Kääröissä oli kuuden aikuisen ja kahden lapsen muumioituneet jäännökset. Tutkijat uskovat, että vainajat kuuluivat niin sanottuun Ichma-kulttuuriin, joka syntyi noin vuonna 1000.
Kulttuuri, joka tunnetaan myös nimellä Ychsma, levisi nopeasti Limaa ympäröivissä laaksoissa, kunnes inkavaltakunta nielaisi sen 1300-luvun puolivälissä.
Arkeologit ovat aiemminkin löytäneet Ichma-kulttuurin muumioita. Esimerkiksi syyskuun alussa arkeologit löysivät Liman Mirafloresin kaupunginosasta yksittäisen haudan, jossa oli muumio keramiikan ympäröimänä.
Arkeologit paljastavat Liman värikkään historian
Kaasuputkia varten tehdyt kaivaukset ovat kuitenkin tuottaneet monia löytöjä, eivätkä kaikki niistä kuulu kaukaiseen menneisyyteen. Vuonna 2018 arkeologit löysivät kolmen kiinalaisen siirtolaisen arkut, jotka oli haudattu 1800-luvulla.
Ruumiiden vieressä oli oopiumpiippuja, käsin käärittyjä savukkeita ja työsopimus vuodelta 1875.
Peruun muutti 1800-luvulla noin 100 000 kiinalaista. He työskentelivät plantaaseilla ja rakensivat rautatietä Liman ja Huancayon välillä Perun keskisellä ylängöllä.
Koska hautausmaat oli varattu roomalaiskatolisille, monet kiinalaiset haudattiin vanhempien kulttuurien, kuten Ichma-kulttuurin, hautausmaille.
Arkeologit tekevät tärkeää työtä kaupungin värikkään historian paljastamiseksi, kertoo arkeologi ja Caliddan työntekijä Jesus Bahamonde.
"Luomme uudelleen Liman kadonneen historian sivuja – historian, joka kätkeytyy juuri teidemme ja katujemme alle", hän kertoo uutistoimisto AP:lle.