Historian käännekohdat jäävät alaviitteiksi
Oliver Stone on kuitenkin aiemmin osoittanut kykynsä osaavana historian kuvaajana. Platoon ja Syntynyt 4. heinäkuuta ovat molemmat mukaansatempaavia ja vaikuttavia sodanvastaisia elokuvia, ja John F. Kennedyn murhaa käsittelevä JFK on kutkuttava salaliittotrilleri.
Historiallinen tarkkuus tosin joutuu usein väistymään Stonen oman poliittisen agendan tieltä, ja siksi Stone myös jakaa mielipiteitä, mutta viihdyttävyydestä hän ei ole yleensä tinkinyt. Toisin on laita Aleksanterin, jolle media antoi lisänimen Aleksanteri ”tylsä”.
Tosin elokuva aiheutti hälinääkin, esimerkiksi viittaamalla Aleksanterin homoseksuaalisuuteen. Yhdysvaltojen etelävaltioissa monet elokuvateatterit eivät suostuneet näyttämään elokuvaa, ja kreikkalainen asianajaja uhkasi Stonea oikeustoimilla.
Aleksanteri Suuren seksuaalisuudesta on kiistelty vuosisatoja. Useimmat nykyhistorioitsijat ovat yksimielisiä siitä, että hänellä oli homoseksuaalinen suhde ainakin orjansa, eunukki Bagoasin kanssa ja ehkä myös läheisen ystävänsä Hefaistionin kanssa.
Hänellä oli kuitenkin myös monia naissuhteita, ja hän oli naimisissa kolmesti. Siksi Aleksanteri määritellään usein biseksuaaliseksi, mutta on muistettava, että meidän aikamme seksuaaliset määritelmät poikkeavat antiikin Kreikan käsityksistä. Naisen kanssa naimisissa oleva mies saattoi hyvinkin harrastaa seksiä myös miesten kanssa.
Stonen virhe on painottaa seksuaalisuuden merkitystä Aleksanterin persoonassa ja tehdä siitä niin keskeinen osa koko tarinaa. Elokuvassa Aleksanterin vaimo Roksane on esimerkiksi äärimmäisen mustasukkainen miehensä suhteesta Hefaistioniin, mille ei ole perusteita.
Keskittyessään niin paljon ihmissuhteisiin elokuva unohtaa lähes täysin kertoa, miten Aleksanterista tuli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. Persian sodasta sivuutetaan suunnilleen kaikki Aleksanterin ensimmäiset suuret taistelut ja hänen taktinen neroutensa nähdään vasta ratkaisevassa Gaugamelan taistelussa.
Siinä elokuva esittää varsin oikein miten Aleksanteri voitti Persian kuninkaan Dareios III:n heikentämällä ensin persialaisten sivustaa ja johtamalla sitten ratsuväkensä hyökkäykseen. Aleksanterin muita mullistavia sotastrategisia keinoja ei kuitenkaan valitettavasti käsitellä mitenkään.
Tökeröt aksentit pilaavat tunnelman
Näyttelijöiden erilaiset aksentit eivät nekään lisää elokuvan historiallista uskottavuutta. Colin Farrellin päähenkilö puhuu irlantilaiskorostuksella, joka on paksua kuin tuhti Guinness-olut.
”Olin niin häpeissäni”, Farrell kommentoi vuosia myöhemmin roolisuoritukseensa elokuvassa kohdistunutta kritiikkiä.
Vielä pahempi on Aleksanterin äidin Olympiaan hahmo, jota esittävä Angelina Jolie puhuu elokuvassa oudosti venäläisellä aksentilla.
Oliver Stone on elokuvan julkaisun jälkeen todennut jälkiviisaana toivoneensa, että hänellä olisi ollut ”munaa” sanoa: ”Hei kuulkaa, elokuva ei ole vielä valmis.” Valitettavasti hänellä ei sitä ollut, ja tulokset puhuvat puolestaan.
HISTORIAN TUOMIO: 2/6 TÄHTEÄ