Københavns Universitet

Kivikauden ihminen käytti karmivia koruja

Maailman ensimmäisestä suurkaupungista tehtiin noin 9 000 vuotta vanha löytö, joka kertoo asukkaiden oudosta korumausta.

Etelä-Turkissa sijaitsevaa Çatalhöyükia pidetään maailman ensimmäisenä suurkaupunkina. Vuosina 7100-5700 eaa. siellä asui jopa 8 000 ihmistä. Uusi löytö paljastaa, että asukkaiden maku oli karmaiseva, mitä tulee koruihin.

Arkeologisissa kaivauksissa kaupungista löydettiin kaksi ihmisen hammasta, joihin oli porattu reiät ilmeisesti nauhan pujottamiseksi niistä läpi.

Scott Haddowin johtama Kööpenhaminan yliopiston arkeologiryhmä arvelee, että asukkaat käyttivät ihmisen hampaita koruina.

Siinä missä tieto voi useimmista tuntua luotaantyöntävältä, arkeologit ovat siitä innoissaan:

”Reikien poraaminen ihmisen hampaaseen on tehtävä, jonka suorittaminen on vaatinut tietämystä tekniikasta, materiaaleista ja välineistä”, sillä materiaali on ollut hankalaa työstettäväksi.

Saksaan Weimarin esihistorialliseen museoon on rakennettu malli Çatalhöyükista sellaisena kuin se oli noin 7 000 eaa.

© Wolfgang Sauber, Museum for Prehistory in Thuringia

Olivatko hampaat isoisän?

Lähi-idästä ei ole aiemmin löydetty kaivauksissa tämänkaltaisia koruja. Hampaiden tarkempi tutkimus paljasti, että olivat peräisin kahdelta eri yksilöltä ja että kyse oli aikuisen hampaista.

”Materiaalin valinta – ja harvinaisuus – viittaavat syvempään symboliarvoon”, tanskalaisarkeologit selittävät.

Arkeologien mukaan hampaat ovat voineet kuulua käyttäjän merkityksellisille sukulaisille. Niitä ehkä käytettiin joko suojaavina amuletteina tai muistona esivanhemmista.