Aurinko paahtoi kreikkalaista Korintin kaupunkia. Vuosi oli 336 eaa. Likainen vanhus torkkui nojaten isoon amforaan, kun hänen luokseen astui mies ja heitti varjon hänen ylleen.
Vanhus siristeli silmiään ja tarkasteli loisteliaasti pukeutunutta vierasta – mies oli itse Aleksanteri, Makedonian vastavalittu kuningas, joka seuraavan kymmenen vuoden aikana valloitti puoli maailmaa.
”Diogenes”, lausui mahtava sotapäällikkö. ”Sano minulle, mitä tahdot, niin annan sinulle sen.”
Hän jäi itsevarmana odottamaan, mitä hänen koko elämänsä ajan ihailemansa filosofi vastaisi.
Nuhruinen mies tokaisi kuivasti: ”Mene pois aurinkoni edestä!”
Vaikuttuneena filosofin julkeudesta Aleksanteri puuskahti: ”Jos en olisi Aleksanteri, haluaisin olla Diogenes.”
Filosofi tuki hänen näkemystään: ”Jos en olisi Diogenes, minäkin haluaisin olla Diogenes.”
Diogeneen ja Aleksanteri Suuren kohtaaminen mainitaan useissa antiikin lähteissä, mutta sen todenperäisyydestä on kiistelty.
Ura alkoi valuuttahuijauksesta
Vaikka Aleksanterin ja Diogenes Sinopelaisen kohtaaminen on kuvattu useissa lähteissä, historioitsijat ovat epävarmoja siitä, tapahtuiko se oikeasti. Kohtaus kuvaa silti täydellisesti hiomatonta persoonaa, joka ei koskaan tinkinyt periaatteistaan ja josta tuli uuden kreikkalaisen filosofian perustaja.
Kun Diogenes oli lapsi, mikään ei enteillyt sitä, että hän päätyisi asumaan saviruukussa. Diogenes syntyi vuoden 413 eaa. tienoilla kreikkalaisessa Sinopen siirtokunnassa Anatolian Mustanmeren rannikolla. Hänen isänsä Hicesias oli pankkiiri, ja perhe oli luultavasti kaupungin yläluokkaa, mikä merkitsi muun muassa sitä, että Diogenes sai hyvän koulutuksen.
Isän työnä oli lyöttää kaupungin rahat, mutta hän sai syytteen rahan väärentämisestä ja joutui vankilaan. Diogenes, joka oli auttanut isäänsä tämän työssä, karkotettiin kaupungista, ja hän lähti Ateenaan.
Matkalla hän vieraili Delfoin oraakkelin luona, jolta hän tiedusteli: ”Mitä minun pitäisi tehdä tullakseni kuuluisaksi?” Oraakkeli vastasi heti: ”Muuta valuuttaa!” Diogenes yllättyi vastauksesta, mutta ajan mittaan hän ymmärsi sen: hänen kohtalonaan oli muuttaa asioiden arvoa ja mullistaa yhteiskunta.
Kuka tahansa sai kysyä neuvoa Delfoin oraakkelilta, mutta hänen vastaanottonsa oli vain kerran kuussa.
Filosofin opissa
Diogenes saapui Ateenaan alle 40-vuotiaana ja päätti luoda itselleen aivan toisenlaisen elämän. Vuoden 366 eaa. tienoilla hän tapasi Antisthenes -nimisen filosofin, joka oli ollut Sokrateen oppilas.
Antisthenes opetti kuulijoilleen, että yhteiskunnan tarjoamat mukavuudet johtivat elämään valheessa. Hän eli itse niukasti yksinäisyydessä ilman mitään turhaa. Sinopesta saapunut rasittava tulokas vaati päästä hänen oppilaakseen ja torjui kaikki filosofin yritykset ajaa hänet pois.
Kun Antisthenes eräänä päivänä kiukkuisena huitoi Diogenestä sauvallaan, tämä tarjosi päätään: ”Lyö pois, sillä ei ole puuta, joka olisi kyllin vahva pitämään minut erossa sinusta.”
Antisthenes antoi periksi ja opetti seuraavat vuodet oppilastaan elämään ja ajattelemaan itsensä lailla. Yhdessä he perustivat kyynikoiden koulukunnan – ankaran elämänkatsomuksen, jonka mukaan onnellisinta oli elää mahdollisimman yksinkertaisesti eikä tavoitella rikkautta, valtaa ja kuuluisuutta.
Antisthenes oli ensimmäinen tunnettu kreikkalainen filosofi, joka noudatti askeesia.
Diogenes luopui liki kaikesta omaisuudestaan. Hän käveli avojaloin ja asui isossa veden tai viljan säilytykseen tarkoitetussa ruukussa. Siellä hän saattoi yöpyä heinien päällä tai lähteä halutessaan muualle.
Ateenalaiset kutsuivat häntä nimellä ”Kuon” – ”Koira” – koska hän oli likainen, kaikkiruokainen ja yhtä vaikeasti hallittava kuin isännätön koira. Diogenes oli liikanimestään ylpeä. Hänen myöhemmät kannattajansa tunnettiin nimellä ”kunikos” – kyynikot – mutta hänellä ei ollut juuri seuraajia, koska hän levitti filosofiaansa ivaamalla kaikkia.
Kerran hän huusi, että kaikkien pitäisi tulla kuulolle. Kun ihmisiä saapui paikalle, hän hakkasi heitä sauvallaan: ”Kutsuin miehiä, en lurjuksia!”
Diogenes kylvi loukkauksia, koska hän halusi vapauttaa kreikkalaiset omahyväisyydestä, joka ei hänen mukaansa johtanut hyvään elämään.
Hän vähätteli kaikkia. Kerran hän kulki kaupungilla keskellä kirkasta päivää lamppu kädessään. Kun joku kysyi, mitä hän etsi, hän vastasi: ”Kunnollista ihmistä.”
Ajan mittaan ateenalaiset alkoivat arvostaa Diogenestä, vaikka tämä vaikutti hullulta. Kun rettelöitsijä kerran löi Diogeneen ruukun rikki kivellä, naapurit ottivat pojan kiinni ja piiskasivat tämän. Filosofille he antoivat uuden ruukun.
Diogenes piti koiraa maailman hyveellisimpänä olentona, koska se vietti huoletonta elämää ja erotti vaistomaisesti ystävät vihollisista.
Diogeneen pahimmat heitot
Tarkat sivallukset ja töykeä käytös olivat Diogeneen tavaramerkkejä, jotka loksauttivat kuulijoiden leuat auki. Ei ihme, että Diogenes muistetaan yhä historian pahasuisimpana filosofina.
Rahat tänne, senkin siat
Diogenes inhosi työntekoa, eikä kerjääminen hävettänyt häntä. Hän oli vakuuttunut siitä, että kuulijat joka tapauksessa hyötyivät hänen sanoistaan. Rikkaita hän halveksui syvästi.
Eräänä päivänä eräs varakas mies halusi Diogeneen perustelevan, miksi hänen pitäisi antaa filosofille rahaa. Tämä sivalsi heti:
”Jos voisin suostutella sinut tekemään jotain, niin suostuttelisin sinut hirttämään itsesi mahdollisimman pian.”
Diogenes kerskui huono-osaisuudellaan: Hän oli koditon kerjäläinen mutta yhtä onnellinen kuin Persian kuningas. Hän pyrki elämään mahdollisimman oikein – toisin sanoen kuin eläimet. Hän piti musiikkia, kirjallisuutta ja tiedettä ajanhukkana, ja eniten hän vihasi filosofista korkealentoisuutta.
”Katsokaa: Platonin ihminen!” Diogenes piikitteli Platonia
Kreikan filosofian tähtenä loisti Platon – Sokrateen kuuluisin oppilas ja Diogeneen lempiuhri.
Platon tuli kerran määritelleeksi ihmisen ”kaksijalkaiseksi höyhenettömäksi olennoksi”. Diogenes keksi heti, mitä tehdä: hän kyni kanan ja vei sen Platonin Akatemian auditorioon ja totesi:
”Katsokaa: Platonin ihminen!”
Nöyryytettynä Platon joutui lisäämään määritelmäänsä sanat ”jolla on leveät, litteät kynnet”.
Diogenes vastusti etenkin Platonin abstraktia filosofiaa. Kun Platon kerran oli kertomassa seuraajilleen kupin ideasta, Diogenes saapui paikalle ja tokaisi kuivasti:
”Näen kyllä kupin, mutta minulla on vaikeuksia erottaa sen ideaa.”
Toisinaan Platon pääsi kuitenkin kiusanhenkensä niskan päälle. Kun hän oli kerran kutsunut kotiinsa vieraita Dionysos-juhlan jälkeen, sinne ilmestyi myös Diogenes. Saastainen filosofi kompastui tullessaan kauniiseen lattiamattoon ja kiljui:
”Kaaduin Platonin ylpeyteen!”
Isäntä tokaisi kuivasti: ”Kuinka paljon ylpeyttä osoitatkaan esittämällä, ettet ole ylpeä, Diogenes?”
Kun Platonia pyydettiin kuvailemaan Diogenestä, hän vastasi: ”Järjiltään mennyt Sokrates.”
Platon perusti vuonna 385 eaa. Akatemian, jossa pohdittiin filosofisia kysymyksiä. Diogenes oli sen jäsen, mutta hän kieltäytyi väittelemästä Platonin oppien mukaan.
Piut paut yksityiselämälle
Diogeneen huonosta käyttäytymisestä huolimatta Ateenan yläluokalla oli tapana kutsua hänet pitoihinsa, sillä karkeine tokaisuineen hän oli eräänlainen ohjelmanumero. Aina illanistujaiset eivät silti sujuneet kitkatta.
Kun vieraat kerran huvittelivat heittämällä Diogeneelle luita kuin koiralle, hän nousi ylös ja kävi virtsaamassa heidän päälleen – kuten koira.
Yleensä koditon filosofi söi kuitenkin sitä, mitä sattui saamaan käsiinsä, kuten torilta löytämiään ruoantähteitä.
”Jos ruuassa kerran ei ole mitään vikaa, sen voi hyvin syödä vaikka maasta”, hän totesi.
Diogeneelle on pystytetty patsaat Turkissa Sinopissa ja Kreikassa Korintissa.
Diogeneen ainoa tavoite elämässä oli levittää elämänkatsomustaan. Hän matkusteli paljon ja kuvaili itseään ”maailmankansalaiseksi”. Matka pienelle Aíginan saarelle Ateenan eteläpuolella päättyi katastrofiin.
Merirosvot kaappasivat laivan, jolla hän purjehti, ja matkustajat olivat kauhuissaan. He tiesivät, että heidät myytäisiin orjaksi. Diogenes suhtautui tilanteeseen tyynesti.
Kun hänet vietiin Kreetalle orjamarkkinoille ja häneltä kysyttiin, mikä hänen ammattinsa oli, hän vastasi itserakkaasti: ”Kansan ohjaaminen.” Hän pyysi siksi myös, että hänet myytäisiin miehelle, joka tarvitsisi ohjausta.
Filosofi päätyi korinttilaiselle Ksenidiaalle, joka kaipasi oppinutta miestä opettamaan kahta poikaansa. Poikien piti oppia käytännön taitoja, kuten ratsastusta ja jousella ampumista, mutta he saivat oman osansa myös Diogeneen elämänkatsomuksesta: he oppivat selviytymään omin nokin ja tyytymään yksinkertaiseen ruokaan ja juomana veteen.
Ksenidiaan kuoleman jälkeen Diogenes jäi Korinttiin, eli kadulla ja herjasi kaikkia. Hän oleili etenkin lähellä gymnasionia nimeltä ”Kranium” – paikkaa, missä Aleksanteri Suuren kerrotaan käyneen hänen luonaan.
Kristitty erakkomunkki Antonius Suuri (251–356) piti ihanteenaan Diogeneen filosofiaa ja päätti elää ilman aineellista hyvää ja sivilisaation houkutuksia.
Roomalaiset tekivät kreikkalaisista kyynikoita
Kun Kreikka, Euroopan ylivoimaisin sivilisaatio, muuttui Rooman provinssiksi ajanlaskun alun tienoilla, katkerat kreikkalaiset turvautuivat kyynisyyteen. Filosofia levisi kaikkialle Rooman valtakuntaan.
Diogeneen kuoleman jälkeen kyynikot unohdettiin, mutta kun roomalaiset lähes 300 vuotta myöhemmin liittivät Kreikan valtakuntaansa, kiinnostus Diogeneen oppeihin heräsi jälleen ensimmäisellä vuosisadalla. Ateenan ja muiden isojen kaupunkien kaduilla itseoppineet kyynikot kerjäsivät ja julistivat köyhän ja rehellisen elämän onnekkuutta.
Kreikkalainen satiirikko Lukianos valitti, että ”jokaisessa kaupungissa leukojaan louskuttavat nulikat, jotka ylistävät Diogenestä ja väittävät lukeutuvansa Koirien kuoroon”. Koulukunnasta tuli suosittu etenkin alueilla, jotka Rooma oli alistanut. Voimattomuuden tunne levisi varsinkin Kreikassa, joka oli antiikin aikana johtanut niin tieteen ja politiikan kuin filosofian alallakin.
Kyynikoiden oppeja harjoitettiin aina 300-luvulle muun muassa siksi, että ne sopivat kristittyjen askeettiseen elämäntyyliin ja heidän sanomaansa rikkauksien ja väärien arvojen hylkäämisestä. Kun kristinuskosta tuli vähitellen hallitseva uskonto, siinä ei ollut enää sijaa kyynisille vapaa-ajattelijoille.
Superkyynikon kuolema
Kirjallisten lähteiden mukaan Diogenes keräsi viime vuosinaan ympärilleen ystäviä ja kannattajia, jotka kerääntyivät säännöllisesti kuuntelemaan häntä. Eräänä aamuna vuonna 323 eaa. he löysivät filosofin kuolleena kietoutuneena viittaansa. Hän oli kuollessaan noin 90 vuoden ikäinen.
Filosofi oli sanonut, että kun hän kuolisi, hän halusi ruumiinsa heitettävän kaupunginmuurin taakse villieläinten syötäväksi. Kyynikot eivät noudattaneet toivetta vaan hautasivat filosofin muurin ulkopuolelle.
Haudalle he pystyttivät koirapatsaan, johon oli kaiverrettu: ”Kerro minulle, oi koira, kuka oli se mies, jonka hautaa vartioit? Hän ei ollut kukaan muu kuin itse Koira!”
Rafaelin kuuluisassa Ateenan koulussa Diogenes on saanut keskeisen paikan – hän makaa portailla heti Platonin ja Aristoteleen edessä.
Vaikka Diogenes ei jättänyt jälkeensä omia kirjoituksia, tarinat hänen suorasukaisuudestaan ja ankarasta rehellisyydestään ovat säilyneet yli kaksituhatta vuotta. Hän on innoittanut muun muassa Nietzschen ja Foucault’n kaltaisia filosofeja. Kyyninen filosofia on nykyisin kehittynyt yleiseksi kriittisyydeksi perinteisiä käsityksiä kohtaan. Tutkimukset osoittavat, että tämänkaltainen ajattelu valtaa alaa länsimaissa koko ajan enemmän.
Antiikin ärsyttävimmällä miehellä on yhä muutama röyhkeä sana sanottavanaan.