Antiikin aikainen hylky avataan yleisölle

Ihmiset voivat nyt ensimmäistä kertaa sukeltaa tutkimaan Kreikan merkittävimpiin lukeutuvaa laivanhylkyä.

Yleensä turistit ja yksityishenkilöt eivät pääse tutustumaan Egeanmeressä makaaviin antiikin aikaisiin hylkyihin varkauksien ja tihutöiden riskin vuoksi, mutta nyt kreikkalaisviranomaiset ovat päättäneet tehdä poikkeuksen.

Kreikkaan kuuluvan Alónissoksen saaren lähellä meressä on niin sanottu Peristeran hylky, jota harrastajasukeltajillakin on nyt mahdollisuus päästä katsomaan.

Hylky antoi tietoa laivanrakennuksesta

30 metriä pitkä laiva upposi 400-luvun lopulla eaa. Sen jäännökset löydettiin vuonna 1991, ja se muutti arkeologien käsityksiä siitä, miten suuria laivoja kreikkalaiset pystyivät rakentamaan.

Vaikka laivan puinen runko on lahonnut olemattomiin, laivan lastina olleet noin 4 000 amforaa ovat jäljellä meren pohjassa.

”Minäkin, joka olen työskennellyt meriarkeologina vuosikausia, olin kovasti vaikuttunut nähdessäni hylyn ensi kertaa”, kertoo Dimitris Kourkoumelis. Hän johtaa hanketta, jonka puitteissa kohde avataan vierailijoille.

Koettavissa myös virtuaalisena

Muutkin kuin 30 metrin syvyyteen uskaltautuvat sukeltajat saavat mahdollisuuden tutustua hylkyyn kuivalla maalla olevan infokeskuksen virtuaalisen mallin avulla.

Projekti, johon kuuluu kolme muutakin alueen hylkyä, on osittain EU:n BlueMed-ohjelman rahoittama.