Kun spartalainen poika täytti seitsemän vuotta, hän jätti lapsuudenkotinsa. Hän muutti muiden ikätoveriensa kanssa kasarmille, ja sen jälkeen hänen elämänsä oli valtion käsissä.
Valtio huolehti hänen kasvatuksestaan, sotilaallisesta koulutuksestaan ja sivistämisestään. Pojan oli unohdettava entinen perheensä ja huolehdittava lopun elämäänsä vain valtion ja tovereidensa hyvinvoinnista, eikä hän enää koskaan saanut palata asumaan vanhempiensa luo.
Häneltä vaadittiin tinkimätöntä uskollisuutta tovereilleen ja Spartalle. Jos poika selvisi hyvin koulutuksestaan, hän oli 18-vuotiaana huippusotilas.
Jos taas jokin meni pieleen, hänet suljettiin yhteisön ulkopuolelle ja hän joutui viettämään lopun elämänsä Spartan sotilasyhteiskunnan pohjasakkana ilman perhettä, kotia ja maaomaisuutta.
Orjille julistettiin sota joka vuosi
Sparta sijaitsi Kreikassa Lakonian alueella Peloponnesoksen niemimaalla, ja se syntyi noin vuoden 1000 tienoilla ennen ajanlaskun alkua. Se oli noin 8 000 neliökilometrin laajuinen eli vain hieman Satakuntaa tai Pohjanmaata suurempi.
Spartan kansa oli melko pieni. Kun kaupunkivaltio oli kukoistavimmillaan vuoden 500 eaa. tienoilla, vapaiden miesten ja naisten määrä siellä oli noin 20 000–35 000.
Esimerkiksi Ateenassa oli kreikkalaisen historioitsijan Thukydideksen mukaan vuonna 431 eaa. noin 210 000 kansalaista – lukuun ei luonnollisestikaan laskettu orjia, joita oli runsaasti.
Spartalaissoturit oli kasvatettu kovaan kuriin, ja heidän mielestään miesten välinen rakkaus oli kunniakkainta, joten heillä oli myös usein läheisiä suhteita toisiinsa.
Sparta ei muistuttanut muutenkaan Kreikan muita kaupunkivaltioita. Kun muissa kokeiltiin uusia hallintomuotoja, kuten tyranniaa, demokratiaa ja oligarkiaa, spartalaiset pitivät kiinni perinteisestä monarkiastaan, joka muista kreikkalaisista vaikutti vanhanaikaiselta.
Spartalla oli itse asiassa kaksi kuningasta, joiden toimintaa valvoivat tiukasti viisi vuosittain valittavaa virkamiestä, eforia. Spartan talous perustui pitkälti yhteisomistukseen.
Yhteiskunnan eliitillä, soturiluokalla eli homoioilla (suomeksi ”yhdenvertaiset”) ei ollut varsinaisesti omaisuutta paitsi maata, jota viljeltiin, ja sitä oli kaikilla yhtä paljon. Spartalaiset eivät omistaneet vaimojaansakaan täysin.
Avioliitossa tärkeintä oli tuottaa lapsia. Jos se ei onnistunut esimerkiksi siksi, että mies oli liian vanha, hänen odotettiin hankkivan vaimolleen itseään viriilimmän miehen, jotta vaimo pystyisi synnyttämään yhteiskunnan vaatimia jälkeläisiä.
Sparta oli alueensa poliittinen keskus, joka oli raa’asti alistanut kaikki lähiseutujen kaupungit hallintaansa. Valloitettujen alueiden väestö joutui käytännössä maaorjiksi, helooteiksi.
Heidän omaisuutensa siirtyi Spartan valtiolle, joka jakoi sen tasapuolisesti omille kansalaisilleen, ja entiset maanomistajat joutuivat työskentelemään tiloilla palkatta.
Sato kuului vain spartalaisille omistajille. Koska helootteja oli kymmenen kertaa niin paljon kuin spartalaisia, kapinan riski oli koko ajan olemassa ja iskukykyisen armeijan tarve kova.
Kapinan mahdollisuus oli itse asiassa niin suuri, että spartalaiset julistivat virallisesti joka vuosi sodan helootteja vastaan. Tällä voimainnäytteellä pyrittiin tukahduttamaan kaikki ajatukset kansannoususta.
Lisäksi valtio piti joukkonsa koko ajan täydessä hälytysvalmiudessa.
Spartalainen isä osoittaa juopunutta orjaa pojilleen. Orjan itsehillinnän puute ja huono fyysinen kunto symboloivat kaikkea sitä, mitä spartalaiset halveksivat.
Heikot poikalapset tapettiin
Historian todennäköisesti kaikkein julmin koulutusjärjestelmä kasvatti kaikki terveet pojat pitämään valtion menettelytapoja luonnollisina ja järkevinä.
Muissa kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa spartalaisia pidettiin liian fanaattisina. Toisaalta spartalaissotilaita pelättiin ja salaa myös ihailtiin.
He olivat aikakauden parhaimpia sotilaita, joiden kerrottiin kulkevan pelotta kohti kuolemaa uhmakas hymy huulillaan.
Spartalaisille suurimpia hyveitä olivat tottelevaisuus, urhoollisuus ja uhrautuvaisuus, eikä yksittäisellä ihmiselämällä ollut mitään merkitystä. Jokaisen piti olla valmis uhraamaan itsensä valtion vuoksi. Sen sotilaat oppivat jo varhain koulussa.
Spartalaispoika oli syntymästään saakka hengenvaarassa. Vanhimpien neuvosto tutki jokaisen vastasyntyneen ja arvioi, oliko tämä kyllin terve ja vahva.
Jos poikavauva vaikutti heikolta, kuurolta, sokealta tai muuten vammaiselta, hänet heitettiin rotkoon tai vietiin Taigetosvuorelle kuolemaan nälkään ja janoon.
Spartassa ei ollut tilaa heikoille. Vain vahvimmat saivat elää ja jatkaa sukuaan.
Jos neuvosto hyväksyi poikavauvan, perhe sai pitää tämän seitsemänteen ikävuoteen asti. Sen jälkeen kasvatusvastuu siirtyi valtiolle: poika opetettiin muun muassa kirjoittamaan, metsästämään ja käyttäytymään sivistyneesti.
Opetusohjelmaan sisältyi myös tanssia ja laulua, jotta poika pystyi myöhemmin elämässään kosiskelemaan nuoria naisia ja taivuttelemaan jonkun heistä avioliittoon.
Pojat voimailivat, painivat ja harrastivat yleisurheilua. He eivät käyttäneet sandaaleja, jotta heidän jalkapohjansa kovettuisivat varhain.
Kova koulutus, joka jokaisen spartalaisen miehen oli läpäistävä, merkitsi, että spartalaiset pitivät itseään muita kreikkalaisia parempina.
Kun muuan vieraan valtion lähettiläs, jonka fyysistä olemusta Spartan kuningas Agis ei arvostanut, intti kuninkaalta kuka spartalaisista on paras, hän sai tylyn vastauksen: ”Hän, joka muistuttaa vähiten sinua.”
”Spartalaiset vetävät kenelle tahansa vertoja taistelussa mies miestä vastaan, ja yhdessä taistellessaan he voittavat kaikki muut.” Spartan kuningas Demaratos
Sotamenestys perustui kuriin
Spartan poikien sotilaallinen kasvatus alkoi varhain. Heidän piti oppia taistelemaan muodostelmassa ja käyttämään pitkiä keihäitä, lyhyitä miekkoja ja suuria pyöreitä kilpiä.
Taistelussa käytettiin usein kahdeksan miesriviä syvää muodostelmaa, jonka ensimmäinen rivi muodosti kilpimuurin. Puolet kilvestä peitti kunkin sotilaan vasenta kylkeä, kun taas toinen puoli suojasi viereisen miehen oikeaa käsivartta ja olkaa.
Muodostelman oli määrä estää vastustajia murtautumasta rivien läpi, ja komento ”eteenpäin mars” sai sotilaat seivästämään viholliset pitkillä keihäillä.
Lyhyitä miekkoja käytettiin lähinnä haavoittuneiden vihollisten surmaamiseen ja toisinaan lähitaistelussa.
Muodostelmassa taistelu vaati kuria, sillä kaikkien sotilaiden oli liikuttava yhtenä miehenä ryhmänjohtajan käskyjen mukaan.
Muissa kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa, joissa ei ollut ammattisotilaita, muodostelmat joutuivat helposti epäjärjestykseen, mikä johti usein pakokauhuun taistelukentällä. Sparta piti mahtinsa perustana kuria.
Kun Persian kuningas Kserkses I kysyi maanpakoon joutuneelta Spartan kuninkaalta Demaratokselta valtion kuuluisista sotureista, tämä vastasi: ”Spartalaiset vetävät kenelle tahansa vertoja taistelussa mies miestä vastaan, ja yhdessä taistellessaan he voittavat kaikki muut.”
Spartalaiset harjoittelivat alastomina, sillä vaatteet olivat tarpeettomia tai likaantuivat.
Sparta keksi uuden taktiikan
Spartalaiset tajusivat 700-luvulla eaa. ensimmäisinä kreikkalaisina muodostelmataistelun edut verrattuna mies miestä vastaan -taisteluun.
Niin sanottuun falangiin järjestäytyneet spartalaiset olivat varustautuneet isolla pyöreällä kilvellä, pitkällä keihäällä ja lyhyellä miekalla.
Kun muodostelma marssi eteenpäin tahdissa, eteenpäin sojottavat keihäät seivästivät viholliset. Miekkaa käytettiin usein vain miesten jalkoihin jääneiden haavoittuneiden surmaamiseen.
Muut kreikkalaiset kaupunkivaltiot omaksuivat falangin käytön nopeasti. Sitä käytettiin taisteluissa satoja vuosia.
Ohuet talvivaatteet ja niukka ruoka
Kun poika täytti kaksitoista vuotta, häntä alettiin kohdella nuorena miehenä, meirakionina. Harjoituksia lisättiin ja pojan hiukset leikattiin lyhyiksi, jotta hänen statuksensa oli kaikille selvä.
Ainoa sallittu vaate oli tunika, joka suojasi poikia päivin ja öin niin kesällä kuin talvellakin tuulelta ja kylmältä. Muita vaatteita ei käytetty edes sateella, pakkasella tai lumimyrskyssä.
Kylmät yöt pojat viettivät alkeellisissa parakeissa, joissa kaikki nukkuivat vieri vieressä ohuilla olkipatjoilla. Ankarina talvina olkiin sallittiin sekoittaa ohdakkeiden höytyviä.
Oppilaat oppivat myös syömään niukasti – ”spartalaisesti”. Poikien oli opittava tuntemaan nälkää, jotta he kykenisivät myöhemmin elämässään selviämään hengissä sotaretkien kriisitilanteissa.
Ateriat sisälsivät juuri ja juuri tarpeeksi ravintoa ankariin harjoituksiin. Spartalaiset uskoivat, että hoikat pojat kasvoivat enemmän pituutta, mikä antoi heille pidemmät raajat ja pidemmän kantaman miekan ja keihään käyttöön.
Poikien myös oletettiin varastavan ruokaa koulun alueelta ja siten todistavan selviytyvänsä. Kiinni jääneitä rangaistiin – ei varkaudesta vaan paljastumisesta.
Spartalaiset tunnettiin vaiteliaisuudestaan, kuivasta huumoristaan ja ylimielisyydestään.
Opettajilla ja oppilailla seksisuhde
Spartalainen koululuokka koostui tosiasiassa lapsisotilaista. Opetusta antoi nuori juuri koulutuksensa päättänyt sotilas, joka toimi sekä poikien opettajana ja neuvonantajana että upseerina.
Lisäksi pojat saivat 12-vuotiaana oman henkilökohtaisen mentorin, joka vastasi jatkokoulutuksesta ja jolla oli velvollisuus harrastaa seksiä oppilaansa kanssa.
Muiden kreikkalaisten tavoin spartalaisten keskuudessa miesten väliset kiintymyssuhteet ja seksi olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Oppilaan ja mentorin välistä suhdetta pidettiin seksuaalikasvatuksena ja sosiaalisten valmiuksien oppimisena.
Spartalaiset esimerkiksi uskoivat, että sotilaat tukivat paremmin toisiaan ja taistelivat tehokkaammin, jos heillä oli seksisuhteita ja tunteita toisiaan kohtaan.
Kun poika täytti 18 vuotta ja hän oli läpäissyt kaikki vaadittavat kokeet, hän oli täysivaltainen sotilas ja osa rykmenttiään. Sen jälkeen hänellä olikin vain kaksi tehtävää: palvella sotilaana ja siittää lapsia.
Naimattomaksi jäämistä pidettiin anteeksiantamattomana rikkomuksena. Moni spartalainen mies lykkäsi avioitumista silti mahdollisimman pitkään ja jatkoi homoseksuaalista suhdettaan.
Toisaalta jos spartalainen mies ei ollut avioitunut 30. ikävuoteensa mennessä, hänet tuomittiin ja häntä rangaistiin ja nöyryytettiin julkisesti.
300 spartalaista piti Persian loitolla
480 eaa. spartalaiset pitivät puolensa Thermopylain solan läheisellä hiekkarannalla Persian sadantuhannen miehen valloitusarmeijaa vastaan. Kolmensadan spartalaisen antama uhri varmisti muille kreikkalaisille kolme kallisarvoista päivää aikaa kerätä voimansa.
Persian laivasto ja sotilaat hyökkäsivät Kreikkaan
Kymmenettuhannet persialaiset valloittivat sadoilla laivoilla ensin Kreikan pohjoisosat ja lähtivät sitten etenemään etelään kohti Thebaa ja Ateenaa.
Helpoin tie sinne kulki rannikkoa pitkin Thermopylain solan läpi. Korkeiden kallioiden väliin muodostunut sola loi reitille luonnollisen pullonkaulan, jonne kreikkalaiset päättivät pysäyttää vihollisen joukot.
Persialaiset hyökkäsivät itsevarmasti
Vihollisen joukot yrittivät murtautua kreikkalaisten ohi jousiampujien avustuksella. Kreikkalaiset muodostivat kuitenkin rannalle kilpien peittämän ihmismuurin ja seivästivät pitkillä keihäillään kaikki lähelle uskaltautuneet persialaiset.
Spartalaiset uhrasivat itsensä
Kreikkalaiset saivat vihiä siitä, että osa persialaisista aikoi saartaa heidät kiertämällä kalliot. Lähes kaikki muut kreikkalaiset lähtivät pakoon, mutta spartalaiset jäivät. He kaikki saivat surmansa, mutta sitä ennen he ehtivät tappaa niin paljon persialaisia, että vihollinen ei toipunut siitä ja sotaretki epäonnistui.
Myös armeijassa käytettiin nöyryyttämistä rangaistuksena. Jos sotilas osoitti taistelukentällä pelkäävänsä, hänet pakotettiin kantamaan silmiinpistävää asua ja häneltä ajeltiin pois puolet parrasta. Näin kaikki tunnistivat pelkurin, jota voitiin pilkata ja hylkiä.
Militaristisessa yhteiskunnassa, jossa henkilökohtainen kunnia oli kaikkea muuta tärkeämpää, nöyryyttäminen oli paljon ankarampi rangaistus kuin esimerkiksi raipoilla piiskaaminen.
Pelkuri ei saattanut vaaraan vain tovereitaan vaan hän petti koko yhteiskunnan, mikä rikkoi kaikkia spartalaisia normeja. Rikoksentekijä saattoi kuitenkin puhdistaa itsensä osoittamalla seuraavassa taistelussa poikkeuksellista urheutta.
Valtio yllytti murhaamaan orjia
Spartalaiset valloittivat jo 700-luvulla eaa. naapurivaltio Messenian, joka sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan lounaisosassa vuoriston toisella puolella. Messenialaiset, jotka olivat myös kulttuurisesti kreikkalaisia, otettiin orjiksi.
Orjaluokan alistamiseksi spartalaiset perustivat krypteia-nimiset poliisivoimat, joiden nimi merkitsee ”piilotettua” tai ”salaista”. Pojat, joilla vaikutti olevan eniten johtajan kykyjä, värvättiin sen jäseniksi 16-vuotiaina.
Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan heidät lähetettiin joka syksy maaseudulle yksinään veitsin aseistautuneina. Yöllä heidän oli määrä hiipiä messenialaisten kyliin ja tappaa orjia.
Murhat tehtiin upseereiden määräyksestä ja valtion hyväksynnällä. Tavoitteena oli eliminoida kapinanlietsojia ja herättää pelkoa, jotta muut orjat, joita oli tuhansia, eivät olisi uskaltaneet tehdä muuta kuin totella.
Sodan kaupunki
Sparta kävi vuosisatoja jatkuvaa sotaa sekä arkkivihollistaan Persiaa että muita kreikkalaisia kaupunkivaltioita vastaan.
1000-luku eaa.
Sparta syntyy
Arkeologisten tutkimusten mukaan ensimmäiset todisteet Spartan alueen asutuksesta ovat noin vuodelta 1000 eaa.
Kaivausten perusteella seudulla oli tuolloin kaksi kaupunkia, jotka myöhemmin yhdistyivät. Spartan kahden kuninkaan käytäntö saattaa arkeologien mukaan olla perua tältä ajalta.
700-luku eaa.
Kaupunkivaltion suuruudenaika alkaa
Spartasta kehittyi Lakonian alueen suurmahti, kun se 700-luvulla eaa. lopulta sai kuriin sisäiset valtataistelunsa.
Vastuu lasten kasvatuksesta siirtyi tässä vaiheessa valtiolle. Valtio kasvatti pojista itselleen eliittiarmeijan, josta ajan mittaan kehittyi Kreikan tehokkain.
500-luku eaa.
Peloponnesolaisliitto perustetaan
Spartasta oli vähitellen kehittynyt Peloponnesoksen niemimaan voimakkain kaupunkivaltio. Se johti muiden kaupunkivaltioiden kanssa perustamaansa poliittista liittoumaa eli peloponnesolaisliittoa.
Jäsenten oli muun muassa tuettava Spartaa sotilaallisesti sodissa ja orjakapinoissa.
480 eaa.
Moraalinen voitto Thermopylaissa
Spartan kuningas Leonidas johti 1 100 sotilaan yhteiskreikkalaista armeijaa, jonka kärjessä oli kolmesataa spartalaista. Vähäinen miesmäärä onnistui pidättelemään sata kertaa suurempaa Persian armeijaa. Spartalaiset hävisivät, mutta he voittivat muille kreikkalaisille aikaa.
479 eaa.
Kreikkalaiset löivät Persian
Vuosi Thermopylain verisen taistelun jälkeen persialaiset hävisivät kreikkalaisille lopullisesti Plataiain taistelussa.
Kunnia voitosta lankesi Spartalle, joka jälleen oli johtanut yhteiskreikkalaista armeijaa. Tappio merkitsi sitä, että Persia luopui Euroopan valloitussuunnitelmistaan.
464 eaa.
Järistys aiheutti kaaoksen Spartassa
Maanjäristys tuhosi suuren osan Spartaa, ja puhkesi orjakapina. Sparta pyysi apua Ateenalta ja muilta liittolaisiltaan, mutta kun Ateenasta saapui neljätuhatta hopliittia, spartalaiset lähettivätkin heidät takaisin, koska pelkäsivät heidän vaihtavan puolta. Ateena piti tätä loukkauksena.
460–445 eaa.
Ensimmäinen sota Ateenaa vastaan
Kun Kreikan kaksi mahtavinta valtiota sotivat keskenään ensimmäisessä peloponnesolaissodassa, Sparta järkyttyi Ateenan voimista. Ateenan sotaonni kuitenkin kääntyi, ja se kärsi ison tappion Egyptissä, missä se oli tukenut kapinaa Persiaa vastaan. Sota päättyi ilman selvää voittajaa.
431–404 eaa.
Sparta voitti pahimman vastustajansa
Rauha Ateenan ja Spartan välillä oli hauras, ja uusi sota oli väistämätön. Nyt Sparta ei kaihtanut mitään keinoja, ja sodasta tuli raaempi kuin aiemmista konflikteista.
Kokonaisia kaupunkeja hävitettiin maan tasalle. Sparta voitti lopulta liittouduttuaan entisen arkkivihollisensa Persian kanssa.
395–387 eaa.
Vihollisesta uusi liittolainen
Sotaisuudet leimahtivat uudelleen liekkeihin muun muassa siksi, että Ateena ja Korintti yrittivät estää Spartan vallan laajenemisen. Tappio meritaistelussa murskasi Spartan toiveet nousta merimahdiksi. Sota päättyi rauhansopimukseen, kun persialaiset viime hetkellä siirtyivät Spartan puolelle.
371 eaa.
Sparta joutui tappiolle
Spartan täysilukuinen armeija kärsi ensimmäistä kertaa tappion maalla. Muista kreikkalaisista kaupunkivaltioista koostuvaa vihollisliittoumaa johti Theba. Häviöstä Leuktran taistelussa alkoi Spartan alamäki.
264–146 eaa.
Roomasta liittolainen
Leuktran tappion jälkeen Sparta oli lamaantunut mutta ei suinkaan voimaton. Sparta liittoutui Rooman kanssa antiikin ajan suurimmassa konfliktissa eli Karthagoa vastaan käydyissä puunilaissodissa, jotka Rooma voitti nousten Välimeren hallitsevaksi sotilasmahdiksi.
146 eaa.
Spartasta tuli turistinähtävyys
Kreikkalaisten alueet joutuivat Rooman haltuun, ja Sparta säilytti vain nimensä. Etenkin keisari Neron aikana (54–68 jaa.) Sparta oli rikkaiden roomalaisten suosima matkakohde, jonne mentiin kokemaan kaupungin karuja perinteitä.
1836
Kaupunki syntyy uudestaan
Kreikka itsenäistyi vuonna 1830 oltuaan vuosisatoja osa ottomaanien valtakuntaa. Kreikan vastavalittu kuningas määräsi Spartan perustettavaksi uudestaan. Uusi raatihuone ja arkeologinen museo ovat tanskalaisen arkkitehdin käsialaa. Kaupungissa asuu nykyisin noin 17 000 asukasta, ja se on yksi Kreikan konservatiivisimmista kaupungeista.
Spartalaiset naiset olivat vahvoja ja valmiita taisteluun, mikäli tilanne niin vaati.
Sotataito perustui orjatyölle
Kaikilla kreikkalaisten valtioiden vapailla kansalaisilla oli orjia, jotka huolehtivat esimerkiksi kotitalouksien raskaista tai vähäarvoisista töistä. Orjat olivat yleensä ulkomaista alkuperää ja ostettu toreilta tai otettu vangiksi sotaretkillä.
Vain spartalaiset pitivät kreikkalaisia orjia, sillä he katsoivat tarpeettomaksi matkustaa pitkiä matkoja työvoiman hankkimiseksi, kun sitä oli tarjolla lähiseudullakin.
Orjat olivat vuosisatojen ajan auttaneet tekemään Spartasta vahvimman kreikkalaisen valtion. Orjat saattoivat toki hautoa kapinaa koko ajan, mutta suuren orjaluokan olemassaolo merkitsi, että spartalaiset miehet pystyivät keskittymään sotimiseen ja taisteluharjoituksiin päätoimisesti.
Useimmat sotilaista siirtyivät kunniakkaasti eläkkeelle 60-vuotiaana, mutta periaatteessa asevelvollisuudelle ei ollut ylärajaa. Kreikkalainen historioitsija Plutarkhos kirjoitti, että Spartan nuoret miehet pitivät sotaa lomana. Harjoittelu oli taistelutantereen haasteita kovempaa.
Tarina maailman parhaasta soturista
Spartan ankara koulutusjärjestelmä tuotti Euroopan ensimmäiset eliittijoukot, mutta niin harva poikalapsi läpäisi vaatimukset ja koulutuksen, että jokaisen sotilaan elämä oli kallis.
Sotilaiden suhteellisen pieni määrä merkitsi sitä, että Spartan kohtalo oli usein veitsenterällä: vain muutaman sadan sotilaan menetys saattoi olla kaupunkivaltiolle suoranainen katastrofi. Siksi Sparta pysytteli usein sodista ulkona ja vain pelotteli maineellaan muut tottelemaan.
Tarinoita Spartan taistelutahdosta ruokkivat etenkin Thermopylain taistelun tapahtumat vuonna 480 eaa., jolloin kolmesataa spartalaista piti hallussaan kapeaa solaa kolme vuorokautta jopa sataatuhatta persialaista vastaan.
Spartalaiset taistelivat viimeiseen mieheen ja antoivat kuudelletuhannelle muulle kreikkalaissotilaalle mahdollisuuden vetäytyä ja evakuoida Ateenan ja muut vaarassa olleet kaupungit.
Todellisuudessa spartalaiset eivät olleet yksin, sillä he saivat tukea kolmeltasadalta thebalaiselta ja seitsemältäsadalta thespialaiselta, jotka asuivat lähellä Thermopylain solaa.
Kunnian kreikkalaisten pelastamisesta veivät silti kuningas Leonidas II:n johtamat spartalaiset. Vuoden päästä Persia joutui tappiolle Salamiin meritaistelussa, ja sen oli pakko vetäytyä Kreikan saaristomereltä.
Vaikka tällä kertaa nimenomaan Ateenan laivasto oli taistellut Persiaa vastaan, monet pitivät yhä Spartaa kreikkalaisista kaupunkivaltioista mahtavimpana.
Kuningas Leonidas ja hänen 300 spartalaistaan puolustautuivat urheasti persialaisia vastaan Thermopylaissa. Taistelu vahvisti käsitystä periksiantamattomista spartalaisista sotilaista.
Spartasta tuli kreikkalaisten johtaja
Persialaissodat olivat koonneet kreikkalaiset yhteen hetkeksi, mutta pian kävi selväksi, että sodan toinen mahtitekijä, Ateena, ei hyväksynyt Spartan hallitsevaa asemaa.
Kiistat alkoivat, kun Ateena päätti rakentaa uudelleen kaupunginmuurin, joka oli tuhoutunut persialaissodissa. Spartalla ei ollut muuria, ja kun sen kuninkaalta Agesilaos II:lta kysyttiin siihen syytä, hän osoitti Spartan sotilaita ja totesi: ”Tässä on Spartan muuri.”
Sparta yritti vakuuttaa Ateenan siitä, että sekään ei tarvinnut muuria, sillä spartalaiset pystyivät suojelemaan sitä. Ateena ei kuitenkaan taipunut, sillä sen asukkaat olivat hyvin selvillä siitä, että ilman muuria se olisi täysin suojaton Spartaa vastaan.
Pian Ateena alkoikin koota omaa kaupunkivaltioiden liittoumaa, Deloksen meriliittoa, Spartan johtaman Peloponnesolaisliiton vastapainoksi.
Sotilasmahti Roomaa kiehtoi muinaisten spartalaisten historia, sotataito ja urheus.
Kreikkalainen maailma jakautui kahtia vuosiksi 460–404 eaa., mikä käytännössä merkitsi sisällissotaa. Sotaisuuksille oli ominaista se, että Sparta oli ylivoimainen maalla, kun taas Ateena hallitsi merellä.
Vuosikausia spartalaiset hyökkäilivät Ateenan alueille yrittäen yllyttää Ateenan avoimeen taisteluun. Ateenalaiset kuitenkin pysyttelivät turvassa kaupunginmuurin sisällä, eivätkä kreikkalaisten piiritystaidot ylipäänsä olleet kummoiset.
Ateenalaiset eivät kärsineet edes nälkää, sillä he hakivat täydennyksiä laivoillaan. Koska heloottikapinan riski kasvoi, kun Spartan armeija oli muualla, sotilaat joutuivat palaamaan kotiin muutaman viikon välein.
Sparta ei näin päässyt näyttämään voimiaan kunnon maataistelussa, ja sen joukot tyytyivät joka vuosi vain polttamaan ateenalaisten sadon.
Kun Sparta oli vuosikausia turhaan yrittänyt lyödä halveksimansa ateenalaiset ”ruukkumaalarit ja filosofit”, se päätti, että päämäärä sai pyhittää keinot, ja liittoutui Persian kanssa.
Vanha vihollinen kustansi Spartalle ison laivaston. mutta Sparta joutui pyytämään Persialta vielä kahdesti lisää rahaa, ennen kuin sota päättyi Spartan murskavoittoon vuonna 405 eaa. Aigospotamoissa.
Nyt kaikille oli selvää, mikä oli kaupunkivaltioista mahtavin, mutta Spartan onnea ei kestänyt pitkään.
Vaikutusvalta katosi
Sotaisa Sparta osoittautui julmaksi johtajaksi, ja useat kaupunkivaltiot alkoivat kapinoida sen ylivaltaa vastaan. Vuonna 371 eaa. Sparta kohtasi vihdoin voittajansa, kun Theban kaupunkivaltio oli saanut kyllikseen Spartasta ja syttyi sota.
Theba murskasi Spartan joukot Leuktran taistelussa niin, että kaupunkivaltio ei toipunut siitä enää koskaan. Tappio oli kaikin tavoin nöyryytys Spartalle.
Kun Sparta ei enää ollut johtava sotilasmahti, sen aateperusta ja kansalaisten identiteetti murenivat. Koska Sparta menetti tappion hetkellä myös valtaosan armeijastaan, sen koko olemassaolo oli uhattuna.
Orjat ja peloponnesolaisliiton jäsenet nousivat kapinaan. Sparta oli enää vain varjo entisestä. Vaikka Spartalla ei enää ollut iskukykyistä armeijaa, tarinat sen urhoollisista eliittisotureista elivät edelleen.
Esimerkiksi alueen nousevaa sotilasmahtia Roomaa kiehtoi muinaisten spartalaisten historia, sotataito ja urheus. Kun Rooma valloitti Kreikan alueet vuonna 146 eaa., Spartasta tuli roomalaisten rikkaiden suosima matkakohde.
Nämä maksoivat spartalaisille siitä, että he näkivät poikia kuritettavan vanhaan malliin, katselivat näytöksiä ja kuuntelivat kertomuksia ajasta, jolloin Sparta oli ollut maailman mahtavin valtio.