Ateenan lähettiläät odottivat jännittyneinä oraakkelin vastausta. Apollonin pappi oli välittänyt ateenalaisten kysymyksen oraakkelille, joka antoi ennustuksensa näkymättömistä temppelin takaosasta.
Hämärässä salissa leijui tukahduttavan voimakas makea tuoksu ja aika mateli sietämättömän hitaasti. Äkkiä hiljaisuuden rikkoi oraakkelipapittaren huuto:
”Paetkaa maailman ääriin... Antakaa sydäntenne vaipua surun valtaan.”
Lähettiläiden olisi tehnyt mieli noudattaa oraakkelin neuvoa ja rynnätä pakoon, mutta he eivät voineet karata tiehensä.
He olivat saapuneet Ateenasta kysymään neuvoa Delfoin kuuluisalta oraakkelilta Pythialta, sillä Persian valtakunta oli hyökkäämässä Attikan niemimaalle, ja Ateenan valtio oli vakavassa vaarassa. Ateenalaiset olivat neuvottomia, joten oraakkelilta haluttiin saada osviittaa siitä, mitä pitäisi tehdä.
Oraakkelin vastaus ei antanut mitään toivoa ateenalaisille, eivätkä lähettiläät voineet palata Ateenaan niin synkän ennustuksen kanssa.
He anelivat oraakkelia ennustamaan Ateenan kohtalosta uudestaan ja suotuisammin. Kysymys asetettiin oraakkelille uudelleen, jolloin Pythia vastasi:
”Koko valtakunta on mennyttä. Vain puinen muuri kestää.” Lähettiläistä uusi vastaus oli lohdullisempi, ja he kirjoittivat sen muistiin ja veivät Ateenaan.
Ateenassa oraakkelin vastauksen tulkittiin tarkoittavan esimerkiksi sitä, että ateenalaisten kannattaisi paeta Akropoliin kukkulalle, joka säästyisi tuholta, koska sitä on aikaisemmin suojannut pensaikko, eli ”puinen muuri”.
Ateenalaisten johtajan Themistokleen mielestä oraakkelin viesti oli selvä: puisella muurilla tarkoitettiin tietenkin laivastoa.
Themistokleen tulkinta sai eniten kannatusta, laivasto rakennettiin, ja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden liittouma löi persialaiset ratkaisevassa Salamiin meritaistelussa vuonna 480 eaa.
Kolmenkymmenenyhden kaupunkivaltion liitto lahjoitti kiitollisuudenosoituksena Delfoille kahdeksan metrin korkuisen pronssisilla käärmeillä koristellun pylvään, jonka päässä oli suuri kultainen uhrimalja. Pylväs pystytettiin Apollonin temppelin edustalle Parnassosvuorelle.
Delfoin oraakkelin maine kasvoi, ja oraakkelin ennustuksia tultiin pyytämään läheltä ja kaukaa, sillä ihmiset kaikista kansankerroksista halusivat saada ongelmiinsa vastauksen oraakkelilta.
Niinä päivinä, kun Delfoin oraakkeli vastasi kysymyksiin, koko kaupunki oli tupaten täynnä väkeä, ja neuvoa pyytämään tulleiden jonot ulottuivat pitkälle vuoren rinteille.
Zeus vai vuohipaimen?
Legendan mukaan Delfoin asema oli jumalallista alkuperää: Ylijumala Zeus halusi selvittää, missä oli hänen hallitsemansa maailman keskus ja lähetti kaksi kotkaa lentämään eri suuntiin.
Siellä missä kotkat kohtaisivat, olisi maailman napa. Kotkat saapuivat Delfoihin, ja Zeus nimitti kaupungin omfalokseksi eli maailman navaksi.
Arkeologien selitys on, että Parnassosvuoren rinteillä oli hedelmällistä maata ja hyvät laidunmaat vuohille, mistä syystä seutu oli hyvä paikka asua.
Arkeologisten todisteiden perusteella alueella on ollut pysyvää asutusta ja maanviljelystä noin vuodesta 1600 eaa. Oraakkelin asettumisesta Delfoihin on erilaisia tarinoita.
Kreikkalaissyntyinen filosofi ja elämäkertakirjailija Plutarkhos (45–120 jaa.), joka toimi ennen kirjailijanuraansa Delfoissa Apollonin pappina ja ennustusten tulkitsijana, kirjoitti, että temppeli rakennettiin paikalle, jossa vuohipaimen nimeltä Koretas huomasi vuohien käyttäytyvän oudosti.
Aina, kun Koretaksen vuohet tulivat tiettyyn kohtaan Parnassoksen rinteellä, ne menivät sekaisin ja alkoivat juoksennella ympäriinsä äänekkäästi mäkättäen.
Vuohipaimenet tutkivat paikkaa ja huomasivat, että vuohet tulivat rauhattomiksi tietyn kallionhalkeaman luona. Kun paimenet menivät tutkimaan paikkaa, heitä alkoi huimata ja jotkut näkivät näkyjä tulevista tapahtumista.
Muutkin paikkaa tutkineet kokivat saman, ja pian kallionhalkeaman kohdalle rakennettiin Apollonin temppeli, jossa papitar huolehti yhteydestä jumalallisiin voimiin.
Delfoin oraakkelipapitar sai aina seremoniallisen nimen Pythia, ja hänen uskottiin kaikkitietävän Apollon-jumalan edustajana olevan aina oikeassa, sillä kuten kreikkalainen runoilija Pindaros (520–443 eaa.) kirjoitti:
”Apollon tietää kaiken määränpään ja kaikki siihen johtavat polut, keväällä puhkeavien lehtien lukumäärän, meren aaltojen ja jokien juoksun sekä tuulenpyörteiden kuljettamien hiekanjyvästen määrän. Hän tietää, mitä on tulossa ja syyn siihen, miksi.”
Delfoin oraakkelin maine levisi
Oraakkelit eivät sinänsä olleet mitään tavatonta antiikin Kreikassa, vaan näkijät ja ennustajat kuuluivat normaaliin arkeen. Ennusmerkkejä nähtiin muun muassa tulessa, eläinten sisälmyksissä ja lintujen lennossa.
Lisäksi monilla paikkakunnilla oli oma oraakkelinsa, joka välitti jumalten viestejä tulevasta.
Delfoin oraakkeli nousi kuitenkin erityisasemaan aikansa tärkeimpänä jumalten suunnitelmien välittäjänä.
Delfoin oraakkelin suosiota selitti hyvä sijainti lähellä reittejä, joita kulkivat lähes kaikki pohjoisen vuorten ja muun Kreikan välillä matkustavat.
Delfoin seudulla oli myös hyvä luonnonsatama ja lähteitä, joista kauppakaravaanit saattoivat täyttää juomavesivarastonsa.
Delfoi kasvoi ja kehittyi muiden Kreikan kaupunkivaltioiden tapaan ripeästi 700-luvulla eaa., ja kirjallisuus, taiteet ja filosofia kukoistivat.
Kreikkalaiset perustivat siirtokuntia Välimeren ja Mustanmeren rannikoille ja kävivät matkoillaan Delfoissa kuulemassa oraakkelia.
Oraakkeli neuvoi siirtokuntien perustamisessa, ja kun neuvojen mukaan perustetut siirtokunnat, kuten Syrakusa (Sisiliassa) ja Kyrene (Libyassa), menestyivät ja vaurastuivat, Delfoin kaikennäkevän oraakkeli Pythian maine kasvoi kasvamistaan ja hallitsijatkin kiinnostuivat Delfoin oraakkelin ennustuksista.
Turkin keskiosissa sijainneen Fryygian valtakunnan tarunhohtoisen rikas kuningas Midas nousi legendan mukaan valtaistuimelle Delfoin oraakkelin antaman ennustuksen ansiosta. Kreikkalaisen historioitsijan Herodotoksen mukaan Midas lahjoitti kiitoksena Delfoille kultaisen valtaistuimen.
Myös armeijoiden päälliköt ja muut merkkihenkilöt saapuivat kallisarvoisine lahjoineen Apollonin temppeliin asettamaan kysymyksensä oraakkelille.
Apollonin temppeli Parnassoksella oli Delfoin suurin ja näyttävin rakennus. Vain miehillä oli pääsy temppeliin, vaikka oraakkeli Pythia olikin aina nainen.
Oraakkelin ammatti oli vaarallinen
Neuvoa pyytämään tulleet eivät nähneet oraakkelia vaan ainoastaan kuulivat tämän äänen temppelin kätköistä. Historioitsijoiden mukaan Pythian kuollessa uusi värvättiin paikallisten neitsyiden parista.
Näytelmäkirjailija Euripides (480–406 eaa.) kuvaa Pythiaa tragediassaan ”valituksi kaikkien Delfoin naisten keskuudesta”.
Aluksi Pythia oli nuori neito, mutta historioitsija Diodoros Sisilialaisen (90–30 eaa.) mukaan käytäntöä muutettiin thessalialaisen Echecrateksen tapauksen jälkeen:
”Kerrotaan, että nähtyään neidon, joka lausui ennustukset, hän joutui niin tämän kauneuden pauloihin, että ryösti neidon temppelistä ja otti hänet väkivalloin. Sen jälkeen Delfoin asukkaat päättivät, että oraakkeliksi ei enää valittaisi nuorta neitsyttä vaan vähintään viisikymmentävuotias nainen, joka vain olisi pukeutunut perinteen mukaisiin neidon vaatteisiin”, kirjoitti Diodorus.
Pythian elämä oli rankkaa, sillä hän oli toistuvasti alttiina kallionhalkeamasta nouseville myrkyllisille kaasuille, jotka saattoivat olla jopa kohtalokkaita. Plutarkhos kertoo erään Delfoin Pythian kohtalosta näin:
”Hän oli kuin väkevän riivaajan vallassa ja vaappui kuin laiva myrskyssä. Sitten hän menetti järkensä ja juoksi kauhusta kirkuen temppelistä ulos ja heittäytyi kalliolta alas. Kysymyksen esittäjät jäivät vaille vastausta, ja temppelin papit, joiden oli pitänyt tulkita oraakkelin ennustus, pakenivat. Vuorenrinteellä sijaitsevasta temppelistä alas hypännyt oraakkeli tuotiin temppeliin. Hän oli edelleen tajuissaan ja eli vielä pari päivää.”
Koska Pythia lausui ennustuksensa huumaantuneena, hänen puheensa olivat sekavia ja niitä saattoi tulkita monin tavoin.
Lyydian kuningas Kroisos kysyi 500-luvun puolivälissä eaa. oraakkelilta kannattaisiko hänen hyökätä valtakuntansa itäisen naapurin, Persian, kimppuun.
Oraakkeli vastasi, että hyökkäys raunioittaisi suuren valtakunnan. Kroisos tulkitsi ennustuksen itselleen suotuisaksi ja hyökkäsi persialaisia vastaan mutta kärsikin valtavat tappiot.
Kun hän myöhemmin valitti Apollonin papeille oraakkelin väärästä ennustuksesta, hänelle vastattiin, että ennustus piti paikkansa: Suuri valtakunta raunioitui – nimittäin Kroisoksen hallitsema Lyydia.
Kroisos ei ollut noudattanut Apollonin temppelin mottoa ”Tunne itsesi”, vaan lähti hätiköidysti sotaan Persiaa vastaan. Vain se, joka tunsi itsensä ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa, pystyi tulkitsemaan oraakkelin moniselitteisiä ennustuksia viisaasti.
Delfoissa runoiltiin ja urheiltiin
Kroisoksen tapauksen kaltaisista epäonnisista tulkinnoista huolimatta Delfoihin virtasi väkeä kysymään oraakkelin neuvoa, ja kaupungin vaikutusvalta ja varallisuus kasvoivat kasvamistaan.
Delfoin suosio johti vuonna 595 eaa. kiistaan naapurikaupunki Krissan kanssa, kun krissalaiset alkoivat periä kaupunkinsa läpi Delfoihin saapuvilta tullia. Delfoi voitti kiistan ja juhlisti voittoaan järjestämällä tavallistakin suurellisemmat Python kisat.
Kreikassa pidettiin kahden vuoden välein Python kisat Delfoissa ja Olympian kisat Peloponnesoksella.
Delfoin vanhan Pytho-nimen mukaan nimetyt kisat eivät olleet pelkät urheilukilpailut vaan lajeihin kuuluivat myös laulu, soitto ja runot. Voittajat saivat laakeriseppeleen, ja heidän kunniakseen pystytettiin patsaita ja kirjoitettiin ylistysrunoja.
”Olet maanjäristys, teiden ja kilparatojen valtias”, kirjoitti runoilija Pindaros komeasta kilpa-ajajasta Thrasybuloksesta, joka voitti valjakkoajot vuonna 490 eaa. Voittoisa Thrasybulos ikuistettiin myös pronssipatsaaksi.
Paras auloksen soittaja Satyros sai hänkin patsaan ja ylistysrunon. Molempien patsaat ovat nykyisin Delfoin museossa.
Python kisojen yleisö ja muut Delfoissa vierailevat saivat monumenteista ja muistomerkeistä tietoa kaupungin merkkitapauksista.
Sellaisia olivat mm. Kreikan kaupunkivaltioiden voitto Persiasta, Ateenan nousu kreikkalaisen maailman ja yli sadan kaupunkivaltion johtavaksi valtioksi sekä Spartan vuonna 404 eaa. saavuttama voitto Ateenasta, josta muistuttivat 38 spartalaisen sotapäällikön patsaat.
300-luvun jälkipuoliskolla eaa. Makedonian kuningas Filippos II ja hänen poikansa Aleksanteri Suuri valloittivat kreikkalaisten hallitsemat alueet.
Makedonialaisten valtakausi oli rauhan ja vakauden aikaa, kun kreikkalaiset kaupunkivaltiot lakkasivat ylivoimaisen Makedonian osana ollessaan kinastelemasta keskinäisestä herruudesta.
Delfoin oraakkelin poliittinen merkitys väheni, mutta ennustusten kysyjiä riitti edelleen. Jopa itse Aleksanteri Suuri kävi kysymässä Delfoin oraakkelilta, valloittaisiko hän koko maailman.
Kun oraakkeli pyysi Aleksanteria tulemaan myöhemmin, Aleksanteri suuttui ja kiskoi Pythian tukasta esiin. Pythia kirkui: ”Päästä irti, ei sinua voi voittaa!”, johon Aleksanteri totesi: ”Sain jo vastauksen.”
Kristitty keisari vei muistomerkit
Rooman vallan alle joutuminen vuonna 168 eaa. ei sekään horjuttanut Delfoin asemaa, sillä roomalaisetkin hyödynsivät oraakkelin neuvoja, ja keisari Nero kävi myös Python kisoissa vuonna 67 eaa. Kristinuskoon oraakkeli ei enää sopinut.
Rooman ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus siirsi vuonna 330 Rooman valtakunnan pääkaupungin Roomasta Byzantioniin, nykyiseen Istanbuliin ja nimesi kaupungin Nove Romaksi eli uudeksi Roomaksi. Maailman navaksi, omfalokseksi, vaihtui uuden Rooman tärkein kirkko.
Kaikki keisarit eivät kaihtaneet pakanallisia tapoja: vielä vuonna 360 keisari Julianuksen (331–363) lähettiläs tuli kysymään neuvoa Delfoin oraakkelilta. Lähettiläs sai kuitenkin vastaukseksi pelkkiä valitteluja:
”Vie isännällesi viesti, että Apollon-jumalan temppeli on sortunut ja hänen sanojensa lähde on ehtynyt, sillä hänellä ei enää ole sijaa.”
Delfoin rikkaudet olivat mennyttä. Konstantinus oli siirtänyt Delfoin taideaarteita uuteen pääkaupunkiin.
Pronssikäärmein koristeltu pylväs, jonka Kreikan kaupunkivaltiot olivat lahjoittaneet Delfoille kiitoksena neuvosta rakentaa ”puiset muurit”, oli viety uuden Rooman hevoskilpailuareenalle.
Vuonna 393 Rooman kristitty keisari Theodosius I kielsi pakanallisuuden, kuten ennustamisen, mikä teki lopun oraakkelin toiminnasta.