Antiikin Kreikassa kirjoittaminen oli miesten alaa.
Runoilija Sapfo ei siitä piitannut vaan kirjoitti aistillisia runoja naisten välisestä eroottisesta rakkaudesta.
”Toivoin rakkautta. Vapauta minut huolistani ja valvo kanssani tänä yönä joen kostealla rannalla”, kuuluu yksi Sapfon eroottisista runoista, jotka tekivät hänestä kuuluisan omana aikanaan.
Kristinuskon saavuttaessa jalansijaa Sapfon teokset kuitenkin päätyivät kirjaroviolle.
Sapfo oli vaimo ja äiti
Sapfo syntyi vuoden 630 eaa. tienoilla kreikkalaisella Lesboksen saarella paikalliseen aatelisperheeseen.
Hän tunsi jo nuorena vetoa muihin naisiin ja puki tunteensa sanoiksi runoissaan.
Historioitsijat arvelevat Sapfon avioituneen jo 14–15-vuotiaana, kuten aatelisneidoilla oli tuohon aikaan tapana. Sapfon runoista löytyy todisteita avioliitosta, sillä eräässä runossaan hän viittaa tyttäreensä Kleisiin.
Lapsensa isää ja aviomiestään hän ei mainitse sanallakaan. Eräässä keskiaikaisessa lähteessä tosin kerrotaan, että Sapfon aviomies olisi ollut androslainen kauppias nimeltä Kerkylas.
Sekä Kreikasta että Italiasta on löydetty patsaita, muotokuvia ja kolikoita, jotka kuvaavat Sapfoa.
Niiden perusteella hän oli kaunis nainen, jolla oli tummat hiukset ja vaalea iho.
Toisaalta monet antiikinaikaiset lähteet kertovat hänen olleen pieni, tumma ja arkisen näköinen.
Eräs tuntematon kirjoittaja kuvaa häntä ”satakieleksi, jolla on epämuodostuneet siivet”.
Runoja seksuaalisista tabuista
Antiikin lähteet arvostelivat ehkä Sapfon ulkonäköä, mutta hänen kykyjään runoilijana ne ylistivät.
Esimerkiksi filosofi Strabon (63 eaa. – 24 jaa.) kirjoitti Sapfon runoilijantaidoista: ”Voisinpa oppia ne, niin voisin vaikka kuolla.”
Sapfo eli miehisessä yhteiskunnassa, jossa naisilla ei juuri ollut oikeuksia tai vapauksia, ja vaikka Sapfon runoja kuinka ylistettiin, hän oli silti ”vain” nainen.
Filosofi Aristoteles kirjoittikin, että kreikkalaiset ylistivät Sapfoa siitä huolimatta, että tämä oli nainen.
Yksi syy väheksyntään saattoi olla se, että Sapfo ei kirjoittanut sodista ja uroteoista vaan omista kokemuksistaan, jotka liittyivät luontoon, rakkauteen ja jumaliin.
Yksi hänen keskeisistä teemoistaan oli hylätyksi tulemisen pelko.
”Totuuden nimessä, jos olet ystäväni, valitse nuoremman vuode”, Sapfo kirjoitti nuorelle naiselle. Usein hän pyysi runoissaan apua rakkauden jumalatar Afroditelta.
Sapfo antoi naisrakkaudelle paikan kreikkalaisessa kulttuurissa, ja esimerkiksi Platon puolusti homoseksuaalisuutta luonnollisena asiana sukupuoleen katsomatta.
Useimmat kreikkalaiset eivät silti tienneet, mitä ajatella Sapfosta.
Kreikkalaiset suhtautuivat yleensä suopeasti miesten välisiin homoseksuaalisiin suhteisiin.
Oli varsin yleistä, että vanhempi mies otti nuorukaisen rakastajakseen.
Naisia kohtaan asenteet olivat tiukemmat: naisten välisiä seksisuhteita paheksuttiin, ja ne pidettiin salassa.
Sapfon runoja kuitenkin arvostettiin, vaikka niiden aihe olikin kiistelty.
Zeus halkaisi kaksiosaiset ihmiset niin, että esimerkiksi nais-miehestä tuli toisiaan haluava nainen ja mies.
Kristityt polttivat runoja
Kreikkalaisten lähteiden mukaan Sapfo oli hyvin tuottelias runoilija.
Valtaosa hänen teoksistaan on kuitenkin kadonnut, sillä kristinuskon leviämisen myötä asenteet muuttuivat eikä kristillinen kirkko hyväksynyt Sapfon runojen eroottisia aiheita.
Teologi Tatianos tuomitsi Sapfon runot vuonna 180 ja julisti tämän olevan ”lemmenkipeä huora, joka laulaa omasta riettaudestaan”.
Kristityille Sapfo oli malliesimerkki antiikin ajan moraalisesta rappiosta. Sapfon suosio laskikin tasaisesti kristinuskon suosion kasvaessa 300- ja 400-luvuilla.
Kerrotaan, että Konstantinopolin patriarkka Gregorios Nazianzilainen määräsi kaikki Sapfon teokset poltettavaksi vuonna 380, ja paavi Gregorius VII antoi saman käskyn vuonna 1073.
Sensuuri tuotti tulosta, sillä keskiajalta nykypäiviin ei ole säilynyt yhtään kokonaista Sapfon kirjoittamaa runoa, vaan ainoastaan hajanaisia katkelmia.
Tutkijat kielsivät Sapfon lesbouden
1800-luvulla tutkijat löysivät lisää Sapfon runojen katkelmia ja kiinnostus häntä kohtaan kasvoi. Runojen aiheita pidettiin kuitenkin yhä sopimattomina, ja niiden homoseksuaalisuus pyrittiin kieltämään tai kumoamaan erilaisilla selityksillä.
Filologit väittivät runojen olevan uskonnollisia.
Sapfo oli muka papitar, joka koulutti nuoria naisia uskonnollista kulttia varten.
Niinpä hänen sanojaan ei voinut ottaa todesta sellaisinaan, vaan ne olivat osa uskonnollisia rituaaleja.
Jotkut tutkijat myönsivät Sapfon runojen seksuaalisuuden mutta tuomitsivat sen jyrkästi.
Yksi heistä oli skotlantilainen historioitsija William Mure of Caldwell, joka vuonna 1854 kritisoi Sapfoa siitä, että tämä kirjoitti ”likaisesta sukupuoliyhteydestä, joka saattoi häpeään koko kreikkalaisen kansanluonteen”.
Sapfon runojen homoseksuaalisuus hyväksyttiin vasta 1970-luvulla. Silloin brittitutkija sir Denys Page totesi, ettei runoissa mikään viitannut siihen, että Sapfo olisi ollut papitar.
Hän oli aivan tavallinen nainen, joka kirjoitti runoja naisten välisestä eroottisesta rakkaudesta.
Naisten välistä rakkautta on kutsuttu lesboudeksi Sapfon kotisaaren mukaan 1800-luvun lopulta lähtien.