Mitä kansakunta on valmis tekemään pelastaakseen kulttuuriperintönsä tuholta? Kreikkalaiset vapaustaistelijat joutuivat pohtimaan sitä taistellessaan maansa itsenäisyydestä 1800-luvun alussa, ja vastaus oli: lähes mitä vain.
Kreikka oli ollut osa osmanisulttaanien valtakuntaa 363 vuotta, mutta vuonna 1821 kreikkalaiset nousivat kapinaan. He taistelivat itsenäisyydestään antiikin kuuluisimpien rakennusten raunioissa, mikä johti ongelmiin, kun he huhtikuussa 1821 piirittivät Ateenaa.
Kaupungin turkkilainen varuskunta linnoittautui Akropoliskukkulalle, josta se tulitti kreikkalaisia.
Piiritetyt saivat muutaman viikon hengähdystauon, kun osmaniarmeijan tuoreet yksiköt ajoivat kreikkalaiset tiehensä, mutta kreikkalaiset jatkoivat piiritystä osmanien pääjoukkojen poistuttua heinäkuussa.
Antiikin kreikkalaisten pylväiden keskellä oli ontelo, johon oli kaadettu sulaa lyijyä.
Puolen vuoden kuluttua osmaneilta loppuivat ammukset ja he alkoivat tuhota Akropolista etsiessään lyijyä luoteihin ja tykinkuuliin.
Turkkilaiset kaatoivat pylväitä
Akropoliin vanhoissa pylväissä oli lyijyä. Temppelit oli rakennettu pala palalta, ja jokainen pylväs koostui useista osista, jotka oli liitetty toisiinsa pronssi- tai rautakiinnikkeillä.
Kiinnikkeet oli ankkuroitu paikoilleen kaatamalla lohkareiden keskellä olevaan onteloon sulaa lyijyä, ja osmanit halusivat päästä käsiksi lyijyyn – piittaamatta Akropoliin historiallisesta arvosta.
Kreikkalaiset kauhistuivat, ja arkeologi Kyriakos Pittakis ehdotti ammusten lähettämistä viholliselle, jotta näiden ei tarvitsisi tuhota pylväitä. Ehdotus hyväksyttiin.
Kerrotaan, että ammusten mukana lähetettiin viesti, jossa luki: ”Tässä on teille kuulia, jättäkää pylväät rauhaan!”
Pian sen jälkeen osmanit joutuivat kuitenkin antautumaan.