Parthenonin friisien kadonneet värit on nyt löydetty

Parthenonin temppeliä koristavat kauniit patsaat ja friisit, jotka hämmästyttävät yhä 2 400 vuoden jälkeen. Uusi tutkimus paljasti kuitenkin sen, mitä tutkijat ovat jo pitkään epäilleet: palkiston friisit oli maalattu kirkkailla väreillä.

Parthenon, friisit, värit

Asiantuntijat uskoivat aiemmin, että kreikkalaiset marmoripatsaat olivat värittömiä, mutta äskettäin selvisi, että ne olivat usein maalattuja.

© Elginism

Arkeologit ja historioitsijat ovat jo yli sadan vuoden ajan tutkineet tarkkaan Ateenan kuuluisan Parthenonin temppelin jalokivikoristeisia kohokuvia. Tutkijat ovat pitkään olettaneet, että palkiston friisien reliefit oli alun perin maalattu.

"Tästä huolimatta jälkiä väreistä ei ole löydetty, ja tiedämme vain vähän siitä, miten ne ovat syntyneet", kertoi konservaattori Giovanni Verri Chicagon taideinstituutista.

Verri ryhtyi tutkimaan yhdessä konservaattoreista ja kreikkalaisen taiteen asiantuntijoista koostuneen ryhmän kanssa 17 veistosta 160 metriä pitkästä marmorifriisistä. Palkiston osa purettiin kreikkalaisesta temppelistä 1800-luvulla ja tuotiin Englantiin, jossa veistokset ovat nykyään nähtävillä British Museumissa Lontoossa.

Tutkimuksessa käytettiin luminesenssiin perustuvaa kuvaustekniikkaa, jolla voidaan havaita maalin kemialliset jäämät.

Friiseihin ilmestyikin pian jälkiä kukista ja muista kuvioista. Ne olivat todisteta siitä, että friisit oli alun perin peitetty kirkkailla väreillä.

Väreillä saattoi olla oma merkityksensä

Värejä löytyi myös joidenkin friisiin kiinnitettyjen patsaiden takapuolelta. Niinpä patsaat on pitänyt ensin värjätä, ja ne on aseteltu Parthenoniin vasta sen jälkeen.

Tähän mennessä tutkijat ovat löytäneet jäänteitä neljästä eri pigmentistä. Ensisijainen väri oli niin sanottu egyptinsininen, joka oli laajalti käytössä sekä antiikin kreikkalaisilla että roomalaisilla. Jälkiä on löytynyt myös kahdesta valkoisen sävystä – joita on valmistettu muun muassa luista – sekä violetista väristä, jonka alkuperää ei tiedetä.

Löydön takana olevat tutkijat selittivät tieteellisessä tutkimuksessa, että värit olivat todennäköisesti "visuaalisesti yhtä tärkeitä kuin kaiverrukset".

"Tyylikkäiden ja taidokkaiden vaatteiden oli mahdollisesti tarkoitus edustaa olympialaisten jumalten valtaa ja Ateenan suurta vaurautta", selitti tutkimuksen pääkirjoittaja Verri.

British Museum Parthenon-friser
© Trustees of the British Museum