Antiikin olympialaiset: voitto kotiin

Täysikuun aikaan

Tulevasta tapahtumasta ilmoittivat kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa kiertelevät airuet, jotka houkuttelivat urheilijoita ja katselijoita paikalle. Kisoja ennen ja niiden jälkeen vallitsi olympiarauha, jonka ansiosta matkustaminen Olympiaan Peloponnesoksen niemimaalle oli melko turvallista.

Urheilijat saapuivat paikalle kuukautta ennen h-hetkeä ja viettivät aikansa harjoitellen tiiviisti. Harjoittelun yhteydessä muita selvästi heikommat karsiutuivat ja saattoivat vetäytyä kunniakkaasti vielä ennen kisojen alkua.

Olympian kisat järjestettiin aina heinä-elokuun vaihteessa, tarkkaan ottaen kesäpäivänseisauksen jälkeisen toisen täysikuun aikaan. Silloin järjestettiin suuri kulkue ja uhrijuhla Zeuksen kunniaksi.

Ajan myötä eri lajien urheilukilpailut saivat yhä enemmän painoarvoa, mutta pohjimmiltaan Olympian kisat olivat antiikin kreikkalaisille niiden lähes 1200-vuotisen historian ajan uskonnollinen tilaisuus.

Lue myös: Olympoksen 12 kreikkalaista jumalaa hallitsivat Kreikkaa

50 000 katsojaa

Kreikkalaiset olivat erittäin kiinnostuneita kisoista. Heitä virtasi Olympiaan kaikkialta hellenistisestä maailmasta: niin läheisistä kaupunkivaltioista kuin siirtokunnista Espanjasta ja Italiasta, Mustanmeren rannikolta, Pohjois-Afrikasta ja Vähästä-Aasiastakin.

Katsojia kertyi jopa 50 000. Heidän joukossaan oli myös aikansa suuria filosofeja, taiteilijoita ja tieteilijöitä. Alituiseen kunniasta ja vallasta keskenään kilpailevat kaupunkivaltiot ymmärsivät hyödyntää tilannetta.

12 rikkainta kaupunkia perusti kukin Olympiaan aarrekammion, jossa säilytettiin kisojen yhteydessä käytettäviä arvokkaita seremoniallisia varusteita ja joka toimi myös kaupungin lähetystönä.

Ensimmäiset kisat

Ensimmäiset Olympian lehdossa järjestetyt kisat on ajoitettu vuoteen 776 eaa. Tapahtuma oli vielä varsin vaatimaton, sillä ainoana urheiluna oli stadionin eli noin 200 metrin kilpajuoksu. Kisa käytiin suuren Zeuksen alttarin edessä, ja voittaja sai palkinnoksi oikeuden sytyttää uhritulen. Kisat myös nimettiin voittajan mukaan.

Näin jatkettiin vuoteen 720 eaa., jolloin kisat järjestettiin 14. kerran. Tuolloin järjestäjät ottivat ohjelmaan kolme uutta juoksukilpailua: noin 400 metrin juoksu (kaksi stadionia), pitkä 1400–4800 metrin juoksu sekä asejuoksu täysissä sotavarusteissa.

Raakoja lajeja

Show parani entisestään, kun järjestäjät aloittivat vuonna 396 eaa. airueiden ja torvensoitta­jien kilpailun. Nämä kisasivat kaikuvassa rakennuksessa, ja airueiden kilpailussa voitti se, jolla oli voimakkain ääni. Hän sai kunnian toimia siitä eteenpäin kisojen juontajana, ja torvensoittajien koitoksen voittanut sai puolestaan puhaltaa kilpailujen lähtöfanfaarit.

Dramatiikka ylsi huippuunsa, kun kisoihin otettiin uusina lajeina nyrkkeily ja pankration eli vapaaottelu.

Siinä oteltiin mies miestä vastaan, kunnes toinen oli lyöty henkihieveriin tai antautui. Eräs säilynyt ottelukuvaus kertoo Damoxenoksen ja Kreugaksen kamppailleen niin tasaväkisinä koko päivän, että he lopulta illalla sopivat lyövänsä toisiaan vuorotellen, kunnes jompi kumpi tuupertuisi.

Kreugas mäjäytti iskunsa Damoxenoksen päähän, mutta tämä pysyi pystyssä. Sitten oli Damoxenoksen vuoro iskeä. Hän iski kätensä sormet edellä Kreugaksen kylkeen. Iskun voimasta hänen sormensa painuivat kyljestä läpi ja hän veti Kreugakselta sisälmykset ulos.

Kreugas kuoli, mutta hänet julistettiin silti voittajaksi Damoxenoksen vilpin vuoksi – tuomarit katsoivat, että sovitun yhden lyönnin sijaan Damoxenos oli antanut sojottavilla sormillaan kerralla viisi iskua.

Patsas paljasti nyrkkeilijöiden vammat:

Ammattilaisurheilijoita

Antiikin kisoissa vain voitto merkitsi jotain. Hopea- ja pronssisijoituksia ei tunnettu, ja vain paras palkittiin. Tärkeää ei myöskään ollut juoksijan aika tai heiton pituus vaan vain se, että urheilija tuli sillä kertaa ensimmäisenä maaliin tai heitti tai hyppäsi pidemmälle kuin muut.

Antiikin ajoilta on säilynyt tietoja kisojen voittajista, mutta niissä ei juurikaan ole tietoja yksittäisistä tuloksista, joten antiikin atleetteja ei pysty vertaamaan urheilijoihin, jotka tänä vuonna ottavat mittaa toisistaan Pekingissä.

Voittajia kohdeltiin sankareina niin Olympiassa kuin heidän omissa kaupunkivaltioissaankin. Siellä odotti sankarin vastaanotto ja ylellisyys. Monet urheilijat käyttivät voittoaan ponnahduslautana politiikkaan.

Aluksi urheilijat tulivat vauraista perheistä, joilla oli varaa antaa poikansa rauhassa keskittyä harjoitteluun. Kaupunkivaltioiden välinen kilpailu oli kuitenkin kovaa, joten uusia lahjakkuuksia alettiin metsästää kaikkialta, ja niinpä pian myös alempien sosiaaliluokkien nuorukaiset saivat näyttää kyntensä urheilussa. Urheilijoista tuli ammattilaisia, jotka elivät harjoittelemalla ja kiertelemällä kisoista toisiin.

Tuomaristo

Olympialaisten järjestäminen vaati kehittynyttä hallintoa. Aluksi järjestelyjä hoiti yksi ihminen, mutta vuodesta 344 eaa. olympialaisten järjestelyissä hääri kokonaista 10 järjestäjää ja tuomaria.

He ottivat vastaan ilmoittautumisia ennen kisoja ja jakoivat osallistujat miesten ja nuorten sarjoihin. Syntymätodistuksia ei ollut, joten henkilön ikä määritettiin arvioimalla.

Tuomarit, jotka tulivat arvostetuista perheistä, valvoivat pyhiä seremonioita ja kisojen käytännön toteutusta. Urheilijan oli otettava yhteyttä tuomareihin, mikäli hän halusi tehdä kilpailun kulkuun tai vilppiin liittyvän valituksen.

Vilppiä ja vilunkipeliä

Kaikki urheilijat tiesivät, että vilppi ei ollut sallittua: ”Olympiavoitto on saavutettava jalkojen nopeudella ja ruumiin kestävyydellä, ei rahalla”, luki stadionin lähellä olevassa häpeäpatsaassa, joka oli pystytetty vilpistä tuomituilla sakoilla. Lahjonta oli kuitenkin yleistä. Esimerkiksi vuonna 388 eaa. nyrkkeilijä Eupolos Thessaliasta lahjoi kolme vastustajaansa häviämään tahallaan, ja hänen oli maksettava sakkoja.

Ateenakin tuomittiin kerran sakkoihin korruptiosta kisojen aikana, mutta kaupunkivaltio kieltäytyi maksamasta. Tuomarit pysyivät kannassaan, ja niin Ateena päätti boikotoida kisoja. Kun myös Delfoin oraakkeli kieltäytyi yhteistyöstä ateenalaisten kanssa, Ateenan oli nöyrryttävä, ja niin se oli jälleen mukana seuraavissa kisoissa.

Kreikkalaiset yrittivät joskus myös parantaa suorituksiaan viinillä ja sienillä, mutta doping oli tuskin kovin yleistä.

Sen sijaan kaupunkivaltiot yrittivät usein ostaa urheilijoita muualta omiksi edustajikseen. Tällainen takinkääntö aiheutti niin paljon katkeruutta atleetin alkuperäisessä kotikaupungissa, ettei hänellä ollut sinne enää sen koommin paluuta.

Nainen areenalla

Vain vapaat ja hyvämaineiset kreikkalaiset miehet saivat osallistua kilpailuihin, mutta ulkomaalaiset ja orjat olivat sentään tervetulleita katsomon puolelle – kunhan olivat miehiä, sillä naisilla ei ollut pääsyä paikalle.

Kisojen aikana naiset eivät saaneet edes ylittää Alfeiosjokea, joka virtasi Olympian rajana.

Eräs leski Rodokselta uhmasi kuitenkin kieltoa. Hän saapui Olympiaan mieheksi pukeutuneena, koska hän halusi kiihkeästi nähdä poikansa nyrkkeilemässä. Kun poika voitti, leski riemastui niin, että ryntäsi katsomon aidan yli, ja silloin hänen viittansa putosi ja paljasti hänet.

Tavallisesti pyhälle alueelle saapunutta naista olisi rangaistu tyrkkäämällä hänet kuolemaan korkealta kielekkeeltä, mutta koska pojan isäkin oli ollut arvostettu olympiavoittaja, niin nainen armahdettiin.

Nero voitti kaiken

Noin sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua Kreikasta tuli Rooman valtakunnan provinssi, ja vaikka kisat jatkuivat, ne alkoivat näivettyä. Roomalaiset kuitenkin kiinnostuivat hetkellisesti kisoista ja antoivat niille piristysruiskeen vuoden 100 jaa. paikkeilla. Käytännölliset roomalaiset muun muassa paransivat kisa-alueen palveluita: alueelle tuli ensimmäistä kertaa pisuaareja ja juoksevaa vettä.

Roomalaiset halusivat yleensä ennemmin jännittää katsomossa kuin osallistua itse kisoihin, mutta poikkeuksiakin oli. Monet Rooman keisarit osallistuivat aktiivisesti. Vuonna 67 keisari Nero halusi myös jättää jälkensä kisojen historiaan.

Nero esitteli uusia lajeja, kuten harpunsoiton, sillä hän piti itseään eturivin muusikkona. Niinpä hän myös voitti kilpailun – samoin kuin joka ikisen muunkin lajin, johon hän osallistui. Kultaa tuli siis myös hevosvaunuajoista 10-valjakolla, joka sekin oli aiemmin tuntematon laji.

Nero julistettiin voittajaksi, vaikka hän ehti matkalla jopa pudota vaunusta. Väitetään, että hän palasi Roomaan mukanaan kokonaista 1 808 palkintoa.

Kristinusko päätti kisat

Toinenkin Rooman keisari jätti jälkensä kisojen historiaan: Theodosius I lopetti Olympian kisat. Se tapahtui 390-luvulla, kun kristinusko oli jo vallannut vankan aseman Roomassa. Theodosius oli kääntynyt kristityksi, ja häntä alkoi huolestuttaa urheilun ja kreikkalaisen pakanauskonnon tiivis yhteys.

Viimeiset antiikin olympialaiset järjestettiin vuonna 393 eli 1 169 vuotta ensimmäisten kisojen jälkeen. Sittemmin maanjäristykset, kristityt ja ryöstöretkeilijät vähitellen tuhosivat Olympian hylätyt urheilukentät ja pyhätöt.

Kirjallisten lähteiden ja koristekuvien ansiosta muistot antiikin kisoista elävät silti yhä.