Georges Rochegrosse

Palkkasoturit olivat tärkeitä antiikin sodissa

Luulöytöjen perusteella historioitsija Herodotos ei kertonut totuutta antiikin suurimpiin kuuluvasta kreikkalaisvoitosta.

Kreikkalainen Herodotos, jota pidetään historiankirjoituksen isänä, on jäänyt kiinni totuuden salailusta. Hän kuvaa suurteoksessaan Historiateos vuonna 480 eaa. Sisiliassa käytyä Himeran taistelua ja kertoo, miten saaren urheat kreikkalaissiirtokunnat yhdessä voittivat Himeraan hyökänneet karthagolaiset.

Strontiumanalyysit ovat nyt paljastaneet, että 66 prosenttia kreikkalaisjoukoissa kaatuneista ei ollut kreikkalaisia. Georgian yliopiston tutkijat ottivat näytteet 51 sotilaasta, jotka kreikkalaiset hautasivat Himeran taistelun jälkeen.

Hampaiden ja luiden strontiumpitoisuudet kertoivat tutkijoille uutta.
”Suuri osa sotilaista oli muualta kuin Sisiliasta, eivätkä he olleet välttämättä edes Välimeren alueelta”, tutkimuksen johtaja Katherine Reinberger kertoo.

Kreikkalaiset pystyttivät taistelukentän lähelle myöhemmin ns. Himeran temppelin kiitokseksi jumalille voitostaan. Sen rauniot sijaitsevat noin 30 kilometriä Palermosta itään.

© GustavoMartinezFernandez

Propaganda korosti kreikkalaisuutta

Herodotokselle ja muille kreikkalaishistorioitsijoille oli tärkeää korostaa kreikkalaisten erityisyyttä.
”Kreikkalaisuus oli kreikkalaisille päähänpinttymä”, Reinberger selittää.

Siksi olikin tärkeää, että taistelun voitto luettiin kreikkalaisten ansioksi – eikä antiikin armeijoissa yleisesti käytettyjen palkkasotilaiden.

Oli myös muita syitä vähätellä vierassotilaiden roolia. Palkkasoturit saattoivat nimittäin saada kreikkalaisen kansalaisuuden, mitä Sisilian kreikkalaiset eivät katsoneet kovin hyvällä.