Kellään antiikin ajan kuuluisimpien pitojen vieraista ei ollut juomahaluja.
Agathonin pitojen eli symposionin vieraat eivät kuitenkaan olleet raittiusmiehiä, vaan lähes kaikilla oli paha krapula edellispäivän juomingeista.
Kreikkalainen kirjailija Agathon järjesti kuuluisat pidot Ateenassa vuonna 416 eaa., kun hän halusi juhlistaa ensimmäistä näytelmäkilpailun voittoaan ja kutsui kotiinsa kaupungin runoilijoita, kirjailijoita ja ajattelijoita.
Vieraiden joukossa olivat muun muassa filosofi Sokrates ja hänen oppilaansa Platon, joka myöhemmin kuvaili illan tapahtumia tarkkaan teoksessaan Pidot.
Kun viini kannettiin sisään, monet pyysivät hartaasti, että juotaisiin kohtuudella.
”Olen samaa mieltä siitä, että meidän on kaikin keinoin vältettävä ankaraa juomista, koska olen itse yksi niistä, joka eilen hukkui viiniin!” totesi komediakirjailija Aristofanes.
Miehet sopivat, että jokainen sai juoda niin vähän tai paljon kuin halusi. He jopa lähettivät illaksi palkatun huilunsoittajaneidon pois.
Sen sijaan he päättivät, että jokaisen vieraan oli pidettävä puhe rakkauden jumala Eroksen kunniaksi.
Juuri, kun he olivat saaneet puheet pidettyä, juopunut ylimys Alkibiades ystävineen ryntäsi paikalle ja painosti krapulaiset vieraat näiden estelyistä huolimatta juomaan lisää.
Pidot jatkuivat myöhään yöhön, ja lopuksi vain Sokrates ja Aristofanes olivat hereillä. Aamun sarastaessa myös Aristofanes sammui.
Platonin mukaan Sokrates oli ainoa, joka ei ollut juopunut viinistä. Filosofi poistui talosta, meni kylpyyn ja aloitti päivän työt.
Viini oli lahja jumalilta
Agathonin kuuluisat kosteat pidot eivät olleet omana aikanaan millään lailla harvinaiset – päinvastoin.
Antiikin kirjallisten lähteiden mukaan kreikkalaiset keksivät aina hyvän syyn pitojen järjestämiseen. Periaatteessa pidoissa oli tarkoitus nauttia alkoholia kohtuudella ja arvokkaasti.
Antiikin ruukku- ja maljakkomaalauksista päätellen pidot kuitenkin usein yltyivät villeiksi orgioiksi, joissa leikittiin juomaleikkejä ja pelehdittiin luksusprostituoitujen ja huilunsoittajien kanssa.
Kreikan sana symposion tarkoittaa ”yhdessä juomista”, ja perinteen arvellaan kehittyneen vuoden 700 eaa. paikkeilla.
Kreikkalaiset pitivät viiniä lahjana jumalilta ja etenkin hedelmällisyyden ja viinin jumalalta Dionysokselta, joka kreikkalaisten tarujen mukaan opetti ihmiset viljelemään viiniä ja nauttimaan viinin iloista.
”Viinin antoi ihmiselle Zeuksen ja Semelen poika [Dionysos], joka halusi auttaa heitä unohtamaan ongelmansa”, kirjoitti kreikkalainen runoilija ja ylimys Alkaios 500-luvulla eaa.
Hän kehotti maanmiehiään juomaan yhdessä aina, kun oli tilaisuus: ”Juokaamme! Miksi odottaa, että lamput sytytetään? Päivänvaloa on jäljellä enää hetkinen!”
Symposioneja vietti vain Kreikan eliitti – rikkaat, poliitikot ja älymystö – ja niissä solmittiin ja ylläpidettiin hyödyllisiä suhteita. Päihtymys poisti estot ja paljasti ihmisten todellisen minän.
”Viini avaa kurkistusreiän ihmisen sisimpään”, Alkaios totesi.
Pidoissa noudatettiin tiettyjä sääntöjä ja rituaaleja. Tavallisesti isäntä lähetti orjan viemään kutsutuille vahataulun, johon oli raapustettu vieraan nimi sekä kokoontumisajankohta ja -paikka.
Pidot alkoivat pimeyden laskeuduttua, ja ne pidettiin isännän talon niin sanotussa andronissa eli miesten huoneessa.
Saavuttuaan juhlataloon vieras riisui kenkänsä, minkä jälkeen orja pesi hänen jalkansa. Sen jälkeen vieras siirtyi androniin, jossa hänelle osoitettiin lepovuode, kline.
Lepovuoteet oli sijoitettu pitkin seinän vieriä niin, että huoneen keskiosa jäi vapaaksi esiintyjiä varten. Tärkeimmät vieraat sijoitettiin isännän viereen.
Runoilija Aristofanes selittää eräässä komediassaan, miten vieraiden piti toimia asettuessaan pitkälleen:
”Taivuta polviasi, kuten urheilukentällä, ja asettele itsesi tyynyjen päälle. Ala sen jälkeen kohteliaasti kehua jotain pronssipatsasta tai muuta esinettä.”
Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, alkoi illallinen. Ruoka tarjoiltiin pienille pöydille lepovuoteiden viereen.
Aterian jälkeen tilan lattia pestiin rituaalisesti, ja vieraat uhrasivat jumalille kaatamalla lattialle muutaman tipan laimentamatonta viiniä.
Sitten laulettiin hymni Dionysokselle ja juomingit alkoivat.
Kaikkien piti juopua samaan tahtiin
Pidot alkoivat johtajan eli symposiarkheksen valinnalla. Kreikkalaiset sekoittivat viiniin vettä isossa viinimaljassa eli krateerissa (kreikaksi krater), ja johtajan piti päättää viinin vahvuus.
Tavallisesti sekoitussuhde oli kaksi osaa vettä ja yksi osaa viiniä, mutta juoma saattoi olla väkevämpääkin.
Toisin kuin Agathonin pidoissa, jossa krapulaiset vieraat saivat luvan juoda omaan tahtiinsa, symposiarkhes yleensä määräsi myös sen, kuinka paljon ja kuinka usein vieraiden oli juotava.
Oli tärkeää, että kaikki juopuivat yhtä paljon, ja siksi johtajalla oli oikeus rangaista vierasta, joka ei noudattanut hänen määräyksiään.
Rangaistukseksi hän saattoi käskeä tämän tanssia alasti muille.
Antiikin kirjallisten lähteiden mukaan symposionissa tavoitteena ei ollut tulla mahdollisimman juovuksiin vaan testata, paljonko vieraat pystyivät nauttimaan alkoholia menettämättä itsehillintäänsä.
Runoilija Eubuloksen mukaan järkevät miehet menivät kotiin, kun oli tyhjennetty kolme viinimaljaa, sillä sitten juomingit yleensä riistäytyivät käsistä:
”Neljäs krateerijohtaa huonoon käyttäytymiseen. Viides aiheuttaa huutoa ja mekastusta. Kuudes johtaa moukkamaiseen käytökseen ja lähentelyihin. Seitsemäs merkitsee tappeluita. Kahdeksannen jälkeen aletaan viskellä huonekaluja. Yhdeksäs vaivuttaa murheen alhoon, ja kymmenes tuo mukanaan hulluuden ja tiedottomuuden!”
Huilunsoittajia ja hetairoita
Symposioneihin kutsuttiin yksinomaan miehiä, eivätkä juomaveikkojen vaimot ja tyttäret olleet niihin tervetulleita.
Sen sijaan pitoihin palkattiin nuoria naimattomia naisia ja miehiä viihdyttämään seuruetta musiikilla, tanssilla ja erilaisilla tempuilla.
Erityisen suosittuja olivat huilunsoittajaneidot. ”Kun juodaan, tuokaa paikalle myös huilutyttö!” huudahtaa nimettömäksi jäänyt pitovieras eräässä kreikkalaisessa komediassa.
Huilunsoittajaneidot olivat niin suosittuja, että kreikkalaiset lainlaatijat joutuivat rajoittamaan neitojen työaikaa. Pitkien juominkien aikana neidot työskentelivät kolmessa vuorossa.
Yksi syy neitojen suosioon oli se, että he ilmeisesti tekivät muutakin kuin vain soittivat huilua. Moni seikka viittaa siihen, että pitovieraat käyttivät neitoja, jotka olivat orjia, seksuaalisesti hyväksi.
Aristofaneksen komediassa Ampiaiset Filokleon-niminen kännikala ryöstää huilunsoittajatytön pidoista ja väittää, että tämä on hänelle velkaa, koska hän on pelastanut tytön:
”Näitkö, miten ovelasti ryöväsin sinut pois juuri, kun sinun olisi pitänyt alkaa tyydyttää muita suullasi? Kiitä nyt minun penistäni palveluksesta”, Filokleon kehottaa himokkaasti.
Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka yleistä seksuaalinen hurjastelu oli juomapidoissa, koska se ei ole sopusoinnussa osallistujilta odotetun itsehillinnän ja arvokkuuden kanssa.
Monissa juominkeja esittävissä antiikin ruukkumaalauksissa osallistujat kuitenkin esitetään viettämässä seksiorgioita.
Kuvat viittaavat siihen, että ainakin toisinaan pidot päättyivät maksettujen naisten ja pitovieraiden väliseen seksiin.
Huilunsoittajaneitojen lisäksi juominkeihin hankittiin myös niin sanottuja hetairoja eli luksusluokan kurtisaaneja.
Hetairat olivat sivistyneitä, tunsivat taidetta, kirjallisuutta ja filosofiaa ja pystyivät keskustelemaan melkein mistä tahansa aiheesta.
He osasivat myös viihdyttää vieraita laululla ja tanssilla ja hallitsivat eroottiset leikit. He olivat ainoita naisia, jotka kutsuttiin pöytään miesten seuraan.
Vaikka hetairat myivät itseään rahaa tai lahjoja vastaan, kreikkalaiset miehet arvostivat heidän älyään ja sivistyneisyyttään.
Yksi Ateenan tunnetuimmista hetairoista oli Aspasia, johon muun muassa kuuluisa ateenalainen poliitikko Perikles rakastui.
Hän jopa erosi vaimostaan ja muutti yhteen Aspasian kanssa, joka synnytti hänelle myös lapsia.
Antiikin kirjallisten lähteiden mukaan myös filosofi Sokrates oli yksi Aspasian suurista ihailijoista ja ylisti julkisesti tämän kaunopuheisuutta.
Pahat kielet väittivät Perikleksen olleen niin rakastunut Aspasiaan, että hän aloitti jopa tämän tähden sodan Samossaarta vastaan.
Ajan astiamaalauksissa esitellään pitojen vaiheita tervetuliaismaljasta päätökseen.
Juomaleikit olivat arvossaan
Viinin väkevyyden määräämisen lisäksi pitojen johtajan piti järjestää juomaleikkejä.
Yhdessä suositussa kilpailussa osanottajien piti lausua jonkun tunnetun runoilijan runosta muutama säe, minkä jälkeen toisen vieraan piti osata lausua seuraava säkeistö.
Toisessa muunnelmassa kilpailijan piti lausua pitempi jakso jostain runosta, minkä jälkeen toisen kilpailijan piti lausua yhtä pitkä jakso jostain toisesta samaa aihetta käsittelevästä runosta. Vieraat saattoivat myös kilpailla arvoitusten ratkomisessa tai maljojen kumoamisessa.
Voittajat saivat palkinnoksi esimerkiksi syötävää, kuten makeisia, kakkuja tai kananmunia, tai jalkineita tai astioita.
Hävinneet joutuivat rangaistukseksi juomaan maljan laimentamatonta viiniä tai viiniä, johon oli sekoitettu suolavettä.
Jotta rangaistus oli varmasti epämiellyttävä, suolainen viini piti juoda yhdellä siemauksella tai kädet selän takana.
Keramiikkamaalauksista päätellen hävinnyt joutui tällöin nostamaan raskaan maljan suuhunsa hampaillaan.
Suosituin juomapeli oli kottabos, jossa vieraiden piti osua oman juomamaljansa pohjatilkalla huoneen keskellä olevaan maaliin.
Peli oli seksuaalisväritteinen, sillä hävinnyt mies tai hetaira joutui riisuutumaan kaikkien nähden.
Voittaja omisti heittonsa vieraiden joukossa olevalle valitulleen ja sai tältä palkinnoksi suudelman tai muun eroottisen palveluksen.
Todellinen kilpailu käytiin kuitenkin siitä, kuka jaksoi juoda sammumatta ”kukonlauluun”, kuten eräs kreikkalainen runoilija muotoili.
Tappeluita ja katumellakoita
Pitojen päättyessä kynnelle kykenevät vieraat jatkoivat johonkin toiseen kaupungissa meneillään olevaan symposioniin tai jatkoivat remuamista kadulla.
Usein kävi niin, että juopuneet miesjoukot kävivät yöllä toistensa ja viattomien kulkijoiden kimppuun. Filosofien vitsailtiin olevan pahimpia tappelupukareita.
Eräässä satiirikko Lukianoksen tekstissä filosofi Alkidamas on pääpukari joukkotappelussa, josta on tuloksena murtunut leuka, puhjennut silmä ja useita irronneita hampaita.
Juhlijat tiesivät varsin hyvin, että liiallinen juominen saattoi johtaa kipuun ja rangaistuksiin, ja ottivat tietoisen riskin.
Komediakirjailija Epikharmos kirjoitti 400-luvulla eaa:
”Juhlat johtavat juopumukseen, ja juopumus johtaa hortoiluun kadulla, mikä taas johtaa sikamaiseen käyttäytymiseen, joka johtaa oikeusjuttuun, joka johtaa tuomioon. Tuomio taas johtaa kahleisiin, vankilaan ja sakkoihin.”
Sakoista ja krapulasta huolimatta kreikkalaiset jatkoivat juhlimista yli 400 vuotta.
Pitojen ehdoton kulta-aika oli 300-luvulla eaa., jolloin niitä järjestettiin Kreikan siirtokunnissa aina nykyisestä Etelä-Ranskasta Mustallemerelle Georgiaan asti.
Kun Makedonian hallitsija Aleksanteri Suuri valloitti suurimman osan nykyisen Turkin ja Egyptin alueista, hän vei kreikkalaisen juomakulttuurin mukanaan.
Aleksanterin valloitukset merkitsivät myös sitä, että Kreikan kaupunkivaltiot ja niiden eliitti menettivät itsenäisyytensä.
Itsenäisyyden mukana symposioneista karisi hohto, ja niitä lakattiin järjestämästä.