Bridgeman

Kreikkalaisrunoilija kuvaili naisten välistä rakkautta

Kreikkalainen naisrunoilija Sapfo tuli omana aikanaan kuuluisaksi naisten välistä rakkautta kuvaavilla runoillaan. Kristinuskon leviämisen myötä Sapfon runoja alettiin kuitenkin karsastaa ja hänen teoksiaan poltettiin roviolla. Kirkko onnistuikin hävittämään Sapfon teokset lähes kokonaan.

Antiikin Kreikassa kirjoit­taminen oli miesten alaa. ­

Runoilija Sapfo ei siitä ­piitannut vaan kirjoitti ais­tillisia ­runoja nais­ten väli­sestä eroottisesta rakkaudesta.

”Toivoin rakkautta. Vapauta minut huolistani ja valvo kanssani tänä yönä joen kostealla rannalla”, kuuluu yksi Sapfon eroottisista runoista, jotka ­tekivät hänestä kuuluisan omana aikanaan.

Kristinuskon saavuttaessa jalansijaa Sapfon teokset kuitenkin päätyivät kirjaroviolle.

Sapfo oli vaimo ja äiti

Sapfo syntyi vuoden 630 eaa. tienoilla kreikkalaisella Lesboksen saarella paikalliseen ­aatelisperheeseen.

Hän tunsi jo nuorena vetoa muihin naisiin ja puki tunteensa sanoiksi runoissaan.

Historioitsijat arvelevat Sapfon avioituneen jo 14–15-vuotiaana, kuten aatelisneidoilla oli tuohon aikaan tapana. Sapfon runoista löytyy todisteita avio­liitosta, sillä eräässä runossaan hän viittaa tyttäreensä Kleisiin.

Lapsensa isää ja aviomiestään hän ei mainitse ­sanallakaan. Eräässä keskiaikaisessa lähteessä tosin kerrotaan, että Sapfon aviomies olisi ollut and­roslainen kauppias nimel­tä Kerkylas.

Sekä Kreikasta että Italiasta on löydetty patsaita, muoto­kuvia ja kolikoita, jotka kuvaavat Sapfoa.

Niiden perusteella hän oli kaunis nainen, jolla oli tummat hiukset ja vaalea iho.

Toisaalta monet antii­kinaikaiset lähteet kertovat hänen olleen pieni, tumma ja arkisen näköinen.

Eräs tuntematon kirjoittaja kuvaa häntä ”satakieleksi, jolla on epämuodostuneet siivet”.

Runoja seksuaalisista tabuista

Antiikin lähteet arvostelivat ehkä Sapfon ulkonäköä, mutta hänen kykyjään runoilijana ne ylistivät.

Esimerkiksi filosofi Strabon (63 eaa. – 24 jaa.) kirjoitti Sapfon runoilijantaidoista: ”Voisinpa oppia ne, niin voisin vaikka kuolla.”

Sapfo eli miehisessä yhteiskunnassa, jossa naisilla ei juuri ollut oikeuksia tai vapauksia, ja vaikka Sapfon runoja kuinka ylistettiin, hän oli silti ”vain” nainen.

Filosofi Aris­toteles kirjoittikin, että kreikkalaiset ylistivät Sapfoa siitä huolimatta, että tämä oli nainen.

Yksi syy väheksyntään saattoi olla se, että Sapfo ei kirjoittanut sodista ja uroteoista vaan omista kokemuk­sistaan, jotka liittyivät luon­toon, rakkau­teen ja jumaliin.

Yksi hänen kes­keisistä teemoistaan oli hylä­tyksi tulemisen pelko.

”Totuuden nimessä, jos olet ­ystäväni, valitse nuoremman vuode”, Sapfo kirjoitti nuorelle naiselle. Usein hän pyysi runoissaan apua rakkauden jumalatar Afroditelta.

Sapfo antoi naisrakkaudelle paikan kreikkalaisessa kulttuurissa, ja esimerkiksi Platon puolusti homoseksuaalisuutta luonnollisena asiana suku­puoleen katsomatta.

Useimmat kreik­kalaiset eivät silti tienneet, mitä ajatella Sapfosta.

Kreikkalaiset suhtautuivat yleensä suopeasti miesten välisiin homoseksuaalisiin suhteisiin.

Oli varsin yleistä, että vanhempi mies otti nuorukaisen rakastajakseen.

Naisia kohtaan asenteet olivat tiukemmat: naisten välisiä seksisuhteita paheksuttiin, ja ne pidettiin salassa.

Sapfon ­runoja kuitenkin arvostettiin, vaikka niiden aihe olikin kiistelty.

Zeus halkaisi kaksiosaiset ihmiset niin, että esimerkiksi nais-miehestä tuli toisiaan haluava nainen ja mies.

© Westar Institute

Kristityt polttivat runoja

Kreikkalaisten lähteiden mukaan Sapfo oli hyvin tuottelias runoilija.

Valtaosa hänen teoksistaan on kuitenkin kadonnut, sillä kristinuskon leviämisen myötä asenteet muuttuivat eikä kris­tillinen kirkko hyväksynyt Sapfon runojen eroottisia aiheita.

Teologi Tatianos tuo­mitsi Sapfon runot vuonna 180 ja julisti tämän olevan ”lemmenkipeä huora, joka laulaa omasta riet­taudestaan”.

Kristityille Sapfo oli malliesimerkki antiikin ajan moraalisesta rappiosta. Sapfon suosio laskikin tasaisesti kristinuskon suosion kasvaessa 300- ja 400-luvuilla.

Kerrotaan, että Konstantinopolin patriarkka Gregorios Nazian­zilainen määräsi kaikki Sapfon teokset poltettavaksi vuonna 380, ja paavi Gregorius VII antoi saman käskyn vuonna 1073.

Sensuuri tuotti tulosta, sillä keski­ajalta nykypäiviin ei ole säilynyt yhtään kokonaista Sapfon kirjoittamaa runoa, vaan ainoastaan hajanaisia katkelmia.

Tutkijat kielsivät Sapfon lesbouden

1800-luvulla tutkijat löysivät lisää Sapfon runojen katkelmia ja kiinnostus häntä kohtaan kasvoi. Runojen aiheita ­pidettiin kuitenkin yhä sopimattomina, ja niiden homoseksuaalisuus pyrittiin kieltämään tai kumoamaan erilaisilla selityksillä.

Filologit väittivät runojen olevan uskonnollisia.

Sapfo oli muka papitar, joka koulutti nuoria naisia uskonnollista kulttia varten.

Niinpä hänen sanojaan ei voinut ottaa todesta sellaisinaan, vaan ne olivat osa uskonnollisia rituaaleja.

Jotkut tutkijat myönsivät Sapfon runojen seksuaalisuuden mutta tuomitsivat sen jyrkästi.

Yksi heistä oli skotlantilainen historioitsija William Mure of Caldwell, joka vuonna 1854 kritisoi Sapfoa siitä, että tämä kirjoitti ”likaisesta suku­puoliyhteydestä, joka saattoi häpeään koko kreikkalaisen kansanluonteen”.

Sapfon runojen homoseksuaalisuus ­hyväksyttiin vasta 1970-luvulla. Silloin brittitutkija sir Denys Page totesi, ettei runoissa mikään viitannut siihen, että Sapfo olisi ollut papitar.

Hän oli aivan tavallinen nainen, joka kirjoitti runoja naisten välisestä eroottisesta rakkaudesta.

Naisten ­välistä rakkautta on kutsuttu lesboudeksi Sapfon kotisaaren mukaan 1800-luvun lopulta lähtien.