan muureista ei päästy läpi

Kreikkalaiset ja troijalaiset eivät kummatkaan lyöneet vastustajaansa taistelukentällä, joten alkoi pitkä asemasota. Troijalaiset suojautuivat korkeiden ja jykevien kaupunginmuurien taakse, ja kreikkalaiset pystyttivät linnoitetun leirin rantaan.

Nykyään näyttää arkeologisesti todennäköiseltä, että Troija on todella voinut vastustaa piiritystä kymmenen vuotta. Viime vuosikymmeninä arkeologit ovat tutkineet kaupungin raunioita muun muassa maatutkalla ja magnetometrilla.

Erityisen tehokkaita ovat olleet magnetometritutkimukset. Tekniikan avulla arkeologit löytävät maasta magneettisia vaihteluja, jotka voivat olla merkkejä siitä, että alueella on muinoin ollut asutusta. Ihmisen toiminta – kuten jätteiden polttaminen – jättää jälkiä rautahiukkasten magneettisuuteen.

Mittaamalla maan magneettikenttiä voidaan löytää esimerkiksi ojien ja muurien ääriviivoja, etenkin jos ne sisältävät poltettua ainesta. Mittaukset johdattivat tutkijat ojalle noin 400 metrin päähän Troijan keskuslinnakkeesta. Oja oli ajan mittaan täyttynyt keramiikasta, kivistä ja jätteistä, mutta Troijan sotaa edeltäneenä aikana se oli osa linnoituksia.

Kaksi metriä syvä oja on ollut lähes ylivoimainen este hyökkäävälle armeijalle, joka ei päässyt sen yli sotavaunuillaan. Arkeologit saattoivat todeta, että Troijan puolustusrakennelmat olivat olleet pronssikauden edistyneimpien joukossa.

Troija 6 ja sitä seurannut Troija 7a olivat molemmat kahden valtavan linnoitusmuurin ympäröimiä. Ulompi muuri, joka suojasi matalalla sijainnutta osaa kaupungista, oli 1,6 kilometriä pitkä ja tehty savitiilistä.

puolustusmuurit, rauniot, Troija

Troijan raunioista voi yhä erottaa valtavat puolustusmuurit.

© CherryX

Jos vihollinen lopulta pääsi tunkeutumaan muurin läpi, taistelua oli jatkettava kapeiden pikkukatujen sokkelossa, jonne piiloutuneet soturit saattoivat millä hetkellä hyvänsä loikata esiin ja kukistaa tunkeilijan. Sen jälkeen edessä oli suurin haaste:

Troijan keskuslinnake, joka kohosi 30 metriä ympäröivän niityn yläpuolelle. Linnaketta suojasi 57 metriä pitkä kivinen kehämuuri. Muuri oli neljä metriä paksu ja yhdeksän metriä korkea, ja sitä korotettiin savitiilillä kymmeneen metriin, kun Troija 7a:n puolustusta laajennettiin. Kaupungin portilla kohosivat yhtä korkeat tornit. Linnakkeella oli oma makean veden lähde, jotta viholliset eivät voineet murtaa kaupunkia janoon.

Troija oli mahdoton vallata – ellei sitten vihollinen hiipinyt sinne sisään. Sodittuaan kymmenen vuotta kreikkalaiset tajusivat, että Troija oli lyötävä oveluudella. Tarina puuhevosesta, jolla kreikkalaiset pääsivät Troijan muurien sisäpuolelle, ei ole lähtöisin Iliaasta, jonka tarina päättyy ennen Troijan tuhoa. Myöhemmässä Odysseia-runossaan Homeros kuvailee, miten Odysseus ja joukko sotilaita piiloutuivat valtavan puuhevosen sisään.

”Kerron toisen urotyön, jonka tuo väkivahva mies teki, silloin kun me akhaijien parhaat miehet istuimme puuhevosen sisällä”, runossa sanotaan.

Stilaat, kreikkalaiset, tulipalo, Troija

Hevoseen piiloutuneet sotilaat avasivat Troijan portit kreikkalaisille, jotka polttivat kaupungin.

© Juan de la Corte

Homeroksen tarina puuhevosesta

Kreikan parhaat soturit piiloutuivat isoon puuhevoseen, jonka kreikkalaiset jättivät Troijan ulkopuolelle ja teeskentelivät purjehtivansa pois.

Troijalaiset luulivat hahmoa uhrilahjaksi jumalille kotimatkan turvaamiseksi ja vetivät hevosen kaupunkiin. Yöllä soturit kapusivat ulos ja valtasivat Troijan.

Odysseuksen temppu toimi, ja yöllä hän hiipi ulos hevosesta ja avasi Troijan portit Kreikan armeijalle, joka poltti kaupungin. Troijan kaivauksissa on löydetty palon merkkinä hiiltynyttä puuta, joka radiohiilianalyysillä on ajoitettu vuosille 1230–1180 eaa. eli juuri Troijan sodan ajoille.

Kaupungin kaduilta on lisäksi löydetty hautaamattomia luurangonosia ja nuolia sekä muureista niihin uponneita keihäänkärkiä.

Myös jykevästi suojatun keskuslinnakkeen muureista arkeologit ovat löytäneet nuolenkärkiä. Niistä jotkin ovat tyypiltään sellaisia, joita tavataan muuten vain Kreikan mantereella. Lisäksi on löydetty kiviä, joita arvellaan kerätyiksi linkoja varten. Kivet olivat kasassa valmiina käytettäväksi taistelussa.

Kertomus on kuin tilkkutäkki

Uudet tiedot Troijan taisteluista ja palosta lisäävät todennäköisyyttä, että vastoin 1800-luvun puoliväliin vallinnutta tieteellistä yksimielisyyttä Homeros tosiaan kuvaili historiallista kaupunkia, historiallisia henkilöitä ja historiallista sotaa. Epävarmempaa on, olivatko Kreikan mykeneläiset tuhon takana.

Asiantuntijoiden mukaan Homeros on voinut punoa useita historiallisia tapahtumia yhteen. Homeroksen runon synty on kuitenkin yhtä tarunhohtoinen kuin itse Troija, koska tutkijat eivät tiedä, mistä Homeros oli kotoisin tai mitä lähteitä hänellä oli käytössään. Ehkä hän ei edes ollut historiallinen henkilö.

Tarkan tiedon puuttumisesta huolimatta Homeroksen draama on niin vahva, että se on elänyt 2 700 vuotta ja muovannut vuosisatojen aikana Kreikan ja koko läntisen maailman historiankirjoitusta ja itsetuntemusta. Troija, puuhevonen, draaman päähenkilöt ja heidän traagiset kohtalonsa elävät edelleen kollektiivisessa tietoisuudessa akilleenkantapäänä, tietokoneviruksina ja Hollywood-elokuvina.

©

Historian suurimmat arvoitukset

Artikkeli on kirjasarjasta “Historian suurimmat arvoitukset”. Sen joka osassa sukelletaan mysteereihin aina temppeliritareista natsien okkultismiin.

Tutustu kirjasarjaan ja tarjoukseen täällä: www.historianet.fi/arvoitukset