Acropolis Museum

Shokki: British Museum voi menettää kiistellyn aarteensa

Britit ovat torjuneet Kreikan vaatimukset 189 vuotta, mutta nyt British Museumia painostetaan luopumaan antiikin ajan aarteestaan.

Italia on päättänyt palauttaa kappaleen Parthenonin friisiä Kreikkaan. Alkuaan 160 metriä pitkä friisi koristi antiikin aikaan Ateenan mahtavaa Parthenonin temppeliä.

1800-luvulla friisistä irrotettiin suuria osia ja vietiin Britanniaan, ja yksi pala päätyi myös Italiaan.

Italialaiset ovat nyt luvanneet lainata hallussaan olevaa 35 x 31 sentin kappaletta Kreikalle vähintään neljäksi vuodeksi, ja vastineeksi kreikkalaiset lainaavat yhden Parthenonin veistoksista italialaiselle museolle.

Sopimus asettaa paineita British Museumille, jonka kokoelmissa on nykyään suurin osa alkuperäisestä friisistä.

Vuonna 1937 Parthenonin friisin kappale sai British Museumissa oman lähes sata metriä pitkän huoneen.

© Andrew Dunn

Boris Johnson vetäytyi

Britannian hallitukset ovat Kreikan itsenäistyttyä vuonna 1832 toistuvasti kieltäytyneet palauttamasta friisiä vedoten siihen, että se on hankittu laillisesti: brittien mukaan he sopivat asiasta vuonna 1801 ottomaanien valtakunnan kanssa, johon Kreikka tuolloin kuului. Sopimuksesta ei ole todisteita.

Parthenon-temppeli rakennettiin Athene-jumalattaren kunniaksi. Nykyään siitä on jäljellä raunioita Ateenan Akropoliskukkulalla.

© Shutterstock

Ateenalaiset käyttivät 1800-luvulla antiikin aikaista marmoria uudisrakennuksiinsa. Vaikka friisi olisi ehkä tuhottu, jolleivät britit olisi pelastaneet sitä, se ei tee British Museumista friisin oikeutettua omistajaa. UNESCO kehotti syyskuussa 2021 brittejä palauttamaan friisin.

Boris Johnsonin hallitus pesi asiasta kätensä ja totesi, että British Museum saa itse päättää friisin kohtalosta.