Ebola: Muinaiset kreikkalaiset sairastivat ebolaa
Ebola ei uuden tutkimuksen mukaan ole uusi tauti. Jo muinaisessa Kreikassa tauti tappoi kolmanneksen Ateenan väestöstä.

Ruttoepidemia oli luultavasti ebola
Uuden tutkimuksen mukaan muinaisessa Kreikassa riehunut ruttoepidemia olikin todellisuudessa ebolaa. Tätä mieltä ainakin on tartuntautien ja historian professori Powel Kazanjian Michiganin yliopistosta. Kazanjian on tutkinut varhaisia tauteja ja verrannut niitä nykyisiin ebolaepidemioihin.
Oireet viittaavat ebolaan
Rutto puhkesi Ateenassa vuonna 430 eaa. ja se riehui viisi vuotta tappaen kolmanneksen kaupungin väestöstä. Kreikkalaisilla oli muun muassa kuumetta, päänsärkyä ja väsymystä, ja lisäksi heidän kerrotaan kärsineen kovista vatsakivuista ja oksentelusta.
Kuuluisa aikalaishistorioitsija Thukydides, joka selvisi taudista, on kuvannut sairastuneiden kärsineen niin pahasta nestehukasta, että he yrittivät jopa heittäytyä kaivoihin sammuttaakseen janonsa. Hänen mukaansa sairaus johti kuolemaan seitsemännen ja yhdeksännen päivän välillä.
"Thykydideksen elävät kuvaukset ovat saaneet nykyajan historiantutkijat ja lääkärit näkemään yhteyden aiempien epidemioiden ja nykyisin tunnettujen tautien välillä", sanoi Kazanjian Live Sciencen haastattelussa.
Vertailtuaan nykyisten ebolauhrien ja vuonna 430 eaa. sairastuneiden kreikkalaisten oireita Kazanjian uskoo, että kyse on samasta sairaudesta.
Ebola tuli palvelijoiden mukana
Kazanjianin mukaan sairaus oli peräisin Egyptin eteläpuolelta aivan kuin nykyinenkin ebola. Kazanjian uskoo, että afrikkalaiset, jotka tulivat Kreikkaan palvelijoiksi ja maanviljelijöiksi, toivat taudin mukanaan.
Useimpien asiantuntijoiden mukaan ebola puhkesi ihmisissä ensimmäistä kertaa Kongossa vuonna 1976, mutta eläimistä, kuten hiiristä ja rotista, otetut dna-näytteet viittaavat siihen suuntaan, että ebolaa esiintyi ensimmäisen kerran jo yli 20 miljoonaa vuotta sitten.
Nykyinen epidemia on tähän mennessä laajin. Maailman terveysjärjestön mukaan tartunnan on saanut jo yli 27 000 ihmistä, joista lähes 11 200 on kuollut.